Tulen ja jään laulu -keskustelua (100% spoilereita TV/suomennetut teokset)

  • 170 951
  • 927

Nick Neim

Jäsen
The Wertzone: The Updated SFF All-Time Sales List (linkki vie blogspottiin) mukaan Martinin kirjoja on myyty lähemmäs 60 miljoonaa kappaletta.
Toki näinkin, mutta esimerkiksi tätäkin ketjua kun lukee, niin tuo tapaus häiritsee maksimissaan kahta jostain kymmenestä kirjoittajasta jotka ovat kirjoja lukeneet. Siinä mielessä jos suhdeluvut kirjoja lukeneiden välillä on edes vähänkin samaa luokkaa, niin voidaan puhua aika marginaaliporukasta. Varsinkin kun kaikki katsojat eivät ole lukeneet kirjoja ollenkaan, ja suurinta osaa kirjoja lukeneistakaan tuo ei tuntunut häiritsevän. "Kiihkomieliset" kirjafanit olivat hyvä termi, jota itse tuolla aikaisemmin käytit.

Toki voi se olla tekijöiden osaamattomuuttakin tai mitä tahansa muutakin, mutta tuollainen 2 miekkaa vs 1 miekka vaikuttaa juurikin tarkoitukselliselta pesäeron tekemiseltä, jonka motiiveja voi vain miettiä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Toki näinkin, mutta esimerkiksi tätäkin ketjua kun lukee, niin tuo tapaus häiritsee maksimissaan kahta jostain kymmenestä kirjoittajasta jotka ovat kirjoja lukeneet. Siinä mielessä jos suhdeluvut kirjoja lukeneiden välillä on edes vähänkin samaa luokkaa, niin voidaan puhua aika marginaaliporukasta. Varsinkin kun kaikki katsojat eivät ole lukeneet kirjoja ollenkaan, ja suurinta osaa kirjoja lukeneistakaan tuo ei tuntunut häiritsevän. "Kiihkomieliset" kirjafanit olivat hyvä termi, jota itse tuolla aikaisemmin käytit.

Totta tuokin. Fanisivustoista isoin eli Westeros on hajonnut aika moneen osaa, on puristit, on "show apologistit", jotka yrittävät keksiä syitä antaakseen kaiken mahdollisen paskan anteeksi tekijöille, on tv-sarjan fanit ja sitten on jotain siltä väliltä. Eihän sarjaa erikseen voi tehdä yhdellekkään näistä ryhmittymistä, mutta tietyissä tapauksissa nuo pikkuyksityiskohdat, kun saisi oikein tehtyä niin sillä oikeasti saisi lisättyä sitä tuntua, että kirja siirtyy ruudulle kirjasta oikeasti välittävien käsien toimesta.
Tuo Tower of Joyn kohtaus on kuitenkin sellainen, että sitä on odotettu jo ensimmäisestä kaudesta lähtien. Ei toki mikään iso juttu yksittäisenä asiana, mutta, kun näitä ns. "turhia" muutoksia kertyy niin kyllähän tuolla itse kukin tuntuu menettävän hermonsa/uskonsa. Ja enemmänhän kyse on siitä, että porukka tietää mikä potentiaali tuossakin kohtauksessa on, ja se olisi voinut olla vieläkin parempi, jos tuolle olisi annettu vähän vielä lisää ruutuaikaa, eikä lähdetty muuttelemaan vain, koska D&D -kaksikosta nyt vain tuntui siltä, että Eddardin mainetta pitää vähän viedä ja Gerold Hightower ja Eddardin joukkion seitsemäs jäsen nyt olivat vain turhia kavereita. Ei sen ainakaan ajan puuttesta pitäisi jäädä kiinni, kun jaksoon sisällytetään turhaa filleriä Tyrionin muodossa ja jakso on silti vain 50min pitkä.

Mutta, kuten sanoin #nooneunderstands. Pitäisi varmaan kaivaa kyseisen kaverin twiitit esiin tältäkin kaudelta, aiemmin nuo ovat olleet ainakin hyvää hupia jälkikäteen luettuna.
 
Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Daynen Dawn on, ehkä koko sarjan siistein miekka. Ei olisi tarvittu mitään tuplamiekkoja jos vain tähtimiekka oltaisiin tuotu ruutuun.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuon dialogin siirtäminen tv:n puolelle olisi luultavasti vain sekoittanut massayleisöä. Oleellinen siinä tuli kuitenkin höpistyä.

Olisi kuitenkin ollut vakuuttavampaa jos Dayne olisi heilutellut vain yhtä miekkaa, olkoonkin sitten vaikka tavallinen teräs.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta miksi lähteä muuttamaan tuota tarinaa varta vasten, jotta voidaan maalata Eddardia huonossa valossa?

Siksi että tv - sarjassa pelataan niin pienillä siirroilla että jokainen tilaisuus jonkin asian x näyttämiseen tai sillä vihjaamiseen kannattaa käyttää hyödyksi. Voi olla että selkään puukotuksella on joku merkitys kokonaisuudessa, voi olla että ei, tärkeintä on se laajempi tarinanlanka jossa Bran saa selville että kaikki hänen perheessään ei olekaan niin kuin hän on kuvitellut. Sitä helpompaa on sitten uskoa tulossa oleva "sensaatiomainen" paljastus jossa Jon Snow ei olekaan Ned - vainaan äpärä.

Vähän samaa tyylilajia edustaa tuo näennäisesti hölmöltä näyttänyt juomapelikohtaus, jonka voi nähdä turhana fillerinä tai sitten vinkkinä siitä mihin suuntaan Tyrionin hahmo on kehittymässä.
 
Miksi tuon uskomiseen tarvitaan lisätehostusta? Kuolevan sisaren viimeinen pyyntö ei ole tarpeeksi, vaan pitää tehdä Nedistä kunniaton valehtelija muunkin suhteen? Todellisuudessahan tuo paljastus nimen omaan pelastaa sitä kunniaa minkä Ned menetti "äpärällään", sen sijaan D&D -kaksikko haluaa tuolla viedä nekin rippeet.
Martin on itse sanonut, että Ned Starkin menneisyydestä ei tule löytymään mörköjä tai luurankoja, joten miksi D&D -kaksikon pitää näitä lähteä keksimään?
Sarjalla ja D&D kaksikolla tuntuu olevan pakkomielteinen tapaa muuttaa hahmoja eri suuntaan ja Ned on vain yksi "uhri" muitten seassa. Vähän samalla tapaa kuin harmaasta Tyrionista on tehty sarjassa lähes pyhimys...

No, mutta sitähän tuo kohtaus juurikin on. Hölmöä filleriä. Tyrionin hahmon juominen ei ole mikään uusi asia, kuten ei myöskään tuo juomapelli. Tyrion on juonut läpi sarjan, kuten on myös Cerseikin. Jos tuota Tyrionin juomista haluaa tuoda esiin niin sen voi tehdä merkityksellisemmin kuin 5min kohtauksella, jossa dialogi on vaivaannuttavaa ja Missandei ja Grey Worm ovat unohtaneet, että osaavat keskustella muistakin kuin taisteluraporteista. Kohtauksessa oli yksi merkityksellinen lause: "I drink and I know things." ja loput toistoa ja turhaa filleriä, jotka eivät tuoneet mitään lisää kehenkään kolmesta hahmosta.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Viime jakson heikoimmasta kohtauksesta, jossa Greyworm, Missandei ja Tyrion yrittivät keskustella jotain, on kohkattu tällä palstalla taas kohtuullisesti. Olihan se ensi alkuun heikkoa ja aiheutti ajatuksia että mitäs nyt kun juoni ei etene? Entäpäs jos sitten kuitenkin tällä kohtauksella haluttiin vain esittää se, kuinka kaukana Tyrionin ajatusmaailma on näistä kahdesta muusta ja tällä tulee olemaan vielä iso merkitys jatkossa? Voisiko olla niin että Tyrion petetään näiden kahden osapuolen väliltä koska sitä yhteistä säveltä ja näkemystä ei löydy esimerkiksi sen suhteen että Sullied lähtisi meren yli ainakaan pelkällä Tyrionin suostuttelulla?
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Excerpt from the Winds of Winter | George R.R. Martin

George-vaari on läntännyt lisää etukäteismatskua uudesta kirjasta, Arianne Martell siellä seikkailee pitkin maita ja mantuja. Taitaapa melkein kaikki tuossa kappaleessa esiintyvät hahmot puuttua TV-sarjasta, ja niistäkin joista puhutaan, taitaa Dany ja Doran Martell olla ainoat jotka telkkarista on joskus löytynyt.

Ah, kyllä siellä Viserys Targaryen ja Oberyn mainitaan sentään, mutta muuten jutskaillaankin lähinnä näistä Aegon-Jon Connington-Quentyn- tyypeistä. Hassua jotenkin, halusko George tällä nyt lyödä löylyä sen osalta että kirjat on sitten eri ku telkkari hei, ei oo täällä niitä vitun hiekkamatoja ja Doranin masterplan täällä vielä jatkaa jatkumistaan.
 
Haiskahtaa kyllä harvinaisen tietoiselta valinnalta George-vaarilta. Toivottavasti George-vaarilta sitten joskus vielä kuullaan rehellinen mielipide tv-sarjasta, tällä hetkellä papparaisen ei ole mitään järkeä purra kättä, joka ruokkii, vaikka pieniä viittauksia tyytymättömyyteen voikin löytää sieltä ja täältä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miksi tuon uskomiseen tarvitaan lisätehostusta?

Katsojille on tehtävä selväksi on ylirehellisenä tunnettu Ned Stark on ollut myös taitava valehtelija ja salaisuuksiensa suojelija. Tämä onnistuu helpommin jos valheita ja salaisuuksia on useita yhden sijasta.

Niin, ja jos muuten Ned on vienyt Talvivaaraan Targayenin äpärän omansa sijaan, niin onko se hänelle varsinainen kunnian puhdistus?

No, mutta sitähän tuo kohtaus juurikin on. Hölmöä filleriä.

Eikä ole jos hiukankaan viitsii miettiä mikä toki sinulle on mahdotonta koska silmät on niin täynnä kyyneleitä koska vatipääkaksikko nyyh nyyh nyyh.

TeemuS tuota jo avasikin ja minä esitän tarkennuksen:

Juomapelikohtauksen toistaminen sulkee yhden ympyrän Tyrionin tarinassa suhteessa sarjan alkuvaiheisiin. Kun tuota peliä viimeksi pelattiin, Tyrion oli matkalla Kuninkaansatamaan Kuninkaan kouraksi Bronnin ja Shaen seurassa. Nyt hän ei ole menossa mihinkään ja seurana ovat Grey Worm ja Missandei jotka häviävät alkuperäisille seuralaisille hyvin monissa asioissa. Tyrionille ei ole tarjolla lihan iloja eikä ryyppyseuraa eikä asioiden tietämisestäkään näytä olevan mitään hyötyä. Mitä tästä on seurauksena? Voiko olla mahdollista että Tyrion kyllästyy ja tekee ns. Danyt/Jon Snowt ja jättää orjakaupungin omaan onnensa nojaan lohikäärmellä ratsastaen? Lohikäärmeistähän Tyrion on sanonut tietävänsä kaiken ja kirjasarjan alussa painotetaan että hän on ollut lapsena niistä jopa pakkomielteisen kiinnostunut. Ehkä lohikäärmeet ovat kohta hänelle ainoa mielenkiintoinen asia, ainoa mistä hän jotain tietää ja mihin voi vaikuttaa ja ainoa millä hän ylipäätään voi vaikuttaa tapahtumiin?

En sano että näin välttämättä kävisi mutta näinkin kohtausta voi tulkita jos omaa vähänkään malttia eikä ole heti tuomitsemassa kaikkea oman neitsytkammionsa suojista. Tv - sarjoissa harvemmin on turhia kohtauksia, oli kohtausten laadusta sitten mitä mieltä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin, ja jos muuten Ned on vienyt Talvivaaraan Targayenin äpärän omansa sijaan, niin onko se hänelle varsinainen kunnian puhdistus?

No sehän mitä suurimmassa määrin olisi överikunniakas teko. Targaryenien suku oli vallankaappauksen jälkeen käytännössä kuolemaantuomittuja jokaikinen, Gregor Cleganehan siellä Kuninkaansatamassa pisteli iloisesti pari muksua lihoiksi ja raiskasi ja tappoi sen jälkeen vielä hullun kunkun vaimonkin, tämän Elia Martellin, jonka kohtelua Oberyn aikanaan tuli peitsi tanassa kostamaan. Se että Eddard vihulaisen lapsen pelastaisi olisi ainakin omalta katsantokannaltani ihan inhimillinen ja kunniakas teko.

Tietty tämä pelastettava äpärä olisi myös puoliksi Stark, ja Nedille rakkaan siskon lapsi, joten siltäkin kantilta Ned varmasti haluaisi lapsen kuolemalta pelastaa, jos ei nyt pelkkä hyvä ihmisyys riitä. Ekassa tuotantokaudellahan Ned viskasi jo kertaalleen Käsi-pinssin Robertin naamalle, kun Robert punoi Daeneryksen salamurhaa, tässä vaiheessa Dany sentään oli jo TV-sarjassa vissiin täysikäinen joten mistään ihan pikkulapsen murhasta ei ollut kyse, eikä edes Nedin sukulaisesta tällä kertaa, mutta silti jo suunnitelma riitti vituttamaan Nediä riittävästi jotta jamppa pisti lähdöksi koko vitun mestasta. Ehkäpä tuli fläsärit vuosien takaa, jolloin jamppa jo veti oman tahrattoman maineensa omakätisesti lokaan, ja väitti pelastamaansa pikkulasta omaksi äpäräkseen, tietäen että Robert olisi muuten silmiään räpäyttämättä tapattanut tämänkin jotta Targaryenin suku varmasti sammuisi maan päältä.

Vaimokin siitä asti mököttänyt, saatana, vaikkei mitään syytä oikeasti ole, mutta kun Ned vaan yritti olla niin hyvä ihminen kuin kykeni, välittämättä omasta maineestaan tuon taivaallista. Samankaltaisen uhrauksen kaveri teki vielä elämänsä lopuksi, kun valehteli juonineensa kaverinsa Robertin päänmenoksi jotta omat lapset olisivat turvassa. Vituiksi meni sekin. Kyllä mahtaa Eddardia riepoa, paitsi että Jon Snowin mukaan ei edes ole kuolemanjälkeistä elämää missä voisi omaa hyvyyttään makustella, joten hukkaan meni kaikki, ois ollut parempi vaan ryypätä ja rällästää niinku Robert.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No sehän mitä suurimmassa määrin olisi överikunniakas teko.

Riippuu siitä miten asiaa katsoo.

On totta että Ned vastusti kategorisesti lasten tappamista ja siskolle pidetty lupaus oli sinänsä kunniallinen. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin se, että Targayenit olivat myös Starkien vihollisia ja Eddard otti valtavan riskin sekä itsensä että koko sukunsa ja sukunsa historian kannalta mikäli hän toi vihollisen äpärän omille kotikunnailleen ja nimesi tämän pojakseen. Mitä jos tämä olisi paljastunut jollakin yllättävällä tavalla? Käytännössä koko Ned Starkin elämä oli valhetta Tower of Joysta lähtien, valhetta jossa riskit olivat järjettömän isot.

Sen voi sitten jokainen itse miettiä oliko kyse kunniasta vai sen puutteesta, ainakin kyseessä oli samanlainen mahdoton valinnan paikka, jollaiseen Jon Snow, ironista kyllä, joutui myöhemmin.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Katsojille on tehtävä selväksi on ylirehellisenä tunnettu Ned Stark on ollut myös taitava valehtelija ja salaisuuksiensa suojelija. Tämä onnistuu helpommin jos valheita ja salaisuuksia on useita yhden sijasta.

Niin, ja jos muuten Ned on vienyt Talvivaaraan Targayenin äpärän omansa sijaan, niin onko se hänelle varsinainen kunnian puhdistus?

Eikä ole jos hiukankaan viitsii miettiä mikä toki sinulle on mahdotonta koska silmät on niin täynnä kyyneleitä koska vatipääkaksikko nyyh nyyh nyyh.

TeemuS tuota jo avasikin ja minä esitän tarkennuksen:

Juomapelikohtauksen toistaminen sulkee yhden ympyrän Tyrionin tarinassa suhteessa sarjan alkuvaiheisiin. Kun tuota peliä viimeksi pelattiin, Tyrion oli matkalla Kuninkaansatamaan Kuninkaan kouraksi Bronnin ja Shaen seurassa. Nyt hän ei ole menossa mihinkään ja seurana ovat Grey Worm ja Missandei jotka häviävät alkuperäisille seuralaisille hyvin monissa asioissa. Tyrionille ei ole tarjolla lihan iloja eikä ryyppyseuraa eikä asioiden tietämisestäkään näytä olevan mitään hyötyä. Mitä tästä on seurauksena? Voiko olla mahdollista että Tyrion kyllästyy ja tekee ns. Danyt/Jon Snowt ja jättää orjakaupungin omaan onnensa nojaan lohikäärmellä ratsastaen? Lohikäärmeistähän Tyrion on sanonut tietävänsä kaiken ja kirjasarjan alussa painotetaan että hän on ollut lapsena niistä jopa pakkomielteisen kiinnostunut. Ehkä lohikäärmeet ovat kohta hänelle ainoa mielenkiintoinen asia, ainoa mistä hän jotain tietää ja mihin voi vaikuttaa ja ainoa millä hän ylipäätään voi vaikuttaa tapahtumiin?

En sano että näin välttämättä kävisi mutta näinkin kohtausta voi tulkita jos omaa vähänkään malttia eikä ole heti tuomitsemassa kaikkea oman neitsytkammionsa suojista. Tv - sarjoissa harvemmin on turhia kohtauksia, oli kohtausten laadusta sitten mitä mieltä tahansa.

FASlapsi tuossa jo avasi sinulle tuon Ned kunniajutun, joten en lähde sitä toistamaan, mutta lisään sen verta, että tuohon kunniakkaan Nedin "tarinaan" ei oikein sovi valehtelu Daynen tappamisesta ja tehostuskeinona tuo on turhahko ja semmoisena sitä ei ole haluttu edes tuoda sarjaan, vaan ihan puhtaasti Nedin tahrattoman kunnian ryöväämisenä juuri, kun tämä on saamassa sen takaisin.

Tuo TeemuS:n pointti selvinnee myöhemmin, tässä vaiheessa se on ihan fifty-fifty miten tuo lopulta tapahtuu/luonnistuu, kuten myös sinun fantasioinnit Tyrionista ratsastamassa lohikäärmeellä aamunkoittoon. Oli miten oli Tyrionin rooli hallitsijana Mereenissä on huteralla pohjalla. Mies, joka vain putkahti kuvioihin mukaan onkin äkillisesti pitämässä valtaa, vaikka kukaan ei häntä tunne. Barristan Selmyn vallassa olo olisi ollut paljon fiksumpi vaihtoehto, hän, kun on kuitenkin tuttu niin Missandeille kuin Danyn armeijalle. Tässä nyt sit nautitaan tuon muutoksen tuomista antimista, mutta palataan siihen myöhemmin, kun tuo juonilanka tuosta nyt ylipäänsä johonkin suuntaan etenee.

Mikä pakkomielle sinulla on heti mennä henkilökohtaisuuksiin, jos joku sattuu olemaan niinkin "tärkeästä" asiasta kuin tv-sarjasta eri mieltä sinun kanssa? Minä yritän herättää keskustelua ja käydä sitä tietyltä näkökannalta ja siellä ruvetaan heti lainaamaan nessuja, huutelemaan neitsytkammioista. Jotain äitin nurkissa asuvien työttömien hitsareitten kulttuuria mitä en ymmärrä, vai onko jompikumpi vatipääkaksikosta kenties kovinkin läheisiä tuttuja, kun noin menee ihon alle?
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Viime jakson heikoimmasta kohtauksesta, jossa Greyworm, Missandei ja Tyrion yrittivät keskustella jotain, on kohkattu tällä palstalla taas kohtuullisesti. Olihan se ensi alkuun heikkoa ja aiheutti ajatuksia että mitäs nyt kun juoni ei etene? Entäpäs jos sitten kuitenkin tällä kohtauksella haluttiin vain esittää se, kuinka kaukana Tyrionin ajatusmaailma on näistä kahdesta muusta ja tällä tulee olemaan vielä iso merkitys jatkossa? Voisiko olla niin että Tyrion petetään näiden kahden osapuolen väliltä koska sitä yhteistä säveltä ja näkemystä ei löydy esimerkiksi sen suhteen että Sullied lähtisi meren yli ainakaan pelkällä Tyrionin suostuttelulla?

En usko petturuuteen, mutta kyllähän tuolla tuotiin sitä esille, että Tyrion on vähän odd man out tuolla Mereenissä. Putkahti vain paikalle ja nyt jostain kumman syystä pitäis vielä pyörittää Varyksen kanssa kaupunkia Danyn ollessa poissa.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
No sehän mitä suurimmassa määrin olisi överikunniakas teko. Targaryenien suku oli vallankaappauksen jälkeen käytännössä kuolemaantuomittuja jokaikinen, Gregor Cleganehan siellä Kuninkaansatamassa pisteli iloisesti pari muksua lihoiksi ja raiskasi ja tappoi sen jälkeen vielä hullun kunkun vaimonkin, tämän Elia Martellin, jonka kohtelua Oberyn aikanaan tuli peitsi tanassa kostamaan. Se että Eddard vihulaisen lapsen pelastaisi olisi ainakin omalta katsantokannaltani ihan inhimillinen ja kunniakas teko.

Tietty tämä pelastettava äpärä olisi myös puoliksi Stark, ja Nedille rakkaan siskon lapsi, joten siltäkin kantilta Ned varmasti haluaisi lapsen kuolemalta pelastaa, jos ei nyt pelkkä hyvä ihmisyys riitä. Ekassa tuotantokaudellahan Ned viskasi jo kertaalleen Käsi-pinssin Robertin naamalle, kun Robert punoi Daeneryksen salamurhaa, tässä vaiheessa Dany sentään oli jo TV-sarjassa vissiin täysikäinen joten mistään ihan pikkulapsen murhasta ei ollut kyse, eikä edes Nedin sukulaisesta tällä kertaa, mutta silti jo suunnitelma riitti vituttamaan Nediä riittävästi jotta jamppa pisti lähdöksi koko vitun mestasta. Ehkäpä tuli fläsärit vuosien takaa, jolloin jamppa jo veti oman tahrattoman maineensa omakätisesti lokaan, ja väitti pelastamaansa pikkulasta omaksi äpäräkseen, tietäen että Robert olisi muuten silmiään räpäyttämättä tapattanut tämänkin jotta Targaryenin suku varmasti sammuisi maan päältä.

Vaimokin siitä asti mököttänyt, saatana, vaikkei mitään syytä oikeasti ole, mutta kun Ned vaan yritti olla niin hyvä ihminen kuin kykeni, välittämättä omasta maineestaan tuon taivaallista. Samankaltaisen uhrauksen kaveri teki vielä elämänsä lopuksi, kun valehteli juonineensa kaverinsa Robertin päänmenoksi jotta omat lapset olisivat turvassa. Vituiksi meni sekin. Kyllä mahtaa Eddardia riepoa, paitsi että Jon Snowin mukaan ei edes ole kuolemanjälkeistä elämää missä voisi omaa hyvyyttään makustella, joten hukkaan meni kaikki, ois ollut parempi vaan ryypätä ja rällästää niinku Robert.

Juuri nain olen itsekin nahnyt nama tapahtumat. Ned oli aarimmaisen kunniakas mies ja teki oikeita asioita ja kateen ei jaanyt yhtaan mitaan. Jon Snow todennakoisesti samankaltaisena hahmona sitten korjaa taman historiallisen vaaryyden ja hyvyyskin saa edes pienen palkan jossain muodossa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
FASlapsi tuossa jo avasi sinulle tuon Ned kunniajutun, joten en lähde sitä toistamaan, mutta lisään sen verta, että tuohon kunniakkaan Nedin "tarinaan" ei oikein sovi valehtelu Daynen tappamisesta ja tehostuskeinona tuo on turhahko ja semmoisena sitä ei ole haluttu edes tuoda sarjaan, vaan ihan puhtaasti Nedin tahrattoman kunnian ryöväämisenä juuri, kun tämä on saamassa sen takaisin.

Kunniakkaan Nedin tarinaan ei sovi myöskään kapinointi omaa kuningasta vastaan ja valehtelu omalle suvulle ja koko Pohjoiselle joten tehokeino on täysin paikallaan, varsinkin kun asioita katsotaan Brandon Starkin näkökulmasta.

Tuo TeemuS:n pointti selvinnee myöhemmin, tässä vaiheessa se on ihan fifty-fifty miten tuo lopulta tapahtuu/luonnistuu, kuten myös sinun fantasioinnit Tyrionista ratsastamassa lohikäärmeellä aamunkoittoon.

Tottahan toki kaikki selviää myöhemmin, pointti nyt oli vain se, ettei tuo kohtaus mikä turha filleri ollut vaan että sillä selvästi oli joku merkitys ja tietynlainen kökköyskin siinä voidaan nähdä tietoisena tehokeinona. Siitä olen kyllä periaatteessa samaa mieltä, että Tyrionin ja Varyksen uudelleen naittaminen uudessa paikassa on ollut toistoa ilman loistoa, ratkaisu ei vain ole toimiva; ei sarjan sisäisen logiikan eikä katsomiskokemuksen kannalta. Sitä suuremmalla syyllä sitten epäilenkin että Tyrion lähtee haneen, nähtäväksi toki jää että millä tavalla.

Mikä pakkomielle sinulla on heti mennä henkilökohtaisuuksiin, jos joku sattuu olemaan niinkin "tärkeästä" asiasta kuin tv-sarjasta eri mieltä sinun kanssa?

Et sinä ole minun kanssani eri mieltä, sinulla on yksinkertaisesti typeriä mielipiteitä. Eläköön se pieni ero.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kunniakkaan Nedin tarinaan ei sovi myöskään kapinointi omaa kuningasta vastaan ja valehtelu omalle suvulle ja koko Pohjoiselle joten tehokeino on täysin paikallaan, varsinkin kun asioita katsotaan Brandon Starkin näkökulmasta.

Tottahan toki kaikki selviää myöhemmin, pointti nyt oli vain se, ettei tuo kohtaus mikä turha filleri ollut vaan että sillä selvästi oli joku merkitys ja tietynlainen kökköyskin siinä voidaan nähdä tietoisena tehokeinona. Siitä olen kyllä periaatteessa samaa mieltä, että Tyrionin ja Varyksen uudelleen naittaminen uudessa paikassa on ollut toistoa ilman loistoa, ratkaisu ei vain ole toimiva; ei sarjan sisäisen logiikan eikä katsomiskokemuksen kannalta. Sitä suuremmalla syyllä sitten epäilenkin että Tyrion lähtee haneen, nähtäväksi toki jää että millä tavalla.

Et sinä ole minun kanssani eri mieltä, sinulla on yksinkertaisesti typeriä mielipiteitä. Eläköön se pieni ero.

Eli sinun mielestä kunniakkaan Nedin olisi pitänyt mennä tapettavaksi, kun Aerys tämän kutsui kylään? Ok.
Ned oli pakotettu Brandonin sekoilun jälkeen kapinoimaan. Siinä on "pieni" ihan pieni ero kapinoida pelkästä kapinoimisen ja vallan himon ilosta kuin kapinoida pelastaakseen itsensä ja kaikki itsellä tärkeät ihmiset siinä samalla (Lyanna, Robert jne) ja samalla ehkä saada hyvitystä isän murhasta. Brandon ansaitsi kohtalonsa, koska uhkasi tappaa kuninkaallisen. Rickard Stark taas ei.
Kunniakastahan tuo valehtelu nimen omaan tässä tapauksessa on. Lyanna vannottaa, Eddardilla kaikista vihjeistä päätellen, että kasvata poika omanasi. Mitä muuta Eddard toi tuossa tilanteessa tehdä? Pettää lupauksensa? Jättää lupaamatta ja toimittaa äpärälapsi Robertille tapettavaksi? Tosi kunniakasta... Ja nostetaan tässä taas esiin se Kinslaying -teema. Ei Eddard voi antaa omaa sukulaistaan tapettavaksi, tai hänet on tuomittu vanhojen jumalien silmissä.

Koska et varmaan sinäkään omaa lasipalloa mistä näkee tulevaisuutta niin mitä, jos et vielä kertoilisi faktana kuinka tuo kohtaus ei ole filleriä. Kokonaisuutta voi sitten tarkastella myöhemmin kuinka tuo kohtaus lopulta sointuu loppukauteen ja nouseeko tuo Tyrionin "odd man out" -teema enemmänkin esille ja, jos tuo nyt lopulta oli se pointti mitä D&D halusivat tuoda esiin niin näkisin, että tuotakin olisi voinut tuoda esiin ihan eri tavalla kuin vaivaannuttavalla toistokeskustelulla. Miksi kukaan ei suorasanaisesti kysy, että millä mandaatilla Tyrion ja Varys johtavat tuota kaupunkia?
Nyt tuolla vähän kuin tanssahdellaan asian ympärillä, jos tuo siis oli se pointti. Jos taas pointti oli pelkkä Tyrionin alkoholismi niin aika paljon käytettiin aikaa siihen.

Minusta kyllä tuntuu, että ollaan kovasti eri mieltä esim. Nedin kunniasta, mutta hei aina voi onneksi vain haukkua toisen eriävät mielipiteet typeriksi. Tosin sehän nyt ei ole mitään uutta sieltä suunnalta. When in doubt, mene henkilökohtaisuuksiin ja hauku toista typeräksi. Sen paljon parjatun Dornenkin osalta näyttää kovasti siltä, että äpärät ja Oberynin panopuu ottivat vallan eikä ketään kiinnosta, koska Dorne nyt vain haluttiin lakaista äkkiä maton alle.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nedin kapinahan tosiaan lähti siitä, että Targaryen-prinssi Nedin tietojen mukaan sieppasi ja raiskasi Nedin siskon, ja kun Nedin isoveli lähti tästä asiasta Kuninkaansatamaan vittuilemaan, jäi vangiksi, ja Nedin faija lähti asiaa selvittämään, Targaryen poltti Nedin faijan elävältä ja Nedin broidi kuristautui kuoliaaksi kun yritti vimmalla mennä kidutettua faijaansa jeesimään. Tämän jälkeen Targaryen pisti Nedin ja Robertin kasvatille viestiä että tapa ne pojat ja toimita päät mulle, niin saat elää. Kasvatti päätti toisin ja organisoi kapinan hullua Targaryeniä vastaan, johon toki sukulaistensa ja kihlattunsa menettäneet, suoran tappokäskyn hullulta kunkulta saaneet Ned ja Robert lähti messiin. Oisko tässä nyt sit Nedin pitäny leikata oma ja Robertin pää irti ja pistää maksikirjeellä Targaryenille? Kunniakkaan sijaan se olisi mielestäni ollut vitun typerää. Nedillä oli n. miljoona syytä liittyä kapinaan noin ilmiselvästi mielipuolista kunkkua vastaan.

Nedin hahmossa ja kohtalossa on minusta ollut sekä kirjoissa että telkkarissa kyse hyvästä ja välistä jopa jääräpäisen kunniakkaasta tyypistä, jolle kuitenkin oma suku menee kaiken yli, ja sen eteen jamppa on jopa valmis valehtelemaan sen oman maineensa ja kunniansa lokaan. Niinku teki mm. Jonin omaksi äpäräksi julistamisellaan, ja myöhemmin valheellisella Robertin salamurhan tunnustamisellaan. Ensimmäinen valhe selkeästi jäyti miestä läpi elämänsä, ennen kaikkea Catelynin takia, mutta eihän siinä ollut mistään muusta kyse kuin järjettömän epäitsekkäästä ja kunniakkaasta teosta, josta lopulta Ned sai palkaksi ei mitään, koska Westerosin maailma ei oo normi satukirjaa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eli sinun mielestä kunniakkaan Nedin olisi pitänyt mennä tapettavaksi, kun Aerys tämän kutsui kylään?

En tarkoittanut tuota vaan sitä, että säästämällä Targayenin äpärän Ned kapinoi kuningas Robertia, käytännössä parasta ystäväänsä, ja samalla koko valtakuntaa vastaan. Mielestäni kyse ei ole niinkään kunniasta kuin omien tunteiden asettamisesta suuremman kokonaisuuden edelle. Aivan kaikki eivät välttämättä pidä raiskauksesta syntynyttä äpärää sukulaisena.

Mutta tämä nyt on sinänsä sävyerokysymys, yksi sarjan suurista temaattisista pointeista on juurikin kysymys kunniasta ja siitä mitä se lopulta on.

Koska et varmaan sinäkään omaa lasipalloa mistä näkee tulevaisuutta niin mitä, jos et vielä kertoilisi faktana kuinka tuo kohtaus ei ole filleriä.

Ai niin anteeksi, unohdin että ainoastaan sinulla on oikeus huutaa täällä omia tulkintoja faktana, olivatpa ne kuinka älyttömiä hyvänsä. Minähän en missään vaiheessa väittänyt että mikään kirjoittamani olisi faktaa, kunhan esitin oman teoriani yksittäisestä kohtauksesta. Vastaavia voisi esittää aika montakin ihan siitä yksinkertaisesta syystä että tunnut suhtautuvan tähän tv - sarjaan kuin katupartiolainen neekeriin.

Mutta tämä tästä tällä erää, ihan riittämiin on jo jauhettu yhdestä lyhyestä kohtauksesta.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
En tarkoittanut tuota vaan sitä, että säästämällä Targayenin äpärän Ned kapinoi kuningas Robertia, käytännössä parasta ystäväänsä, ja samalla koko valtakuntaa vastaan. Mielestäni kyse ei ole niinkään kunniasta kuin omien tunteiden asettamisesta suuremman kokonaisuuden edelle.
Mun mielestä Nedin "kunniantunto" on ymmärretty vähän väärin, sekä muiden hahmojen että lukijoiden silmissä. Nedillä oli pikemminkin pakkomielle tehdä asiat oman oikeustajunsa mukaan, tai sen mukaan minkä hän itse kokee kunnialliseksi. Ei sen mukaan, miten laissa sanotaan tai mitä pidetään kunniallisena Westerosissa, tai millä saa muiden arvostusta.

Toki nämä useimmiten menevät käsi kädessä, eli toimimalla oman moraalinsa mukaan, Ned pääosin myös noudatti lakeja ja sikäläisiä standardeja. Mutta tarvittaessa Nedillä ei ollut ongelmaa kapinoida vastaan tai tehdä asioita vastoin korkeampia määräyksiä, jos koki että määräykset ovat kunniattomia ja epäoikeudenmukaisia. Esimerkiksi juuri kieltäytyi osallistumasta Daeneryksen surmaamiseen, vaikka siitä tuli suora käsky kuninkaalta.
 
Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
. Aivan kaikki eivät välttämättä pidä raiskauksesta syntynyttä äpärää sukulaisena. .

Aika moni kohta kyllä viittaa siihen, että Lyanna ihan omasta tahdostaan lähti Rhaegarin matkaan ja saattoivat seksiäkin harrastaa ihan kummankin halusta. Robertkin oli lopulta sitä mieltä, että Rhaegar voitti kun saa olla Lyannan kanssa ikuisesti yhdessä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
En tarkoittanut tuota vaan sitä, että säästämällä Targayenin äpärän Ned kapinoi kuningas Robertia, käytännössä parasta ystäväänsä, ja samalla koko valtakuntaa vastaan. Mielestäni kyse ei ole niinkään kunniasta kuin omien tunteiden asettamisesta suuremman kokonaisuuden edelle. Aivan kaikki eivät välttämättä pidä raiskauksesta syntynyttä äpärää sukulaisena.

Mutta tämä nyt on sinänsä sävyerokysymys, yksi sarjan suurista temaattisista pointeista on juurikin kysymys kunniasta ja siitä mitä se lopulta on.

Ai niin anteeksi, unohdin että ainoastaan sinulla on oikeus huutaa täällä omia tulkintoja faktana, olivatpa ne kuinka älyttömiä hyvänsä. Minähän en missään vaiheessa väittänyt että mikään kirjoittamani olisi faktaa, kunhan esitin oman teoriani yksittäisestä kohtauksesta. Vastaavia voisi esittää aika montakin ihan siitä yksinkertaisesta syystä että tunnut suhtautuvan tähän tv - sarjaan kuin katupartiolainen neekeriin.

Mutta tämä tästä tällä erää, ihan riittämiin on jo jauhettu yhdestä lyhyestä kohtauksesta.

Jos tilannetta katsoo tuolta kantilta niin eihän Nedillä ole tuossa mitään mahdollisuutta voittaa, joten Ned valitsee ns. lesser evil -vaihtoehdon kahdesta. Viattoman lapsen tapattaminen vs. kasvattaminen omana ilman, että tämä ikinä saisi tietää omia vanhempia on siinä mielessä helpohko, etenkin, kun Jon peri äitinsä piirteet. Purppurasilmäistä lasta olisi ollut hitusen verran vaikeampi kasvattaa salassa omana.

Ei minullakaan lasipalloa ole, tarkastelin tuota kohtausta yhden jakson kontekstissa mikä toki osittain on epäreilua, mutta palataan aiheeseen kauden lopussa, kun näkee mihin tuo tuosta lähtee.
Siinä mun avausviestissä oli ihan syystäkin se #nooneunderstands. Ei jokaista kohtaa ihan kauhean naama mutrulla ole kirjoitettu, osa oli omia huomioita ja osa ihan surutta Westerosin itkuketjusta poimittuja lähinnä herättämään keskustelua ja joissain tapauksissa ihan hyvää pohdintaa.

Ja niille joille tuo #nooneunderstands ei avaudu niin kyseessä on Twitterissä liveseurantaa kirjoittava tyyppi, joka heittää huumorilla valitusta/huomioita jokaisesta pienestäkin muutoksesta. En tosin ole varma onko jaksanut enää kirjoitella...
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mun mielestä Nedin "kunniantunto" on ymmärretty vähän väärin, sekä muiden hahmojen että lukijoiden silmissä. Nedillä oli pikemminkin pakkomielle tehdä asiat oman oikeustajunsa mukaan, tai sen mukaan minkä hän itse kokee kunnialliseksi. Ei sen mukaan, miten laissa sanotaan tai mitä pidetään kunniallisena Westerosissa, tai millä saa muiden arvostusta.

Kyllä kyllä, ja tässä juuri palataan siihen isompaan temaattiseen kysymykseen siitä mikä oikeastaan on oikein ja kunniallista ja mikä puolestaan ei. Aika monimutkaisia kysymyksiä loppujen lopuksi myös Game of Thronesin maailmassa.

Ja oleellisintahan tässä on nyt se, että Ned Stark on paljastumassa hiukan muuksi mitä hän on ollut, noin stereotyyppisesti katsoen.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika moni kohta kyllä viittaa siihen, että Lyanna ihan omasta tahdostaan lähti Rhaegarin matkaan ja saattoivat seksiäkin harrastaa ihan kummankin halusta.

Saattaa olla tosiaan myös noin, Robert oli vaan ainakin kirjasarjan alussa kovasti sitä mieltä että Lyanna olisi raiskattu jopa satoja kertoja, mutta hänen mielipidettään ei taatusti voi pitää aukottomana todisteena. No, kohtahan se kaiketi nähdään myös telkussa että miten se homma on siellä ratkaistu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös