TuTo 2010–2011

  • 181 931
  • 601

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ja ketä muuta kuin Reunasta voisi syyttää voittolaukauskisassa päästetyistä maaleista? Okei onhan ne erikoistilanteita, mutta kummasti muut veskarit niitä torjuu paljon paremmalla prosentilla.

Reunanen mölyää maalilla suu niin vaahdossa ettei huomaa keskittyä omaan tekemiseensä riittävästi. Paska ja flopannut hankinta, kaveri on hädintuskin Mestiksen 2. mokkelle vaadittavaa tasoa.

Oikeastaan Reunanen on onnistunut, siis mielestäni pelannut omalla tasollaan, vain lokakuun lopun Hokki-matsissa. Siinä ottelussa terävyys ja sähäkkyys oli ihan toista luokkaa kuin muissa peleissä. Monesti Ari tuntuu olevan huonosti keskittynyt tai ajatukset jossain muualla. Pelaaminen on sellaista puolinaista, vain sinnepäin torjumista. Silti minulta löytyy ainakin vielä toistaiseksi enemmän luottoa Reunaseen kuin kotiyleisön suureen suosikkiin, Törnströmiin. Törre on ihan omassa luokassaan; kolme kertaa Kupittaalla kesken matsin vaihdosta kentälle, kolme kertaa ensimmäinen veto sisään. On se hurja.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
SaiPan ja Hostikan tiet eroavat...
Nyt Toimistolla hereillä ja Ville loppukaudeksi TuTon maalille! Nyt olisi parempi veskari vapaana, osaako TuTo ottaa onkeensa ja tarjota Villelle sopparia?
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
SaiPan ja Hostikan tiet eroavat...
Nyt Toimistolla hereillä ja Ville loppukaudeksi TuTon maalille! Nyt olisi parempi veskari vapaana, osaako TuTo ottaa onkeensa ja tarjota Villelle sopparia?

Tätä minäkin heti mietin kun asiasta kuulin, mutta oleellinen kysymys on tietysti rahakysymys, eli onko TuTolla rahaa Hostikkaan? Mitään liigapalkkoja - edes liigan kakkosvahdin - palkkoja ei varmaan TuTonkaan rahakirstussa ole, joten nyt on varmastikin kysymys siitä, mitä Hostikka itse haluaa uraltaan.

Jos TuTosta tarjottaisiin nyt selkeää ykkösmaalivahdin paikkaa (mikä Hostikan tulisi ilman muuta saada) pienemmällä palkalla mutta suurella vastuulla, niin se voisi olla Hostikan oman urakehityksen kannalta sen verran kannattavaa, että hän saattaisi siirtyä "nälkäpalkalla" Turkuun. Luukkuja availemaan Hostikkaa ei kannata hankkia, joten jos Hostikan tänne saisi, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että tämän jälkeen Hostikka saisi pelata 95% lopuista peleistä.

Tämä tarkoittaisi myös, että jompi kumpi, Törre tai Reunanen, pitäisi saada muualle pelaamaan. Eihän TuTon alkukausi toki yksinomaan kehnojen veskarien syytä ole, mutta niin huteria esitykset ovat kuitenkin olleet, että jotain pitää tehdä, ja se jotain olisi Hostikan saaminen seuraan.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Tämä olisi se the hetki tällä kaudella, olla nyt hereillä ja jollain konstilla sorvata vaikka loppu kauden pahvi Hostikan kanssa. Voisi loppukausi sujua ainakin jonkun verran suotuisammin ja ehkä olisi vielä saumat nousta pois tuolta pohjalta.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Nyt Toimistolla hereillä ja Ville loppukaudeksi TuTon maalille!
Pitäisiköhän sinne toimistolle soittaa ja kertoa tästä? Pakkohan Hostikkaa on nyt ainakin koittaa saada tänne. Jos kirstu on tyhjä niin sitten soitetaan jokainen seurajohdon tuntema rahamies läpi ja kerjätään pennosia. Jos sittenkään ei onnistu niin ainakin yritettiin.

Maalivahtiongelmia taitaa olla (mestiksessä) myös maksukykyisemmillä joukkueilla, joten en ihmettelisi jos Hostikka vielä Kupittaallakin vierasjoukkueen paita päällänsä pelaisi. Toivotaan nyt kuitenkin pientä ihmettä ja Villeä loppukaudeksi TuToon.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onhan Hostikan vapautuminen juuri tässä vaiheessa TuTon kannalta kuin manna from heaven. Eria asia onkin, mihin Hostikka itse on suuntaamassa ja mistä TuTo repisi kasaan sitä, mistä tähänkin asti on ollut suurin puute, eli rahaa. Kannatan Shane Falcon ehdotusta tutuille rahamiehille soittamisesta. Ensimmäisen soiton voisi siinä tapauksessa tehdä nykyään pitkälti Ruotissa vaikuttavalle seuran hallituksen jäsenelle.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Varmalta taholta sain informaatiota, että TuTo käy neuvotteluja Hostikan kanssa. Kynnyskysymyksenä ovat nyt Hostikan omat suunnitelmat ja raha.
Pidetään peukkuja.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Varmalta taholta sain informaatiota, että TuTo käy neuvotteluja Hostikan kanssa. Kynnyskysymyksenä ovat nyt Hostikan omat suunnitelmat ja raha.
Pidetään peukkuja.

Toivottavasti nyt natsaisi. Ja joku ne rahamiehet tunteva voisi tehdä soittokierroksen, Hostikka voisi olla vaikkapa jonkun firman sponsoroitu nimikkopelaaja, jos ko. firma tukisi Hostikan palkkakuluja riittävällä summalla.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Hostikka olisi kova sana mutta tällä hetkellä se suurin ongelma on TuTon pelitapa tai oikeastaan sen puute. Ketjuja on nyt muokattu joka peliin joka näkyy siinä että kukaan ei tiedä missä pitäisi olla ja mitä tehdä. Puolustuksessa suurin pulma on se että jos kiekko menee kulmaan niin pakeista kumpikaan ei tiedä meneekö kiekon perään vai ottaako maalinedustan, yleensä tapahtuu niin että molemmat menevät kiekon mukana jolloin maalilla saa aivan vapaasti odottaa että saa namupaikan. Tämän päiväisessä pelissä TuTo syötti yhden ja teki yhden Vantaan maaleista ja Törö piti TuToa pystyssä ja torjui oikein mallikkaasti mutta jos vieras saa aina sen tusinan huippupaikkoja niin eihän maalivahti voi niitä ilta toisensa jälkeen hoitaa. Nyt kun on pari matsia analysoinut pienen tauon jälkeen niin TuTon peli on mennyt vain huonommaksi alkukaudesta mikä on minun mielestä merkki siitä että Niukkasen aika olisi todella ohi TuTon penkin takana. Kaikesta kritiikistä huolimatta TuTon parhaimpiin lukeutuu Jokila ja Hannus vaikka puolustus velvoitteet heitä ovelasti karttaakin mutta jos piste/maalintekijän arvostelu perustuu puolustamiseen niin katsokaapa herra Pelkosen peliä joka on aivan hirveää molemmissa päissä. Tänään 1+0 mutta omaan päähän. Fiilis on Kupittaalla samanlainen mitä se on ollut pari vuotta eli huono mutta jos otetaan vielä kauan turpaan kotona tällä pelillä niin voi olla että Paksalille löytyy se istumapaikka paremmin kun penkkejä vapautuu. Nyt olisi kyllä aika tehdä jotain radikaalia, mitä sitten onkin niin se ei ole katsojien käsissä mutta jotain. Muuten ollaan keväällä kusessa Ketteröiden ja Junkkareiden kanssa :/
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Keinäsen tilalle pitäisi joku saada, tai ainakin vähentää Kenin peliaikaa. Kauhean näköistä peli oli tänäänkin. Jokila teki toki maalin, mutta muuten mies on lähinnä vaarallinen omille kentällä, koska ei puolusta lainkaan, ja odottelee jotain sattumasyöttöä vastustajan siniviivan tuntumassa kun muut vääntävät omassa päässä ja K-Vantaa vyöryttää.

Hannus sen sijaan pelasi hyvän pelin, voitti paljon aloituksia ja yritti ajoittain taistella laidoissakin, mitä Jokila välttelee.

Pakistossa nuori Niko Karhu pelasi miehekkäästi, vaikka häkkipäinen juniori onkin. Ihan syystäkin Karhu pelasi ykköspakkiparissa Markus Laineen parina.

Törnström torjui ajoittain ihan ok, mutta pari meni kyllä hänenkin piikkiinsä, ja Törren omat avaukset menevät mihin sattuu, oli siellä omia tai ei. Ei maalivahti toki koko muun joukkueen puutteita kompensoida kokonaan, mutta kenties esim. Hostikan kaltainen vahti olisi jonkun maalin torjuttua, ja TuTo olisi voinut saada pisteen tai pari.

Oli tämä silti paremman näköistä peliä kuin edellinen 3-7 -lukemiin päättynyt kauhistus, ja TuTolla oli ajoittain väläytyksiä suoraviivaisemmasta, nopeammasta pelityylistä eikä vain kiekon hautomisesta ja sokkosyötöistä (joita tosin tuli nytkin kyllä ihan riittävästi). Lisäksi sitä toivoisi, että pelaajat osuisivat kohti vastustajan maalia, sillä ampumalla viisi metriä yli tai ohi ei häkkejä tule.

Helkkari kun joukkueessa olisi voimapelaaja tai pari, jotka rynnisivät maalille hakkaamaan irtokiekkoja sisään, tänäänkin Norja pudotteli yllättävän paljon eteensä. Keinänen oli ennen sellainen pelaaja, mutta nyt on itseluottamus valitettavan kateissa.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Keinäsen tilalle pitäisi joku saada, tai ainakin vähentää Kenin peliaikaa. Kauhean näköistä peli oli tänäänkin. Jokila teki toki maalin, mutta muuten mies on lähinnä vaarallinen omille kentällä, koska ei puolusta lainkaan,
Hannus sen sijaan pelasi hyvän pelin, voitti paljon aloituksia ja yritti ajoittain taistella laidoissakin, mitä Jokila välttelee.

Törnström torjui ajoittain ihan ok, mutta pari meni kyllä hänenkin piikkiinsä,

Olitko samassa pelissä? Läpiajo ei ollut Törön maali kuin ei myöskään Pelkosen oma maali, vaikka pirun hieno ohjaus olikin kulmaan menevään kiekkoon, ja 3-4 maalissa TuTosta ei puolustanut Jokila eikä kyllä kukaan muukaan. Peltosuon tykki meni ehkä hieman helposti palikoista mutta annetaan se anteeksi jos verrataan että Reunasella noita on mennyt jo joka pelissä vähintään kaksi. Jokila on luultavasti hankittu hyökkääjäksi ja TuTossakin varmaan tiedetään minkälainen tyyppi on kyseessä. Mutta varmasti parempi olisi jos Jokilan ja Keinäsen tilalla hiihtelisi näitä Kankaanrantoja ja Vähänikkilöitä. Keinänen on kyllä menettänyt intohimonsa koko lajiin tai ainakin TuToon mutta hyvällä sentterillä Keinänen on vaarallinen snipperi ainakin Mestikseen. Hannus on pelannut hyvin vaikka on kyllä aika pihalla tuolla sentterin paikalla mutta hienoa veiviä heittää ja napakoita kuteja. Välillä kyllä täytyy miettiä miten suomalaisilla nuo kudit ovat kuin ilmaa nussisi, verrattuna vaikka jenkkien vetoihin, tätähän moni suomalainen valmentajakin on kummastellut, paitsi tietysti Niukkanen joka kummastelee vaan kun turpaan tulee joka pelissä ja aina pitäisi olla hyvä selitys valmiina ja omaan piikkiin kun ei mahdu mitään :/
 

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Nyt oilisi varmaan aika valita yritetäänkö vielä jotain vai jäädäänkö sovinnolla odottelemaan karsintaa. Jos vielä yritetään jotain niin ei siihen enää uudet pelaajat auta vaan kyllä se vaatii nyt valmentajan vaihtamista, jotta pelaajien usko tekemiseen palautuu.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Läpiajo ei ollut Törön maali kuin ei myöskään Pelkosen oma maali, vaikka pirun hieno ohjaus olikin kulmaan menevään kiekkoon, ja 3-4 maalissa TuTosta ei puolustanut Jokila eikä kyllä kukaan muukaan. Peltosuon tykki meni ehkä hieman helposti palikoista mutta annetaan se anteeksi jos verrataan että Reunasella noita on mennyt jo joka pelissä vähintään kaksi.

Takkiin tuli taas, joten sinänsä ihan turha näitä on jauhaa, mutta viilataan pilkkua sen verran, että läpiajo ei ollut Kimin maali, jos oletuksena on, ettei maalivahdin kuulukaan torjua läpiajoja. Muuten se menee Törön piikkiin, vaikka syöttöpisteen luonnollisesti saakin Niskakangas. Mitä Kimi teki siinä tilanteessa? Meni matalaksi keskellä maalia, jolloin Vauhkosen oli helppo työ laittaa kiekko tyhjillään olevasta etukulmasta sisään. Melkein voisi sanoa, että Törö olisi torjunut sen, jos olisi vaan pysynyt liikkumatta paikallaan.

Muut maalit olivat mitä olivat, ja kiekko alkoi jäädä räpsään vasta kolmannessa erässä tilanteessa 3-4. Jollain lailla Törön liikkuminen tuntuu hidastuneen huolestuttava paljon, ja jälleen kerran ensimmäinen veto painui verkkoon. Eihän pakeilta apuja tule yhtään, mutta kai se vaan on uskottava, että maalivahti on jostain saatava. Muuten hukka perii.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
mutta kai se vaan on uskottava, että maalivahti on jostain saatava. Muuten hukka perii.
Jep, näin se menee. Maalivahdin pelkkä "ok -peli" ei riitä voittoon asti näin pahasti vuotavan puolustuksen takana. Esim. eilen K-Vantaata vastaan Törön pelillä olisi pisteet otettu jos viisikkopuolustus olisi ollut kunnossa, mutta kun ei ollut ja hölmöillä virheillä annettiin vastustajalle voiton avaimet. Eikä muuten ollut läheskään ensimmäinen kerta tällä kaudella kun näin tapahtui. Yhteenvetona voitaneen sanoa, että tässä tilanteessa tarvitaan joko loistava maalivahti tai pitävä puolustus. Veikkaan että yksi kova torjuja tolppien väliin on halvempi ratkaisu kuin 3-4 ukkoa siihen maalin eteen.

TuTon pelissä on silmiinpistävää huolimattomuus ja helpot virheet. Tämän kauden kotimatseissa TuTo on kyllä pysynyt vastustajan vauhdissa mukana ja tilanteitakin on pystytty luomaan. Mielestäni Jukurit on ainoa joukkue tänä syksynä joka Kupittaalla on ihan oikeasti ollut kenttäpelissä sen kuuluisan potkun verran edellä. Sen sijaan huolellisuudessa ja järkevässä pelissä niitä parempia joukkueita on kyllä nähty useampikin. Hiukan heikommallakin veskalla voisi pärjätä jos niitä avopaikkoja ei jatkuvasti lahjoitettaisi vastustajalle.

Hyökkäys on tähän sarjaan ja parempaan sarjasijoitukseenkin ihan riittävä. Puolustuspään ongelmat ovat kuitenkin karmaisevia ja jos karsijan paikalta halutaan pois, jotain on ihan oikeasti pian tehtävä. Turhaahan vanhojen hyvien aikojen muistelu tässä tilanteessa on,mutta vertailun (ja tuskan maksimoimisen) vuoksi on heitettävä hiukan tilastovertailua. TuTo vuosimallia 07-08 päästi koko kaudella (45 ottelua) vain 93 maalia. Nykyinen TuTo on kaivannut limpun omasta verkosta 20 ottelun jälkeen jo 82 kertaa. Tasaisen taulukon mukaan tuo 93 päästettyä tullaan aika tarkalleen tuplaamaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Takkiin tuli taas, joten sinänsä ihan turha näitä on jauhaa, mutta viilataan pilkkua sen verran, että läpiajo ei ollut Kimin maali, jos oletuksena on, ettei maalivahdin kuulukaan torjua läpiajoja. Muuten se menee Törön piikkiin, vaikka syöttöpisteen luonnollisesti saakin Niskakangas. Mitä Kimi teki siinä tilanteessa? Meni matalaksi keskellä maalia, jolloin Vauhkosen oli helppo työ laittaa kiekko tyhjillään olevasta etukulmasta sisään. Melkein voisi sanoa, että Törö olisi torjunut sen, jos olisi vaan pysynyt liikkumatta paikallaan.

Muut maalit olivat mitä olivat, ja kiekko alkoi jäädä räpsään vasta kolmannessa erässä tilanteessa 3-4. Jollain lailla Törön liikkuminen tuntuu hidastuneen huolestuttava paljon, ja jälleen kerran ensimmäinen veto painui verkkoon. Eihän pakeilta apuja tule yhtään, mutta kai se vaan on uskottava, että maalivahti on jostain saatava. Muuten hukka perii.

Juuri näin. Vaikka Torpedo jo ehti epäilemään, etten ollut samaa peliä katsomassakaan, niin tismalleen samat johtopäätökset kuitenkin vedin kuin Devon. Ei Törön peli nyt mitenkään erityisen heikkoa ollut, mutta kuten aikaisemminkin kirjoitin, kenties Hostikka tai muu ns. kuuma vahti olisi nuo 1-2 maalia voinut estää - ja koska TuTo värkkäsi maaleja kolme, niin tämä olisi tiennyt TuTolle vähintään pistettä, kenties enemmänkin.

Väännettäköön nyt vielä kerran rautalangasta, että eihän Törnström missään nimessä TuTon huonoin osa-alue ollut, eikä mikään supervahti mahda tilanteissa paljoakaan, jos puolustuspelaaminen on niin huonoa kuin TuTolla nyt. Jähmeästihän Törö kuitenkin liikkui - mahtaako taannoinen loukkaantuminen vielä vaivata kuitenkin?

Läpiajoista olen sitä mieltä, että vaikka ne pahoja veskarille ovatkin, niin kyllä lähtökohtaisesti etu on maalivahdilla, ja ne ovat veskarin torjuttavissa keskimääräistä useammin kuin päästettävissä. Ei aina voi tietysti torjua ja jokainen tekee virheitä jne, mutta ei joka läpiajosta maalia kuitenkaan normaalisti tule.

Hostikkaa kaipaisin siis joukkueeseen, mutta eipä hänkään mikään ihmemies ole - ennemmin pitäisi saada puolustuspelaamiseen ryhtiä, eli pakkien toimintaan selkeä parannus ja lisäksi tietyt nimeltämainitsemattomat hyökkääjät voisivat myös osallistua puolustamiseen eivätkä vain kärkkyä vastustajan siniviivan tuntumassa tai pörrätä keskialueella ja painua sitten vaihtoon.

Siitä voisi ainakin aloittaa, että nuori Niko Karhu on vastedeskin TuTon kahden ensimmäisen pakkiparin puolustaja. Mahtava debyytti nuorukaiselle: tehotilasto +2 eikä siis kentällä kertaakaan kun omissa soi.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Jaahas, maajouokkuetauko pidätty ja pelit jatkuu taas keskiviikkona. Minulla oli vähän sellainen kutina että viikon tauolla olisi tapahtunut jotain Kupittaalla, mutta aika hiljaista on. Ehkä kaikki on sitten kunnossa ja Nisse varmaan jatkaa loppukauden. Toivottavasti äijät ovat treenanneet kovasti että jaksaa sitten pelata ne täydet 60 minuuttia.

Minulla oli myös sellainen toive että Hostikka olisi tullut meille ennen keskiviikon peliä, mutta aika hiljaista on myös sillä rintamalla. Joku täällä väitti että Hostikka ja TuTo käyvät keskustelua siirtymisestä Kupittaalle. Tietääkö joku jos neuvottelut ovat edenneet suuntaan vai toiseen?
 

Oadie

Jäsen
Jaahas, maajouokkuetauko pidätty ja pelit jatkuu taas keskiviikkona. Minulla oli vähän sellainen kutina että viikon tauolla olisi tapahtunut jotain Kupittaalla, mutta aika hiljaista on.

Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla. Nythän siellä toimistolla olisi pitänyt tapahtua, jos tätä kautta yritetään pelastaa. Mutta ei tapahtunut, ellei Reijo ja kumppanit ole tänään sitten sorvannut tärkeitä sopimuksia ja nyt vain piinaavat kannattajia...

Eli näillä mennään nyt sitten. Nyt vaan jännitetään millaista käärmekeittoa Nisse on pelaajille ja etenkin pakistolle juottanut. Ehkäpä sellaista että Hämäläinen, Pelkonen, Linke ja muut ovat kuin taika-iskusta muuttuneet Kimmo Timosiksi. Ja meidän maalivahdit saavat tästedes kiinni rantapallojakin pienempiä esineitä. Näin siinä on täytynyt tapahtua ja keskiviikosta eteenpäin alkaa huikea voittoputki.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eli näillä mennään nyt sitten. Nyt vaan jännitetään millaista käärmekeittoa Nisse on pelaajille ja etenkin pakistolle juottanut.

Taitaa kokkailut olla lähinnä luokkaa fish and chips, sillä Nisse lähti viime torstaina Birminghamiin seuraamaan Mestis-valmentajille niin tärkeää Englannin Valioliigaa. Ilmeisesti treenaaminen loppukauden haasteita varten jatkui vasta tänään, joten näillä tosiaan mennään. Toivotaan, että lepo auttoi.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Minä ainakin olen pikkaisen pettynyt ettei mitään ole tapahtunut tauon aikana. Olemme jumbosijalla ja pleijaripaikalle on nyt 13 pistettä. Seuraavat neljä peliä ovat helkkarin kovia (Jukurit, K-Laser, Sport ja KooKoo) ja niistä pitäis väkisinkin tulla voittoja.
Kyllä tosta toimiston puolelta sais joku yllätys tulla tällä viikolla että se viimeinenkin toivonkipinä pysyisi elossa. Jos joku yllätys pitäisi valita niin minun ääni menee Hostikan sainaukseen.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Pari seikkaa huomisesta pelistä K-Laseria vastaan.
Tärkein olis saada bensaa ukkoihin että se riitäisi 60 minuuttia. Faktaa on että oltiin Jukureita vastaan tasatilanteessa ennen kolmatta erää, ja jos bensa ei olisi loppunut niin pisteihin olis ollut mahdollisuuksia. Nisse sanoi kauden alussa että hän pistää ykköskentän luistelemaan treeneissä...ehkä nyt voisi pitää sitä koko joukkueelle että ne jaksaa pelata ja keskittyä täydet 60 minuuttia.
Reunanen nosti huimasti tasoaan, mutta taas tuli 3-1 lahjoitus Jukureille ja peli oli ohi. Jos Reunanen jatkaa samaan malliin ja saisi vielä ne viimeisetkin mokat pois pyyhitty niin hyvää tulee. Huutaisi vähemmän tosta maskin takaa ja keskittyisi peliin vähän enemmän!
Turun Sanomien Jukuri-raportin perusteella Keinänen oli kuulunut kentän parhaimmistoon ja toivottavasti taso jatkuu samanlaisena. Keinänen on ollut kuin varjo entisestään ja luulen että vika löytyy korvien välistä. Kyllä Keinänen osaa niin paljon enemmän kuin on tähän asti näyttänyt. Toivottavasti Jukuri-peli antoi Keikalle rutkasti itseluottamusta.
Viimeiseksi toivon että meidän loukkaantuneet sentterit tulisi pian takaisin. Minun mielstä Hannuksen vahvuudet menevät pieleen sentterinä.
Uskon että TuTo vie huomenna voiton Laserista ja että saadaan ensi viikon peleihin iso piristysruiske.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Faktaa on että oltiin Jukureita vastaan tasatilanteessa ennen kolmatta erää, ja jos bensa ei olisi loppunut niin pisteihin olis ollut mahdollisuuksia.

Faktaa on, että ei TuTolla ollut missään vaiheessa todellista mahdollisuutta voittoon. Ennemminkin TuTon pyristely tasatilanteessa niin pitkään oli Jukureiden löysyyttä kuin TuTon hyvyyttä. Todellisia maalipaikkoja turkulaisilla ei juurikaan ollut. Melkoisen valju kuva jäi ainakin minulle TuTosta. Reunanen tosiaan pelasi ihan kohtuu hyvin. Kolmas maali nyt oli se "normaali" moka, mutta muuten suurempia pompottamisia jne ei Arsilla ollut. Keinäsen kehumista en kyllä ymmärrä, ei mies erottunut tasapaksusta TuTosta yhtään muita enemmän. Paljon on turkulaisten pelin parannuttava, jos mielivät playoffeihin. Jukureilta TuTo peli oli yksi huonoimpia kotipelejä.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Faktaa on, että ei TuTolla ollut missään vaiheessa todellista mahdollisuutta voittoon. Ennemminkin TuTon pyristely tasatilanteessa niin pitkään oli Jukureiden löysyyttä kuin TuTon hyvyyttä. Todellisia maalipaikkoja turkulaisilla ei juurikaan ollut. Melkoisen valju kuva jäi ainakin minulle TuTosta.

Minun mielipide on edelleen se että TuTon materiaali ei ole niin huono kuin sarjataulukko näyttää. Toki puolustus tarvitsee äijän tai pari että siihenkin saadaan pikkaisen laajuutta, mutta suurin ongelma on että se ukko joka seisoo siellä penkin takana ei tiedä miten hän saa joukkueesta maksimi irti. Jos nyt ei voittoja alkaa tulla niin on pakko toivoa ettei ensi kaudella pelata Suomi-Sarjassa.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Karsinnat, here we come!

Minun mielipide on edelleen se että TuTon materiaali ei ole niin huono kuin sarjataulukko näyttää.

On se vaan ihailtavaa miten tätä mieltä tuntuu yhä vaan yllättävänkin moni olevan. No eipä sillä, hienoahan se on että uskoa riittää :)

Näkyy Hokki ottavan pisteitä tänään, ja mikäli näin käy, niin pesäero TuTon ja toiseksi viimeisen välillä kasvaa entisestään. Eiköhän se nyt ole niin, että kaukaisetkin play offs -haaveet on syytä pikku hiljaa haudata, ja toivoa hartaasti että joukkue pelaa sillä ihan omalla tasollaan kevään karsinnoissa. Sillä siellä se oma taso riittää, Mestiksessä ei.

Kyllä vituttaa. Kaikki toimiston viime vuosien touhuista jotain tietävät kyllä ymmärtävät miksi tässä tilanteessa ollaan. Tai tarkalleen ottaenhan kyse ei ole tekemisistä, vaan tekemättä jättämisistä.

Paljonkos ottaa huomenna pisteautomaatti pajatsoon? Veikkauksia?
 

Oadie

Jäsen
Eiköhän se nyt ole niin, että kaukaisetkin play offs -haaveet on syytä pikku hiljaa haudata, ja toivoa hartaasti että joukkue pelaa sillä ihan omalla tasollaan kevään karsinnoissa. Sillä siellä se oma taso riittää, Mestiksessä ei.

Play offs- haaveet on haudattu jo aikoja sitten, mutta nyt tosiaan voidaan jo haudata myös suoran säilymisen toiveet ja keskittyä karsintoihin. Loput sarja-ottelut voisi yrittää löytää joukkueelle ainakin jonkinlaisen pelitavan. Vahvistuksia ei enään tule ja joukkueen "starat" pitäisi pystyä motivoimaan sitten niihin kauden tärkeimpiin peleihin. Muuten tuo omakaan taso ei riitä nälkäisiä Suomi-sarjan porukoita vastaan. Niin välinpitämätön nippu on TuTolla nyt kasassa, että alkukevään peleissä voi tapahtua mitä vaan.

K-Laseria vastaan voidaan pelailla suht paineetta jo, joten tiukka matsi ja jatkoajalla takkiin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vahvistuksia ei enään tule ja joukkueen "starat" pitäisi pystyä motivoimaan sitten niihin kauden tärkeimpiin peleihin. Muuten tuo omakaan taso ei riitä nälkäisiä Suomi-sarjan porukoita vastaan. Niin välinpitämätön nippu on TuTolla nyt kasassa, että alkukevään peleissä voi tapahtua mitä vaan.

Yhtäläisyyksiä kauden 95-96 liiga-TuToon on kieltämättä havaittavissa koko ajan enemmän ja enemmän, toisin sanoen siis pelottavan paljon. Seuraava vaihe on varmaan kakkosvalmentajan nostaminen ykköskoutsiksi ja jonkun loukkaantuneena olevan pelaajan nimittäminen apuvalmentajaksi.

Karsinnoissa tällaiselle joukkueelle voi tosiaan tapahtua ihan mitä vaan. Vastaavasti pudotuspeleissä tämä nippu voisi olla yllättävänkin kova luu niin kuin se taannoinen liigajoukkuekin. Kummankin joukkueen kannalta harmillista on vaan se, että pleijareihin päästäkseen pitää ensin pärjätä runkosarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös