Tuomas Enbuske – Suomen fiksuin kolumnisti

  • 5 750
  • 33

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuomas Enbuskesta on parissakin ketjussa puhetta ja hän ehdottomasti ansaitsee oman ketjunsa tälle palstalle.

Kuten hyvin tiedetään Enbusken tyyli kirjoittaa on pistävä. Hän on älykäs ihminen, tekee tarkkoja havaintoja ja niistä loogisia johtopäätöksiä ja esittää asian kaunistelemattomasti ja usein (tai aina) jopa provosoivasti. Hän ei pelkää sanoa asioita reaktioiden pelossa ja ehkä jopa tykkääkin nostattaa kohua. Se voi olla hyvää businesstä. Hän ei nöyristele tai kumartele pyhiä lehmiä tai maan tapoja ja tämän takia hän jakaa mielipiteitä. Ei kukaan tykkää siitä että kerrotaan miten heidän kuninkaallaan ei ole vaatteita.

Näkemyksiltään Enbuske on liberaali niin talous- kuin arvomaailmaltaan. Hän vastustaa kohtuuttomia tulonsiirtoja maaseudulle, byrokratiaa, tarpeetonta säätelyä, korruptiota ja montaa muuta asiaa, mitä fiksut ihmiset vastustavat.

Viimeksi Tuomas sai tavallista vihaisemman vastaanoton kun kehtasi kirjoittaa tieteellisestä tutkimuksesta, jossa kerrottiin että älykkäämmät ihmiset muuttavat keskimääräistä useammin maaseudulta kaupunkeihin. No eihän sitä olisi saanut sanoa, vaikka asiaa miten olisi tutkittu fakta sillä sääntöön on poikkeuksia (jotka tosin eivät tunnu ymmärtävät mitä sana "keskimäärin" tarkoittaa).

Mitään Enbuskeen tulee persoonana, niin erittäin todennäköisesti Enbuske pitää itse itseään hyvin älykkäänä ja mahdollista on, että hän on sen takia ylimielinen ja mulkku. Tämä tosin ei itseäni kiinnosta, sillä minulle oleellista on se minkälaisia kolumneja hän kirjoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
On todella virkistävää jos ihminen kykenee puolueettomasta näkökulmasta käsin ravistelemaan kaikenlaisia eri ryhmien edustajia. Se on juuri tärkeää että ei aja minkään porukan tai ideologian asiaa, vaan kykenee tarkastelemaan faktoja, niin avoimesti kuin se suinkin vain on mahdollista. Enbusken kynästä on lähtenyt pistävän totuudenmukaisia kirjoituksia ja ovat kieltämättä aika hyvin kirjoitettuja. Se että tulee kritiikkiä kertoo minusta tässä tapauksessa vain sen että niin se koira älähtää, johon kalikka kapsahtaa.

Mitä persoonaan tulee, niin sen vaikutelman saa television välityksellä että hän on kasvanut ihmisenä aika tavalla tässä viime vuosina.

Enbuskessa on vähän jotain sellaista Soktaresmaista ajattelua, että hän ikään kuin ojentaa peilin ihmisten naaman eteen, että "aha, niinpäs sinä kritisoit sitä ja tätä ihmistä, mutta suostutkos kaikessa omahyväisyydessäsi näkemään sitä minkälainen itse olet?". Tosi moni ihminen ei suostu näkemään ja siitä onkin todisteena nuo Enbusken kolumnien kommenttipalstat joissa on melkomoista purkautumista ihmisiltä.
 
Viimeksi muokattu:

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Enbusken kynästä on lähtenyt pistävän totuudenmukaisia kirjoituksia ja ovat kieltämättä aika hyvin kirjoitettuja. Se että tulee kritiikkiä kertoo minusta tässä tapauksessa vain sen että niin se koira älähtää, johon kalikka kapsahtaa.
Tämä on paska argumentti, joka tekee kaikista huoltoasemilla suutaan soittavista junteista jotain suuria ajattelijoita, kun saavat osakseen kritiikkiä. Enbuske on toisinaan, kuten tässä viimeisimmässä rakennusprojektikolumnissaan ihan hajulla ja tärkeiden asioiden äärellä. Sitten vastapainona on ihan vaan provoamista ja laineiden nostatusta ihan vaan sen provoamisen takia, joka syö ainakin minun osaltani hänen arvostustaan rajusti. Uskon, että pätevälle kolumnistille riittäisi lukijoita ihan asiapohjaisestikin kirjoittamalla ilman, että tarvitsee varta vasten astua mahdollisimman monille varpaille kerralla.

Sivistynyt mies, sinunkin sisälläsi asuu Axl Smith

Tuossa on esimerkki viimeaikaisesti kolumnista, josta on keksitty ensin lopputulos ja sitten yritetty tukea sitä jollain. Kun oikeaa sisältöä ei oikein ole syntynyt, on teksti täytetty puolivillaisilla heitoilla ja hyvin mielivaltaisella asioiden yhdistelemisellä. Teksti ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa ja on oikeastaan niin kaukana "oivaltavasta" tai "tarkasta havainnosta", ettei siitä edes viitsi edes pahoittaa mieltään. Se on ainoastaan surullinen esimerkki siitä, mitä käy kun joku puhutteleva kolumni pitäisi kirjoittaa, mutta ei vaan lähde.

Parhaimmillaan hyvä ja terävä älykkö, huonoimmillaan tuuleen huuteleva oman elämänsä Hannu Salama. Kiinnostava hahmo silti, se on pakko myöntää, vaikken faneihinsa lukeudukaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä on paska argumentti, joka tekee kaikista huoltoasemilla suutaan soittavista junteista jotain suuria ajattelijoita, kun saavat osakseen kritiikkiä. Enbuske on toisinaan, kuten tässä viimeisimmässä rakennusprojektikolumnissaan ihan hajulla ja tärkeiden asioiden äärellä. Sitten vastapainona on ihan vaan provoamista ja laineiden nostatusta ihan vaan sen provoamisen takia, joka syö ainakin minun osaltani hänen arvostustaan rajusti.
Tuo ei välttämättä argumenttina ole paras, mutta se että Enbusken kirjoituksia ei lähes poikkeuksetta kukaan pysty vasta-argumenteilla horjuttamaan vaan mennään siihen persoonapuoleen kertoo osuvammin että miksi hän ärsyttää. Ärsyttäähän se olla väärässä ja huomata ettei asiapohjalta pärjää.

Minun mielestäni tuo rakennusprojektikolumni ei ollut mitenkään erikoinen. Tuollaisen kirjoittaminen on helppoa huutelua, sillä siinä ei ollut mitään uutta ja oivaltavaa. Tuollaisen voisi kirjoittaa kuka tahansa Esson kassalta ja toiset voisivat nyökkäillä. Jos Enbuskella olisi ollut joku ratkaisu tai edes joku uusi analyysi ongelman perussyistä olisi asi toinen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Okei, olen valmis vetämään vähän tuosta takaisin että osa kolumneista on kieltämättä aika osastoa "lehdentäyte" sekä kehää kiertävää viisastelua, missä ei sanota mitään uutta. Mutta on siellä joukossa kyllä tosiaan semmoisiakin kirjoituksia joissa oivalletaan sekä osutaan maaliin hyvin ja joita ei ihan kuka tahansa vittumarko olisi pystynyt kirjoittamaan. Ne kaupunkilaiset vs. maalaiset kirjoitukset olivat ainakin minusta semmoisia. Alla tuo kirjoitus jolle tuli hymähdeltyä kun sen luin. Aika paljon senkin vuoksi että löysin itseäni tuosta kirjoituksesta jonkin verran. Se on juuri sitä turhamaisuutta ja omahyväisyyttä mille me ihmiset niin usein ollaan sokeita, silloin kun se sijaitsee meissä itsessämme.

Kaupunkilaiset ovat tyhmempiä kuin maalaiset

“Suvaitsevaisessa Kalliossa” saa ajatella toisin, kunhan toisinajattelee samalla tavalla kuin kaikki muutkin siellä toisinajattelevat.

On yhtä uskottavaa, että joku juo IPA-olutta maun vuoksi kuin että joku lukee pornolehtiä artikkeleiden takia.

Hah! No niinpä.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Enbuske on kieltämättä hyvä kolumnisti. Tykkään hänen provokatiivisesta otteestaan, joka osuu monta kertaa maaliinsa. Kysykää vaikka Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnältä näkemystä liittyen avausviestissä mainittuun kirjoitukseen.

Tuomaan ohjelmia en ole aikoihin jaksanut katsoa, koska inhoan Maria Veitolaa ja Roope Salmista. Nämä kaksihan ovat Enbusken juontajatoverita.

Hassu takinkääntö minulla, vielä pari vuotta sitten en voinut sietää koko miestä. Toki mielipiteethän voivat aina muuttua, ei sitä pitäisi hävetä.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Minun mielestäni tuo rakennusprojektikolumni ei ollut mitenkään erikoinen. Tuollaisen kirjoittaminen on helppoa huutelua, sillä siinä ei ollut mitään uutta ja oivaltavaa. Tuollaisen voisi kirjoittaa kuka tahansa Esson kassalta ja toiset voisivat nyökkäillä. Jos Enbuskella olisi ollut joku ratkaisu tai edes joku uusi analyysi ongelman perussyistä olisi asi toinen.
Ei ehkä erikoinen, mutta tuollaiset kirjoitukset minä näen hyvinä kolumneina.

Nostamasi "maalaiset ovat tyhmiä" kolumnin koko pihvihän oli tosiaan se, että fiksut muuttavat kaupunkeihin opiskelemaan ja jäävät sinne töihin. Sen ympärille oli sitten askarreltu 5000 merkin edestä kepuvitsejä ja maalaisten mollaamista. Olipas oivaltavaa. My fuckingratulations sanois Tami. Minä näen, että on vähän halpaa ottaa joku helppo kohde, vittuilla sille sivun verran ja taputtaa sitten omaa selkäänsä, kun joku niistä urpoista vittuilee takaisin.

Maalaisten vittuilulle vastapainoksi piti sitten vissiin ihan solidaarisuuden vuoksi kirjoittaa myös kaupunkilaisten tyhmyydestä ja siihen olikin löydetty niinkin tuore kulma kuin punavuorelaisen cityvhreän stereotypian "servaaminen". Hipsterit on tyhmiä, jou. Mullistavaa ja suurenmoista kolumnointia. Ihan hauskoja kielikuvia ja vertauksia sinne saadaan mukaan, mutta se itse sisältö vastaa kutakuinkin laihialaista kesäkeittoa.

Olis näitä lisääkin.
 

sinikettu

Jäsen
Voisiko joku tuoda ilmoille jonkun herran kolumnin, joka on hyvin kirjoitettu, perusteltu ja jonka taustatiedot on etsitty ja tuotu esille laadukkaasti. Oletettavasti hyvän kolumnin on täytettävä ainakin nuo kohdat.

Enbuske on eittämättä älykäs ihminen, mutta kolumnit ovat suurimmalta osin kärjistettyjä mielipiteitä, provosoivia, ja ehkäpä myös populistisia, eivätkä oikeastaan koskaan pureudu aiheeseen pintaa syvemmin. Tai ainakaan ne, joita olen joskus lukenut. Iltapäivälehti on aivan oikea paikka tuollaisten tekstien julkaisemiseen, eivätkä ne kuulu sellaiseen materiaaliin, jota säännöllisesti haluan lukea.

Lisättäköön vielä, ettei Enbusken sarkastisessa ja pisteliäässä kirjoitustyylissä sinänsä mitään vikaa ole, vika tulee vaan siinä kohtaa, kun jokainen kirjoitus ja jokainen kappale on samanlaista provokaatiota kerrasta toiseen.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Nostamasi "maalaiset ovat tyhmiä" kolumnin koko pihvihän oli tosiaan se, että fiksut muuttavat kaupunkeihin opiskelemaan ja jäävät sinne töihin.
No ei todellakaan ollut. Muita pihvejä:
-Pitkälle menevien innovaatioiden kehittely ja siitä seuraava talouskasvu edellyttää että samassa paikassa on iso määrä ihmisiä
-Kaupungit ovat asuinpaikkoina ekologisempia
-Monipuolisempi elinkeinorakenne nostaa työllisyysastetta

Ei nuo minulle mitään mullistavia asioita olleet, mutta tässä maassa Keskusta sai viime vaaleissa yli 600k ääntä joten vielä on valistustyötä tehtävänä.

Kaupunkilaiset ovat tyhmempiä oli ihan hauska ja siinä oli joitain hyviä esimerkkejä kaksoisstandardeista, mutta ei mitään mullistavampaa pointtia.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Tuoreimman kolumnin aiheena perehdytään "miksi julkiset hankkeet karkaavat aina budjeteistaan" -kysymyksen äärelle. Sivun mittaiseen paatokseen mahtuu muun muassa lastensairaala, fasistiestetiikka, Jungner, vihreät, koulutupolitiikka, Dante, Beslebuubi, facebook, Pattaya, Viruvalge, 15 € pihvi, Espoolainen Audi, Heikki Lampelan mökkireissu, Wincapita, yksinhuoktaja kaukovainioilta. Ja paljon paljon muuta.

Yksinkertaisesti tämä Embusken kolumnit ovat yksinkertaisesti paskoja, jossa heitellään epämääräisiä asioita, jotka väännellään tukemaan kirjoituksen ennaltapäätettyä lopputulemaan. Tästä viimeisestä kolumnista, kuten monista aiemmistakin, puuttuu viiltävä analyysi etsittyyn kysymykseen. Luulisi edes jostain löytyvän myös jotain myönteistä, kuten esimerkiksi tampereen tunnelista, joka rakennettiin allianssi-mallina ja jossa sekä kustannukset että aikataulu alitettiin.

Tämä julkisia hankkeita koskeva aihe on sellainen, josta varmasti saa halutessaan huolellisella asiaan perehtyneisyydellä valmistettua kriittisen kolumnin ilman, että tarvitsisi syyllistyä epämääräisiin juonenkäänteisiin. Ehkä se sitten on ansioita tai ei, mutta Embusken kolumneista lukija voi samaistua eilisen ukkoporukan saunaillan horinoihin.

T.E :n luonteesta saa vaikutelman populistista, joka elää ja hengittää wannabe-seuraajista. Terävä kynä hänellä on, jos mitataan populismin mittareilla, mutta laadukasta kolumnistia hänestä ei saada. Ei sellaista, jonka lainauksia siteerataan vielä vuosikymmenien jälkeen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Terävä kynä hänellä on, jos mitataan populismin mittareilla, mutta laadukasta kolumnistia hänestä ei saada. Ei sellaista, jonka lainauksia siteerataan vielä vuosikymmenien jälkeen.
Eihän Enbuske tietenkään mikään Soininvaara ole, mutta ei hän sitä edes yritä. Nykyisellä tyylillä hän kerää lukijoita enemmän ja vaikuttaa mielipiteisiin tehokkaammin. Tyylin ansiosta häntä lukee nekin jotka eivät Oden sivuille eksy koskaan.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Enbusken "Maalaiset ovat tyhmiä"-kolumni kätteli mukavasti meikäläistä. Maalaisethan ovat tyhmää porukkaa ja yksi sellainen, kaikenlisäksi lestadiolainen, johtaa Suomea. Jossain on jotain vikaa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No ei todellakaan ollut. Muita pihvejä:
-Pitkälle menevien innovaatioiden kehittely ja siitä seuraava talouskasvu edellyttää että samassa paikassa on iso määrä ihmisiä
-Kaupungit ovat asuinpaikkoina ekologisempia
-Monipuolisempi elinkeinorakenne nostaa työllisyysastetta
Tuosta Enbusken ihan hauskasta mutta ei kovin taidokkaasta maalaiskolumnista olikin taannoin juttua täällä. Omat aatokseni silloin (liittyen myös Enbusken määritelmään kaupungista):
Laskeekohan Enbuske Tamperetta kaupungiksi? Jos sitten kaikenmaailman Joensuut tai Oulut lasketaan kaupungeiksi niin suomalaisista aivan ehdoton enemmistö jo asuu kaupungeissa tai niiden vaikutusalueella, eli käytännössä käy kaupungeissa töissä ja harrastuksissa ja saa siten niistä ne Enbusken mainitsemat hyödyt. Jos Enbuske maalaisilla sitten tarkoittaa sitä kansanosaa, joka ei asu kaupunkien vaikutusalueella, niin tuo kolumni on lähes vihapuhetta, koulukiusaajamaista vähemmistöjen pilkkaamista.
Eiköhän Helsinki ole ainoa kaupunki.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Yksinkertaisesti tämä Embusken kolumnit ovat yksinkertaisesti paskoja, jossa heitellään epämääräisiä asioita, jotka väännellään tukemaan kirjoituksen ennaltapäätettyä lopputulemaan.
En nyt sanoisi paskoja, mutta hauskojen nokkeluuksien takaa harvoin löytyy mitään oikeasti oivaltavaa. Väitteiden perusteluna voi toimia "kaikkihan nyt tietää"-myytti. Hyvä esimerkki on tässäkin ketjussa mainittu "kaupungissa asuminen on ekologista" - hiljattain Aalto-yliopiston tutkimuksessa kumottiin tuota myyttiä olennaisilta osiltaan. No, turha Enbusken kolumneja on tieteellisemmällä otteella lukeakaan. T.E. on fiksu mies, ja jos lehti tilaa häneltä tietynlaisia tekstejä, niin sellaisia hän myös näppikseltään suoltaa.

Kaupunkilaiset vs. maalaiset -tekstit olivat minusta Enbusken osoitus siitä, miten näppärä kirjoittaja löytää satunnaista lukijaa vakuuttavat perusteet mille tahansa mielipiteelle.

Edit: tarkennus
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä onko kaupunkilaiset Suomessa älykkäämpiä kuin maalaiset, mutta asiaa voisi tutkia. USA:n olosuhteet maaltamuutossa 1970-luvulta 1990-luvulle olivat todennäköisesti erilaiset. Mutta jos Helsinkiä ja miksi ei koko Suomen kaupunkikeskuksia tarkastellaan, väkiluvun kasvu on maahanmuutajien varassa. Helsingin väestökasvu noin kahdelta kolmasosaltaan ulkomaalaisten ansiota. Noin 10 vuoden päästä Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan kieliä puhuvien arvioidaan nousevan suurimmaksi vieraskielisten kieliryhmäksi Helsingissä.

Tämä kaikki maksaa tolkuttomasti, koska kuten tulevista suurkielistä huomaa, kyse ei ole vaikkapa norjalaisten tai saksalaisten työperäisestä maahanmuutosta. Ja tämän kehityksen mahdollistavat kaupunkilaiset ihan itse. En sanoisi näillä faktoilla, että olisimme kovinkaan älykkäitä. Enbuske jää senkin tason alapuolelle.


Lähteitä:

Kaksi kolmasosaa Helsingin väestönkasvusta ulkomaalaistaustaisten ansiota | Helsingin Uutiset
Suomen väestönkasvu maahanmuuttajien varassa - Kotimaa - HS.fi
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tuamas

Jäsen
Enbuskella on tosiaan tyypillisesti muutama keihäänkärki kirjoituksissaan, joiden kautta sitten rakennetaan viihdyttävä kokonaisuus.

Kielikuvat ja oivallukset tekevät teksteistä keskivertoa parempia ja viihdyttävämpiä

Nämä ovat Lehtolamaisia viihteellisiä kirjoituksia, joiden ei ole tarkoituskaan kuin saada hiukan laajemmat kansanryhmät ymmärtämään kulloinenkin pointti tai ainakin loukkaantumaan niistä jos ymmärrys ei riitä.

Tässä osa porukasta hakee viihteellisistä kolumneista syvempiä merkityksiä, joita tämän tyylisissä kirjoituksissa ei ole tarkoituskaan olla.

Enbuske on tuotteistanut itsensä hienosti ja tätä kautta myynyt itsensä "viralliseksi ääneksi" lähes kaikkiin elinkeinonvapautta, liberaaliutta sekä sähköistä mediaa koskeviin tapahtumiin.

Itse toki olen biasoitunut, koska olen Enbusken linjoilla liki kaikessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hyvä esimerkki on tässäkin ketjussa mainittu "kaupungissa asuminen on ekologista" - hiljattain Aalto-yliopiston tutkimuksessa kumottiin tuota myyttiä olennaisilta osiltaan.
Eikä kumottu. Tutkimuksessa oli mukana muuta kuin asuminen. Kaupungeissa asuu varakkaampaa väkeä, joka matkustaa ja kuluttaa enemmän ja nämä huomioiden heidän jalanjälkensä oli isompi. Asuminen oli edelleen ekologisempaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Yksinkertaisesti tämä Embusken kolumnit ovat yksinkertaisesti paskoja, jossa heitellään epämääräisiä asioita, jotka väännellään tukemaan kirjoituksen ennaltapäätettyä lopputulemaan.
Koska ne ovat paskoja. Eittämättä.

Epämääräisiä, laiskasti kirjoitettuja, paskoja, joissa jää katsojan tehtäväksi miettiä jälkeenpäin mistä oli kyse, jos mistään.

Kuten Hitchcockin Linnut tai Kubrickin Hohto.

Ja jos Enbusken kolumnit olisivat vain tarina hulluksi tulleesta kolumnistista, niin miten se näyttäisi erilaiselta?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Loukkaannuin tuosta vihjauksesta, että joisin ipaa jonkin muun kuin maun vuoksi.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä avaus. Enbuske ei ole mikään älykkö, mutta hän oivaltaa kyllä asioita ja hänellä on aina pointti. Värikäs kieli on välillä mitä on, mutta kyllä miehellä on aina sanottavaa.

Joku toinen kolumnisti kirjoitti Jari Tervosta että hän tykkää haistella puhelinkopissa omia pierujaan, minusta Enbuske sopii tuohon määritelmään enemmän kuin hyvin.

Enbuske varmasti tiedostaa itsensä, mutta kritisoimalla kaikkia, Enbuske kyllä osaa myös nauraa itselleen ja naljailee myös punavuorelaisille (asuukohan hän edes siellä?, no ei sillä niin väliä).

Enbuskella on tosiaan tyypillisesti muutama keihäänkärki kirjoituksissaan, joiden kautta sitten rakennetaan viihdyttävä kokonaisuus.

Usein Enbusken kirjoitukset tosiaan perustuvat yhdelle kärkiajatukselle, jota sitten tehostetaan hauskoilla (välillä vähän mukahauskoilla) letkautuksilla. Enbuskelle pitää kuitenkin antaa pisteet siitä, ettei hän pelkää sohaista jokaista muurahaispesää, mikäli tarve on. Se on kuitenkin jollain tavalla rehellistä.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Loukkaannuin tuosta vihjauksesta, että joisin ipaa jonkin muun kuin maun vuoksi.
Tämä. Ipaa (ja muita erikoisoluita) tulee tuettua usein, onhan se kiva löytää uusia makuja. Myöskin jos käy sillä kuuluisalla yhdellä (joskus se onnistuu, ihan oikeasti!) niin se on se ja sama maksaa tuplat jostain joka maistuukin joltain, vrt. tavakeppana hanasta jota on tuskin puhdistettu vuoteen.

(ja erikoisoluet ovat myös hyviä itsepetoksen kannalta - en ole alkoholisti, olen alkoholin harrastaja!)
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Enbuskesta näkee että päätarkoitus on maksimoida klikkien/katsojien/näkyvyyden määrä, tavanomaista huomiotaloutta. Siksi kannattaa kärjistää hyvin pinnallisesti hyvin kompleksisia asioita. Joskus osuu sangen oikeaan, usein menee suurin piirtein täysin ohi. Muistuttaa tosiaan Jyrki Lehtolaa, sama resepti, joskin minusta Lehtolan onnistumisprosentti on korkeampi.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Itsehän en pidä Enbuskea juuri minään nykyisellä formilla. Ihan hyvä hahmo, mutta ei oikein vakuuta, vaikka varmasti pystyisi parempaankin. Aika kevyillä pohjilla se kirjoittaa juttujaan, joka kohderyhmä huomioiden taitaa olla ihan hyvä asia. Samalla "värikäs" kielenkäyttö menee överiksi. Ei vaan jaksa lukea mukahassutteluja seitsemää sataa yhdessä kolumnissa. Ehkä jaksaisi, jos ne naurattaisi edes vähän, mutta aika teennäisiltä ne tuntuu toistuessaan kolumnista toiseen. Aika vähän noita kyllä nykyään lukee.

Enbuske pystyisi varmasti parempaankin, mutta onhan se ihan tietoisesti valinnut kyseisen linjan. Ihan hyvin on näyttänyt toimivan, joten turha miestä siitä enempää on syyttää.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Laskeekohan Enbuske Tamperetta kaupungiksi? Jos sitten kaikenmaailman Joensuut tai Oulut lasketaan kaupungeiksi niin suomalaisista aivan ehdoton enemmistö jo asuu kaupungeissa tai niiden vaikutusalueella, eli käytännössä käy kaupungeissa töissä ja harrastuksissa ja saa siten niistä ne Enbusken mainitsemat hyödyt. Jos Enbuske maalaisilla sitten tarkoittaa sitä kansanosaa, joka ei asu kaupunkien vaikutusalueella, niin tuo kolumni on lähes vihapuhetta, koulukiusaajamaista vähemmistöjen pilkkaamista.

Eiköhän Helsinki ole ainoa kaupunki.
Tämä ei mielestäni ole mikään kyllä/ei -kysymys, mutta mielestäni 100 000 asukasta on suunnilleen vedenjakaja monipuoliselle elinkeinorakenteelle. Yksi avainsana voisi asiassa olla 'yliopistokaupunki'.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös