Traumasi lapsuuden peleistä

[Osmo Rapeli]

Afrikan Tähti -traumojen jälkihöyrynä ehdotan terapiaketjua kaikille lapsuuden pelitraumoille. Jos vaikka auttaisi jotakuta. Pidetään skaala avoimena, eli saa olla lautapeli, tietokonepeli, korttipeli tai joku pöytäpeli.

Lyhyestä virsi kaunis, traumaattisimpia muistoja olivat...

1) Stigan pöytälätkän vääntyneet osat. Omasta pelistä meni joku osa pieleen, ja tietyt pelaajat eivät liikkuneet sulavasti. Olisikohan pohja vääntynyt tai jotain. Ottaen huomioon miten tärkeä peli oli mielikuvitus- ja pelilätkän kannalta, oli ikävää että kunnon pelejä sai vain kaverien luona.
2) C64 ja Amiga - pelien kannet vs. todellisuus. Ostettuihin peleihin pistettiin joskus suhteellisen isoja rahoja. Kuinka hieno tunne olikaan nähdä mainoksia peleistä, ja sitten niiden mainosten ja kansien avulla hankittiin pelejä, viikkorahat tai joululahjapyynnöt sileäksi yhteen tiettyyn peliin, josta hirveät odotukset. Tämä siis ajalta, kun Pelit-lehteä tai Mikrobittiä ei ollut aina saatavilla, tai ennen kaikkea kaikkia pelejä ei oltu arvosteltu. Mikä painajainen olikaan sitten, kun komea kuva "pelistä" olikin joku latauskuva, ja itse peli suttuinen tai pelattavuudeltaan ylivaikeaa paskaa.

Varmasti oli muitakin, mutta ehkä pahin oli Dr. Doom's Revenge. Grafiikat olivat itseasiassa 1989 pelille todella hienot, mutta pelin kontrollien takia pelattavuus oli niin vastenmielisen vaikeaa, että oli mahdollista nauttia vain hienosta boksista. Nyt 35 vuotta myöhemmin sentään näen, että sen joku pelasikin läpi, ja lopussa George Bush onnittelee sankareita. Olisi kannattanut!

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=OEKEb7L53hI

3) Manageripelien ottelut Wigania vastaan

4) Olin liian laiska opettelemaan bridgeä

Kuka aloittaa?

EDIT: Nuo läpipeluuvideot muuten helpottavat hieman vaikeimpien traumapelien kanssa. Ja vähän hyvienkin kaipuun kanssa.

 

[WarWas]

1) Uno, tässä joku 2016 tjsp pelattiin sitä kamun mökillä hänen tyttärensä kanssa. Shaatana se yksi peli kesti jonkun tunnin, ei enää ikinä Unoa!!

2) Mars saga C-64:lla, eipä kopsattuun diskettiin mitään koodeja ollut millä olisi päässyt takas sisälle sinne alamaailmaan.

3) Knights of legend myös kuusnepalla, kuusi diskettiä mitkä kaikki kaksipuolisia, jaksoin latailut ja diskettien vaihdon, mutta en pelin kaatumisen josain ja samoissa kohdissa.

 

[Gotterdam]

Kyllä monessa peliin sai C64 pettyä kun kannet olivat hienot, mutta itse peli skeidaa. Bruce Leessa ei kannattanut hakea lisäelämiä tai peli kaatui. Yhdessä kohdassa niitä voi lypsää.

Ensin lataat peliä c-kasetilta ikuisuuden ja kun peli on viimein valmis pelattavaksi tulee hirveä paskahätä. Kun palaat vessasta, virtajohto onkin irronnut tai peli kaatunut.

- Ghost'n'Goblins (C64): Ihan älyttömän vaikea ja joskus saattoi jopa selvittää tuurilla ekan levelin loppuun. Ei koskaan pitemmälle.
- Decathlon ja 1500 m juoksu. Ei vaan pystynyt.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kyllä monessa peliin sai C64 pettyä kun kannet olivat hienot, mutta itse peli skeidaa. Bruce Leessa ei kannattanut hakea lisäelämiä tai peli kaatui. Yhdessä kohdassa niitä voi lypsää.

Ensin lataat peliä c-kasetilta ikuisuuden ja kun peli on viimein valmis pelattavaksi tulee hirveä paskahätä. Kun palaat vessasta, virtajohto onkin irronnut tai peli kaatunut.

- Ghost'n'Goblins (C64): Ihan älyttömän vaikea ja joskus saattoi jopa selvittää tuurilla ekan levelin loppuun. Ei koskaan pitemmälle.
- Decathlon ja 1500 m juoksu. Ei vaan pystynyt.

Minulla oli onneksi C64:n vieressä levykeasema, eli lataukset toimivat huomattavasti sukkelammin kuin kassuasemalla. Yhtä lailla ne pelit kuitenkin kaatuivat. Lisäksi omistamani C64 oli siten pikkuvikainen yksilö, että laitteen lämpenemisen myötä näytölle tulostuvasta näkymästä feidasi vasemmanpuolisin pystyrivi piiloon. Jostakin syystä ei mennyt takuuseen sitten millään, tai kävihän se kuusnelonen huollossa kahteeniin otteeseen, mutta vikaa ei ymmärretty korjata. Saakeli kun sitä piti olla 14-vuotiaana niin nössö, olisi pitänyt järjestyä uusi laite. Myöhemmin ostin tilalle Amigan ja aikuisen kirjoihin päästyäni tietysti peeceen.

Heti ekoja C64:lle hankkimiani eli kopsaamiani pelejä olivat Decathlon, Biathlon ja Summer Games. Kaikki nuo urheilupelit edistivät joystickien hajoamista kiitettävästi. Pahimmillaan kaupasta päiväsellä haettu joystick oli illalla vainaa, tai sai sen ehkä rautalankaa varresta läpi poraamalla toimimaan joten kuten vielä vähän aikaa. Tikutkin kestivät paremmin, kun tajusi jättää vatkauspelit vähemmälle.

Impossible Mission oli jotensakin mukaansatempaava, mutta täysin nimensä veroinen. Koskaan en päässyt sitä läpi, suht pitkälle kai ylsin. Yksi kaverini pääsi vieläkin pidemmälle, mutta ei hänkään loppuun saakka. Hirmuiset frustraatiot tuli kaikille. Pelasiko joku tuon läpi?

Stigan pöytälätkä oli minullakin käytössä, ja osin vastaavin kokemuksin, kuin miten @Osmo Rapeli edellä muisteli. Naapurin tyyppien kanssa pelattiin jumalattoman monet turnaukset. Traumaattisin kokemus oli pelin dramaattinen hajoaminen, kun tilasyistä verannalla toisinaan säilytetyn Stigan päälle rojahti yllätysvierailulle ilmestynyt päihde- ja mt-ongelmainen sukulaisnainen. Olisiko ollut peräti viimeinen kerta, kun näin tuon naisen silloin. Vähän tuon jälkeen hän sai kotiimme porttikiellon isältäni. Ei niinkään tuon Stigan takia, vaan isäukon mitta oli täyttynyt vuosien varrella naisen käytöksestä muutenkin.

Niin tai näin, uutta Stigaa ei hankittu, ja pöytälätkäaika vaihtui hetimiten mopoaikaan, kun hommasin vielä vahvasti alaikäisenä mopoilijana Honda Monkeyn seuraavana kesänä. Sai siihen pieniperseisen tytönkin kyytiin, jos kuski istui osittain bensatankin päällä. Tosin en niitä tyttöjä kovin usein mopolla kuskannut, ja tositoimiinkin pääsin ensi kerran vasta siinä vaiheessa, kun sain laillisesti ajaa mopolla maantiellä. Karvamopolla ajaminen taas ei kuulu tähän ketjuun siksikään, ettei siitä pelistä jäänyt onneksi traumojakaan.

 

[ISH]

Pelattiin kaverin kanssa Commodore 64:llä Nero2000 tietokilpailu läpi! Tai no melkein.

Pelattiin tuntikausia ja päästiin viimeiseen kysymykseen jonka vastaus tiedettiin. Kohta nähdään mitä tapahtuu kun pelaa pelin läpi. Paitsi että kaveri kirjoitti vastaukseksi KYYLÄ kun piti kirjoittaa KYLLÄ. Kuului vain ruma äänimerkki ja se loppui siihen.

 

[Gotterdam]

Pelattiin kaverin kanssa Commodore 64:llä Nero2000 tietokilpailu läpi! Tai no melkein.

Pelattiin tuntikausia ja päästiin viimeiseen kysymykseen jonka vastaus tiedettiin. Kohta nähdään mitä tapahtuu kun pelaa pelin läpi. Paitsi että kaveri kirjoitti vastaukseksi KYYLÄ kun piti kirjoittaa KYLLÄ. Kuului vain ruma äänimerkki ja se loppui siihen.

Nero2000 oli kyllä mahtava.

 

[Rommeli]

Pelattiin kaverin kanssa Commodore 64:llä Nero2000 tietokilpailu läpi! Tai no melkein.

Pelattiin tuntikausia ja päästiin viimeiseen kysymykseen jonka vastaus tiedettiin. Kohta nähdään mitä tapahtuu kun pelaa pelin läpi. Paitsi että kaveri kirjoitti vastaukseksi KYYLÄ kun piti kirjoittaa KYLLÄ. Kuului vain ruma äänimerkki ja se loppui siihen.

Kyseisessä pelissä oli ainakin yksi vastaus, jossa oli kirjoitusvirhe. Toisin sanoen kirjoittamalla oikean vastauksen peli ilmoitti sen olevan väärä. Hitto kunnei tule mieleen tuo kysymys.

 

[PataJaska]

Tämä peli, MSX:n Knightmare! Linkkaan oikein sen läpipeluu videon, koska monet eivät varmaan ole edes nähneet peliä. Itse en päässyt koskaan tätä peliä edes läpi, koska tämä oli helvetti aivan mahdoton :D ei kuulkaa ollut mitään "health pointseja" sun muita, vaan yksikin osuma niin kuolit (no jos oli kilpi, niin se suojasi vähän aikaa edestä tulevilta osumilta, mutta silloinkin vain yksi sivusta tuleva osuma tappoi heti). Samoin jos vierevä peliruutu saavutti sinut, niin kuolit..

MSX oli varsin harvinainen pelikone Suomessa 80-luvulla, mutta meillä se oli kotona (en tuntenutkaan kuin yhden muun jolla se pelikone oli). Se oli pelikoneena aikansa kuva sikäli, että sen pelit olivat aivan tolkuttoman vaikeita, ja aivan kamalimmasta päästä oli esimerkiksi tämä mainittu peli. Hauskasti joku muukin kirjoittaa tuolla videon kommenteissa, että vasta nyt videolla hän näki miltä pelin loppuvastus näyttää, koska ei vain koskaan päässyt tätä läpi.. eli sama laulu kuin täällä *hymiö*

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=VjzHcunnNaE

 

[Sarme]

- Decathlon ja 1500 m juoksu. Ei vaan pystynyt.

Tuota tuli käytettyä lämmittelynä. Kaikissa muissa lajeissa huomattavasti paremmat tulokset, jos oli ennen niitä suorittanut tonnivitosen.

 

[Rod Weary]

Olin kaikessa naapurin kersaa parempi. Mutta Subbuteossa se vei mua kuin mätää kukkoa. Taisin saada yhteensä yhden maalin sitä vastaan, eli vika oli ennemminkin itsessä kuin kaverin hyvyydessä. Ja sen yhdenkin tein aivan hirvittävällä munkilla. Ukkelista palloon karmealla jengalla ja kaveri unohti torjua, kun en mä koskaan osunut sillä ukkelilla siihen palloon.

Toivoin muuten pari vuotta sitten Subbuteo-peliä joululahjaksi, mutta pukki ei tainnut kuunnella.

 

[teemu73]

World Cup Carnival 1986 oli ihan karmea pettymys. Ostetussa paketissa oli todella paljon kaikkea extraa mukana, ainakin jotain julisteita. Näiden pohjalta odotukset oli korkealla. Mitä sitten saatiin. Saatiin tämmöistä:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=byOIGU25ddc

Vuoden 1990 jalkapallokisoista oli kanssa joku lähes yhtä onneton peli, mutta sen suhteen ei olleetkaan odotukset yhtä korkealla.

Slapshotia oli myös pakko pelata, koska se oli ainoa mahdollisuus pelata jääkiekkoa. Olihan tämäkin ihan järkyttävää:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=u3xEhBMjHLM

Onneksi jossain vaiheessa tuli Superstar Icehockey, joka oli jo aivan luksusta tuohon nähden. Se aiheutti vaan sitten aggressiivisuutta pelaajien kesken.

 

[Osmo Rapeli]

World Cup Carnival 1986 oli ihan karmea pettymys. Ostetussa paketissa oli todella paljon kaikkea extraa mukana, ainakin jotain julisteita. Näiden pohjalta odotukset oli korkealla. Mitä sitten saatiin. Saatiin tämmöistä:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=byOIGU25ddc

Huh, International Soccer näyttää tuohon verrattuna edistykselliseltä. Siinä sentään oli tilaa kuljettaa ja maalivahdeissa ja rappaamisessa oli edes jotain järkeä.

Pelattiin kaverin kanssa Commodore 64:llä Nero2000 tietokilpailu läpi! Tai no melkein.

Pelattiin tuntikausia ja päästiin viimeiseen kysymykseen jonka vastaus tiedettiin. Kohta nähdään mitä tapahtuu kun pelaa pelin läpi. Paitsi että kaveri kirjoitti vastaukseksi KYYLÄ kun piti kirjoittaa KYLLÄ. Kuului vain ruma äänimerkki ja se loppui siihen.

Tämä nauratti kyllä nyt kovasti. Tai synnytti empatiaa - juuri oikeanlaista tuskaa, mitä oli mielessä.

Täältä löytyy Nero 2000:n syntytarinaa: Nero 2000 ja nykyaika | Uusi Suomi Vapaavuoro

Retroarvostelu: Retrostelussa Nero 2000 – suomalainen visailupeli 80-luvulta ei tarjoa enää hirveästi viihdettä

Pelin taustalla pyörivä teknologia on myös hyvin alkeellista, joten Nero 2000 hyväksyy vastauksen vain, jos se on kirjoitettu prikulleen niin kuin se kehittäjien mielestä tulisi kirjoittaa, ja vielä täysin suurilla kirjaimilla. Mitä tarkoittaa hemofilia? Verenvuototautia. Eikä tarkoita, vastaus on ”verenvuototauti”. Mikä on tenniksen mekka? Tietenkin Wimbledon. Eipäs, vaan WIMBLEDON. Joskus henkilön nimeä hakeviin kysymyksiin halutaan etu- ja sukunimet, toisinaan vain sukunimi. Siitä sitten arpomaan, kumpi loi James Bond -hahmon, IAN FLEMING vai FLEMING. Oheisella videolla voi katsella, miten yritän itse arvailla vastausta pitkään ja silti arvaan väärin. Ei kovin kivaa.

 

[Useful Idiot]

Pelihän on käytännössä mahdoton ja tätä on jopa helpotettu, mitä tulee ihan ensimmäiseen versioon.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Z3d7XK-a3MU

 

[FASlapsi]

Kyseisessä pelissä oli ainakin yksi vastaus, jossa oli kirjoitusvirhe. Toisin sanoen kirjoittamalla oikean vastauksen peli ilmoitti sen olevan väärä. Hitto kunnei tule mieleen tuo kysymys.

Niin oli, mutta minäkään en muista enää mikä se kysymys oli mihin piti kirjoittaa vastaus sopivan kirjoitusvirheen kanssa, muuten se meni väärin. Tästä pelistä meinattiin myös saada traumat, kun joskus kirjoiteltiin vastaukseksi jotain tosi hassua niinku "paska" tai oisko ollu jopa "vittu", ja siitähän tuli jonkinlainen skripti missä ruutuun plämähti joku mustalla pohjalla oleva teksti missä jotenkin paheksuttiin kiroilua, ja sitten se vitun pöllö toljotti samalla ja vaikka se oli ihan samannäköinen kuin aina muutoinkin, niin jotenkin se vaan näytti silti pettyneeltä ja vihaiselta siitä että olimme menneet kirjoittamaan peliin vastaukseksi kirosanan. Ja sitten toki tuli vielä väärä vastauskin siitä tietty tuomioksi.

Meillä oli Commodore64 lerpukeasema-systeemillä, ja joskus innostuttiin kaverin kanssa pelaamaan jotain Mickey Mouse -peliä, tavoitteena oli alusta asti että nyt pelataan tää vitun paska loppuun. Tahkottiin ruutuja aivan jumalattoman kauan, siinä pääsi aina aloittamaan alusta jos menetti kaikki elämät, ja kun niitä vaan tarpeeksi monta kymmentä kertaa yritti niin kyllä ne lopulta meni läpi vaikka ne aika vaikeita olivatkin. Mutta sitten, usean usean tunnin pelaamisen jälkeen, peli vaan jumittui, eikä sitä saanut enää jatkumaan, Mikki vaan seisoskeli jossain vitun tasanteella ja joku frankensteinin pää jumitti siellä alempana. Vitutus kohosi niin suureksi, että revimme sen Mickey Mouse -lerpukkeen sieltä masiinan sisältä, ryttäsimme sitä ja lopulta leikkasimme sen keittiö-Fiskarseilla silpuiksi, ja sitten kävimme vähin äänin viemässä lerpukkeen palaset roskasäiliöön niin ettei isä ja äiti nähneet että tuhosimme tuolla lailla raivopäissämme omaisuutta.

Yhtä kovan kohtalon koki kaveriltani lainassa ollut Championship Manager CD-levy. Noissa taisi olla sillee että pystyit lataamaan sen pelin koneelle, tai sitten pelaamaan levyltä, ja kaverilla oli se peli omalla koneellaan joten hän ei levyä tarvinnut, ja se oli minulla sitten varmaan vuoden päivät lainassa. Jotain tärkeää finaalia olin sitten pelaamassa, ja siinä kävi jotain saatanan epäreilua minkä takia hävisin vaikka ei olisi pitänyt, ja sillä kertaa normaalien vittusaatanoiden huutamisen lisäksi otin niin kovat pultit, että otin sen levykkeen ulos asemasta, hain pikkuveljeni muovisen pesäpallomailan, asetin CD-levyn linttaan seinää vastaan ja hurmautin sen sillä pesäpallomailalla paskaksi. Siitäs sai, vittu! En muista kerroinko asiasta koskaan tuolle kaverilleni, jolta levyn lainasin, taisi olla että ei se sitä koskaan enää pyytänyt takaisin.

Muuten vaan traumat jätti The Detective -peli, jossa selvitettiin murhaa hotellissa. Hotellista löytyi aina välillä murhattuja ihmisiä, ja kun sellaisen ensi kerran näki niin peli meni pauselle, ja semmonen saatanan pelottava hautajaismusiikki alkoi soimaan, pelästyin sitä joka ikinen kerta. Sitä peliä en koskaan läpi päässyt, aina joko lopetin kesken tai sitten minut ammuttiin pimeään huoneeseen kun aikaraja tuli vastaan. Samanlainen systeemi oli jossain jokilaiva-murhamysteeri-pelissä, siinä piti kanssa haahuilla pitkin laivaa ja jos meni huoneeseen missä oli kuollut ihminen, tuli kauhea pelottava musiikki. Siinä kanssa se hahmo välillä vaan kuoli ihan randomisti tiputtuaan lattiassa olleen ansaluukun läpi tai astuttuaan ovesta sisälle, koska sieltä oven päältä tippui joku kirves tai mikälie kuuppaan. Sitä oli vitun traumaattista pelata kun ei koskaan tiennyt milloin kuolo tulee. Joskus se tuli ekalla minuutilla, joskus saattoi tunninkin pelissä haahuilla.

 

[SilentMan]

Jos World Cup Carnival oli kuusnepalla kamala, niin Spectrumilla sitä pelattiin kuin viimeistä päivää.

Linkki: https://m.youtube.com/watch?v=Rmt86nyu9eo&pp=ygUdU3BlY3RydW0gNDhrIG1leGljbyBlb3JsZCBjdXA%3D

 

[Prookie]

Olikin jo päässyt unohtumaan koko saatanan Subbuteo. Ala-aste ikäisenä tuota kovasti yriteltiin opetella pelaamaan. Eihän siitä tullut yhtään mitään, kun ei oikein pelin sääntöjäkään osannut.

Muilla junnuilla oli tietenkin Commodoret tai Amigat, mutta itse sain vain Amstrad CPC:n. Suomesta ei juurikaan saanut laitteeseen pelejä, niin niitä täytyi kirjeitse tilata Englannista. Täyttä paskaahan suurin osa peleistä oli. Varsinkin futispelit oli järjestään täyttä kuraa. Football Manager 2 aiheutti pettymyksen. Luulin että peli on rikki kun pelaajat ei reagoinut mihinkään näppäimiin. Myöhemmin selvisi että sehän onkin vain manageripeli.

 

[JZZ]

Super Mario 3. Ainoa peli, jota en koskaan päässyt läpi. Aivan naurettavan hankala. On se nykyään helppoa, kun pääosin peleissä voi kuolla ihan niin monta kertaa kun haluaa, ja aloittaa aina edellisestä checkpointista, ja peliä voi jatkaa seuraavalla kerralla siitä mihin edellisellä kerralla jäi. Jo pelin keskimääräinen läpäisypituus, (hiukan yli 5 tuntia) tekee siitä käytännössä mahdotonta, kenellä oikeasti on tuohon aikaa ilman warppeja? Ja huippupelaajatkin läpäisee tuon ilman warppeja hieman reilu kahteen tuntiin.

Tietty sitten seuraavana Crash Bandicoot, joka oli jo ihan naurettava pikselitarkkoine hyppyineen. Siinä onneksi taisi olla elämiä ja checkpointteja ihan eri tavalla.

 

[Gotterdam]

Slapshotia oli myös pakko pelata, koska se oli ainoa mahdollisuus pelata jääkiekkoa. Olihan tämäkin ihan järkyttävää:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=u3xEhBMjHLM

Onneksi jossain vaiheessa tuli Superstar Icehockey, joka oli jo aivan luksusta tuohon nähden. Se aiheutti vaan sitten aggressiivisuutta pelaajien kesken.

He scores! *läpyläpyläpy*Kauhea peli kun toiseen päähän luistelu vei vuoden

 

[Orvo Muusi]

Boulder Dashia (C64) tuli kaverin kans pelattua niin paljon että että muutamana yönä näki unta että on myyrä joka väistelee kiviä. Mutta olihan hyvä peli :)

 

[Rommeli]

Niin oli, mutta minäkään en muista enää mikä se kysymys oli mihin piti kirjoittaa vastaus sopivan kirjoitusvirheen kanssa, muuten se meni väärin.

Se väärä vastaus oli muuten "Via doloroso". Jos kirjoitti "Via Dolorosa", oli vastaus virheellinen.

Mistä lie tuokin sitten päähän putkahti.

 

[redlate]

Diablo. Kun kuolo korjasi ja se korjasi usein. Kaikki kamat jäi ruumiin tykö. Sitten tyhjin käsin hakemaan sydän kurkussa jonkin helvetillisen loppumonsterin luota. Piti ihan eri lailla varpaillaan kun nykymeininki.

 

[Rommeli]

World Cup Carnival 1986 oli ihan karmea pettymys. Ostetussa paketissa oli todella paljon kaikkea extraa mukana, ainakin jotain julisteita. Näiden pohjalta odotukset oli korkealla. Mitä sitten saatiin. Saatiin tämmöistä:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=byOIGU25ddc

Vuoden 1990 jalkapallokisoista oli kanssa joku lähes yhtä onneton peli, mutta sen suhteen ei olleetkaan odotukset yhtä korkealla.

Slapshotia oli myös pakko pelata, koska se oli ainoa mahdollisuus pelata jääkiekkoa. Olihan tämäkin ihan järkyttävää:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=u3xEhBMjHLM

Onneksi jossain vaiheessa tuli Superstar Icehockey, joka oli jo aivan luksusta tuohon nähden. Se aiheutti vaan sitten aggressiivisuutta pelaajien kesken.

Tuolla vuoden 1990 futiksella viitannet peliin Italy 90. Ei tuo nyt ihan sysipaska sentään ollut, vaikkei toki mikään suuri klassikkokaan. Tuli jonkin verran veivattua kuusnepalla joka tapauksessa.

Slapshot oli tosiaan aivan kamala peli ja ensimmäinen kiekkopeli, jota pelasin. Sellainen erikoisuus tuossa oli, että maalivahtia ohjattiin itse myös. Torjuntavaihtoehtoja oli kokonaiset kaksi, ylös ja alas ja torjunnasta toipuminen kesti suunnilleen viikon.

Superstar Icehockey oli myös kovassa käytössä ja myöhemmin, kun sain kuusnepaan levyaseman tuo päivittyi American Icehockeyyn. Itse peli oli ihan sama, mutta tuossa oli mukana myös kevyttä managerointia ja kausia.

 

[jake styles]

Muuten vaan traumat jätti The Detective -peli, jossa selvitettiin murhaa hotellissa. Hotellista löytyi aina välillä murhattuja ihmisiä, ja kun sellaisen ensi kerran näki niin peli meni pauselle, ja semmonen saatanan pelottava hautajaismusiikki alkoi soimaan, pelästyin sitä joka ikinen kerta. Sitä peliä en koskaan läpi päässyt, aina joko lopetin kesken tai sitten minut ammuttiin pimeään huoneeseen kun aikaraja tuli vastaan.

Tuo The Detective oli muuten pelottava omastakin mielestä. Samoin oli Friday The 13th, nuo tunnetuista biiseistä lainatut täysin asiaankuulumattomat musiikit ja sitten pärähtää kesken kaiken se karmaiseva kuolinhuuto :O Itse pelihän oli varsin itseään toistava kokemus, mutta niin vain sitä tykkäsi itseään kiduttaa.


Pelien latauksesta kasetilta joku jo mainitsi - jossain vaiheessa oli kuusnepa tyyliin kolme viikkoa putkeen virrat päällä kun omalta kasetilta Monty On The Runin lataus ei onnistunut läheskään joka kerta. Siispä se kannatti jättää päälle kun oli kerran latautunut. Oli sitten ennen pitkää kuusnelosraukan muuntaja aikamoinen tulikivi..

 

[hablaa]

2) Mars saga C-64:lla, eipä kopsattuun diskettiin mitään koodeja ollut millä olisi päässyt takas sisälle sinne alamaailmaan.

!!! Olet varmaan ainoa ihminen (itseni lisäksi) joka tuota on pelannut, siltä ainakin vaikuttaa. Ottaisin tästä uusintaversion milloin hyvänsä, mutta tuskinpa tapahtuu ikinä, valitettavasti.

Laitetaan jatkona ketjuun myös kuusnepalla Impossible Mission. Ehkä "nomen est omen", mutta ikinä ei auennut mitä siinä loppuviimeksi pitää tehdä. Vaikka kuinka monet huoneet kävi läpi.

Ah, ja toinen. Zak McKracken and the Alien Mindbenders. Tuli vähän Maniac Mansionin jälkeen, yhtälailla Lucasartsin point-n-click. Yhdessä kohtaa kolme alkuasukasta pomppii tietyssä järjestyksessä, ja tämä pitää itse ottaa talteen, koska sitä ei ikinä näe enää uudestaan. Ja tuota järjestystä tarvitaan pelin lopussa.

 

[Spire]

Super Mario 3. Ainoa peli, jota en koskaan päässyt läpi. Aivan naurettavan hankala. On se nykyään helppoa, kun pääosin peleissä voi kuolla ihan niin monta kertaa kun haluaa, ja aloittaa aina edellisestä checkpointista, ja peliä voi jatkaa seuraavalla kerralla siitä mihin edellisellä kerralla jäi. Jo pelin keskimääräinen läpäisypituus, (hiukan yli 5 tuntia) tekee siitä käytännössä mahdotonta, kenellä oikeasti on tuohon aikaa ilman warppeja? Ja huippupelaajatkin läpäisee tuon ilman warppeja hieman reilu kahteen tuntiin.

Tietty sitten seuraavana Crash Bandicoot, joka oli jo ihan naurettava pikselitarkkoine hyppyineen. Siinä onneksi taisi olla elämiä ja checkpointteja ihan eri tavalla.

Crash Bandicoot meni kyllä läpi, mutta yritäpä kerätä kaikki timantit, avaimet ja muut. Timantteja saatiin mm. hajottamalla kaikki laatikot kentästä. Alkuperäisessä pelissä jo hajotetut laatikot eivät kuitenkaan tallentuneet checkpointien myötä, joten käytännössä sinun oli hajotettava ne kaikki ilman että kuolit kertaakaan. Loppupään kentissä se alkoi olemaan jo melko mahdotonta, Lost City (vai oliko Sunset Vista) on jäänyt mieleen pahimpana esimerkkinä.

SMB 3 oli myös lapsena mahdotonta läpäistä. Täytyy silti ihailla kuinka paljon erilaisia salaisuuksia siihenkin peliin oli saatu upotettua, aivan vallankumouksellinen videopeli ja tykkään pelata sitä edelleen.

Tähänkin ketjuun voisin listata näitä "pelitraumoja" vaikka kuinka paljon, mutta mainitaan nyt ensin mieleen tuleva, eli Tomb Raider III. Rakastin peliä nassikkana, seikkaileminen erilaisissa kiehtovissa ympäristöissä osui omaan makuhermooni täysin. Mutta voi helvetti että oli nassikkana vaikea peli, täynnä epäreiluja äkkikuolemaan johtavia ansoja, joita ei voi melkein mitenkään ennakoida. Kentissä eteneminen oli usein vaikeaa kenttäsuunnitelun takia. Vetäessäsi vivusta tai kytkimestä, et aina voinut tietää mitä se teki. Liian usein ne avasivatkin jonkin oven toiselta puolelta kenttää, jonne on hyvin tuskallista pyrkiä kaikkien millintarkkojen hyppyjen ja muiden ansojen takia. Pienikin virheliike johti aina kuolemaan.

Eikä siinä vielä kaikki, kuten Ostos tv:ssä sanottaisiin. Et myöskään voinut tallentaa peliä halutessasi. Jouduit keräämään ns. Save Game Crystalleja matkan varrelta. Yhtä kristallia kohden pystyit tallentamaan pelin yhden kerran, eikä niitä todellakaan löytynyt paljon. En päässyt peliä koskaan läpi, vaikkakin melkein puoleen väliin ilman minkäänlaista ulkopuolista apua, joka sekin kuuluisi paremmin tuonne humble brag- ketjuun.