Turkuhallin pysäköintijärjestelyt

  • 8 966
  • 69

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Bussilla matkustaminen on toki varteenotettava vaihtoehto. Itse bussia kerran kokeilleena pitäydyn kuitenkin mieluummin omassa autossa. Punkemisen täpötäyteen linja-autoon ja siellä keskilattialla tasapainoilemisen olen valmis vaihtamaan mukavassa autossa omassa rauhassa jonottamiseen.

Neljän euron pysäköintimaksunkin olen valmis maksamaan jos sillä saisi muutakin kuin muutaman neliön sohjoista asfalttia, esimerkiksi liikennevalopylvään muutamaan kriittiseen risteyskohtaan parkkialueella tai pari kaveria ohjaamaan liikennettä ulospäin ajettaessa.

Henkilökohtaisesti hoidan ruuhka-ahdistustani jäämällä kymmeneksi minuutiksi hallille ottelun jälkeen. Suosittelen muillekin. Mieluummin niin kuin tämä kovin monen toopen suosima metodi lähteä nostelemaan viisikin minuuttia ENNEN pelin loppumista samalla aiheuttaen ärsyttävää trafiikkia pelistä kiinnostuneiden katsojien aistihavaintokentässä.
 

Morgoth

Jäsen
Viestin lähetti Alabama Song
Kyll määki vähä ihmettelen tätä valitusta päästystä pois Turkuhallin parkkipaikalta.

Pakko komentoida, kun nykyisin asun Espoossa.
Aivan turhaa ja pillalle hemmoteltujen turkulaisten kitinää
tuollainen!!

Koittakaa mennä omalla autolla Helsingin jäähalliin. Ensinnäkin jäähallin parkkipaikalle pääsee vain jollain HIFK VIP-kortilla. Muuten auton joutuu jättämään tien varten mikäli nyt paikkaa sattuu parin kilometrin säteellä edes löytymään. Tunnelma on
myös todella iloinen, kun kaikki ihmiset yrittävät samaan aikaan kauhealla kiirerllä päästä pelin jälkeen kapeilla kaduilla
mahdollisimman nopeasti pois. Ihme on, että jos pelti ei mene lyttyy tai joku jää auton alle. Ihan villinlännen menoa...

No, oli kyllä ihan kokemus sinällään se viimeinen runkosarjan HIFK-TPS peli, johon menin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa
omalla autolla. Jäi näkemättä lähes koko ensimmäinen erä, kun luulin että homma toimii yhtä sujuvasti kuin Elyseellä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Morgoth
Pakko komentoida, kun nykyisin asun Espoossa.
Aivan turhaa ja pillalle hemmoteltujen turkulaisten kitinää
tuollainen!!

Koittakaa mennä omalla autolla Helsingin jäähalliin.

Niinpä niin, yrittäkääpä mennä omalla autolla Hartwall-areenalle! Siinä sitä on nimittäin Turkulaisella ihmettelemistä, miten voi liikenteen saada sujumaan Helsingin keskustassa pientä liikennesuunnittelua käyttämällä. Turustakin varmasti löytyisi ihmisiä, jotka tekevät tällaista liikennesuunnittelua ihan työkseen. Asiassa on vain sellainen negatiivinen puoli, että sen suunnitelman teettäminen maksaisi enemmän näillä ammattilaisilla kuin nykyinen Turun Kaupungin kesätyöläisten kyhäämä versio.

Turha kai tästä kuitenkin on valittaa. Parkkipaikalta pääsee hyvin pois, kun vain muistaa lähteä viimeisenä ja 4 €:n parkkimaksu on sangen kohtuullinen verrattuna siihen, että se olisi 15 $, niin kuin Ämerikässa. Varsinkin, kun noita tanan dollareita ei ole koskaan lompakossa...
 

Morgoth

Jäsen
Viestin lähetti Ohmi
Turha kai tästä kuitenkin on valittaa. Parkkipaikalta pääsee hyvin pois, kun vain muistaa lähteä viimeisenä ja 4 €:n parkkimaksu on sangen kohtuullinen verrattuna siihen, että se olisi 15 $, niin kuin Ämerikässa. Varsinkin, kun noita tanan dollareita ei ole koskaan lompakossa...

Onhan Turussakin tietysti parantamisen varaa, mutta noin yleisesti ottaen homma toimii ihan hyvin eikä kaikki turkulaiset osaa arvostaa tai edes tajua kuinka hyvä halli&palvelut on käytössä.

Vartti parkkipaikkasähläilyä ei ihan kohtuutonta ole. Jokainen ihminen kokee tietysti asiat eri tavalla ja jollakin voi mennä jo hermot, kun kaljaa ei saakaan erätauolla alle minuutissa ja vessakin voi jopa joutua hetken jonottamaan.

Ei mikään suunnitelu poista ruuhkia ja jonotusta ikinä tuollaista
massatapahtumista, jos ei sitten ihmisiäkin käskytetä kävelemään parijonossa tjms.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Viestin lähetti Morgoth
Onhan Turussakin tietysti parantamisen varaa, mutta noin yleisesti ottaen homma toimii ihan hyvin eikä kaikki turkulaiset osaa arvostaa tai edes tajua kuinka hyvä halli&palvelut on käytössä.

Vartti parkkipaikkasähläilyä ei ihan kohtuutonta ole. Jokainen ihminen kokee tietysti asiat eri tavalla ja jollakin voi mennä jo hermot, kun kaljaa ei saakaan erätauolla alle minuutissa ja vessakin voi jopa joutua hetken jonottamaan.

Ei mikään suunnitelu poista ruuhkia ja jonotusta ikinä tuollaista
massatapahtumista, jos ei sitten ihmisiäkin käskytetä kävelemään parijonossa tjms.

Totta tuokin. Eniten tässä jurppiikin se, että pienen pienillä parannuksilla voitaisiin saada homma pelaamaan vieläkin juohevammin (huomatkaa muuten juoheva-sanan oikea kirjoitustapa).

Keskeisiä epäkohtia ja niiden parannusehdotukset:

1. Liikennejärjestelyt. Turkulaiset ovat vielä sen verran metsäläisiä, että vetoketjutyyppinen etuoikeusjärjestely ei toimi ja vallalla on vahvemman oikeus
Ratkaisu: Pariin keskeiseen pullonkaularisteykseen yksinkertaiset automaattiliikennevalot (30 sekuntia punaista/30 sekuntia vihreää).

2. Turkuhallin kioskit. Ihmiset eivät tajua älykkäästä jonottamisesta pätkääkään.
Kioskeilla risteilee useita jonoja ja vielä hallin käytävän poikki.
Ratkaisu: Jokaisen kioskin eteen samanlainen karsina kuin Kivikylän palapizzakioskissa. Jono kulkee käytävän suuntaisesti ja päättyy kassalle. Lattiatilaa vapautuu kulkemiseen.

3. Turkuhallin ahtaat käytävät. Kaarteissa porraskäytäviin johtavien ovien edessä on erätauon alkaessa hirvittävä bordelli. Usein vielä kattovalokin on sammutettuna tai rikki lisäten sählää.
Tähän kun keksisi ratkaisun niin olisi aika zappa.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Viestin lähetti Bast
Neljän euron pysäköintimaksunkin olen valmis maksamaan jos sillä saisi muutakin kuin muutaman neliön sohjoista asfalttia, esimerkiksi liikennevalopylvään muutamaan kriittiseen risteyskohtaan parkkialueella tai pari kaveria ohjaamaan liikennettä ulospäin ajettaessa.

Ei siinä vaiheessa enää kannata palvella. Pysäköintimaksuthan on kerätty jo ennen ottelua.
 

kloever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Koivu Bros.
En itse ainakaan pikaisella vilauksella huomannut, että tätä olisi jo mainittu.

Elikkäs Turkuhallin info-pisteestä saa tosiaan viiden parkkilipun setin hintaan 10e. Joten kappalehinnaksi tulee 2e.

Bensat + 2e = suunnilleen saman verran mitä bussilla, mutta ei odottelua saati pressitilaisuutta autoradiosta.

Itse olen ollut hyvin tyytyväinen nykyvuosien liikennejärjestelyihin Turkuhallissa, parkkipaikkoja löytyy aina ja paikalle pääsemine ja sieltä lähteminen on sujuvaa, yleensä. Pientä jonoa on lähtiessä, mutta se menee mukavasti pressitilaisuutta kuunnellessa.

Plussat niille tädeille ja sedille, jotka jaksavat huonossakin säässä hymyillä ja repiä sen lipunkannan irti, tuollainen pieni asia jo nostaa mielialaa.
 

dreamy83

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Bussit kulkee

Bussit Elyseelle kulkee todella hyvin. Yksistään linja numero 100 nonstopina aivan hallin eteen keskustasta. Tämän lisäksi hallin välittömään läheisyyteen on yhteydet laajasta osasta kaupungista. Mainitaan nyt vaikka 32 ja 42, joilla kulkuyhteys muun muuassa Varissuolta, itäisestä keskustasta ja Itäharjulta. Linja 61 jolla yhteys muun muuassa Kupittaan alueelta, Peltolasta, Petreliuksesta ja Ilpoisista. Linja 12 jolla pääsee Varissuolta ja esimerkiksi Vasaramäestä. Ja sitten linja 99 jonka kattavuus on todella laaja. Nämä siis kävelyetäisyyden päässä. Itse tosin tulen käyttäneeksi tota linja 100:a. Kertaliput yhteensä 4 euroa. Itse omistan opiskelijakausikortin bussiin, 25,50 eur kuussa. Sitten matsilippu korkeakouluopiskelijoille D-ovelta 4 euroa. Kallista?
 

janitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onnistuu

Itse käyn matseissa aina autolla enkä jostain kumman syystä ole koskaan kokenut liikennettä ahdistavaksi poistumisruuhkassa. Kumma juttu koska olen toisinaan aika kuumakalle ratin takana. Ehkä osasyynä on voittopelin mukanaan tuoma lämmin seesteinen tunnelma.

Pidän periaatteena että päästän jokaisessa jonossa aina yhden auton edelleni. Kyllä se parkkipaikka loppujen lopuksi aika nopeasti tyhjenee.

Parkkimaksu on kyllä mielestäni kovaa luokkaa ottaen huomioon mitä rahalla saa. Olen kuitenkin liian mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni kapinaan.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ennen ottelun alkua ja varsinkin ottelun jälkeen pitäisi olla hallilla jotain toimintaan, kuten lehdistötilaisuudet tauluilta ja muuta vastaavaa. Näillä toimenpiteillä saataisiin tasoitettua ruuhkia. Nyt kaikki rynnivät ulos hallista mahdollisimman nopeasti. Sitä piikkiä olisi hyvä tasoittaa. Parkkeeraus tuntia ennen ottelua voisi olla myös ilmainen, näin saataisiin lisää myyntiä halliin.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti Jaakko
Ennen ottelun alkua ja varsinkin ottelun jälkeen pitäisi olla hallilla jotain toimintaan, kuten lehdistötilaisuudet tauluilta ja muuta vastaavaa. Näillä toimenpiteillä saataisiin tasoitettua ruuhkia. Nyt kaikki rynnivät ulos hallista mahdollisimman nopeasti. Sitä piikkiä olisi hyvä tasoittaa. Parkkeeraus tuntia ennen ottelua voisi olla myös ilmainen, näin saataisiin lisää myyntiä halliin.

Juuri näin. Esim Nordiksella on mahdollisuus katsoa lehdistötilaisuus screeniltä ottelun jälkeen. Silloin kun Sedu laittoi hallin ravintellit uusiksi oli muistakseeni kuningasideana se, että hallille jäätäisiin myös matsin jlk. Syrjäinen sijainti ja suht suolaiset hinnat eivät kyllä auta tässä pyrkimyksessä.

Näitten "aftergame" tapahtumien pitää liittyä jollakin tavalla kiekkoon tai muuhun hallin oheistoimintaan. Täten päädynkin siihen, että lauantai ja torstaipelien jälkeen hallissa pitää järjestää special happy hour todella halpoine viinoineen.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti kausi
Näitten "aftergame" tapahtumien pitää liittyä jollakin tavalla kiekkoon tai muuhun hallin oheistoimintaan. Täten päädynkin siihen, että lauantai ja torstaipelien jälkeen hallissa pitää järjestää special happy hour todella halpoine viinoineen.

Tuossa olisi kyllä ideaa. Tietysti kustannuksia tulee myös järjestysmiesten palkoista, sillä hallia ei voi jättää kahden promillen kekkulissa rökeltävien kiekkoniilojen temmellyskentäksi ilman valvontaa.

Kehittelemisen arvoinen idea sinänsä. Suostunkin keskustelemaan aiheesta sivistyneesti vaikka maailamantappiin, mikäli promomielessä saan kokeilla viihtymistä noiden litkujen voimalla ilman turhaa kohkaamista maksusta. En siis veloita ajastani näin hyvän asian ollessa kyseessä.

Nimim. Akka ajaa
 

Judge

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool FC
Viestin lähetti Ohmi
Niinpä niin, yrittäkääpä mennä omalla autolla Hartwall-areenalle! Siinä sitä on nimittäin Turkulaisella ihmettelemistä, miten voi liikenteen saada sujumaan Helsingin keskustassa pientä liikennesuunnittelua käyttämällä.

Mitä ihmeen tekmistä Helsingin keksustalla ja Hartwall-areenalla on? Hjallishalli sijaitsee Pasilassa, ei sinne keskustan kautta jatea jos Turusta tullaan...

Moottoritien päähän, valoista vasempaan, ekasta mahdollisesta risteyjksestä Oikealle ja sitä pitkin suoraan kunnes Hjallishalli on edessä.

Ja sama reitti takaisin.

Kuten monet ovat jo todenneet, 15-20 minuuttia pelin päättymisestä ruuhkat jo helpottavat, 30min jälkeen voi ajaa miltei pysähtymättä kotiin asti. Esim. pitkäperjantaina 11820 katsojaa, hallilta ulos 25 min pelin päättymisestä, hiukan odottelua jonossa ja sitten yhtä matkaa Ratapihankadun ruuhkiin, jossa hiukan odottelua ja yhtä putkea kotiin, mitä nyt punaiset valot hiukan tauottivat matkantekoa. Vähemmillä katsojilla on ollut pahempiakin ruuhkia. Laivan saapuminen samaan aikaan (Ratapihakadulla seisokki junan takia) tekee ison ruuhkan.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tuli tässä mieleen kun ruuhkassa istuskelin,että muutamalla liikennevalolla tai liikenteen ohjaajalla ruuhkat saataisiin huomattavasti nopeammin pois. Pernoon päin lähtevän tien risteykseen ohjaus olisi todella kova sana. Koska nyt hallita tullaan kolmion takaa, niin pienellä jaksottamisella saataisiin huomattavasti nopeammin autoja poisruuhkasta. Samalla saataisiin Starkin pihan läpi menevä liikenne sujuvammaksi. Näin ruuhkat purkautuisivat huomattavasti nopeammin.

Silti olen sitä mieltä, että ohjelma matsin jälkeen olisi kenties tärkeämpi ja parempi tapa ratkaista ruuhkat. Viiden viimeisen minuutin aikana voisi vaikka mainostaa näitä tapahtumia, kuten lehdistötilaisuutta ottelun jälkeen tai muuta vastaavaa. Ei tuo Happy hour olisi huono idea, kuitenkin sen verran kovaa hintaa ne juotavista kiskoo.

Joukkoliikennettä hallille voisi myös kehittää. 100 toimii nyt hienosti, mutta myös ehkä suurimpiin lähiöihin ja Naantalin suuntaan muutama vuoro voisi olla kannattava. En ole varma miten naapurikuntiin kuljetukset nykyään toimivat, mutta myös vakiovuorot niistä hallille kannattaisi hoitaa kuntoon. Tällaisilla toimenpiteillä voisi olla myös vaikutusta. yleisömääriin.
 

foobar

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yleisömääriin ja liikenneongelmiin ainoa ratkaisu olisi siirtää koko lato tiili tiileltä Kupittaalle. Onko muuten jollain tietoa että ketkä vatipäät istuivat kaupunginhallituksessa kun halli päätettiin rakentaa Artukaisiin? Kun ovat nuo vaalitkin tulossa niin tietäisi varoa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Muistaakseni sosiaalidemokraatit sen halusivat sinne pellolle, kun Kokoomus sen olisi Kupittaalle halunnut. Jos jollain on parempaa tietoa, niin voi kertoa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Jaakko
Muistaakseni sosiaalidemokraatit sen halusivat sinne pellolle, kun Kokoomus sen olisi Kupittaalle halunnut. Jos jollain on parempaa tietoa, niin voi kertoa.

Tilanteessa, jossa kaikilla MIB:n jäsenillä ja hännystelijöillä on Kokoomuksen jäsenkirja, kannattaa vältellä näitä "Kokoomus hyvä, muut pahoja" -tarinoita. Samaten tarinat TPS:n toiminnan "poliittisesta sitoutumattomuudesta" ovat täyttä puppua jos ja kun yksipuoluejärjestelmä "kyky"puolueen suhteen vallitsee.

Kupittaa olisi ollut vaikea sijoituskohde parkkipaikkojen ja maaperän pohjan suhteen. Politiikka on kompromissien tekoa, josta tässäkin on kysymys. Halli päätettiin rakentaa Artukaisiin ja koko hankkeen puuhamiehenä hääri Hannu Ansas (kok), joka istui asiassa varmuuden vuoksi jokaisella pallilla.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Viestin lähetti Jaakko
Muistaakseni sosiaalidemokraatit sen halusivat sinne pellolle, kun Kokoomus sen olisi Kupittaalle halunnut. Jos jollain on parempaa tietoa, niin voi kertoa.

Tuosta aiheesta joku teki gradunkin, joka oli ihan mielenkiintoista luettavaa.

Suurin piirtein noin homma meni, että Kokoomus halusi hallin (nimenomaan Kupittaalle Lemminkäisenkadun ja Hippoksentien risteyksen tuntumaan). Ihan sattumaa lienee, että Kokoomuksen valtuustoryhmässä taisivat noihin aikoihin olla sekä Ansas että Santala?

SDP suostui kannattamaan hallin rakentamista sillä ehdolla, että halli rakennettiin Artukaisiin ja Kokoomus kannatti muutamaa SDP:n ehdottamaa virkanimitystä. SDP:n tuki oli helpoin tapa saada hallin taakse enemmistö, joten Artukaisiin rakennettiin.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni Artukainen on vallan mainio paikka hallille. Kupittaalla liikenneongelma olisi varmasti ollut vielä suurempi. Paria tietä leventämällä saataisiin paljon sujuvuutta lisää Artukaisten ongelmiin.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kupittaa olisi ollut huomattavan monelle kävelymatkan päässä, joten liikennejärjestelyt eivät olisi olleet mikään ylitsepääsemätön ongelma. Nykyään lyhyestä matkasta pääsevät nauttimaan vain Jyrkkälän, Härkämäen ja Pansion hampit. Kupittaan paremmuutta hallin sijoituspaikkana on vaikea järkisyillä kiistää, mutta minkäs enää tässä vaiheessa teet. Demarien syytä tämäkin.

Hallin liikennejärjestelyissä ei todellakaan ole hurraamista. Tänäänkin alle 5000 ihmistä sai aikaan sen luokan sumat, että alueelta poistuminen henkilöautolla kesti n. 15 minuuttia. Tosin kyseinen kuski oli ajanut autonsa hallin pihalle ja lähtö tapahtui pahimpaan mahdolliseen aikaan eli heti pelin päätyttyä. Entäs sitten, kun halli on täynnä? Pitääkö varautua puolen tunnin kupeksimiseen?

Pääsääntöisesti olenkin käyttänyt busseja, jotka ovatkin toimineet melkein moitteettomasti. Monesti bussilla onkin jo torilla, kun omalla autolla polttaisi vielä päreitään jossain Artukaisten hevostallin kulmilla.
 

foobar

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Reverent
Kupittaa olisi ollut huomattavan monelle kävelymatkan päässä, joten liikennejärjestelyt eivät olisi olleet mikään ylitsepääsemätön ongelma.

Näin juuri, ja lähiöistä pääsisi busseilla joka puolelta lähelle (kävelymatkan päähän) hallia. Mutta minkäs teet, ei niin ei.
 

SammyD

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kenen parkkialuetta?

Tietääkös joku, ketä saa parkkeerata hallin edessä olevalle ekalle parkkialueelle? Siellä on ainakin tolpassa lisäkyltti EXC. Kyseessä on siis hallin pääovelta katsottuna jalkakäytävän vasemman puoleinen parkkialue. Viime kaudella sinne sai vapaasti autonsa jättää, nyt on ollut vallan joku liivikaveri estämässä ajon sinne.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Kenen parkkialuetta?

Viestin lähetti SammyD
Tietääkös joku, ketä saa parkkeerata hallin edessä olevalle ekalle parkkialueelle? Siellä on ainakin tolpassa lisäkyltti EXC.

No sinne saa parkkeerata, jos sinulla on Super-Extra-Ultra-VIP-Exclusive-Köyhät älkäät vaivautuko-Minä ensin -kortti.
Muut menkööt takavasemmalle!
Terv. nimimerkiltä "Arvaa harmittiko?"
 

MustaEnkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Evolution
Re: Re: Kenen parkkialuetta?

Viestin lähetti Mustavalkoinen
No sinne saa parkkeerata, jos sinulla on Super-Extra-Ultra-VIP-Exclusive-Köyhät älkäät vaivautuko-Minä ensin -kortti.
Muut menkööt takavasemmalle!
Terv. nimimerkiltä "Arvaa harmittiko?"
Eli EXC.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Viestin lähetti kausi
On kyllä melkoinen talousmaantieteellinen saavutus rakentaa halli keskelle peltoa ja silti onnistua luomaan liikennehässäkkä, jossa autojen reittejä ohjataan pukein yms. Yksi siirtymäreitti olisi kannattanut vetää pohjoiseen päin, Suikkilantielle olisi näin ohjautunut vähemmän liikennettä.

Niinkuin taksikuskimme lauantaina totesi, "tämähän on tugges kuin puuheosen perse!.

Olisi rakentaneet hallin vaikka ohitustien varteen niin homma olisi toiminut paremmin.
Suikkilantie tukossa, joka ei muutenkaan vedä kunnolla 17-18 aikaan.
Itse pääsen tulemaan suht hyvin Raisiosta mutta pois aika tuskasta. Pakko lähtee ennen päättymistä ettei tarvi jonottaa niin helv....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös