Mainos

TuTo 2011–2012

  • 322 643
  • 890

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jaahas ja lisänä löytyy sopimukset Jyri Vähänikkilän, Jaakko Pelkosen, Aleksi ja Atte Sillanpään sekä Lauri Aaltosen kanssa. Siis kaiken kaikkiaan 17 sopimusta kasassa.

Nämä ovat ilmeisesti niitä Nissen jo aiemmin tekemiä sopimuksia. Vai pitäisikö sanoa, että nämä ovat ne Nissen tekemät sopimukset, jotka Tami hyväksyi.
 
Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hienoa kerta kaikkiaan. Marren palu hienoa, mutta tuskin pelaajatyyppi jolle kannattaa antaa C rintaan. Nyt vielä odotellaan sitä, että sopimus tulee sen pelaajan kanssa, joka tamin mukaan heittelee englanniksi faneille!!! Nyt voi jo alkaa harjoittelee: hau aar juu man, meik sam koals pliis, KILLLL HIMMM :)
 
hokihoki

Jäsen
Muutama hyvä nimi saatiin rosteriin. Erityisesti Marre herätti melko iloisen yllätyksen.
Virtasen Arttu saisi mielellään vielä tulla taistelemaan laidoissa, ja toki Lintulan näkisin TuTo nutussa oikein mielelläni.
Yllätyspaluumuuttajana myös Tapio olisi mieluinen.
Pelkonenkin saattaa vielä palata mikäli tryout ei tuota sopparia.

Ikävä kyllä Lintula ja Palmroth ovat heittäneet Mestiksen osalta hokkarit naulaan, hyvää jatkoa molemmille!
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Loistohakuja Tutolle, tästä on hyvä jatkaa. Johan sitä johto on kauan perseillytkin. Nyt on aika hyvä runko kasassa, taustavoimat saatu myös kuntoon. Tekee hyvää koko maakunnan kiekkoilulle, joka oli täysin suossa koko viime kauden..
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Hienoa kerta kaikkiaan. Marren palu hienoa, mutta tuskin pelaajatyyppi jolle kannattaa antaa C rintaan. Nyt vielä odotellaan sitä, että sopimus tulee sen pelaajan kanssa, joka tamin mukaan heittelee englanniksi faneille!!! Nyt voi jo alkaa harjoittelee: hau aar juu man, meik sam koals pliis, KILLLL HIMMM :)

Jospa tuleekin kanukki Kanadan ranskankieliseltä alueelta? Siinä onkin sitten eri termit käytössä. Merde!

Jostain kumman syystä haluaisin joskus nähdä TuTossa lupaavan saksalaisen pelaajan, joka tavoittelisi Mestiksestä kovia peliminuutteja ja sitä kautta pääsyä aikanaan kovempiin sarjoihin. Joku Iso-Erich Kühnhacklin henkinen perillinen, valtavan kokoinen germaaninen mörkö joka taklaisi niin että laidat paukkuisivat ja painaisi maalille salamasodan vauhdilla.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen

Toivotaan jos joku ulkomaalainen tulee että hän olisi joku Lou Dickensonin kaltainen kaveri joka nakuttaa vähintään piste per peli, ns. täsmähankinta. En halua että Kupittaalle tulee turhia kavereita malliin Josh Prudden tai Justin Aikins.
Pitihän Blair Yaworskikin olla Mestiksen paras pelaaja ikinä viime kaudella...just joo...ei sellaisia.
 
Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Toivotaan jos joku ulkomaalainen tulee että hän olisi joku Lou Dickensonin kaltainen kaveri joka nakuttaa vähintään piste per peli, ns. täsmähankinta. En halua että Kupittaalle tulee turhia kavereita malliin Josh Prudden tai Justin Aikins.
Pitää edelleen muistaa, ettei Lou Dickenson ole joukkuepelaaja. Se nähtiin KooKoossa ja sama toistui myös Sportissa. Mikä oli lopputulos? Kovat tehot runkkarissa, mutta pleijareissa niin saatanan hiljaista ja oma jengi ulos heti ensimmäisellä pleijarikierroksella. Se on sellaista, kun ei ole pukukoppipelaaja.
 
toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Jaahas ja lisänä löytyy sopimukset Jyri Vähänikkilän, Jaakko Pelkosen, Aleksi ja Atte Sillanpään sekä Lauri Aaltosen kanssa. Siis kaiken kaikkiaan 17 sopimusta kasassa.

Mistä mahtaa olla kyse? Hokilla on jo sopimus minulle TuTon mestaruuskaudelta tutun Aleksi Sillanpään kanssa, onko samalla nimellä kaksi jamppaa?

Mistä tieto on peräisin?
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Mistä mahtaa olla kyse? Hokilla on jo sopimus minulle TuTon mestaruuskaudelta tutun Aleksi Sillanpään kanssa, onko samalla nimellä kaksi jamppaa?

Mistä tieto on peräisin?

Juu, samalla nimellä on kaksi jamppaa. Eliteprospects.com - Aleksi Sillanpää, kyse on tuosta tyypistä. On takonut ainakin mukavasti junioreissa pisteitä. Toivottavasti saa ensi kaudellakin vastuuta jopa mestiksessä, vaikka onkin vasta -93 kaveri.
 
Rosvoroope

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aleksi Sillanpää ja Atte Sillanpää ovat TuTon b-junnuissa menneellä kaudella pääosan pelanneet kaksoset. Eli ei parane sekoittaa Hokin Aleksi Sillanpäähän. 18-vuotiaat ja ilmeisen lupaavat veljet.

Tosiaan kaikenkaikkiaan nyt kasassa 17 sopimusta ja Nissen mukaan nyt on sellainen runko kasassa, että muutamalla hankinnalla taistellaan jo tulevalla kaudella runkosarjassa sijoituksista viiden joukossa. Toki sen nyt näkee korvallakin, että rosteri kestää paperilla vertailua muihin. Hyvä fiilis ja taas hieno päivä turkulaiselle jääkiekolle.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Näyttää eittämättä hyvältä, todella hyvältä ja jotenkin on semmonen kutina että jokin pommi on vielä takataskussa. Erityisesti haluaisin nostaa esiin Aaltosen Laurin joka ainakin viime keväänä muun harmaan massan joukosta nousi esiin äijänä joka tsemppasi joka ainoan vaihdon.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Erityisesti haluaisin nostaa esiin Aaltosen Laurin joka ainakin viime keväänä muun harmaan massan joukosta nousi esiin äijänä joka tsemppasi joka ainoan vaihdon.

Aaltosen viime kausi jäi todellakin kesken. Hän vaikutti vasta pääsevän vauhtiin siinä vaiheessa, kun kausi jo loppui. Harmi vaan, että valmis ja toimiva Jalon ketju hajosi, kun Niskakangas lähti pohjoiseen.

Hyvältä TuTon pelaajalista näyttää, mutta jäitä hattuun. Seuraavat eli loput 4-6 vahvistusta ovat ne, jotka hyvin pitkälti näyttävät mistä sijasta lähdetään syyskuussa pelaamaan.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Aaltosen viime kausi jäi todellakin kesken. Hän vaikutti vasta pääsevän vauhtiin siinä vaiheessa, kun kausi jo loppui. Harmi vaan, että valmis ja toimiva Jalon ketju hajosi, kun Niskakangas lähti pohjoiseen.

Hyvältä TuTon pelaajalista näyttää, mutta jäitä hattuun. Seuraavat eli loput 4-6 vahvistusta ovat ne, jotka hyvin pitkälti näyttävät mistä sijasta lähdetään syyskuussa pelaamaan.

Luulen että Aaltonen-Jalo-Reivonen voisi olla toimiva ketju. Reivonen ja Niskakangas ovat vähän samantyyppisiä pelaajia. Luistelevat kovaa ja taistelutahto löytyy vaikka muille jakaa.

Saa nähdä jos tulee pari sopparia vielä ennen juhannusta...se olisi kivaa. Sitten toivon että järjestetään kunnon try-outit viimeisistä paikoista. Ei niin että on 10 pelaajaa try-outilla ja 9 saavat sopparin.
 
Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Marren paluu on äärimmäisen kova juttu TuTolle. Tervetuloa takaisin!

Vuorisalon sentterinä häärinee V-V Vainiola, mikä ainakin näin kesäkuussa vaikuttaa myös positiiviselta jutulta. Kolmanneksi lenkiksi ykköseen vielä armoitettu maalintekijä tyyliin ”jounivirpiö” tai miksei vaikka Jokilan Jamo, niin mestiksen 2011-12 vaarallisin ketju on siinä.

Koposen ja Rahkolan mukana TuTon puolustukseen saadaan vihdoinkin lisää kokoa. Toki ne kilot ja sentit pitää käyttää oikein, mutta tämän kokoisten kavereiden pitäisi pystyä tarjoamaan vastustajille maalinedustan makuupaikkoja.

Asiat ovat tässä vaiheessa TuTon ja fanin kannalta hyvin. Todella hyvin.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pakko kompata edellisiä, erittäin hyviä hankintoja. Varsinkin tuo VVV tuntuu oleva hurjasti potentiaalia omaava pelaaja, jolta vain puuttuu se viimeinen läpimurto. Myös Vuorisalon paluu lämmittää mukavasti mieltä.

Nyt ollaan jo hyvissä ajoin liikkeellä, mikä on jo huomattava parannus. Myös edellisen kauden ongelmiin on haettu selvästi vahvistusta. Kaksinkamppailuihin näyttäisi nyt löytyvän ainakin enemmän voimaa ja raameja.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.

Jos Tami saa jonkun "lähes kuusinumeroisen" eli 100 000 euroa lähentelevän ison sponsorisopimuksen aikaiseksi, niin minäkin voin mennä heittämään TuTo-lippistäni Myllysillalle, sen verran tuntuva sponsoridiili olisi kyseessä. Kannattaa muistaa, että TuTon koko viime kauden pelaajabudjetti oli n. 80 000 euroa, tuo sponsoridiili kattaisi yksistään koko viime kauden porukan. Lisää tuollaisia sopimuksia ja TuTo kansallista näkyvyyttä saamaan, niin tosiaan nakkikioskiksi jäämistä ei tarvitse pelätä.

Kunhan vain seura pysyy TuTo-nimisenä, niin kaikki näyttää oikein mainiolta ja suorastaan valoisalta. Kenties nimenvaihtohaaveet ja perinteiden perseraiskaamisfantasiat olisi nyt Turussa haudattu, kun Tepsikin ilmoitti, ettei fanien painostuksesta otakaan käyttöön mitään väkisin keksittyä uutta logoa vaan pysyy vanhassa traditionaalisessa logossaan. Tepsi Tepsinä ja TuTo TuTona, niin maailma on kohdallaan.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Taitaa olla kaveridiili tuo Tamin iso fisu jos on totta. Hesburger? Yleensähän yhteistyösopparit tehdään elo-syyskuussa, eikä tähän aikaan vuodesta. Lykkyä pyttyyn, ainakin Aurinkokingillä juttua/näkyvyyttä riittää!
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Taitaa olla kaveridiili tuo Tamin iso fisu jos on totta. Hesburger? Yleensähän yhteistyösopparit tehdään elo-syyskuussa, eikä tähän aikaan vuodesta. Lykkyä pyttyyn, ainakin Aurinkokingillä juttua/näkyvyyttä riittää!

Kaveridiili tai ei niin rahalla on sama arvo. Sitä rahaa kyllä tarvitaan jos meinaa menestyvän joukkueen rakentaa. Varsinkin jos pitkällä tähtäimellä pyritään liigaan.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tamilla on näköjään vauhti päällä. Rahaa taitaa tulla tätä menoa ovista ja ikkunoista aiempaan menoon verrattuna. Täytyy antaa pisteitä Tamille, sillä hän näyttää luoneen jo omalla olemuksellaan valtavasti uskoa TuTon tulevaisuuteen. Tästä voi hyvin syntyä itse itseään ruokkiva menestyksen ketju. Parempi talous antaa mahdollisuuden parempiin pelaajiin ja sitä kautta menestykseen, mikä taas ruokkii taloutta.

Toisaalta nyt juuri pitäisi pitää jalat massa ja edetä pitkäjänteisesti. Hyvä voitollinen tulos pitäisi olla yksi tulevan kauden päätavoitteista ja pohja sitä seuraavalle kaudelle.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tamilla on näköjään vauhti päällä. Rahaa taitaa tulla tätä menoa ovista ja ikkunoista aiempaan menoon verrattuna.

Jotenkin näistä tami-jutuista tulee väkisinkin jonkinasteinen dejàvu-ilmiö. Alussa näyttää hyvälle ja hienolle, mutta mitä se sitten on puolen vuoden - vuoden päästä.. kunhan ei koko homma kusisi, niinkuin niin monta kertaa aiemminkin.
 
Totta kai tämä pelko on olemassa. Mutta nyt TuTon pääomistajina on niin rahakkaita veijareita, että TuTon tarina loppuu tai ei lopu ihan näiden jamppojen tahtotilan mukaan, Tamilla ei siihen ole suoraan kovinkaan suurta merkitystä.

TuTo on saanut mm Tamin myötä valtavasti tuulta siipiensä alle. Katsotaan nyt kuinka kauas ja kauan ruma ankanpoikanen voi lentää, TuTon pitkän linjan kannattajana voin sanoa että fiilis ei kovinkaan montaa kertaa ole ollut nykyistä parempi.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Kaarinassa syntynyt ja Turussa kiekkooppinsa saanut Mika Viinanen on tällä hetkellä vapaa agentti. Voi hyvin olla että on liian kallis pelaaja meille...huhut vievät miehen Vita Hästeniin, mutta yrittää voi aina. Nakutti liigavuosina tasaisesti pisteitä.

Eliteprospects.com - Mika Viinanen
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Sikäli on hyvä pitää jalat maassa sekä kannattajien että johtoportaankin keskuudessa, että nyt laadittua nelivuotissuunnitelmaa ei ole syytä liikaa kiirehtiä. Toisin sanoen mitään jättihankintoja ei kaivata budjettia rasittamaan, vaikka mikä kanukki odottelisi rahakasta diiliä syksymmällä, ja mitä sarjamenestykseen tulee, niin ei ole realistista, että TuTo vielä ensi kaudella olisi sarjan kärkisijoilla huippujoukkueena.

Ensi kauden tavoitehan on virallisesti play offs -paikka, ja sehän loppujen lopuksi saavutetaan jopa sijalla 10. Teemana oli myös kunnianpalautus, joten sija 10 ei vielä oikein riitä, mutta esimerkiksi pääsy kuuden parhaan joukkoon ja ns. säälipleijarien välttäminen olisi jo kunnianpalautus. Itse asettaisin kauden optimistiseksi maksimitavoitteeksi välieräpaikan, mutta jos realistisemmin tulisi esim. sija 5-6, niin sekin olisi kelpo tulos verrattuna päättyneen kauden jumbosijafloppiin.

Sitä seuraavalle kaudelle asettaisin sitten suunnitelman mukaisesti tavoitteet korkeammalle, mutta huippujoukkueen pohjien luomisessa menee todennäköisesti yksi tai kaksi kautta ennen kuin finaalipaikka on realistinen mahdollisuus.

Sellainen teema olisi hyvä lanseerata, että "kotona ei kaaduta" - eli joukkueen olisi erityisesti satsattava kotipeleihin. Totta kai vierasvoittojakin saa ja pitää tulla, mutta jos valita pitää, niin ennemmin vaikka 10 vierastappiota putkeen, jos samaan aikaan tulee 10 kotivoittoa kuin toisinpäin. Yleisömäärien kasvattamisen kannalta on olennaista, että katsojille - erityisesti uusille ja uusvanhoille katsojille - jää kotimatseista hyvä tunnelma ja hyvä mieli, jolloin satunnainen pelissä käyminen saattaa vakiintua pysyvämmäksi kannattamiseksi.

Aina ei tietysti voi voittaa, se on selvä, mutta kunhan edes joukkueen taisteluilme ja asenne olisi kohdallaan, niin häviö ei välttämättä liikaa harmita. Viime kauden paikoin selkärangattoman näköinen surffailu ja lepsuilu oli sen näköistä, että moni ensimmäistä kertaa paikalla ollut saattoi olla myös viimeistä kertaa, ja moni vanha fanikin mietti, jaksaako mennä katsomaan matsi toisensa perään halutonta, mautonta ja välinpitämätöntä murskatappiota ja vielä maksaa siitä rahaa. Nyt oletankin, että asenne on ensi kaudella ihan eri, ja joukkue painaa uudistuneena jäällä, maaninen kiilto silmissä ja himokas virne suupielessä, kunnes lätty menee pussiin ja kannattajat hulluina huutaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös