Mainos

Tulokkaat kaudella 2015–2016 (Calder Trophy-keskustelu)

  • 53 318
  • 207

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Kausi 2015-2016 on NHL-tulokkaiden osalta pitkästä aikaa mielenkiintoisin. Suurin syy tähän on jo vuosia hehkutettu kaksikko Connor McDavid ja Jack Eichel. Kesän varaustilaisuuden kärkikaksikko on odotetusti heti murtautunut joukkueidensa kärkiketjuihin ja pieniä välähdyksiä tulevasta on jo ensimmäisten pelien myötä nähty. Ei sovi kuitenkaan unohtaa laajaa ja laadukasta tulokkaiden joukkoa, jotka haastavat tosissaan tämän edellä mainitun duon taistelussa parhaalle tulokkaalle jaettavasta Calder Trophysta.

Ajattelinkin ketjun avaukseen listata täysin subjektiivisen kattauksen tämän kauden mielenkiintoisimmista tulokkaista ja potkaista käyntiin keskustelun keltanokkien esityksistä tällä kaudella. Eichelilla ja McDavidilla on jo omat ketjunsa, mutta voisin kuvitella tällaiselle kollektiiviselle ketjulle löytyvän kysyntää. Sen verran lahjakkuutta löytyy tämän kauden kokoonpanoista, että kokoava ja vertaileva keskustelu käy kätevästi kausiketjujen sijaan tässä aiheeltaan tarkemmin rajatussa ketjussa. Eli saa ja pitää myös keskustella tulokkaista, jotka eivät varsinaisesti Calder-kisassa ole mukana. Useinhan nämä eri palkintokategorioin otsikoidut ketjut ovat ilmaantuneet vasta joulun jälkeen, mutta onhan tuolla jo avauskierrosten jälkeen nähty keskustelun arvoisia suorituksia.

Sitten siihen listaukseen:

Connor McDavid, C, Edmonton Oilers: Kesän ykkösvaraus ja nk. generational talent. Koko Kanadan katseet kohdistuvat tähän superjunnuun, joka on heti kauden alusta päässyt johtamaan joukkueensa kakkosketjua laidallaan toinen ykkösvaraus Taylor Hall. McDavidin pelistä näkee, että kyseessä on tosiaan erityislahjakkuus, vaikka tehot antavat vielä odottaa itseään. McDavid on niin hyvä luistelija, että NHL-vauhtiin pääseminen ei näytä suurempia ongelmia tuottavan. Verrattuna Eicheliin (ja tätä vertailua tullaan todennäköisesti tekemään koko herrojen uran ajan) on Connor fyysisesti vielä raakile.

Jack Eichel, C, Buffalo Sabres: Myös Eichel on ilmeisesti lunastanut paikkansa Sabresin kakkosketjusta toisella laidallaan Evander Kane. McDavidia dynaamisempi ja suoraviivaisempi Eichel pääsi avaamaan maalitilinsä heti ensimmäisessä NHL-ottelussaan ja on ollut näkyvä heti kauden alusta lähtien. En ihmettelisi ollenkaan, jos kauden päätteessä Eichelilla olisi kasassa McDavidia enemmän tehopisteitä.

Dylan Larkin, C/LW, Detroit Red Wings: Kauden vakuuttavin avaus on kenties ollut Detroitin Dylan Larkinilla. Etenkin kauden avausottelussa Larkin oli näkyvin pelaaja ja teki myös komeat tehot. Älykäs, vahva, taitava ja kovalla itseluottamuksella varustettu jenkki on todellinen haastaja McDavidille ja Eichelille Calder-kisailussa.

Artemi Panarin, LW, Chicago Blackhawks: Chicagon 23-vuotias tulokas on Larkinin tapaan vakuuttanut ensimmäisissä NHL-otteluissaan. Panarin on muodostanut Patrick Kanen ja maanmiehensä Artem Anisimovin kanssa toimivan kakkosketjun hallitsevalle Stanley Cup -mestarille. Pienikokoinen häkkyrä on ollut yksi joukkueensa vaarallisimmista pelaajista, mutta pitkän kauden rasitukset ja pelitempo ovat vielä arvoitus venäläistulokkaan kohdalla. NHL-uran avausmaali oli samalla Blackhawksin ensimmäinen maali tällä kaudella.

Sam Reinhart, C, Buffalo Sabres: Kesän 2014 kakkosvaraus pääsee nyt ehkä hieman tutkan alla aloittamaan NHL-uransa Eichelin viedessä suurimman huomion. Reinhart on tainnut aloittaa Sabresin kolmosessa Girgensonsin laidalla ja on onnistunut jo yhden syöttöpisteen saalistamaan. Pehmeät kädet, hyvä pelinluku ja terve asenne. Reinhart saattaa jäädä vielä tällä kaudella edellä mainittujen hieman räiskyvimpien pelureiden varjoon, mutta pitkässä juoksussa muodostunee todella tärkeäksi pelaajaksi joukkueelleen.

Nikolaj Ehlers, W, Winnipeg Jets: QMJHL:ää mielin määrin dominoinut tanskalainen pääsee nyt näyttämään osaamistaan Jetsin kokoonpanossa. Paikka on löytynyt Scheifelen laidalta kakkosketjusta ja tilille on Reinhartin tapaan kertynyt jo yksi syöttöpiste. Ehlers voi nopeudellaan ja hyvällä laukauksellaan olla myös kauden päättyessä todella korkealla pistepörssissä.

Sam Bennett, C/LW, Calgary Flames: Jo viime kaudella pudotuspeleissä vakuuttanut Bennett on nyt ensimmäisen täyden ammattilaiskautensa alussa. Flamesin nuoressa joukkueessa vastuu saattaa hyvien otteiden myötä nopeastikin kasvaa ja Bennett onkin Calder-kisaa silmällä pitäen ehkäpä yksi mustista hevosista.

Max Domi, LW/C, Arizona Coyotes: Max Domi on ollut pirteästi aloittaneen Coyotesin parhaita pelaajia ja ehti räväyttää uran ensimmäisen maalinsakin Jonathan Quickin taakse. Domi pelaa yhdessä maajoukkueaikojen tutkaparinsa Anthony Duclairin kanssa ja tämä tulokaskaksikko saattaa terveenä pysyessään olla yksi nimettömän Coyotesin syömähampaista.

Noah Hanifin, D, Carolina Hurricanes: Pakko nostaa esiin myös joku puolustajista ja heikohkon Hurricanesin takalinjoilla luutiva Hanifin on kieltämättä mielenkiintoinen nimi. Carolinassa on yllätysvalmis nuori puolustuskalusto, joka kaipaa myös Hanifinilta onnistumisia. Pistetili on jo NHL:n osalta auki kahden pelatun ottelun jälkeen.

Oscar Lindberg, C/LW, New York Rangers: Mustista hevosista puhuttaessa ei voi sivuuttaa todellista ensimmäisten kierrosten yllättäjää. Viime vuonna AHL:ssä loistavan kauden pelannut ruotsalainen on mättänyt kolmessa ottelussa neljä maalia ja on murtautumassa nyt 23-vuotiaana tosissaan konferenssifinalistin kokoonpanoon. Uran ensimmäinen maali syntyi Chicagoa vastaan.

Muita mainitsemisen arvoisia nimiä tämän kauden laajassa tulokaskatraassa ovat mm. Daniel Sprong (PIT), Robby Fabbri (STL), Mikko Rantanen (COL), Sergei Plotnikov (PIT), Joonas Donskoi (SJS), Mattias Janmark (DAL), Rocco Grimaldi (FLA), Trevor Van Riemsdyk (CHI) ja Colton Parayko (STL). Joku varmasti unohtui, joten eikun vain name droppingia kehiin ja mielellään vielä vähän syvääluotaavampaa analyysia pelaajista, kuin mihin itse yllä kykenin. Painotetaan vielä, että ketju ei ole tarkoitettu pelkästään Calder-keskusteluun vaan laajemmin käsittämään tulokaspelaajien otteita NHL:ssä kaudella 2015-16.

2 / 82 ja analyysi valmis. Hienoo.
 
Viimeksi muokattu:

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Mattias Janmark (NSH)

Erittäin ansiokas avaus. Sen verran tarkennusta, että Detroitin ylivertainen pelaajatarkkailu avitti Nashvilleä Calle Järnkrokilla. Janmark kaupattiin Dallasiin. Ja käsittääkseni myös Eichelille annettiin aika monelta taholta "generational player" -taakka kannettavakseen?
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Ei juurikaan liity aiheeseen, mutta Oscar Lindbergin suoritus - maali kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa tulokkaana - on ensimmäinen laatuaan sarjan historiassa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Teemu Pulkkinen on nostettava esiin. Canes-ottelussa aukesi maalitili, ja veikkaanpa että niitä maaleja tulee vielä paljon lisää.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ei juurikaan liity aiheeseen, mutta Oscar Lindbergin suoritus - maali kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa tulokkaana - on ensimmäinen laatuaan sarjan historiassa.

Kyllähän tuo aika tarkasti aiheeseen liittyy. Lindbergin meno on ollut varsin vakuuttavaa ja Rangersin kolmosketju Miller-Lindberg-Stalberg on ollut joukkueen parasta antia tähän mennessä. Mielenkiintoista tosiaan nähdä mikäli Lindbergin meno jatkuu yhtä vakuuttavasti. Neljä maalia kolmeen peliin on kivenkova suoritus.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Erittäin ansiokas avaus. Sen verran tarkennusta, että Detroitin ylivertainen pelaajatarkkailu avitti Nashvilleä Calle Järnkrokilla. Janmark kaupattiin Dallasiin. Ja käsittääkseni myös Eichelille annettiin aika monelta taholta "generational player" -taakka kannettavakseen?

Kiitos tarkennuksesta. Korjattu. Ja kyllähän Eichelia hehkutettiin lähes samantasoisena prospectina, mutta jotenkin se McDavid on aina ollut se ykkönen tai vähintään 1A. Lieneekö sitten kansalaisuuden tuoma "taakka".

Ei juurikaan liity aiheeseen, mutta Oscar Lindbergin suoritus - maali kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa tulokkaana - on ensimmäinen laatuaan sarjan historiassa.

Nimenomaan liittyy aiheeseen. Kaikenlainen keskustelu näistä tulokkaiden suorituksista menköön tässä ketjussa. Lievästi sanottuna reipas aloitus ruotsalaiselta.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Teemu Pulkkinen on nostettava esiin. Canes-ottelussa aukesi maalitili, ja veikkaanpa että niitä maaleja tulee vielä paljon lisää.
Ei, pelannut yli 25 ottelua.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Niinpä onkin muuten, viime kaudella 31 peliä.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Ei juurikaan liity aiheeseen, mutta Oscar Lindbergin suoritus - maali kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa tulokkaana - on ensimmäinen laatuaan sarjan historiassa.

Voin toki olla väärässä, mutta eikö Evgeni Malkin tehnyt maalin kuudessa ensimmäisessä ottelussa?
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Voin toki olla väärässä, mutta eikö Evgeni Malkin tehnyt maalin kuudessa ensimmäisessä ottelussa?

Malkin teki tosiaan maalin kuudessa ensimmäisessä NHL-ottelussaan, mutta oli kauden alusta pari viikkoa sivussa sillon ennen debyyttiään, joten ei tehnyt niitä maaleja siten NHL-kauden alusta luettuna kuudessa ensimmäisessä pelissä. Eli hieman eri asiat Malkinin ja Lindbergin osalta kyseessä.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Malkin teki tosiaan maalin kuudessa ensimmäisessä NHL-ottelussaan, mutta oli kauden alusta pari viikkoa sivussa sillon ennen debyyttiään, joten ei tehnyt niitä maaleja siten NHL-kauden alusta luettuna kuudessa ensimmäisessä pelissä. Eli hieman eri asiat Malkinin ja Lindbergin osalta kyseessä.

Joka päivä oppii jotain uutta. Kiitoksia siis selvennöksestä. Mutta onhan tuo jokatapauksessa suht jäätävä tuo Lindbergin suoritus. Täytyy kyllä myöntää että kyseinen herra oli ainakin itselleni melko tuntematon suuruus ennen kauden alkua.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Laitetaan ketjuun ylös myös Jared McCannin nimi. Vielä ei ole tietoa kuinka monta ottelua tulee pelaamaan tällä kaudella NHL:ssä. Mutta heti toisessa ottelussaan avasi maalitilin. Linkissä (Youtube) tuo kyseinen uran avausmaali: Jared McCann Scores his First NHL Goal vs Flames (Oct. 10, 2015) - YouTube Tuolla kudilla tullaan tekemään NHL:ssä vielä paljon maaleja, mutta onko se jo tällä kaudella niin jää nähtäväksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nämä Calder"-keskustelut voisi kyllä jakaa jollakin tavalla eri ryhmiin, jotta näissä vertailuissa olisi vähän enemmän järkeä. Jotenkin niin hölömöä verrata 23-vuotiaita näihin 19-vuotiaisiin, kaverit kuitenkin ovat NHL:ssä nyt niin eri lähtökohdista.

Pulkkinenkin pelannut miesten sarjoja jo viisi kautta, vaikkei se nyt tähän keskusteluun tarkasti katsottuna kuulukaan, kun halutaan takertua johonkin NHL-sääntöön. Ja hemmetin typerää sitten, että samalla tavalla yli viisi kautta KHL:ää pelanut Panarin taas tähän keskusteluun kuuluu.

Harmi ettei ole enää kolmikyppisiä Fetisoveja ja Larionoveja keskustelussa mukana.

Mielestäni ei siis pitäsi tarkertua millin tarkasti tähän Calder Trophy keskusteluun, vaan yleisesti keskusteluun nuorista pelaajista, joissa sitten voi mukana olla myös keskustelua Calder Trophy -kisasta.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Nämä Calder"-keskustelut voisi kyllä jakaa jollakin tavalla eri ryhmiin, jotta näissä vertailuissa olisi vähän enemmän järkeä. Jotenkin niin hölömöä verrata 23-vuotiaita näihin 19-vuotiaisiin, kaverit kuitenkin ovat NHL:ssä nyt niin eri lähtökohdista.

Tietenkin ovat, mutta NHL on aika selkeasanainen kriteereissa mika tekee pelaajasta tulokkaan. Jotkut seurat lahettavat junnut kehittymaan ja nostavat ylos kun ovat mielestaan siina kunnossa etta kyseisella tasolla parjaavat ja jotkut seurat laittavat nuoret junnut saman tien ylos pelaamaan. Onko se sitten kokoonpanon syvyydesta kiinni etta onko seuralla varaa olla varauksensa kanssa karsivallinen, onkin sitten eri asia.

Otsikko ja sen avausviesti aika selkeasti antaa kuvan kenesta keskustellaan ja pelaajat tayttavat kriteerit ollakseen NHL:n tulokkaita. Ei tassa mielestani tarvitse alkaa kirsikoita poimimaan.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Minä veikkaan, että juuri Panarin on vahvoilla tuon pitkän kauden kestämisen suhteen. Panarin on pellanut miehissä tasaisesti kovalla tasolla jo todistetusti esimerkiksi viime kauden, jossa EHT ja MM-höntsät mukaan lukien kertyi 87 peliä, ja pisteitä kaudella kertyi vaatimattomat 96. Missään vaiheessa panarinin taso ei sakannut alle ppg, kun mukaan otetaan KHL runkrosarja, KHL playoffit, EHT ja MM. Näyttäisi kaveri jatkavan samaa tahtia NHL:ssä, kun vauhti on yli ppg pelaajan tasolla.

Sinänsä kyllä olen @Henkka :n kanssa samaa mieltä, että ei tämmöinen pelaaja ole mikään reilu juttu 19v pelaajien rinnalla, jotka ottavat viellä ensimmäisiä potkujaan luistimilla täyttä kautta miesten peleissä.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tietenkin ovat, mutta NHL on aika selkeasanainen kriteereissa mika tekee pelaajasta tulokkaan. Jotkut seurat lahettavat junnut kehittymaan ja nostavat ylos kun ovat mielestaan siina kunnossa etta kyseisella tasolla parjaavat ja jotkut seurat laittavat nuoret junnut saman tien ylos pelaamaan. Onko se sitten kokoonpanon syvyydesta kiinni etta onko seuralla varaa olla varauksensa kanssa karsivallinen, onkin sitten eri asia.

Otsikko ja sen avausviesti aika selkeasti antaa kuvan kenesta keskustellaan ja pelaajat tayttavat kriteerit ollakseen NHL:n tulokkaita. Ei tassa mielestani tarvitse alkaa kirsikoita poimimaan.

Mielestäni vaan olisi järkevämpää keskustella nuorista yleisesti, kun täällä ei oikein tuollaisia yleisen keskustelun otsikkoja ole. Kaikki vain sikiää keskenään omissa joukkueotsikoissaan. Miksi turhaan sitoa keskustelu jonkun palkinnon voittamisen ympärille? Norriksessa tai Vezinassa sen ymmärrän, koska se nyt on sitä yleistä vääntöä huippupakkien paremmuudesta, mutta tässä Calderissa on niin typeriä rajoituksia ja nuo erilaiset lähtökohdat.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Laitoin tuolla NHL:n sivuilla filtteriksi "rookie" ja siihen tuli 31 tulokasta, jotka olisivat kautensa jo aloittaneet. Hyvin moni on jo pisteille päässyt, mutta miksihän minulla ei tuossa näy mm. Larkinia tai Arizonan nuorisoa. Varmasti tuosta puuttuu joku muukin. Joka tapauksessa paljon uusia pelimiehiä tällä kaudella ja tuolla on monella tulokkaalla mahdollisuudet pamauttaa kunnon pisteet. McDavidin otteita en ole nähnyt, mutta Eichel on pelannut kyllä hyvin ja kun saa vielä rennommaksi tuota peliään, niin eiköhän sieltä pisteitä ala kertymään. McDavidillakin varmasti kovat paineet. Lindberg on kyllä ollut vakuuttava, huhuh.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Mielestäni vaan olisi järkevämpää keskustella nuorista yleisesti, kun täällä ei oikein tuollaisia yleisen keskustelun otsikkoja ole. Kaikki vain sikiää keskenään omissa joukkueotsikoissaan. Miksi turhaan sitoa keskustelu jonkun palkinnon voittamisen ympärille? Norriksessa tai Vezinassa sen ymmärrän, koska se nyt on sitä yleistä vääntöä huippupakkien paremmuudesta, mutta tässä Calderissa on niin typeriä rajoituksia ja nuo erilaiset lähtökohdat.

"Painotetaan vielä, että ketju ei ole tarkoitettu pelkästään Calder-keskusteluun vaan laajemmin käsittämään tulokaspelaajien otteita NHL:ssä kaudella 2015-16."
Löytyy heti avausviestistä. Eli eiköhän ihan vapaasti voi nuorista pelaajista keskustella yleisesti.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
"Painotetaan vielä, että ketju ei ole tarkoitettu pelkästään Calder-keskusteluun vaan laajemmin käsittämään tulokaspelaajien otteita NHL:ssä kaudella 2015-16."
Löytyy heti avausviestistä. Eli eiköhän ihan vapaasti voi nuorista pelaajista keskustella yleisesti.

No olipas mennyt tuo ohi. Mennään eteenpäin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Laitoin tuolla NHL:n sivuilla filtteriksi "rookie" ja siihen tuli 31 tulokasta, jotka olisivat kautensa jo aloittaneet. Hyvin moni on jo pisteille päässyt, mutta miksihän minulla ei tuossa näy mm. Larkinia tai Arizonan nuorisoa. Varmasti tuosta puuttuu joku muukin. Joka tapauksessa paljon uusia pelimiehiä tällä kaudella ja tuolla on monella tulokkaalla mahdollisuudet .
Red Wingsin pelaajia ei ainakaan eilen näkynyt tilastoissa ollenkaan. Huonot tilastosivut.
 
Laitetaan ketjuun ylös myös Jared McCannin nimi. Vielä ei ole tietoa kuinka monta ottelua tulee pelaamaan tällä kaudella NHL:ssä. Mutta heti toisessa ottelussaan avasi maalitilin. Linkissä (Youtube) tuo kyseinen uran avausmaali: Jared McCann Scores his First NHL Goal vs Flames (Oct. 10, 2015) - YouTube Tuolla kudilla tullaan tekemään NHL:ssä vielä paljon maaleja, mutta onko se jo tällä kaudella niin jää nähtäväksi.

McCannin lisäksi Vancouverin joukkueesta on pistänyt silmiin puolustaja Ben Hutton, jonka otteita kehuttiin koko training campin ajan ja niiden siivittämänä nousi lopulliseen kokoonpanoon.

5. kierroksella vuonna 2012 varattu ja kolme viime kautta yliopistosarjaa tahkonnut Hutton ei varmasti ole Canucksin kuumimpia prospecteja, mutta hienosti on poika aloittanut. Viime kauden lopulla ehti pelata AHL:ssä 4 ottelua ja nyt sitten kauden alusta suoraan ylös. Ja onkin pelannut varsin miehekkäästi, saanut vastuuta ylivoimalla ja saalistanut molemmissa peleissä yhden syöttöpisteen.

Sen tarkempaa analyysiä en osaa kaverista antaa, mutta Vancouverin ketjussa varmaan löytyy tarkemmat jutut. Joka tapauksessa huomionarvoinen pelaaja.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
McCannin lisäksi Vancouverin joukkueesta on pistänyt silmiin puolustaja Ben Hutton, jonka otteita kehuttiin koko training campin ajan ja niiden siivittämänä nousi lopulliseen kokoonpanoon.

Hyvä lisäys ja voidaan Vancouverin puolelta lisätä vielä Jake Virtanen, vaikka hän ei olekaan vielä kentälle asti päässyt. Mutta seuraavassa matsissa voisi olettaa hänenkin tekevän debyyttinsä.

Hutton on tosiaan aloittanut NHL-uransa vauhdikkaasti ottamalla väkisin paikkansa rosterista kokoneempien puolustajien edestä. Samanikäinen Frank Corrado joutui Huttonin tieltä waiveriin ja sitä kautta Torontoon. Yannick Weberin Hutton pakotti katsomoon ensimmäisessä pelissä ja näillä näkymin siellä on ennemmin Luca Sbisa, Matt Bartkowski tai Weber syömässä poppareita kuin Hutton.

Hutton on hyvä kiekollinen pakki, joka ei omassa päässä ole vielä joutunut suuriin ongelmiin vaikka Calgary ylhäältä prässäsikin. Kokoakin löytyy ihan mukavasti, joten Hutton vaikuttaa ihan pätevältä kaverilta lunastamaan paikkansa pidemmäksikin ajaksi Vancouverin rosteriin. Katsotaan nyt miten kroppa ja ajatus pysyy mukana kun pelejä tulee lisää. Tuolta yliopistosarjan alle 40 pelistä on vähän muutosta pelimäärässä NHL(/AHL) tasolla.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Viime yönä aukesi neljällä tulokkaalla maalitili NHL:n puolella.

Nikolaj Ehlers pääsi ylivoimalla tälläämään uran avausosumansa. Kova ja tarkka veto ohi Henkka Lundqvistin. Drew Stafford tekee maalissa ratkaisevan maskin. Ehlers on nyt pelannut neljä ottelua shown puolella ja yrityksen puutetta ei tanskalaisella ole ainakaan ollut. Neljässä ottelussa 15 laukausta, joka oikeuttaa sijaan 7 koko liigassa tällä hetkellä.

Myös Connor McDavid sai "vihdoin" sen ensimmäisensä, kun oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ohjaamassa Andrej Sekeran laukauksen ohi Kari Lehtosen.

Florida Panthersin voimahyökkääjä Connor Brickley avasi niinikään maalitilinsä NHL-uran osalta, kun tulokas pääsi iskemään maalin edestä Panthersin voittomaalin Carolinaa vastaan. Brickley on ollut todella positiivinen ilmestys Panthersin kolmessa ottelussa ja on kynsin ja hampain kiinni vakituisessa kokoonpanopaikassa. Ei välttämättä Calder-ainesta, mutta edessä on mahdollisesti menestyksekäs ura alakenttien energiapelaajana.

Kovimmasta suorituksesta vastasi ehkäpä kuitenkin St. Louis Bluesin tulokaspuolustaja Colton Parayko, jonka kaksi maalia johdattivat Bluesin voittoon Calgarysta. Uran avausmaali oli viuhuva rannari Jori Lehterän syötöstä. Lehterä on muuten ehtinyt syöttämään jo kaksi uran avausmaalia tällä kaudella. Parayko taisi olla se kaveri, joka sysäsi Petteri Lindbohmin AHL:ään kauden alkajaisiksi.
 

MeeVee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Viime yönä aukesi neljällä tulokkaalla maalitili NHL:n puolella.

Myös Connor McDavid sai "vihdoin" sen ensimmäisensä, kun oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ohjaamassa Andrej Sekeran laukauksen ohi Kari Lehtosen.
McDavid jatkaa Gretzkyn jalanjäljillä tehden ensimmäisen maalinsa Edmonton Oilersin riveissä suomalaisvahdin taakse. Enää 893 kassia ja sitten ovat herrat tasoissa NHL:n puolella.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
McDavid jatkaa Gretzkyn jalanjäljillä tehden ensimmäisen maalinsa Edmonton Oilersin riveissä suomalaisvahdin taakse. Enää 893 kassia ja sitten ovat herrat tasoissa NHL:n puolella.

Ja Crosbyn. Great One ja Next One tekivät molemmat 3. pelissä ensimmäisensä. McDavid O'Connor jatkaa samalla radalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös