Oli muuten suhteellisen virkistävää lukea lehdestä, että myöskään TuTon johtohenkilöiden mielestä yhteistyö tupsukorvien kanssa ei oikein toiminut ja mitään virallista yhteistyösopimusta ei tulla nyt tekemään. Eihän se toiminut yhtään, jos suoraan sanotaan, eli ollaanko taas menossa kohti oikeita raiteita? Toivottavasti.
Tuo "ei toiminut yhtään" lienee yhtä kuin, että se loppui liian aikaisin, eli siinä vaiheessa kun kauden tärkeimmät matsit olivat vasta alkamassa. Kyllä se näet mielestäni syksyllä toimi ihan kelvollisesti. TuTolla oli syyskaudella jokaisessa ottelussa riittävän laadukas ja laaja materiaali sitä joulukuista Vantaan matsia lukuunottamatta, jolloin molari haettiin HeKin vilttiosastolta. Pitää muistaa, että vaihtoehdot Vittasmäelle, Kokkalalle ja kumppaneille olisivat olleet Jarno Niemi, Tomi Virtanen & co, eli yhteistyö oli viime kaudelle ideana hyvä, ellei jopa välttämätön. Toteutus vaan tökki.
Olisi silti ollut ihan mielenkiintoista nähdä, mikä olisi ollut esim. Jalon tai M.Palmrothin joukkue tammikuun jälkeen, jos he olisivat olleet pelikunnossa.
Kun yleensä aina tulee, jollei nyt haukuttua, niin ainakin kritisoitua TuTon toimintaa, niin nyt olisi kehun paikka. Seuran tiedotustoiminta on parantunut huomattavasti viime kausista. Onko pukukopin uudella sisustuksella tai jonkun yhteistyökumppanin kommenteilla oikeasti jotain merkitystä esim. meille kannattajille? Ei ole. Mutta pääasia onkin, että tasaisin väliajoin muistutetaan olemassaolosta. Tässähän ollaan jo kovaa vauhtia menossa kohti sitä vanhan liiton kehuttua tiedotuslinjaa, jolloin parhaimmillaan uutisoitiin sekin, ettei ole mitään uutisoitavaa.
Eilisen lehtijutun mukaan TuTon pelaajabudjetti on siis 80 000€ ja tavoitteena on Mestiksen mestaruus. Mahtaa nyt Kouvolassa ja Mikkelissä hampaita naurattaa.