Tukea Mestikselle – näin voit auttaa omaa seuraasi

  • 6 679
  • 3

Ylläpito

Administrator
Koska korona on yhteinen vihollinen, Jatkoaika haluaa auttaa. Jatkoaika luovuttaa noin kolmasosan verkkosivustonsa mainostilasta Mestis-seurojen käyttöön.


Mestis julkaisi myös oman Mestis Play On -kampanjansa tänään: Tänä vuonna yksikään joukkue ei putoa pelistä pois - Mestis PLAYON

− Elämme nyt kaikki vaikeita aikoja ja eikä pelkästään urheilussa. Olemme viime viikon torstaista asti tehneet töitä lähes kellon ympäri saadaksemme jonkinlaista otetta vallitsevaan tilanteeseen, Mestiksen johtaja Olli Aro sanoo.

− Toiminnan nopea kriisiytyminen on lähentänyt koko jääkiekkoperhettämme ja olemme osoittaneet, että haluamme pitää toisistamme huolta. Kriisiytymisessä on monesti jotain positiivistakin ja ainakin minä koen, että se on mahdollisuus muutokselle, Aro jatkaa.

Alle on listattu eri seurojen osalta tavat, joilla voit osoittaa tukeasi Mestis-seuroille.

Hokki
Osta Hokin tukilippuja!
Hokki menettää koronaviruksen vuoksi karsintaotteluiden lippu- sekä oheistuotot. Samalla olemme joutuneet perumaan muita varainhankinnan tapahtumia. Ostamalla tulevan kauden pääsylippuja jo nyt, autat meitä haastavassa taloustilanteessa!
Linkki: Kajaanin Hokki - Osta liput

IPK
Keräilyliput 10€ / 25€ / 50€
Täytetään Kankaan monttu vielä kerran tällä kaudella! Koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten tappioiden minimoimiseksi IPK myy Kankaan montun kapasiteetin verran, eli 1500 "keräilylippua" kevään 2020 pudotuspeleihin. Keräilyliput ovat numeroituja ja niitä on rajallinen määrä.
Linkki: https://ipk.fi/artikkelit/historiallinen-kausi-ennen-aikaisesti-paatokse...

Jokipojat
Auta Ärjyä!
Elämme haastavia aikoja koronaviruksen myötä. Tarvitsemme nyt apuasi enemmän kuin koskaan. Tule mukaan varmistamaan Mestis-kiekkoilun jatkuminen Joensuussa.
Linkki: Jokipojat...

Ketterä
Ketterän kausikortit ja tukiliput nyt myynnissä!
Ketterän kauden 2020-2021 kausikortit ja tukiliput ovat nyt myynnissä. Hankkimalla kausikorttisi tai tukilippuja nyt maaliskuun aikana tuet Ketterän toimintaa yli haastavien aikojen.
Linkki: Imatran Ketterä Oy

KeuPa HT
Ihmisten Joukkueen Kausikorttihaaste
Rakentaaksemme uutta ja parempaa, KeuPa HT tarvitsee nyt kaikkia teitä. Lähde mukaan Ihmisten Joukkueen Kausikorttihaasteeseen, jotta Keuruulla pelataan Mestis-kiekkoa jatkossakin.
Linkki: KeuPa HT - Kausarihaaste

KOOVEE
KOOVEEn kausikortit nyt myynnissä - osta omasi ja tue seuraa nyt!
Mestiksen kärkikahinoissa viihtyvä KOOVEE tuo kausikorttinsa myyntiin. Erikoistarjous on voimassa 30.4. saakka, jonka jälkeen hinta hiukan nousee.
Linkki: KOOVEEn kausikortit nyt myynnissä – osta omasi ja tue seuraa nyt! | KOOVEE

RoKi
KAUSIKORTTI ALK. 65€
Kauden 2020-21 kausikorttihaaste -kampanja on käynnissä 22.3. asti! Hinnat alk. 65€, eli neljän ottelulipun hinnalla näet koko runkosarjan!
Linkki: Kausarihaaste 2020-21

TUTO Hockey
TUTO-Kortti – 99€
TUTOn kauden 2020-21 TUTO-kortti ja kausikortit ovat nyt myynnissä. Hankkimalla oman korttisi maaliskuun aikana säästät rahaa ja autat TUTOa yli koronaviruksen aiheuttamien haasteiden.
Linkki: TUTO- ja Kausikortit

***

Mestis-seurojen tilanne on vakava, ei kuitenkaan toivoton. Joukkueiden ja yhteisöjen vahvuuden mittarina on kyky pelata yhteen vaikeassakin tilanteessa.
Nyt jos koskaan, Mestis-seurat tarvitsevat apuasi.

Ympäri Suomen ulottuva Mestis-yhteisö tarjoaa huippukiekkoa kaukalossa, mutta tekee myös mittaamattoman arvokasta juniorityötä. Jotta yksikään joukkue tai pelaaja ei putoa pelistä pois, anna tukesi ostamalla alla oleva tukipaketti.
Tuotto osoitetaan suoraan Mestis-seuroille – pelien jatkumiselle.

#MESTISPLAYON

 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Finaalikausarin ostin, vaikka huonosti kävikin. Lisäksi ostin Soittajapojan GameWorn-paidan, jota varmaan muutaman kerran ensi kaudella tulen esitettelemään Iglussa. Riittäsköhän tää mun osalta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös