Tyylipisteitä 0, sarjapisteitä 2
Raahauduinpa minäkin räntäsadetta uhmaten hallille, enkä malta olla avaamatta virtuaalista leipäläpeäni. Siis sekalaisia havaintoja itse ottelun ja tämän keskustelun innoittamana:
Siihen nähden, että TPS on umpisurkea tahdoton alisuorittaja ja hitaimmatkin ovat viime aikoina ymmärtäneet tuntea itsensä petetyiksi, oli hallilla _tiistai-iltana_ kohtuullisesti kansaa. Täysin kädetön TPS:n markkinointiosasto oli ilmeisesti tehnyt onnistuneen siirron ainakin koululaislippujen kaupittelussa.
Tästä tulikin mieleen yleisömäärän kelvollisuus TPS:n peliesityksen laadun tai kiinnostavuuden indikaattorina. Kaipaamani vertailu lienee tilastojen puutteessa mahdoton suorittaa, mutta olen valmis tarjoamaan hallilla vapaavalintaisen juoman sille, joka onnistuu kertomaan minä vuonna TPS:n yleisökeskiarvo on edellisen kerran syyskaudella (ennen marras-joulukuuta) edes lähennellyt ennakkoon asetettua tavoitetta. Tulee hakematta mieleen eräskin taannoin mestaruuskausi, jolloin markkinointipäällikkö selitti erään alkusyksyn ottelun jälkimainingeissa runsaan 4000 ihmisen yleisöryntäystä mm. formulakisoilla ja lämpimällä säällä...
No joo, pelistä: jopa oli sekavaa ja paikoitellen varsin valjun oloista puurtamista. Ihan sarjaohjelmaa vilkaisemattakin olisi voinut aavistaa, että joukkueet ovat pelanneet viime viikkoina pelejä "kohtuullisella" tahdilla. Tämä oli juuri niitä pelejä, joita toivoisi sarjaohjelman laadinnasta vastaavien tahojen näkevän. Olisivat luultavasti ylpeitä luomuksestaan.
Ettei tulisi liian synkkää kuvaa, todettakoon heti alkuun, että kaikenkarvaisesta sekoilusta huolimatta turkulaisena voi olla tyytyväinen ainakin kotijoukkueen peli-ilmeeseen. Ei se kaunista jääkiekkoa ollut, mutta TPS esiintyi edukseen taistelemalla miehekkäästi pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen. Asennetta riitti ja homma pysyi kasassa alusta loppuun. Se riitti tällä kertaa, onnistumisen suo joukkueelle.
Tepsin pelissä on ainakin kahden viimeisen koitoksen perusteella ilmiselviä ongelmia. Maalinteko tökkii, syötöt tökkivät, järjestelmälliset hyökkäykset ovat kuihtuva luonnonvara ja aiemmin hurmannut ylivoimapeli on sekaisin. Mielestäni mainituille ongelmille on olemassa ainakin yksi yhteinen nimittäjä: Tepsin pelistä puuttuu vauhtia.
Tämä on tietysti karusti sanottu nykyisen päättömän "vauhtikiekon" aikakaudella, mutta eilenkin näytti siltä, että TPS ajautui jatkuvasti ongelmiin, koska kiekkoa haudotaan väärissä paikoissa ja väärään aikaan. Pakit eivät saa helppoja perusavauksia kohdalleen, kun pienen (mutta riittävän) jahkailun seurauksena useimmiten tulee kiire antaa kelvollista syöttöä kolmea metriä kauemmas. Pelin rytmi hajoaa ja vauhdikkaat hyökkäykset, jotka helpottaisivat elämää vastustajan kenttäpäädyssä, kuihtuvat heti alkuun. Näin minä sen näin.
tapparan peliä en viitsi sen suuremmin kommentoida, kun siitä ei ole juuri mitään kaunista sanottavaa. Tästä kuluneesta puheenaiheesta todettakoon yleisellä tasolla, että TPS ei kovin pahasti jäänyt kakkoseksi hirvittävässä mailahäirintäpelissä. Se taas ei minusta ole edelleenkään porkkanapöksyjen vika, että SM-liigassa kannattaa pelata, hmm... aktiivista häirintäpeliä. Tuomari viheltää (tai sitten ei...) minkä hyväksi näkee ja fiksut pelaavat sen mukaisesti.
Helpoista maaleista tekee myös mieleni sanoa muutama sananen. Vai pitäisiköhän sanoa "helpoista"? Eilen niitä kuulemma taas nähtiin. Jokainen aktiivinen kiekkokuluttaja nähnee vuositasolla tusinoittain tilanteita, jossa suorassa hyökkäyksessä kiekollinen pelaaja lähtee sivuliikkeeseen ja ampuu suorasta luistelusta, itsensä ja maalin välissä olevan puolustajan jaloista laukauksen (parhaimmillaan vielä maalivahdin liikesuunnan vastaisesti), ja kas kummaa: näistä tilanteista tulee tusinoittain maaleja. Ja aina yhtä helposti...
Minusta esim. ottelun voittomaali ei siis ollut "helppo". Tilanteessa oli yksi hyvä suoritus (Kauppinen), yksi kehno suoritus (puolustaja) ja yksi resurssien rajoissa suoritettu perustoiminto (Lehto), joskin tulokseton sellainen. Mitä tulee tapparan maaliin, en melko suoralla linjalla (laukauksen suhteen) istuneena voi moittia kuta kuinkin virheettömän illan pelannutta Ellua. Jälleen: suora hyökkäys, hyvä sivuttaisliike, laadukas (nopea, kova, tarkka) laukaus jättösyötöstä ja kaksi (2) omaa puolustajaa maskissa. "V***u, ei se seula saanut totakaa kii..."
Olen joskus miettinyt, että auttaisikohan näiden "helposti" ja "esteettömällä näkymällä" päästettyjen maalien arvioinnissa esim. se, että videotaululla näytettävät hidastukset tulisivat hallin päädyistä kuvatuilla otoksilla. Valtaosa katsojistahan istuu kaukalon pitkillä sivuilla ja näkee tilanteet aivan eri tavalla kuin maalivahti. Just a thought.
Kauniiksi lopuksi vielä muutama irtohuomio muutamasta kotijoukkueen pelaajasta:
Taisi olla Jet Ace, joka kehui Marko Kauppista "vaaralliseksi". Tästä olen mitä suuremmissa määrin samaa mieltä. Harmillinen puoli asiassa on se, että Kohu on tasapuolisen vaarallinen molemmille joukkueille. Monipuolisella miehellä on hanttamaiset kädet ja Mika Lehtisen rohkeus, mutta kolikon kääntöpuolena ovat Martti Järventien tilannetaju/ riskienhallintakyky ja Tom Koiviston puolustajan taidot. No, onpahan ainakin väriä kentällä?
The Sergei pääsi vaihteeksi kentälle ja onnistui tällä kertaa imitoimaan enemmän jääkiekkoilijaa kuin Notre Damen kellonsoittajaa. Tuollaisella esityksellä ansaitsee pelipaikan jatkossakin. Ei yrittänyt yhtään mitään ylimääräistä, eikä ole tarvettakaan toistaiseksi. Tepsin parhaat avaussyötöt eilen - se ei tosin ole paljoa se.
Jerkovitshiä katsellessa pohdin samaa kuin joku täällä aiemmin. Onko mies saanut lisää liikettä raajoihinsa? Päädyin kahteen mahdolliseen skenaarioon: ensimmäinen on se, että Sergein kokoinen mies on ollut kesästä saakka täysin jumissa totuttua kovemman treenaamisen johdosta ja alkaa vasta vertymään. Pelottavampi vaihtoehto on se, että katsojan silmä turtuu ankeimpaankin kohellukseen ajan myötä...
Pysytään edelleen puolustajissa: Kimmo Peltosen otteet askarruttavat eilisenkin jälkeen. Mies tuo elävästi mieleen jo mainitun Martti Järventien syksyllä 2000. Hyvät ja huonot suoritukset vaihtelevat noin suhteessa 50-50. Mitään välimuotoja ei ole. Toivoa antaa tietenkin se, että Marankin kohdalla tuo suhde kääntyi kevättä kohden selvästi positiivisen puolelle.
Aiemmin jo ihmeteltiin Peltsin ailahtelevaisuuden syitä. itse keksin yön unettomina tunteina mm. seuraavia selittäviä tekijöitä: loukkaantunut käsi ei ole aivan 100% kunnossa, vaikka onkin ns. normaalisti parantunut (vrt. Lehtinen, Mika); kenties edellisestä johtuen "päänsisäinen" pelituntuma on vielä hakusessa; edelleen vammasta johtuen itseluottamus ja uskallus ovat hieman kateissa tiukoissa paikoissa; last but not least - miehellä on liian kovat paineet ja (omat) odotukset, jotka heijastuvat yliyrittämisenä ja huonoina ratkaisuna. Tämä oli siis pääosin puhdasta spekulointia ilman parempaa tietoa.
Aiemmin ketjussa esiintyi myös spekulointia aiheesta Jason Elliott, itseluottamus ja joukkueen itseluottamus. Jutustelusta tuli mieleen Antero Niittymäki toisena liigakautenaan: nuorukaisella raskas armeijavuosi, alkuun epäonnistumisia, itseluottamus tippui jne. Kuten monet varmasti muistavat Niittymäen kohdalta tai tietävät muuten, miten maalivahdin tietty epävarmuus heijastuu koko joukkueen peliin. Tuolloinhan TPS oli kuin eri joukkue omassa päädyssä, kun maalissa oli Norrena.
Mitä tästä opimme? Luultavasti emme mitään, ihmisiä kun olemme, mutta ounastelen Jasonin pienoisten ongelmien johtuneen juuri epävarmuustekijöistä, joka puolestaan on heijastunut koko porukan tekemisiin. Jasonhan ei ole varsinaisesti kovin helpossa paikassa aloittanut TPS-uransa (iso kaukalo, kovat paineet edeltäjien ja ykkösen roolin vuoksi, ailahteleva joukkue). Mikäli näin on, tilanteeseen ei auta mikään muu kuin aika ja onnistumiset. Toivottavasti eilinen esitys antoi uskoa huomiseen kaikille osapuolille.
Jokohan tämä riittäisi...
