Suamenlejjona - Keppana Jouluaamuna
Huumorimusiikki on yksi vaikeimmista taiteenlajeista. Jotkut onnistuvat siinä, mutta useimmat ei. Päihdeongelmilla vitsailu on sitten yksi sellainen asia, missä kapsahtaa katajaan kaikista helpoimmin. Mun mielestä tämä biisi on siis jo ajatuksenakin ihan kamalaa paskaa, eikä kuunteleminen ainakaan vähennä tuota mielikuvaa. Yksi pinna oli ymmärtääkseni minimi. Mä annan kuitenkin kaikesta huolimatta siihen päälle tehot 1+1 siitä, että jostain syystä tekijät ovat kuitenkin halunneet tehdä tämän paskan vitsinsä ihan kunnolla. Eli musiikillisesti tuotannosta ja musavideosta pisteet. 3
M.A. Numminen - Joulupukki Puree ja Lyö
Tämähän ei sitten puolestaan ole mielestäni huumorilaulu, vaikka niin helposti voisi ajatellakin. M.A. Numminen on aikamme superneroja, mutta toisin kuin supernerot yleensä, hän ymmärtää baarien miehiä ja muita kansan syviä rivejä. Tällaista ymmärrystä vaaditaan, jotta osaa tehdä satiiria ihmiskunnasta. Ainakin minä tulkitsen tämän kappaleen kertovan päihdeongelmista ja niihin suhtautumisesta. Pilkkakirves sivaltaa sitä kohtaan, että naureskellaan "kuinka se naapurin setä oli taas niin kännissä, että joulupukkihommistakaan ei tullut mitään. Varmaan sammui lumihankeenkin, heh heh". Tätä muistellaan sitten vuosia ja vuosikymmeniä putkeen. Tässä ollaan suomalaisuuden ytimessä. Tällaisia jouluja on valitettavasti edelleen. 10
Aknestik - Oravan Joulu
-
King Diamond - No Presents for Christmas
Arvostan artistia. Metallimusiikin pioneeri Tanskasta, joka tuohon aikaan oli musiikillisesti melko periferiaa. Ja merkittävä edelläkävijä corpsepaintinkin suhteen. Mutta en tykkää. Petteri Punakuono -alku on ihan tarpeeton. Sitten ihan lupaava kasarihevibiisin alku, mutta perkeleen kitarantilutus pilaa saman tien fiiliksen. Vajaan minuutin kohdalla alkaa sitten falsettikiekuminen ja sen jälkeen koko loppubiisin kuunteleminen onkin minulle silkkaa tuskaa. On tää kuitenkin historiallista heviä, joten 4.
Ice Nine Kills - Merry Axe-Mas
Ihan vieras bändin nimi. Ekana siitä tulee mieleen, että onko nimi ripattu Nine Inch Nailsilta. Ja lisäksi vahva arvaus siitä, että nyt ollaan modernin nuorisomusiikin parissa. Jännityksellä play-nappia painamaan, ja täytyy sanoa että 8-bittinen musa + konsoligrafiikka pääsee yllättämään. Sitten kun biisi alkaa, niin tulee kuitenkin jotain ihan muuta ja sitten taas jotain ihan muuta ja vielä jotain ihan muuta ja pannaan sekaan vielä tuollaistakin, turboahdetaan ne blenderiin ja tarjotaan ADHD-ikäluokalle nautittavaksi. Tykkään aika monipuolisesti erilaisesta musiikista, tai ainakin pyrin ymmärtämään niitä. Mutta en mä oikein ymmärrä sitä, että kaikki mahdolliset eri genret yritetään ympätä yhteen biisiin. Kyllä pitäisi yksi tyylilaji valita yhtä kolmeminuuttista varten, tai sitten osaamista pitää olla toisella tapaa, jotta saa kunnon rock-oopperan kasaan. Tarinallinen musavideo on kuitenkin siististi old schoolia ja on tuossa levottomuuden keskellä jotain yksittäisiä hyviäkin kohtia. 4
J. Karjalainen - Hoopon Joulu
Lännen Jukassa tykkään kanssa huomattavasti enemmän konseptista kuin itse musiikista. Hykerryttää suorastaan tilanne, kun Suomen sen hetken ihan ykkösartisteihin kuulunut J. Karjalainen on ensin pitänyt muutaman vuoden paussia ja sitten mennyt kertomaan levy-yhtiöön, että nyt voisi tehdä uuden levyn. Mutta että se levy on sitten tällaista Lännen Jukkaa! Ja olisipa saanut olla kärpäsenä katossa, kun on sitten käynyt ensimmäisen kerran kuunteluttamassa valmista materiaalia. "Varataanko sulle studio ja orkesteri sitten, kun sulla on taas kurkku kunnossa?" "Ei, kun tää on jo valmis masteri". Mutta en mä näitä oikein jaksanut kuunnella. Tekijälle ei ole ollut, mutta kuuntelijalle jotenkin väkinäistä ja raskasta. Fiilistä, sydäntä ja gutsia kuitenkin, joten 6.
Petri Nygård - Petri Pelastaa Joulun
Tämä oli ainoa tämän levyraadin biiseistä, jota en pystynyt kuuntelemaan loppuun. Oletan, etten menettänyt mitään. Huumorimusiikista kirjoittelinkin jo. Muistan kun Petri Nygård ponnahti esiin. Kuulin radiosta Vitun suomirokkia -biisin, ehkäpä jopa sen ensiesityksen ja sitten lätkämatsiss yritin muistaa siitä mahdollisimman monta nerokasta lainia ja siteerata niitä hämmentyneille kavereilleni. Sitten oli vielä se mystinen puoli, että mikä tai kuka tää tyyppi oikein on? Mutta hyvin nopeastihan se sitten lässähti. Tai pitäisikö sanoa, että levisi käsiin. Petri-huumassa jengille olisi riittänyt pelkkä mikrofoniin piereskelykin hyväksi biisiksi. Ja varmaan se piereskely olisi ollut sisällöltään rikkaampaa ja mielikuvituksellisempaa tavaraa kuin tämä biisi. 1.
Type O Negative - Red Water
Peter Steelen ääni on suorastaan ikoninen. Eikä hidasta ja synkkää jyskytystä voi varmaan paremmin jyskyttää kuin Type O Negative. Sanoituksissa oli hienoja oivalluksia. Lisäksi yhtye oli myös graafisesti hieno, niin levynkannet kuin jäykät promokuvapönötyksetkin. Tykkään siis bändistä. Mutta harmi kyllä en useimmista sen biiseistä. Biisit eivät vaan ole tarpeeksi hyviä, että ne kantaisi tuossa verkkaisessa tylytyksessään 5-10 minuutin ajan. Väkisinkin alkaa aina miettimään, että eikö vaihtuiko biisi jo levyllä, vai onko tämä nyt koko ajan samaa. Jotenkin paradoksaalista, että bändi tekee tuota perusbiisiään tosi hyvin, mutta sitten parhaat ja muistettavimmat biisit on kuitenkin niitä harvoja vauhdikkaampia ralleja. Tää oli Type O Negativea hyvässä ja pahassa. Hienon kuuloista, mutta tylsää. 6.
Pennywise - Christmas in Hell
Punk on parasta, mutta paska punk ei ole parasta, vaan paskaa. Ja minun korvissani skedepunk menee tuohon paska-kategoriaan. En ole koskaan voinut sietää tuota tekorempseää hilipatihippaa ja tilpitappitipitii -kamaa. Paitsi poikkeuksena NOFX. Voitin 1996 Iltalehden kilpailussa Heavy Petting Zoo -levyn, kun kirjoitin sinne teini-ikäisen täydellä auktoriteetilla jonkun vihaa täynnä olevan esseen, jossa dumasin kaiken pinnalla olleen uuspunkin maan rakoon. Ja sitten kotiin tullessa oli yhtenä päivänä tuo levy postilaatikossa, pidin jopa kohtalaisena vittuiluna. Laitoin kuitenkin soimaan cd-soittimeen taustalle ja menin laittamaan keittiöön safkaa. Tuolla levyllä tulee sitten jo alussa muutama aika yllättävä ratkaisu biiseissä, eli kyllä siinä voiveitsi jäi aika nopeasti keittiön pöydälle ja lähdin kuuntelemaan levyä tarkemmin. Mutta nää kahden markan millencolinit, pennywiset ja muut. Plääh plääh plääh. Oikea bändi, jonkinlainen biisi ja näin poispäin, että on tälle nyt kuitenkin jonkunlaiset pisteet annettava vaikkei makuuni olekaan. 5.
Eric Clapton - Christmas Tears
En tunnistanut artistia, mutta arvasin kyllä heti sen, että valkoinen mies yrittää tässä vetää bluesia. Haluatteko arvata mielipiteeni bluesista? Ja vielä enemmän, haluatteko arvata mielipiteeni Eric Claptonista? Itse väittää varmasti tekevänsä kunniaa muille levytyksillään, mutta mulla on ennemmin fiilis, että on koko uransa kupannut muita ja ratsastanut heidän biiseillä ja ideoillaan, kun lahjat ei riitä luomaan mitään omaa mielenkiintoista. Kulttuurista omimista, sanoisin, jos kuuluisin itse jonkinlaiseen tiedostavaan joukkoon. Mulkkuhan se joka tapauksessa on. Rasismia, vaimonraiskailua, koronahörhöilyä ja varmaan muutakin. Kuulostaa ihan persujen kahjosiiven puolueohjelmalta. En olisi tykännyt biisistä kenenkään muunkaan esittämänä. Jos on pakko antaa jotain, niin sitten se on se 1.
Toivottavasti en sotkenut koko ohjelmakarttaa pitkillä jaarituksillani. Jos MacGyver siirtyi niiden takia ensi viikkoon, niin minut saa tulla kivittämään huomenna Sarkolan ala-asteen pihalle.
