"Tupla-jää varaukset"

  • 4 748
  • 14

Loviisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Otsikko ei ole mikään parhaimpia, mutta muuta ei tullut mieleen tähän hätään.
Joka tapauksessa huvittaisi tietää, kuka Hämeenlinnassa hoitaa juuri jäänvarauksia? Ja kuka "antaa" HPK:lle jääajat tuosta noin vain?

Perustelen kysymykseni tapahtumalla, jonkalaisen tiedän ainakin Helsingissä (en osaa taivuttaa oikein Helsinkiä) joskus tapahtuneen. Taitoluistelijat ovat menossa jäälle kolmen ryhmän voimin, mutta saavat kuulla jääkiekkojoukkueella olevan jääharjoitukset samaan aikaan.
Samalla jäällä. Mitä tehdään?
Taitoluistelijat ovat ostaneet jäävuoroja, heille on annettu jäävuoro Rinkelinmäen hallista kello 15.00, mutta jäälle luistelevatkin jääkiekkoilijat puoli neljän aikoihin.
Taitoluistelijoiden viisi, VIISI suurta ryhmää menevät harjoittamaan lajiaan kylmään harjoitushalliin, jonka jää on pienempi, kuin ison hallin.

Tässä kaupungissa on neljä jäätä, eikä tietenkään Kerho voi mennä jäälle, jota ei ole varattu! Onko tämä nyt tosiaankin niin, että isot pomot valmentajien kanssa tuumaavaat tarvitsevansa iltapäivälle vielä ylimääräisen jään, se järjestetään ja sorretaan heikompia?
Sen sanon, että taitoluistelu on vaarallinen laji, varsinkin jos yhdellä jäällä luistelee

viisi ryhmällistä, eri pituisia, tasoisia ja ikäisiä harrastajia. Nuorin oli varmaankin hädin tuskin kouluikäinen!

Toivon etten suututtanut ketään ja ettei täällä ollut jo paikkaa tällaiselle viestille. Poistakaa modet jos tarvetta löytyy.
 

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kannattaa melkein ottaa suoraan yhteyttä hallipäällikkö Jorma Hassiseen ja tiedustella häneltä asiaa.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
En tiedä liittyykö tämä nyt tuohon sinun mainitsemaasi asiaan, mutta Hämeenlinnassa tuntuu olevan systeemi jääaikojen varauksesta aivan tuuliajolla. Olemme tormänneet siihen harrastelija puolella. Meille on ollut aikoja varattuna vaikka sieltä kylmästä ja pienemmästä hallista ja kun on päästy sinne niin siellä onkin ollut Hauhon sisua etc. Jää on siis myyty kahteen kertaan. No rahojahan ei menetty olla, mutta ajat ovat muuttuneet pari päivää eteenpäin ja näin ollen turhia reissuja on tullut tehtyä. Joskus on sattunut kyllä toiselta jäältä löytymään tyhjää. Harvemmin kyllä.

Tiedä sitten onko kaupungissa jo liian paljon jäitä tuon nykyisen porukan hoidettavaksi?
Eihän se kerta kaikkiaan voi olla noin vaikeeta. Eihän?
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti Loviisa
Perustelen kysymykseni tapahtumalla, jonkalaisen tiedän ainakin Helsingissä joskus tapahtuneen.
Kiinnostaa tietää että mihin tapahtumaan viittaat.
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Nas
Kannattaa melkein ottaa suoraan yhteyttä hallipäällikkö Jorma Hassiseen ja tiedustella häneltä asiaa.

Jäävuorot jakaa ja suunnittelee ainakin valtaosin junioripäällikkö siis viime vuonna Jorma Ijäs ja tänä vuonna se Espoosta tullut heppu. Tänä vuonna on kuulemma ollut muutakin ongelmaa kuin pelkästään tuo päällekkäisyys. Hieman joustoa voisi odottaa kun on hommassa sentään ensimmäistä kautta.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti Professori McGarmiwa
Jäävuorot jakaa ja suunnittelee ainakin valtaosin junioripäällikkö siis viime vuonna Jorma Ijäs ja tänä vuonna se Espoosta tullut heppu. Tänä vuonna on kuulemma ollut muutakin ongelmaa kuin pelkästään tuo päällekkäisyys. Hieman joustoa voisi odottaa kun on hommassa sentään ensimmäistä kautta.
Joustoa odottaa? Mikä voi olla niin vaikeaa siinä että sama tila ei ole varattuna useampaan kuin yhteen käyttöön kerrallaan? Tietysti jos tuo 'Espoosta tullut heppu' on Christian Ruuttu niin en hämmästele yhtään.
 

Käkätin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeen Parasta Kiekkoa
Viestin lähetti Twite
Tietysti jos tuo 'Espoosta tullut heppu' on Christian Ruuttu niin en hämmästele yhtään.

Jos saat Sami Saurenista Crisun näköisen niin onnittelen, mutta kummiskin hän se on joka tietääkseni edelleen kantaa päävastuun noista jäävuoroista.

Ja Saurenin puolesta sanon ettei nuo päällekkäisyydet ole nyt tämän kauden aikana tulleet tutuiksi vaan on niitä muutamana edellisenä kautenakin mennyt päällekkäin eräänkin kerran. Aina joku joutuu kärsimään jopa me kiekkoilijatkin.
 

Kgz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia
ainakin mun tietääkseni Ritarihallissa (Rinkelimäki Isoareena) vuorot menee jota kuinkin niin että ED A B A2 C jne. Eli ekana vuorot tulee ED:lle sitten vasta muille. Taas jos jääliikunta keskuksesta on kyse niin jos siellä on vuoroja vaaraamassa kaksi porukkaa vaikka hauho ja HPK B-SM niin minun tietääkseni tässä tapauksessa B saa vuoron käyttöönsä tämä oli vain esimerkki. Mutta en tiedä mihin väliin nuo taitoluistelijat menee tuossa kirjaimien sarjassa.

Tämä on minun näkemykseni tuosta asiasta en tiedä autaako tämä ketään mutta yritetään.

ritarihallin kotisivuilta saa lisätietoa pahimpaan hätään.

edit. linkki
 
Viimeksi muokattu:

Loviisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: "Tupla-jää varaukset"

Viestin lähetti Twite
Kiinnostaa tietää että mihin tapahtumaan viittaat.

Niin, se oli tässä parin vuoden sisällä, kun muodostelma joukkue oli jäälle menossa, oli samaan aikoihin Hifkin joku junnujoukkueista jäälle suuntaamassa. Arvata saattaa kummat pitivät jääharkat ja kummat painuivat takaisin koppiin riisumaan harkkakamppeet.

Joskus minulle on selitetty, että ensimmäisenä annetaan edustukselle parhaat ajat, sitten katsotaan A:n harkka-ajat, taitoluistelijat saavat yrittää sörkkiä välistä, B:lle jää, taitoluistelijat taas sörkkimään ja tuonne jonnekin kuuluu myös (listan alkupäähän) yritykset ym. jotka selvällä rahalla hankkivat jääaikaa. Jääajat ovat olleet hyviä, enkä harjoitushalli vuoroista koskaan valita. Itse asiassa tykkään harjoitella siellä enemmän mitä Rinkelinmäen hallissa. Se p.a. juttu tässä nyt on vain, miten joku voi laittaa tuplavarauksia? Tietenkin vahinkoja sattuu, mutta epäilyttää, kun saamme joka viikko uudet lukujärjestykset harjoitusajoista. Tiedä sitten...

Edittinä: kävin katsomassa Rinkelinmäen hallin jäävuorojen kohdalta eilisen päivän. Ritarihalli HTL 15.00-15.50. Kello 16 kohdalla luki edustus, jonka alapuolella oli 15.30-16.50. Että tämmöistä tänään...
 
Viimeksi muokattu:

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Taitoluistelu -perverssi harrastus

Niin, itse olen sitä mieltä, että taitoluistelu on moraalisesti hyvin arveluttava laji.

Pienet, jopa alaikäiset, tytöt pakotetaan esittelemään pikkuhousujaan kaikenkarvaiselle yleisölle, sekä muutenkin revittelemään itseään mitä luonnottomiin asentoihin.

En malta olla huomauttamatta, että taitoluistelijoiden vaatetus on muutenkin pöyristyttävän kevyttä ottaen huomioon, että ko. porukka luistelee jäällä. Kyllä kuulkaas tuommoinen kylmyys saa aikaan vaikka mitä röpöttiä ja virtsistä siellä yhdessä erikoispaikassa!

Itse en ainakaan omia lapsiani päästäisi missään tapauksessa moisen itsensäpaljastelu- / pervoiluharrastuksen pariin.

Asiain tässä valossa onkin vain hyvä, että taitoluistelijoita syrjitään vuoronjakotilaisuuksissa! Josko sillä edes vähän hillittäisiin tätä mitä tuhoisinta harrastusta!

Täältä tähän
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Eilen taidettiin nähdä tuplavarausten maksimointi kun taitoluistelijat joutuivat suorittamaan SM-liigaottelun erätauoilla.
 

Loviisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä joutuivat suorittamaan?
Ei, kaverilta kuulin Team Uniquen esiintyneen erätauoilla. Hitto, että otti päähän muutenkin etten päässyt peliin, niin eikös tuokin vielä sitten jäänyt näkemättä.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Saa sitten olla viimeinen kerta

Toivottavasti oli sitten viimeinen kerta, kun taitoluistelijat tulevat pilaamaan jään oikealta urheilulta. Hienosti tytöt kyllä luistelivat, mutta nuo esitykset jatkossa Exeliin, Hartwall Areenalle tai johonkin ynnämuuhun jääkiekon tieltä.
 

Luiro

Jäsen
Jee.

Taitaa se taitoluistelu olla moninverroin vaativampi laji kuin jääkiekko. Vaatii enemmän nopeutta, kuntoa ja voimaa.

Kokeile. Itse en uskalla.
 

Luiro

Jäsen
Re: Taitoluistelu -perverssi harrastus

Viestin lähetti ervatsalo
muutenkin revittelemään itseään mitä luonnottomiin asentoihin.


Tämä täytyykin ajatella pitkäjänteisesti. Kun törmäät siihen unelmiesi naiseen ravintolassa ja tämä entisenä taitoluistelijana revittää itsensä mitä riettaimpiin asentoihin.

Tuli vaan tässä mieleen kun olin katsomassa pikkusiskon taitoluistelukisoja ja nuoret valmentajanaiset saivat ajatukset villiintymään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös