Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Bengt-Åke Gustafsson muistuttaa paljon Tommy Sandlinia. Muistatko, sossu joka pumppasi aina uskollisesti neljän ketjun voimin, oli tilanne sitten mikä tahansa. Siinä viimeisessä ja ratkaisevassa ottelussa hänellä oli sitten porukka, josta kaikki olivat pelanneet yhtä paljon, eikä kukaan ollut ylirasittunut.
Bengt-Åke Gustafssonia kritisoitiin Torinossa siitä, kun hän peluutti joukkueen avainpelaajia niin vähän. Esim. Niclas Lidström pelasi pikkuminuutteja, verrattuna siihen miten hän saa peliaikaa Detroitissa. Mutta Gustaffsson vastasi: "Kyllä, Lidström tulee pelaamaan vielä enemmän, mutta vasta sitten kun tarvitaan". Loppu onkin sitten historiaa. Suomi kohtasi finaalissa joukkueen, josta kaikki olivat saaneet pelata, eikä ketään ollut ajettu loppuun. Oikeastaan ainoa, joka oli huonossa kunnossa oli maalivahti Henrik Lundqvist, mutta hänkin terävöityi sitten viimeisillä minuuteilla ja se riitti.
Tässä taktiikassa on vaaransakin, kuten se, että jos aina kentällä on seuraava ketju tilanteesta ja pelistä riippumatta, omissa voikin soida jos ns. huonoin kenttä on jäällä ja vastustaja peluuttaa kuumia pelureita. Finaalissa tietysti taktiikasta on hyötyä, kaikkien ollessa vielä voimissaan.
Ja pointtini oli edelleen se, että Ruotsilla on vain 12 hyökkääjää, eikä yhtään miestä varalla, jos vaikkapa Franzen, Forsberg ja Sedin olisivat niin huonossa kunnossa, etteivät pystyisi otteluissa pelaamaan. Sitten vain joku pakki laituriksi tai kolmen kentän rotaatio, koska sosiaalinen tasapeluutus neljällä kentällä ei onnistu, jos parikin hyökkääjää joutuu jättämään otteluita väliin. Tämä jos mikä käy raskaaksi joukkueelle.