Miksi tarvittaisiin poliisia? Jos rahan tulo vaan yhtäkkiä loppuis niin se voisi toimia jonkunlaisena porkkanana."Pitäisikö poliisin hakea sosiaalituen saaja töihin?
Miksi tarvittaisiin poliisia? Jos rahan tulo vaan yhtäkkiä loppuis niin se voisi toimia jonkunlaisena porkkanana."Pitäisikö poliisin hakea sosiaalituen saaja töihin?
Ikävä kuulla. Mutta eikö ole aivan luonnollista, että jos työtäsi voisi "käytännössä apinakin tehdä", että jonakin päivänä sitä myös tekee joku "apina", et sinä? Ehkä kannattaisi pyrkiä johonkin toisenlaisiin töihin, ja mahdollisesti hankkia myös lisäkoulutusta tämän pyrkimyksen edistämiseksi.Pakko myöntää, että tämä tuleva osallistuva sosiaaliturva pistää mietityttämään aika rankastikin. Itse kun työskentelen matalapalkka-alalla ja työni on sellaista, jonka voisi käytännössä apinakin tehdä, joten olen melkoisen varma, että huonosti käy meikäläiselle siinä vaiheessa, kun tuo Risikon kuningasidea otetaan käyttöön. Eli lähitulevaisuudessa tilalleni otetaan näitä orjia tekemään töitä ilmaiseksi ja miekäläinen saa lähteä. Pahimmassa tapauksessa saan ensin lähteä, mutta tulla pian takaisin karenssin uhalla. Okei ei saisi maalata piruja seinille, mutta tuollaisia ajatuksia päässäni nyt on kuitenkin pyörinyt jo pidemmän aikaa. Hiukan hirvittää.
P.S. työpaikallani on jo nyt näitä kuntouttavassa työtoiminnassa olevia enemmän kuin palkkasuhteessa olevia, joten sikäli tilanne on uhkaava jo tälläkin hetkellä.
Ehkä kannattaisi pyrkiä johonkin toisenlaisiin töihin, ja mahdollisesti hankkia myös lisäkoulutusta tämän pyrkimyksen edistämiseksi.
Ymmärrän hyvin. En nyt kuitenkaan pukeutuisi tuon Risikon pohtiman ajatuksen takia säkkiin, sillä ei näytä kovin todennäköiseltä että nuo asiat etenisivät vauhdilla. Jos etenevät ylipäätään lainkaan.Näinhän se on olosuhteiden pakosta toimittava, ei tässä muukaan auta. Mutta kun en mikään varsinainen materialisti ole, niin tulen pienelläkin palkalla vallan hyvin toimeen, ja muutenkin viihdyn tuossa apinatyössäni äärimmäisen hyvin. Mahtavat työkaverit, eikä kukaan ole niskaankaan hengittelemässä. Ja ymmärrän kyllä, jos alalla ei yksinkertaisesti enää töitä ole, eli ala kuihtuu ja kuolee omaan tarpeettomuuteensa, mutta se, että työt teetetään ilmaisvoimalla, koska se nyt vaan on mahdollista, niin näkisin sen lähinnä työmarkkinoiden vääristämisenä, ja muutenkin hyvin kyseenalaisena toimintana.
Riippuu siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsoopi. Yhtäältä TESin mukainen palkkaus ja toisaalta julkisten menojen kattamiseen revittävät verot vääristävät työn hintaa. Tuo vaikuttaa hintoihin ja lopulta siihen, mikä on sellainen palkka, jolla on järkevää mennä töihin.Ja ymmärrän kyllä, jos alalla ei yksinkertaisesti enää töitä ole, eli ala kuihtuu ja kuolee omaan tarpeettomuuteensa, mutta se, että työt teetetään ilmaisvoimalla, koska se nyt vaan on mahdollista, niin näkisin sen lähinnä työmarkkinoiden vääristämisenä, ja muutenkin hyvin kyseenalaisena toimintana.