Paavo Lipponen siis heitti ilmoille selkeän linjausehdotuksen Suomen tupakkalain kiristämisestä niin, että vuoteen 2040 mennessä Suomessa olisi tupakkatuotteiden valmistus ja myynti laitonta.
Mielestäni hyvä heitto joskin on selvää, että aiheuttaa tietyissä tupakoijien piireissä paljonkin varmasti närää, kun heidän tontilleen tullaan hyppimään. Itse nyt ensin sanon, että on viisi ja puoli kuukautta tupakoimatonta elämää takana ja on kyllä ihan voittajafiilis siitä, että pääsin vihdoin siitäkin paskasta eroon. Kahdeksan vuotta meni tupakoidessa. Eli sinänsä itse kyllä jossain määrin ymmärrän tupakoitsijoiden reaktion, mutta siltikään en sitä täysin hyväksy.
Tupakka on kuitenkin kansanterveydellisesti ja sitämyöten kansantaloudellisesti aivan järkyttävän iso menoerä eikä nykyään tupakkatuotteista saatavat verotulot millään voi olla enemmän kuin tupakasta aiheutuvat menot. Mitään lukemia en ole katsellut, mutta ainakin ihan mutu-tuntumalla voisin näin luulla. Luulenko väärin?
No mutta. Miten tuohon tupakan "täyskieltoon" sitten oikein päästäisiin? Nythän ajatus tuntuu melkoisen absurdilta, mutta kelataampa, että jos oltaisiin menty kysymään kansalaisilta 20 vuotta sitten, että Suomessa olisi ravintoloissa tupakointi kokonaan kielletty, niin oltaisiinko uskottu? Vähän uskon, että ei. Tietysti tupakan totaalinen kieltäminen on melko eri tason juttu vielä, mutta siltikin mielestäni 34 vuotta on melko pitkä aika ja siinä ajassa ehtii tapahtumaan ja paljon. Itse uskon, että EU jossain vaiheessa alkaa tehdä linjausta siitä, että tupakkatuotteiden valmistus ja myynti kielletään kokonaan unionin aluella ja varmaankin tavoite siintää jossain noilla vuosilukujen paikkeilla.
Miten sitten voidaan estää salakuljetus ja laiton valmistus? Tupakkaahan toki voisi kasvattaa kotona kuin esim. kannabista nykypäivänä ainakin kohtuullisen samalla tavoin joskin tupakan kasvatamiseen tarvittaisiin melkoisesti enemmän kasvatuspinta-alaa, eli olisi kuitenkin jopa jonkin verran vaikeampaa. No sitten salakuljetus? Vuoteen 2040 mennessä on varmasti globaali talous muuttunu melkoisesti ja esim. nykyään WTO:n ulkopuolella olevia valtioita on siihen saatu jo liitettyä ja uskon, että melkoisen hyvin monet nykyään ns. piraattituottaitakin valmistavat maat kuten Mongolia ja Kiina etc. ovat jo muodostaneet tarkan valvonnan siitä, mitä ja missä heidän rajojensa sisällä valmistetaan. Tuskin vielä ns. nykyiset kehittyvät maat olisivat vielä lähellekään kieltämässä tupakan valmistusta ja myyntiä, mutta tuotanto olisi sen verta paremmin valvottua, että sen salakuljetus EU:n sisälle olisi huomattavasti paremmin valvottavissa.
Kun tupakka kiellettäisin ja sen käytöstä tulisi rangaistavaa eikä sitä saisi kovin helpolla, siitä tulisi marginaalituote ja koska se ei sisällä samanlaista päihdyttävyysaspektia kuin vaikkapa kannabis ja alkoholi sun muut, sen kiinnostus todennäköisesti ajan kanssa lopahtaisi hyvin marginaaliseksi.
Monesti tässä keskustelussa kysyttäisiin tiettyjen tahojen toimesta, että kyllähän niin moni muukin asia tappaa. Alkoholi aiheuttaa paljon haittoja sekä terveydellisesti, että välillisesti muilla tavoin. Vaikka missä asioissa kuolee ihmisiä. Esim. alkoholin yhteiskunnallinen funktio on mielestäni kuitenkin hyvin erilainen kuin tupakan ja aivan helposti voi kuvitella, että alkoholista luopuminen suurilta massoilta on käytännössä mahdotonta, eikä alkoholin valmistustakaan vaikkapa kotikonstein voitaisi juurikaan estää ja salakauppa rehottaisi aivan varmasti. Tupakka siis on paljon helpommin torjuttavissa. Ja itse perustankin uskomukseni sille, että väistämättä tupakka tullaan kieltämään juuri siksi, että se voidaan kieltää.
Mitä mieltä kukakin on siitä, että a) pitäisikö se kieltää? ja b) uskotteko siihen, että se pystytään kieltämään? Omat vastaukseni ovat kyllä, että a) pitäisi kieltää ja b) se kyllä ihan vääjäämättä vielä tullaan kieltämään, eli pystytään.