TPS-osion keskustelun taso nyt ja tulevaisuudessa

  • 8 359
  • 51

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Itäinen pitkä kirjoitti:
Järkevälle huhu- ja spekulaatiothreadille olisi minusta tarvetta.

Jatkiksen keskustelut perustuvat lähes täysin spekulaatiolle, joten sikäli tiukka moderointilinja oudoksuttaa. Olen ennenkin tästä puhunut mutta tietyillä tahoilla moderointijengissä pipo kiristää aivan järjettömästi palstan tosialliseen merkitykseen nähden.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Niin.. mielestäni modet tekevät itselleen karhunpalveluksen sulkemalla TPS-palstan ainoan huhuketjun. Tällöin ns. spekulaatiot ja huhut siirtyvät väkisinkin ketjuun TPS 2006-07 jolloin keskustelun taso laskee entisestään ja myös tuon palstan oikea tarkoitus ei tule esiin. Kaikilla muillakin SM-liiga joukkueilla on oma huhupalstansa, jossa heitetään tietoja aivan yhtä suurella totuuspohjalla kuin täällä TPS:n osiossakin. Joten mielestäni näin ensi kauden joukkueen julkistamisen alla olisi ensiarvoisen tärkeänä.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tuon fantasiadrafti ketjun voisi kyllä korvata huhuketjulla, jossa vaatimuksena olisi, että huhulla olisi edes joku pohja ja realistisuus. Oli se sitten kuultu pankkiautomaattijonossa tai bongattu kiikareilla ruissalon lintutornista agentin kädessä olevasta sopimuksesta.

Muuten on tärkeää, että keskustelun tasoa koitetaan täällä pitää yllä. Sillä taataan se, että saadaan yhä useamat TPS-henkiset lukemaan tätä osiota, vaikka eivät välttämättä itse kirjoitakkaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Speedye kirjoitti:
Tällöin ns. spekulaatiot ja huhut siirtyvät väkisinkin ketjuun TPS 2006-07 jolloin keskustelun taso laskee entisestään ja myös tuon palstan oikea tarkoitus ei tule esiin.

Olen täsmälleen samaa mieltä muuten, mutta nyt näyttää siltä, että koko TPS-osio on hiljentynyt. Ei minkäänlaista liikettä oikeastaan yhdessäkään ketjussa. Tuo pygmalionin avaama Roster Watch on hyvä juttu, mutta uskaltaako sinnekään kukaan kirjoittaa ennen kuin ensi kauden joukkue on selvillä?

Pressiboxi tuossa kirjoittelikin, että yleensä Jatkoajassa on saanut spekuloida, mutta nyt tämä on tässä osiossa kielletty. Viime viikolla(?) tuli käsky, että kaikki huhuilut fantasiadrafti-ketjuun, mutta nyt se on suljettu. Toki homma siinä ketjussa loppupeleissä ampui yli, mutta viikon pelikielto pahimmille fantasijoille olisi ollut varmasti parempi ratkaisu kuin pistää koko ketju hiljaiseksi.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Grainger kirjoitti:
Olen täsmälleen samaa mieltä muuten, mutta nyt näyttää siltä, että koko TPS-osio on hiljentynyt. Ei minkäänlaista liikettä oikeastaan yhdessäkään ketjussa.
TPS on kesälomilla, huhuketju lukossa, ja 06-07- ketjussa ei saa spekuloida. Eipä löydy semmosta ketjua mihin minulla, satunnaiskirjoittajalla olisi mitään lisättävää. Kyllä tämä TPS- osio tästä virkoaa, jahka joukkue julkistetaan.

Jatkakaa toki kirjoittelua, mielenkiinnolla näitä luetaan, vaikkei itsellä mitään asiaa olisikaan.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jos haluaa kirjoittaa TPS: ään liittyvistä huhuista ja spekuloida, se on mahdollista täällä Sivuilla keskustellaan myös TPS:n futiksesta ja katsomokulttuurista.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ketähän tämä fantasiointi mahdollisista pelaajista sitten oikein närästi...? Fantasioida saa (ja pitää) makuuhuoneessa naisen kanssa, fantasioida saa työpaikalla kaverien kanssa upeista autoista ja fantasioida saa anopin kanssa siitä, miten hänen tyttärensä voisi saavuttaa vielä enemmän onnea, siitä mitä nyt on annettavana.

Miksi ei tähän joukkoon tummaan mahdu fantasiointi meidän joukkueen tulevista neppailijoista? Ei kai oikeasti ketju nyt NIIN paljon yli ampunut? Allekirjoittanut tunnustaa kirjoittelussaan huonon maun ylittävän tason useinkin, mutta asiallisiakin "fantasiointeja" moni on kirjoittanut.

Konservatiivinen linja on ok ja demokratian nimissä tyydyn siihen, mutta raja oppositioon on hyvin ohut...mietityttää.

Mitään rakentavaa en tälle palstalle ole koskaan saanut aikaiseksi...ennemmin on ollut kyse oman fiiliksen esiin tuominen niin hyvässä, kuin pahassa. Erittäin läiheinen foorumi siis...ja jo helvetin monta vuotta (vuodesta -97?, Kiekkopesä R.I.P.)

Mutta ok...asiallisempaa linjaa siis ilman lentäviä spekulointeja. Hyvin maltillista...ja näillä näkymillä/ajatuksilla niin saatanan tylsää.

Jengi on puhunut, tähän tyydytään.
 
Viimeksi muokattu:

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vanha Len kirjoitti:
Ketähän tämä fantasiointi mahdollisista pelaajista sitten oikein närästi...?
Ilmoittaudun heti! Tuo fantasiadraftiketju oli pääosin sellaista roskaa, ettei mitään määrää. Ehdottoman positiivinen asia oli tietenkin se, että roskaa ja paskaa oli helpompi välttää, kun se pysyi omassa ketjussaan.

Tehtäköön selväksi muutamille kirjoittajille, että fantasiat ja huhut ovat kaksi täysin eri asiaa. Huhu tarkoittaa sitä, että joku on ehkä kenties mahdollisesti joskus tulossa TPS:aan ja fantasia taas niitä omia päiväunia. Jos joku kokee jonkinlaista syrjintää sen takia, että ei saa kirjoitella FANTASIOITAAN, niin otan osaa. Huhuja taas voi minun puolestani latoa tiskiin vaikka joka päivä - kunhan pysyvät omassa ketjussaan.

Tällä palstalla on useita sellaisia kirjoittajia, jotka ovat uudehkoja jäseniä, iältään melkoisen nuoria, pystyvät asialliseen kirjoitteluun eivätkä kuulu mihinkään sisäpiiriin. Eikä ainakaan itseäni haittaa millään lailla, jos asialliset, hyvät kirjoittajat käyvät huhuketjussa kirjoittamassa "kuulin eilen Citymarketin kalatiskin myyjältä" -juttuja, kunhan kirjoittavat luettavia juttuja muihin ketjuihin. Selvennykseksi vielä, että asiallinen ei tarkoita huumorintajutonta.

Ja sit viel sellanen et ku tän palstan taso laksee ihan homona jos me kirjotettais kaikki vaiks tällee mielellää ilma väli merkkei ja esi merkiks kaikki yhdys sanat eriksee ni se olis aika vaikeet varmaa lukee niit !!!!!!!!!!!!! ja sit viel et jos kirjottaa iha vaa sen takii et saa kirjottaa jotai jatkiksee ni ei niis sit yleesnä oo kauheest asiaa , et aika apsurdii . ;) :D :D =)
 

Enye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuodaanpa nyt oma lusikka tähän(kin) soppaan, vaikka se tuskin ketään sen enempää kiinnostaakaan. Saanpa itselleni mielenrauhan kun olen sanottavani sanonut.

Harvemmin tuli tuohon huhuketjuun kirjoiteltua, luettua sitäkin useammin. Tottahan siellä oli paljon turhaa, mutta myös useita mielenkiintoisia viestejä. Koska en kuulu sisäpiiriin (enkä tunne sieltä ketään) ja asun kaukana, kaukana Turusta en saa mahdollisista uusista pelaajista ja uusimmista huhuista tietoa muuten kuin Jatkoajan kautta. Sinällään siis jonkin sortin huhuketju voisi olla paikallaan, kaikille valaistuksenpiriin ulkopuolella oleville.

Minua ei haittaa vaikka noita fantasiakokoonpanoja ei enää koskaan kirjoitettaisikaan, toisaalta jos jollekin on tärkeää kasata Jagr- Foppa- Selänne tyylisiä ketjukoostumuksia jonnekin niin se hänelle suotakoon. Minulla ei ainakaan ole mitään valtuuksia kertoa toisille mitä he saavat tai eivät saa kirjoittaa. Eikä oikeastaan ole haluakaan kertoa.

Vaikka en olekaan mikään vasta rekisteröitynyt tulee siltikin useammin vain seurattua keskustelua, oman jääkiekkotietämyksen ollessa vielä sen verran puutteellista ettei sitä huvita joka väliin tunkea. Lisäksi tuntuu siltä, että eriävän mielipiteen esittäjää ollaan joukolla lynkkaamassa. Jotenkin koko Jatkoajan toiminta on mennyt enemmän ja vähemmän sisäsiittoiseksi touhuksi, eikä pelkästään TPS-osiossa. Ei kait tämä nyt niin vakavaa ole, vai onko?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Annamaila kirjoitti:
Jos joku kokee jonkinlaista syrjintää sen takia, että ei saa kirjoitella FANTASIOITAAN, niin otan osaa. Huhuja taas voi minun puolestani latoa tiskiin vaikka joka päivä - kunhan pysyvät omassa ketjussaan.

Huhut/fantasiat...mitä eroa näillä termeillä lopuksi on? Eivätkö huhut perustu odotuksiin, toiveisiin, kuvitteluihin ja pöytäkeskusteluihin. Nytkin ollaan rosteriin liittämässä Bergiä ja Hurmetta. Ei kai näitä sopimuksia olla vielä julkaistu...? Fantasiointia vai toiveita? Hippasen on mielestäni menty "vakavaan" suuntaan jatkiksessa jos YKSI ketju aiheuttaa niin paljon vastareaktioita, että se suljetaan palveluntarjoajan puolelta sekä sitten vielä kirjoittajat komppaavat tätä.

Ei sen puoleen...kuten sanottua, enemmistön ääneen tyydytään eikä valiteta. Tätähän tämä elämä on. Kompromisseja.

Tuskin kukaan tuntee syrjintää siitä, ettei voi tuoda esille fantasioitaan/toiveitaan/huhuja tms. Jos tämä paljon tässä mainittu "fantasia" on mieliä kaivertanut niin olisi ehkä ollut parempi sulkea ketju välittömästi sen synnyttyä...eikä vasta sitten kun fantasiointi oli jo päässyt valloilleen, kuten ketjun otsikko antaa kirjoittajille luvan.

PS...Fantasia= mielikuvitus, kuvitteellisuus, mielikuvitustuote.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Joukkue on pelannut paremmin kuin hetkeen, mutta se ei palstan tasossa näy. Sieltä 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmenen puolivälistä asti oltu mukana ja meno on mennyt entistä syyttelevämmäksi, negatiivisemmaksi ja vittuilevammaksi. Sen sijaan hyvä tilannehuumori ja rehellinen keskustelun taito on hävinnyt tyystin. Tosin palstalle ei kai häävejä perusteluja nykyisin tarvita kirjoitteluun.

TPS-osiostakin on poistunut hyviä kirjoittajia ties minne. Osa sai varmasti tarpeeksi surkeista pelillisistä vuosista, mutta osan on ajanut helvetin katkera ilmapiirikin pois. Tähän varmaan jokainen osaa tehdä parannusta, itsekin. Ei täällä montaa kirjoittajaa ole enää mukana, kun aloitin, mutta jos homma pysyisi keskustelun osalta suht vakaana, tiedä vaikka joku palaisikin.

Erityisesti pelitavallisen keskustelun puute vaivaa mua hitosti nykyisin, kun aiemmin niitä tekstejä oli mukava lukea. Nyt kaikki on onlinerina posia tai vitutusta. Eikä siinä. Se on sitä tämän ajan viestintää ja sometusta mikä alkaa näkyä täälläkin. Pitkät laadukkaat ja pohtivat tekstit ovat yhä harvempaa herkkua.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Joukkue on pelannut paremmin kuin hetkeen, mutta se ei palstan tasossa näy. Sieltä 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmenen puolivälistä asti oltu mukana ja meno on mennyt entistä syyttelevämmäksi, negatiivisemmaksi ja vittuilevammaksi. Sen sijaan hyvä tilannehuumori ja rehellinen keskustelun taito on hävinnyt tyystin. Tosin palstalle ei kai häävejä perusteluja nykyisin tarvita kirjoitteluun.

TPS-osiostakin on poistunut hyviä kirjoittajia ties minne. Osa sai varmasti tarpeeksi surkeista pelillisistä vuosista, mutta osan on ajanut helvetin katkera ilmapiirikin pois. Tähän varmaan jokainen osaa tehdä parannusta, itsekin. Ei täällä montaa kirjoittajaa ole enää mukana, kun aloitin, mutta jos homma pysyisi keskustelun osalta suht vakaana, tiedä vaikka joku palaisikin.

Erityisesti pelitavallisen keskustelun puute vaivaa mua hitosti nykyisin, kun aiemmin niitä tekstejä oli mukava lukea. Nyt kaikki on onlinerina posia tai vitutusta. Eikä siinä. Se on sitä tämän ajan viestintää ja sometusta mikä alkaa näkyä täälläkin. Pitkät laadukkaat ja pohtivat tekstit ovat yhä harvempaa herkkua.

Ymmärrän yskän, mutta kysynpähän vain, että tarviiko tepsin tilannetta nykyään sen enempää arvioida? Ja oikeastaan voisi myös kysyä, että miksi ne laatu kirjoittajat ovat hävinneet kun ei ollakkaan mikään suurseura? En ole ollut tällä palstalla kovin pitkään, mutta luin paljon tätä monia vuosia, ja useasti huomasin, miten moni nimimerkki alkoi suoltamaan samaa paskaa kuin nykyiset nimimerkit. Onhan täällä monia ketjuja jäljellä mistä voi tarkistaa nuo "onlinerit" kun vitutti.

Ja onhan täällä nykyäänkin monta hyvää nimimerkkiä, jotka kirjoittavat pitkää laadukasta tekstiä. Itseasiassa paljon laadukkaampaa täällä mielestäni on nykyään kuin ennen. Täällä oli joskus usea nimimerkki, jotka suurinpiirtein kirjoittivat esseen tepsin jokaisesta hyökkäyksestä ja se oli todella raskasta luettavaa. "hieno viesti, vastaan tähän rakentavasti myöhemmin ylihuomenna". Ok.
 

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Piti oikein tarkistaa kuinka kauan on itse täällä jaksanut notkua ja onhan siitä aikaa. 2005 3.7 aloitin.
Täytyy kompata kyllä, että joku mainitsi facebookin muusikoiden.net-sivuston olevan täyttä kuraa pääosin, mutta kyllä Tepsin jatkoaikaosio tulee hyvänä kakkosena. Jos joku ihmettelee, että miksi sitten notkun näillä sivuilla, niin vastaus on että siksi kun soittaminen ja lätkä kiinnostaa. Taso on ehdottomasti laskenut ja negatiivisuus lisääntynyt, lisäksi itseäni häiritsee tapa jolla useat luulevat olevan toisiaan parempia asiantuntijoita tai välillä moderaattoreita siten että neuvovat mihin osioon saa kirjoittaa mitäkin.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Piti oikein tarkistaa kuinka kauan on itse täällä jaksanut notkua ja onhan siitä aikaa. 2005 3.7 aloitin.
Täytyy kompata kyllä, että joku mainitsi facebookin muusikoiden.net-sivuston olevan täyttä kuraa pääosin, mutta kyllä Tepsin jatkoaikaosio tulee hyvänä kakkosena. Jos joku ihmettelee, että miksi sitten notkun näillä sivuilla, niin vastaus on että siksi kun soittaminen ja lätkä kiinnostaa. Taso on ehdottomasti laskenut ja negatiivisuus lisääntynyt, lisäksi itseäni häiritsee tapa jolla useat luulevat olevan toisiaan parempia asiantuntijoita tai välillä moderaattoreita siten että neuvovat mihin osioon saa kirjoittaa mitäkin.

Käy ihan mielenkiinnosta tepsin osion viimeisessä sivulla ja vertaa nykypäivään. Eipä juttujen tasossa hirveästi eroa ole, vaikka mitään varsinaista kriisiä ole ollut. Potkuja sinne ja tänne vaadittu. Sitten jos jaksaa kaivaa oikeasti paskojen vuosien ketjut, niin huhheijaa mitä settiä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ymmärrän yskän, mutta kysynpähän vain, että tarviiko tepsin tilannetta nykyään sen enempää arvioida? Ja oikeastaan voisi myös kysyä, että miksi ne laatu kirjoittajat ovat hävinneet kun ei ollakkaan mikään suurseura? Onhan täällä monia ketjuja jäljellä mistä voi tarkistaa nuo "onlinerit" kun vitutti.......

Ja onhan täällä nykyäänkin monta hyvää nimimerkkiä, jotka kirjoittavat pitkää laadukasta tekstiä.

Mitä tarkoitat, että tarvitseeko Tepsin tilannetta arvioida? Kaukalossa vai kaukalon ulkopuolella? Siihen on omatkin ketjunsa. Mutta kyllä menestys tai menestymättömyys varmasti näkyy palstan kirjoittajien volyymissa, mutta myös kirjoittamisen laadussa/aktiivisuudessa. Niin naurettavalta kuin se tosifanista tuntuukin.

En väittänyt etteikö onlinereita olisi ollut ennenkin, oli kyllä. Mä väitän, että palsta on paljon negatiivisempi ja hyökkäävämpi yksittäistä kirjoittajaa kohtaan. Jos olet noin kauan palstaa seurannut, niin olet varmaan moisen laittanut merkille? Mun perspektiivi on se jotain 13 vuotta ja ylikin varmaan.

Sitäkään en väittänyt, että eikö vielä olisi laadukkaan tekstin kirjoittajia, jotka ovat pituudeltaan hyviä. Jotain @Mr.Fox :in kvartaali-alustuksia tai @FutureHockey :n syväluotaavia uusien pelaajien ketjualustuksia on upeaa lukea, mitkä luovat uskoa yhä ja se on kaukana tölvimisestä. Näissä yhdistyy huumori, tieto, tekstin laadukas kieliopillinen rakenne sekä pohdinta.

Harvemmin enään pelin jälkeen päästään edes pienessä mittakaavassa yhden kappaleen verran samaan, kun pinnalla on vitutusketju tai positiivisuusketju, jotka täyttyvät onlinereista tai ranskalaisista viivoista tyyliin

-”Rämö
-Pakit
-Raipe
-Jore - karhu”

Joskus jaksoin nostella jotain pelitapaketjuja ylös, mutta nykyään jo laiskemmin. Nuo melko tunteikkaast ketjut plus sun muut potkuketjut kirvoittavat koville keskinäisille väännöille, vaikka sieltäkin voi parodian aistia, joille on paikkansa. Tuli itsekin joku Veltolle kenkää - ketju vähän kevennyksenä avattua ja osalle toimi, osalle ei.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Joskus jaksoin nostella jotain pelitapaketjuja ylös, mutta nykyään jo laiskemmin.

Näitä pelitapaketjuja olen joka vuosi avannut ja olen yrittänyt haastaa jengiä kirjoittamaan niihin, mutta ei lähde lentoon. Ei sitten yhtään.

Kärsimättömyys on ajan ilmiö. Kovin monessakin paikassa. Ennen kaikkea sisällöntuottamisessa. On helppo lukea onelinereita. On helppo suoltaa merkityksettömiä onelinereita. Tehdä vain se näennäinen, vaivaton ja annettu. Ja sit ihmetellään ku ura ei etene ja palkka ei nouse.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näitä pelitapaketjuja olen joka vuosi avannut ja olen yrittänyt haastaa jengiä kirjoittamaan niihin, mutta ei lähde lentoon. Ei sitten yhtään.

Pelitapaketjut taisivat kuolla lähinnä sen takia, ettei Raipen pelitavasta ole enää löytynyt ihan kauheasti ulisemisesta.

Uusilla pelaajilla ja uudella pelikirjalla kauteen lähteneellä joukkueella olisi vaan pitänyt uuden pelikirjan mukainen pelaaminen olla kunnossa jo 5 ensimmäisen pelin jälkeen. Sitä ulinaa Raipen paskuudesta voi lukea pelitapaketjuista.

Ja onhan joukkueessa pelitavallisiakin puutteita edelleen, mutta puutteet johtuvat lähinnä siitä, että ei ole rooliin sopivia pelaajia. Yksi perinteinen pelinrakentamiseen pystyvä sentteri puuttuu edelleen, pakkien avaussyöttöpelaamista on suorittamassa Larssonin tapaiset ”lahjakkuudet”, ylivoimiiin viivapelotteeeksi ei ole ketään jne.

Ja tämän hetken ulina häviöistä on jo niin koomista, että parempi olisi varmaan olla kirjoittamatta mitään. Kolme pelaajaa(Weinger,Ortega, Korpikoski) korvattiin jo aiemmin junnuilla/rotaatiolla ja nyt kun toiset kolme pelaajaa(Nurmi, Pajuniemi, Iskhakov) on korvattu junnuilla/rotaatiopelaajilla, niin Tepsin pitäisi edelleen painaa voitosta voittoon.

Mutta tämä tästä. Eteenpäin ja kohti uutta ulinaa, kun seuraavista viidestä pelistä Tepsi ei voitakaan A-junnuilla 15 pistettä, vaikka Jukurit, Saipa ja Sport ovat sarjataulukossa Tepsin alapuolella.
 
Viimeksi muokattu:

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse ollut palstalla jäsenenä noin 15 vuotta ja aikalailla jatkoajan alusta asti seurannut touhua. Voi olla, että aika kultaa muistoja, mutta kyllä esim Pygmalionin (muistanko oikein) kirjotuksia on ikävä. Omasta mielestä kirjoitusten taso on mennyt alaspäin, tottakai siihen vaikuttaa TPS:n pitkä menestymättömyys ja sitä kautta lisääntyneet kaikki on paskaa, paitsi kusi -viestit. Ja varmasti kun itselle on tullut se 20 vuotta ikää lisää, niin näkyy myös omassa ajatusmaailmassa ja siinä millasia keskusteluja haluaisi lukea.
Totta kai loppupeleissä kaikki kirjottaa mitä haluaa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Hiukan päälle kuusi vuotta olen tänne spämmäillyt, enkä itse ole todellakaan tämän keskustelupalstan tasoa nostanut. Kuitenkin on todettava, että taso on muutenkin ollut tosiaan laskussa. En tosin usko, että sitä erityisesti nostaa palstapoliisina toiminen, muiden viestien tasosta valittaminen tai muukaan menneiden legendaaristen nimimerkkien perään haikailu.

Jos on ketju, jonka nimi on esimerkiksi vitutuskejtu, niin sinne jengi kirjoittelee vituttavia fiiliksiään esimerkiksi kun pelaaja loukkaantuu. Tuollaisen topicin tarkoituksena ei ole analysoida jotain mailan jäykkyyden vaikutusta laukauksen kovuuteen tms. Jostain syystä sinnekin joku löytää itsensä avautumaan, että nyt ei saisi vituttaa kun ollaan jossain sijalla 4. Keskustelu tällä palstalla ei varsinaisesti varmastikaan hyödytä ketään, mutta kaikista vähiten hyödyttää se, että palstan meinikinä näyttää olevan lähinnä valittaminen muiden viesteistä. Posiketjuun jengi kirjoittaa positiivisista fiiliksistä ja vitutusketjuun negatiivisista. Niiden tarkoitus ei ole olla mitään muuta. Se, että niissäkin on jotain avautumista vääränlaisista viesteistä kertoo ehkä siitä, että niiden tarkoitus on väärinymmärretty? Kaikissa ketjuissa ei kirjoiteta samaa genreä.

Itse en ole koskaan kirjoittanut minkäänlaista analyysiä pelitapaketjuihin, enkä myöskään tule kirjoittamaan, sillä se ei ole sellainen juttu josta olisin kiinnostunut erityisesti kirjoittamaan, tai jota suoraan sanoen ymmärtäisin tarpeeksi. On kuitenkin selvää, että tuollaisiin "oikeita asioita" käsitteleviin topicceihin kirjoitetaan eri tavalla kuin ketjuun jossa käsitellään "Huhuja, mutuja ja HTT-spekulaatioita". Palstan tason todellisesta laskusta kertoo suoraan case Lantta, jossa yhden nimimerkin hauska trollailu sai ihmisissä niin syviä traumoja aikaan, että moderaattorit joutuivat puuttumaan keskusteluun. Tämä siis topicissa, jossa käsitellään "mutuja", joiden ei määritelmällisestikään tarvitse perustua mihinkään paitsi johonkin yleiseen tunteeseen.

Palstan tason ehkä kaikkein pohjimmiltaan surullisin tasonmittari on kuitenkin se määrä viestejä, joissa sivutaan palstakirjoittajien persoonaa tai mielenterveyttä tavalla, joka on mielestäni syvällisesti vastenmielinen. Ikään kuin jääkiekkoa seuraavien ihmisten ei pitäisi elää tunteella katsoessaan pelejä. Nyt ehkä kun kaikki katsovat pelejä kotoaan, kesken pelin palstalle kirjoittaminen on lisääntynyt(?), Yhtä kaikki, jos ei seuraa Tepsiä sen takia että on siihen jotenkin emotionaalisesti sitoutunut, niin mitä pointtia koko hommassa on?

Omaan silmääni kaikenlaista kärkevääkin kamaa palstalle mahtuu, mutta viestit, joiden tarkoitus on mollata ihmisiä nimimerkkien takana ovat oikeastaan ainoa ikävä lisä, mitä ajattelen viimeisen parin vuoden aikana on tänne tullut. Ehkä olen tähän syyllistynyt itsekin. Oma suosikkikirjoittajani tällä palstalla on jo pitään ollut aurajoki, joka aivan täysin järkähtämättä vetää omalla linjallaan ja jota arvostan siksi suuresti, vaikka joskus hänelle vastailenkin tavoilla jotka eivät ole täysin kohteliaita.

Ei nyt ihan oikeasti jatkiksen keskustelupalsta ole koskaan ollut mikään kriittinen koulukunta, mensa, kirjallisuudenlaitos tai viisasten kerho. Jutut ovat mielestäni aika samanlaisia olleet jo pitkään. Toki joitain klassikkonimimerkkejä on täältä lähtenyt, mutta on uusissakin potentiaalia.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vuosia TPS-osiota seuranneena ja parivuotta kommentoineena on eniten ihmetyksen aihetta herättänyt se seikka että kuinka TPS:n kannattajat voivat olla näin eripuraista väkeä. Karrikoidusti joka helvetin asiasta saadaan aina joku väittely aikaiseksi ja jotkut nimimerkit otetaan sitten koko ajan tikunnokkaan. Erimiletä saa olla ja pitääkin olla mutta ei siitä kannata tehdä liian isoa numeroa. Itse ainakin haluan kannattaa sopuisasti. Sitä en tiedä että onko se sitten se oikea, TPS:n tapa :D
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuosia TPS-osiota seuranneena ja parivuotta kommentoineena on eniten ihmetyksen aihetta herättänyt se seikka että kuinka TPS:n kannattajat voivat olla näin eripuraista väkeä. Karrikoidusti joka helvetin asiasta saadaan aina joku väittely aikaiseksi ja jotkut nimimerkit otetaan sitten koko ajan tikunnokkaan. Erimiletä saa olla ja pitääkin olla mutta ei siitä kannata tehdä liian isoa numeroa. Itse ainakin haluan kannattaa sopuisasti. Sitä en tiedä että onko se sitten se oikea, TPS:n tapa :D

Kyllä kyllä. On kummallista seurata, kun muutama kriittisemmin Palloseuran tekemisiä seuraava kirjottelija saa niskaansa jatkuvaa paskaa, väheksyntää ja jopa täysin ala-arvoista haistattelua. Haetaanhan sitä rutisemisen aihetta välillä aika turhistakin asioista, mutta tää on vaan hei joku keskustelupalsta, eikä täällä kannata kenenkään kirjoitteluista mieltään pahoittaa, vaikka kuinka olis eri mieltä. Tai sitten kannattaa hankkia jostain se oikea elämä.
 
Viimeksi muokattu:

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käy ihan mielenkiinnosta tepsin osion viimeisessä sivulla ja vertaa nykypäivään. Eipä juttujen tasossa hirveästi eroa ole, vaikka mitään varsinaista kriisiä ole ollut. Potkuja sinne ja tänne vaadittu. Sitten jos jaksaa kaivaa oikeasti paskojen vuosien ketjut, niin huhheijaa mitä settiä.
Kävin kurkkaamassa viimeiseltä sivulta juttuja kaudelta 2002-2003, joka muuten oli pahempi kriisikausi, mitä kukaan TPS-kannattaja olisi sitä ennen osannut kuvitella ikinä edes näkevänsä. Nykyäänhän vastaava kausi olisi lähes hyvä. Mutta kirjoittelun sävy oli kyllä ihan erilaista kuin nykyään, nokkelampaa ja hyväntahtoisempaa. Eripurainen väkisin riitely loisti poissaolollaan. Ei välttämättä kaikissa jutuissa taso niin korkea ollut, mutta kirjoitusten sävy oli vain aika erityylinen.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eripurainen väkisin riitely loisti poissaolollaan. Ei välttämättä kaikissa jutuissa taso niin korkea ollut, mutta kirjoitusten sävy oli vain aika erityylinen.

Mun mielestä tämä leimaa keskustelua ihan yleisestikin, eikä vain palstalla. Ääripäät huutelevat toisilleen ja kärjistysten välissä ei ole tilaa neutraalimmalle keskustelulle.

Väittäisin, että nykyaikainen somemaailma on tuonut tärkeämmäksi lyhyen ja nasevan iskevyyden aidon keskustelun sijaan.

Joku Trump on ääriesimerkki mihin tämä pahimmillaan johtaa. Totuudella ei ole tuossa maailmassa enää mitään painoarvoa.

Kun tiedolla ei ole merkitystä, on helppo vähätellä sen tiedon esittäjää. Mun mielestä on todella surullista, että joku jolla on asiasta ihan tieteellistäkin faktaa heittää, voidaan sivuuttaa keskustelussa täysin ja jatkaa asiasta edelleen täysin virheellisillä väitteillä.

Sitähän se tämäkin palsta nykyisin pääosin on. Kuvitteelliset leirit taistelee keskenään ja faktuaalisella tiedolla perustellut mielipiteet ohitetaan vähättelemällä ja leimaamalla leiriin. Tartutaan sen tiedon/mielipiteen sijaan siihen sen esittäjän persoonaan ja koitetaan asettaa se kyseenalaiseksi.

Eli ehkä se lopulta on vaan siitä toisen arvostamisesta kiinni.

Valitettavan monesti huomaa nykyisin, ettei jaksa enää lukea tätä palstaa vaan skrollaa nopeasti läpi. Ketjut puuroutuvat ihmeelliseksi väittelyksi siitä mitä saa ja ei saa kirjoittaa. Itse asiaa on kovin vähän.

Omatkin viestit jäävät piippuun, kun tuntuu että palsta on saman toistoa ja iso kuva hukkuu väittelyyn jostain eriskummallisista pikkuasioista.

Enkä väitä, että ennen oli paremmin. Tuntuu että oli, mutta ehkä oma kiinnostus asiaan oli erilaista. Nykyisin sitä on ajautunut palstalla ja Tepsissä yhä enemmän sivusta seuraajaksi.
 

Kivikukkaro

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Timo Jutilan nilkkatulehdus
En ole ihan varma, mutta Tepsillä on tainnut mennä sen verran hyvin, että tietty nimimerkki on taas pidemmällä lomamatkalla. Keskusteluja on ollut pitkästä aikaa mukavampi lukea, kun tänne on muutkin kirjoitellut kuin pari aktiivisinta.

Ei taida olla lomamatkalla, vaan siirtynyt Ässien osioon, mitä kävin heidän palstaansa lukemassa. Siellä taitaa mennä sen verran kehnosti, että löytyy helpommin kritisoitavaa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Näitä pelitapaketjuja olen joka vuosi avannut ja olen yrittänyt haastaa jengiä kirjoittamaan niihin, mutta ei lähde lentoon. Ei sitten yhtään.

Kärsimättömyys on ajan ilmiö. Kovin monessakin paikassa. Ennen kaikkea sisällöntuottamisessa. On helppo lukea onelinereita. On helppo suoltaa merkityksettömiä onelinereita. Tehdä vain se näennäinen, vaivaton ja annettu. Ja sit ihmetellään ku ura ei etene ja palkka ei nouse.

Malttakaa muistaa, että pelitapa-asioilla on lukijoita ja kiinnostuneita enemmän kuin sellaisia, jotka osaavat sinne kirjoittaa. Eli älkää antako vähäisen palautteen ko. aiheesta masentaa tai luoda kuvaa, ettei niitä lueta.

Korkeimmin ylävivahtein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös