TPS-osion keskustelun taso nyt ja tulevaisuudessa

  • 8 437
  • 51

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
- - - kirjoittelun sävy oli kyllä ihan erilaista kuin nykyään, nokkelampaa ja hyväntahtoisempaa. Eripurainen väkisin riitely loisti poissaolollaan. Ei välttämättä kaikissa jutuissa taso niin korkea ollut, mutta kirjoitusten sävy oli vain aika erityylinen.
Mun mielestä tämä leimaa keskustelua ihan yleisestikin, eikä vain palstalla. Ääripäät huutelevat toisilleen ja kärjistysten välissä ei ole tilaa neutraalimmalle keskustelulle.
Tästä muuten saatiin valitettavasti loistava esimerkki tänään.

Kaksi pitkän linjan kirjoittajaa - toinen rekisteröitynyt palstalle 2011 ja toinen 2009. Siinä alkaa olla palstakilometrejä jo kohtuullinen määrä. Molemmat ovat myös todella aktiivisia ja taitavia kirjoittajia. Kaiken muun hyvän lisäksi mä tiedän hahmot nimimerkkien takaa. Toisen olen tavannut vuosia sitten hallilla livenä ja toisen tiedän muuten vain täysin muista yhteyksistä.

Siis mikä oli aika Wirtasen loukissa?
Kolmas erä ja 13.40. oman pään aloitus.
Siis 53.40?
Jep, sama asia, eri tavalla kirjoitettu.
Sulla toi laskutaito ei taida olla kovinkaan hyvä. Aika oli siis 46.20... pelaamatta tuo 13.40.......
Enpä tiedä miten tuo laskutaitoon mitenkään liittyy mutta kiitos palautteesta, katsoin vaan nopeesti mitä lähetyksessä oleva kello näytti. Lupaan olla seuraavaksi infoamasta tuollaisista.
Miten tällaisestakin omasta mokasta voidaan saada aikaiseksi tollainen täysin naurettava... itkupotkuraivari? Kutsutaanko tuota nykypäivänä sanalla "uhriutuminen"?

Kuinka vaikea tossakin olisi ollut oman mokan jälkeen nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi? Miehekkäästi myöntää, että nyt tuli tehtyä pikku moka ja yritän olla jatkossa tarkempi. Mutta ei... minun laskutaitoani ei saa arvostella, varsinkaan, kun se ei mukamas edes liity mihinkään. "Lupaan olla seuraavaksi infoamatta tuollaisista."

Suoraan sanottuna palstalta on häipynyt kaikki sellainen miehekäs tekeminen. Vähän sama kuin kaukalossa ei enää osata ottaa vastaan taklauksia - palstalla ei osata enää ottaa miehekkäästi vastaan pientä-pientä piikkiä omista mokista. Eniten mua hämmästyttää se, että kyseessä on pitkän linjan kirjoittaja - ja elävässä elämässä ihan karski kundi. Silti palstalla pitää leikkiä jotain saatanan itkupilliä.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Voihan helvettilääne.. Joskus on huono kun ei viesteissä oo äänensävyä. Eipä tuossa mun osalta ollut mitään uhriurumista. Nyt kun tuon luen niin ymmärrän miksi sen niin tulkitset.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös