TPS:n pudotuspelit kaudella 04-05

  • 8 399
  • 58

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Hjuu, tässä ketjussa keskustellaan Tepsin otteista kevään 2005 play offissa. Suurin kysymys varmaankin näin etukäteen on, löytyykö perinteiseltä suurseuralta mehua puristaa tänäkin keväänä SM-finaaleihin?

Minun mielestäni ei välttämättä löydy, sillä minusta esim. Saku Koivun ylivoiman ja Teemu Lassilan maalivahtipelin päälle on kaatumassa turhan paljon vastuuta play offissa. Jos muut TPS-ketjut pystyvät pelaamaan tasoissa vastustajan kanssa ottelusta toiseen ja Kauppilat tekevät siihen vielä päälle pari ekstragoulia, on yllätysmahdollisuus välierätasolla tietenkin olemassa.

Finaaliin Tepsin rivit ovat mielestäni turhan hajanaiset. Pakit ovat sivuun nepattavaa tavaraa Rivetiä lukuunottamatta maalinedustan ja laitojen painimatseissa ja Kiprusoffin ollessa poissa on ykkös-YV:n primus motor samalla sivussa.

Vykoukal paikkaa tietenkin (luultavasti?) ykkösessä Mustaa Kostajaa mutta kakkos-YV:ssä Seikola Vykon tuuraajana saattaa vastaavasti joutua liian kovan paikan eteen. Paukkusta tähän ei voi edes ajatella (vaikka runkosarjan viimeisillä kierroksilla tälläistä on nähtykin), samoin Eronen on ollut yössä koko kauden. Laatu loppuu ennen lukumäärää.

Ja jos YV ei pelitä (kuten se ei ole koko kautena täydellä teholla tehnyt) olemme todella suurissa vaikeuksissa. 5-5 peleissä Tepsistä ei yksinkertaisesti tahdo löytyä ratkaisijapotentiaalia tarpeeksi vaikka joukkuepuolutus pitäisikin oman pään takaiskut vähäisinä.

Vahalahdelta odotetaan tässä tilanteessa huipputehoja, samaten Tuokon ja Bouckin pitäisi oikeasti ryhtyä osumaan maalitolppien väliin kun paikat tulee.

Pelkkä luistelu ei enää riitä vaikka se onkin koko joukkuetta ajatellen ollut koko ajan irtonaisempaa play offia lähestyttäessä. Ainakin tältä osin Jukka Koivun valmennustiimi on osumassa maaliin ajoituksensa kanssa. Lopun suuresta suunnitelmasta näemme maaliskuun aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jännäksi peli menee heti alkujaan. Vielä pitää jännittää tulevaa vastustajaa ja sitäkin, että ollaanko sitä edes suoraan mukana play-offeissa vai pitääkö sinne pyrkiä karsintojen kautta. Uskon TPS:n kuitenkin hoitavan itsensä suoraan puolivälieriin ja vastaan tulee todennäköisesti HPK, mutta myös HIFK saattaa luistella vastustajaksi jos pelit menevät tarpeeksi ristiin parilla viimeisellä runkosarjan kierroksella.

Ensimmäinen kierros pelataan paras seitsemästä systeemillä ja se ei mielestäni ainakaan Palloseuraa suosi. Lyhyemmässä järjestelmässä yllätykset ovat todennäköisempiä, mutta pitkässä juoksussa parempi joukkue lopulta voittaa.

Kotietu luisui käsistä ja siltäkin pohjalta ensimmäinen play-off kierros tulee olemaan TPS:lle vaikea. Vieraissa pitää voittaa ainakin kerran ja kotisaldo pitää puhtaana. Totta kai siihen pitää uskoa, mutta Nordikselta/Rinkulalta ei voittoja hevin irtoa pudotuspelivaiheessa jos muutenkaan.

TPS:n peli on tehokasta kun se rullaa alusta loppuun neljällä kentällä ja joka ukko pelaa tasollaan. Ykköskentällinen yksistään pystyy tekemään paljon tuhoa ja Kauppilan vitja on osoittanut pieniä heräämisen merkkejä tosipelien lähestyessä. Nuo kaksi kenttää ovat pisteitä tekevät kombinaatiot ja kahdelta viimeiseltä kentälliseltä on turha odottaa tehojen puolesta ihmeitä. Puolustuksen pitää kolmos/neloskentän miehiltä onnistua. Esim. HIFK:ta vastaan olisi jopa suositeltavaa laittaa tähdille jonkin sorttisia päällystakkeja. Jokinen pimentoon vaikka Tyynen voimin ja yksi syömähammas olisi pelistä pois.

Maalivahtipeli on tosi iso kysymysmerkki. Viime keväänä peli kaatui suurilta osin nimenomaan Lassilan ja Karjalaisen haparointiin. Nyt joukkue on rosteriltaan heikompi ja Lassila/Santanen joutuu entistä enemmän hommiin. Nappisuoritusta vaaditaan heiltä, jotta voidaan unelmoida mitalista. Finaaliin pääsy olisi iso yllätys ja jo välieriin pääsy olisi tuolta kokoonpanolta, joka tällä hetkellä vaikuttaa kova suoritus.
 

Morgoth

Jäsen
Miinukset:

- Koivu ei ole ollut niin hyvä että mies yksin veisi TPSn välieriin.
- Maalivahtipeli askarruttaa. Viime vuonna pää ei kestänyt finaaleissa
- Aalto ja Kostajat ovat sairastuvalla, jotka ovat kuitenkin ihan avainpelaajia tämän hetken TPSsä.
- Jukka Koivu - ei mitenkään vakuuttavaa työtä runkosarjassa eikä viime vuoden playoffseissakaan, vaikka sen vielä voisi laskea oppivuodeksi.
- Puolustus on ihan mikkihiiri tasoa yhtä pelaajaa lukuunottamatta.
- Markku Paukkunen (minkäköhän oli miehen plus/miinus saldo viime vuoden finaaleissa?)
- Hyökkäys liian täynä puukäsiä, jotka pörräävät hienosti, mutta tulosta ei synny.
- $*¤?!!! Jouko Narvanmaa
- $*¤?!!! Jouko Narvanmaa
- $*¤?!!! Jouko Narvanmaa

Plussat:

- Mustien kobrien perseet
- Ehkä Kai Nurminen...?
- Öööö...."Voittamisen kulttuuri?!" :'-D Se ei vain auta mitään ja siitä voittamisestakin jo aika monta vuotta aikaa.


Yksikin voitettu playoffs ottelu on plussaa. Odotuksia menestyksen suhteen ei ole ollenkaan eikä oikeastaan enää silläkään ole väliä mikä joukkue tulee vastaan ja ollaanko sääliplayoffseissa vai ei. Vaikeaa tulee olemaan kaikissa skenaariossa.

Välieräpaikka olisi todellinen ihme ja kaikki siitä parempi olisi jo jotain ihan uskomatonta.
 
Viimeksi muokattu:

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: TPS:n pudotuspelit kaudella 04-05

Viestin lähetti Morgoth
Plussat:

- Mustien kobrien perseet

Taitaa olla ainoa syy tulla hallille.

Siinä mielessä on paineeton tila, ainakin mulla, että jokainen tehty maali on plussaa ja jos vielä joku matsi voitetaankin, niin hyvä. Ei mitään hävittävää, vain voitettavaa. Hävetköön se joukkue, joka Tepsille putoaa.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Loukkaantumisiin...

...kaatui se viimeinenkin mahdollisuus.

Totta on toki ettei peliäkään ole vielä pelattu, mutta kun loukkaantumiset osuvat järjestään niihin kaikkein tärkeimpiin pelaajiin niin tulosta ei tule.

Useampana vuonna jo jatkunut krooninen loukkaantumiskierre saa näin luonnollista jatkoaan tänäkin kautena. Viime finaalit kaatuivat viimeistään Elorannan, Vahalahden(oli ihan hukassa kun palasi aikaisin) ja Aallon(?) loukkaantumisiin. Nyt Aalto(taas), Kiprusoff ja Schneider poissa, eikä Koivukaan taida ihan kunnossa olla.

Maalivahdit ovat ihan hyviä, mutta viime vuonna ei kantti pojilla pitänyt ja tänä vuonna tarvittaisiin oikeasti jo aivan maagisia otteita, jotta olisi menestymisen mahdollisuuksia. Eikä sekään kuitenkaan parantaisi nyt jo entisestään heikompaa hyökkäyspeliä. Aalto ja etenkin Kiprusoff poissaollessaan heikentävät huomattavasti joukkueen hyökkäysten rakentelua. Nurminen on hienosti kannatellut joukkuetta läpi kauden , mutta kahden miehen(Sakun kanssa) voimin ei kauas kiivetä.

Ainakaan ei voi sanoa ettei jännitystä riittäisi tai että jatkoon pääseminen on niin varmaa, että vasta finaalit sytyttäisivät.
 

pygmalion

Jäsen
Kevät toi, kevät toi...

...Öh, niin, mitä kevät on tuonut tullessaan? Nythän alkaa olla käsillä se aika, jolloin perinteisesti unohdetaan hetkeksi kaikki joukoilut ja muut harmistuksen aiheet, ja heittäydytään täysin rinnoin uskaliaiden menestysilluusioiden pauloihin. Parasta toivoen, pahinta peläten.

Mutta mitä tältä keväältä uskaltaisi odottaa? Kun ei oikein tahdo löytyä katetta edes sokealle lapsenuskolle. Mieluusti sitä näkisi, että kevään kohokohdaksi jäisi jotain muuta kuin sääliplayoffien välttäminen. Mutta siihen tarvittaisiin ehkä jo pieni tai keskisuuri ihmeteko joukkueelta, joka ei pitkään aikaan ole osoittanut juuri minkäänlaisia venymisen tai vertymisen merkkejä.

Eihän Tepsin jonkin asteinen onnistuminen tietenkään mahdottomalta näytä. Saatamme hyvinkin suistaa raiteiltaan ainakin yhden ennakolta vahvemman vastustajan,...
jos Teemu Lassilalla on pää kunnossa...
jos pakisto kokonaisuudessaan lopettaa itselleen luonteenomaiset höntyilyt, palaa jääkiekon alkeellisimpiin perusasioihin, ja pysyttelee niissä tiukasti...
jos Vykoukal ja Hulkkonen pystyvät perusasioiden ohella pelaamaan todellista profiilinpakin peliä...
(jos Paukkusen peliaika pysyy edelleen alle 10 minuutissa - ei oikeasti toivoa nykytilanteessa)...
jos Saku Koivu pystyy pelaamaan sillä tasolla, mitä tämän ryhmän minkäänlainen menestyminen edellyttää...
jos meillä on "kilpailukykyinen" kakkosketju pudotuspelien alkaessa (koko kolmikkoon liittyy isoja kysymysmerkkejä)...
jos jäljelle jäävistä hyökkääjista saa kasaan edes yhden ketjun, joka pystyy onnistuneesti pimittämään yhtä vastustajan ketjua...
jos Jukka Koivulla on homma hallussa, kunnonajoitus kohdallaan ja joukkue ylipäätään ns. hyppysissään...
jos jätetään turhanpäiväiset hienostelut lopullisesti sikseen ja turvaudutaan kaikkiin kuviteltavissa oleviin keinoihin, rottamaisuuksiin, hämmentämiseen, poltetun jään taktiikkaan ja sitkeään 0-0-5 -taktiikkaan ja muuhun asiaan kuuluvaan...
jos tätä porukkaa oikeasti kiinnostaa pelata kykyjensä mukaisella tasolla...
jos ja jos ja jos...

Muutakin jossiteltavaa eittämättä löytyisi, jos välittäisi miettiä. Toki käänteisesti ajatellen, monista noista asioista voi löytää paljon käyttämätöntä potentiaalia ja monia mahdollisuuksia, mutta siinäkin tapauksessa se "jos" on edelleen olemassa.

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat ehkä jo huomanneet, minun uskoni ei ole kovin vahva. Itse asiassa en ole edes varma, haluanko lainkaan uskoa. Pahimmassa tapauksessa kun jonkinlainen onnistuminen ja "menestyminen" (välieräpaikka) luultavasti vain pönkittäisi asioista vastaavien tahojen luuloa siitä, että asiat on hoidettu kunnolla. Itse en tällaista keskinkertaisuutta jaksaisi millään enää kovin pitkään - ellei sitten ilmene avoimia perusteluja luopua siitä käsityksestä, että TPS on resursseiltaan ja toiminnaltaan ns. suurseura SM-liigan mittapuulla.

Laajempaa perspektiiviä ottaen tämän playoff-kevään mielenkiintoisimpia TPS-aiheisia kysymyksiä se, mikä on nykyisellään normaalia, mikä taas poikkeavaa. Oliko viime kauden finaalipaikka paluuta kohti uskottavuuden latuja vai satunnainen onnenpotku? Täyttääkö keskinkertainen "menestys" runkosarjassa ja pudotuspeleissä välivuoden tms. tuntomerkit vai onko se sittenkin TPS:n normaali tila nykyisin (2002, 2003, 2005?)?

Lievästi kyynisenä kiekkokannattajana veikkaan rohkeasti, että Tepsin rooli ja kohtalo tämän kevään tosipeleissä on samankaltainen kuin jälkimmäisellä K. Jalosen kaudella (vilpittömät pahoittelut niille, jotka olivat jo onnistuneet unohtamaan tuon aikakauden). Eli ilman valtavaa venymistä ja roimaa tuuria mustavalkoisten osaksi koituu korkeintaan romuttaa yhden todellisen menestyjäehdokkaan (HIFK, HPK jälleen) haaveet repimällä, raastamalla ja perässä roikkumalla niin sitkeästi, että se kostautuu ko. vastustajalle myöhemmillä kierroksilla.

Jos Saku Koivu ja on minkäänlaisessa pelikunnossa, joukkueen peli jossain määrin kasassa ja rotta-moodi turkulaiseen tapaan päällä, ei Tepsiä ole helpoa kaataa. Vaikka noutaja lopulta tulisikin turhan pian. Meille se ei takaa mitään, mutta jokainen vastustaja maksaa siitä hintaa vaikka jatkoon menisikin.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiprun loukkaantuminen on toki paha asia. Itselläni on kuitenkin sellainen kutina, että Markon panos olisi tippunut joka tapauksessa pudotuspeleissä. Muistikuvissani on muutamat pleijarit, joissa Kostaja on tehokkaan runkosarjan jälkeen jäänyt rivipakin tasolle. Mies ei tunnu olevan kovissa peleissä oikein kotonaan, kun yleensä fyysisyys lisääntyy ja pelinavaaminen on paljolti ränniin purkamista. Heikkoudet kovissa väännöissä huomasi hyvin myös tämän kauden maajoukkuepeleissä. Luulisin sitäpaitsi Vykon esitysten paranevan entisestään, jos hän saa selvän kiekollisen ykköspakin roolin ja muutenkin enemmän peliaikaa. Tämän vuoksi asialla on myös toinen puolensa.

Välieriin on saumoja, jos vastaan tulee HPK. Jos tulee IFK niin yksikin voitto olisi venymistä Tepsiltä.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Aika heikolta näyttää tepsin osalta playoffit. TPS:llä on liian kehno kokonaisuus, jota ei pysty edes Saku Koivu yksin nostamaan.

Kiprusoffin loukkaantuminen todellakin pahentaa asiaa ja pidän pienenä ihmeenä jos TPS pääsee neljän joukkoon - se olisi jo hieno saavutus tuolla kokoonpanolla. Maalivahtipeliin en ole vakuuttunut koko kaudella ja uskon, että se on suurin kysymysmerkki. Toisekseen TPS:ltä ei löydy kuin pari hyvähköä ketjua, jotka pystyvät taistelemaan pinnoista.

Kuitenkin toivon, että TPS etenisi aina mestaruuteen asti, mutta pelkäänpä, että tänäkin keväänä saa pettyä pahan kerran.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti foligno
Luulisin sitäpaitsi Vykon esitysten paranevan entisestään, jos hän saa selvän kiekollisen ykköspakin roolin ja muutenkin enemmän peliaikaa. Tämän vuoksi asialla on myös toinen puolensa.

Olemme kaikki näköjään unohtaneet, että eräs Antti Hulkkonenkin pelaa vielä tällä kaudella meillä. Tässä taas yksi alisuorittava kaveri Vahalahden, Bouckin ja Tuokon rinnalle, jonka on yksinkertaisesti PAKKO pleikkareissa nostaa tasoaan. Hirvittävä tasonlasku viime kaudesta. Ei taklauksia, ei avauksia, ei briljanttia luistelua, ei viivakuteja, ei mitään. Vanhastaan kaveri on melkoisen avuton puolustuspäässä, hyökkäyssuunnassa homma toki pelittää parhaimmillaan erinomaisesti. Onko Virmanen jo luvannut tuplatilin Jaffa-tölkissä vai mistä homma kiikastaa?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti Pressiboxi
Olemme kaikki näköjään unohtaneet, että eräs Antti Hulkkonenkin pelaa vielä tällä kaudella meillä. Tässä taas yksi alisuorittava

Olet tässä 100 % oikeassa, Hulkkonen on ollut luvattoman heikko verrattuna viime kauteen. Jopa niin heikko ettei edes harmita jos vaihdettaisiin pois. Joukon tuntien tässä vaihtokaupassa piilee riskejä.

Kirjoittelen enemmän jahka palaan täältä Iso H:n kesänviettopaikasta.....pettymyksekseni ei ole poikia näkynyt vaikka olen postannut hmm...paikallisten urheilukenttien vieressä. Hola!
 

Jet-Ace

Jäsen
Viestin lähetti kausi
Olet tässä 100 % oikeassa, Hulkkonen on ollut luvattoman heikko verrattuna viime kauteen. Jopa niin heikko ettei edes harmita jos vaihdettaisiin pois. Joukon tuntien tässä vaihtokaupassa piilee riskejä.

Minusta Hulkkonen on suoraan sanoen ollut huono. Viime kauden hyvästä pelistä hyökkäyspäässä ei ole jälkeäkään, mutta epävarmuudessa oman pään pelaamisessa hän on toisinaan lähellä Paukkusen tasoa. Hätäilee ja pää jäätyy paineen alla. En edes usko, että hän on kovin kysytty pelaaja markkinoilla. Valtava määrä ylihypetystä faneilta avojään taklausten vuoksi, joita tulee todella harvakseen. Varsinaisten taklausten suhteen on hiljaisempaa. Minä ainakin pistäisin pois Tepsistä.

Kaikkien tekijämiesten onnistumisella, entisten rottien 100% suorituksella,3-4 kenttien miesten nöyrällä pelillä, puolustuksen tarkalla pelillä sekä maalivahtipelin täydellisellä onnistumisella pieniä yllätysmahdollisuuksia voi olla olemassa. Tuossa on niin monta vaatimusta, että uskokoon niihin kuka uskoo. Saku on kuitenkin Saku tosipeleissä, siitä olen varma. Suuri ratkaisija.

Se on kuitenkin varmaa, että kaikesta huolimatta Tepsillä on kaikkia vastustajiaan vastaan olemassa se psykologinen etu, että se on kaikesta huolimatta TPS. Ja pudotuspelikokemusta on veteraaneilla ylivertainen määrä. Ja pakonomaista menestymispainetta ei ole. Valmennuksen käsissä on se, osataanko tuo pelaajiston psyykkaus tehdä oikein.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Jet-Ace
Valtava määrä ylihypetystä faneilta avojään taklausten vuoksi, joita tulee todella harvakseen.
Eipä ole juurikaan kuulunut hypetystä tällä kaudella. Hulkkosen osalta kausi lähti liikenteeseen suht ok, vaikka mies ei oikeastaan missään vaiheessa päässyt sille tasolle, jolla viime kaudella oli. Sitten tapahtui jotain (?) ja alkoi alamäki. Nyt melkein hävettää, että aloitin ketjun "Jatkosoppari Hulkkoselle". Hulk on ollut kuin varjo entisestään. Toivotaan, että mies piristyy jo ennen pleijareita. Viitteitä siitä nähtiin kuulemma Espoossa lauantaina, kertoivat paikalla olleet. Nyt vain tarvitaan kyllä sellainen kuolleista nouseminen, että mahtaako mies siihen pystyä.

Morgoth sanoikin kaiken olennaisen TPS:n pleijareista:
"Yksikin voitettu playoffs -ottelu on plussaa. Odotuksia menestyksen suhteen ei ole ollenkaan eikä oikeastaan enää silläkään ole väliä mikä joukkue tulee vastaan ja ollaanko sääliplayoffseissa vai ei. Vaikeaa tulee olemaan kaikissa skenaariossa. Välieräpaikka olisi todellinen ihme ja kaikki siitä parempi olisi jo jotain ihan uskomatonta."
Juu, me olemme realisteja. Ja aina voi tietenkin toivoa. Minun toiveeni on, että joukkueessa ei ole realisteja siinä suhteessa, että se edelleen uskoo voivansa kovalla työllä voittaa minkä tahansa joukkueen.
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No niin, naisten päivän kunniaksi en malta olla tuomatta riettaita ajatuksiani esille.

Viestin lähetti Andy_McCoy
Taitaa olla ainoa syy tulla hallille.

Siinä mielessä on paineeton tila...

Viestin lähetti pygmalion
...heittäydytään täysin rinnoin...

Todennäköisesti on niin, että Kobriemme peput ovat ainoa iloa tuottava asia Elyséellä tänä keväänä. Toki neitosilla on monta muutakin silmäniloa tuottavaa avua tarjolla. Andylle siis kommentoisin, että Kobrat saattavat näyttäytymisellään aiheuttaa kaikkea muuta kuin "paineettoman tilan". Kuomaseni pyggis taas on asian ytimessä, tuota lausahdusta hieman muokkaamalla.

Jos nyt ihan aiheessa pitäydytään ja keskustellaan jääkiekosta, niin heikolta näyttää. Huonot näkymät eivät kenellekään liene yllätys, mutta onko pleijareissa nähtävissä edes jotain valoa tunnelin päässä? Mielestäni HIFK:n kohtaaminen takaisi lähes varmasti värikkäitä otteluita yhden tai kaksi myös Elyséelle. Tällä kaudella on jo nähty, että TPS vs. HIFK -ottelut sisältävät parhaassa tapauksessa paljonkin väriä.

HPK:ta vastaan rakas Palloseuramme taas ottaisi lunta tupaan ja urakalla, näin uskon. Todennäköisesti HIFK:ta vastaan lumi loppujen lopuksi pöllyäisi porstuaan, mutta jotenkin tuntuu, että Tepsi saa HIFK:ta vastaan aina ylimääräisen tunnelatingin kehiin. Ai niin, siellähän on Vopat, joka sanojensa mukaisesti "takes your fucking heads off, every fucking one of you". Luulisi tuon uhkauksen sytyttävän jo Paukkusen Markunkin.

Trääh, noutaja tulee, ei siitä mihinkään pääse. Loukkaantumisten kanssa on ollut suorastaan infernaalisen huono tuuri, mutta siitäkin huolimatta tätä onnistuneen lätkäkauden irvikuva odottaa päätöstään turkulaisen eliittihokin osalta. Lukko pitäköön tänä keväänä länsirannikon lippua korkealla, meidän kunnossa olevalla tuotteella ei siihen rahkeet riitä.

Oikein hyvää naisten päivää kaikille kauniimman sukupuolen edustajille.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Annamaila
Nyt melkein hävettää, että aloitin ketjun "Jatkosoppari Hulkkoselle".

Tälle linjalle lähdettäessä on myös hyvä muistella ketä sieltä Tepsin puolustuksesta löytyy Hulkkosen ohella. Craig Rivet on mielestäni ainoa puolustaja, jonka olisin valmis pitämään Tepsin rosterissa ilman minkäänlaisia ehtoja. Marko Kiprusoff näytti kaikille epäilijöille(minut mukaan lukien) miten homma toimii silloin, kun Marko on terveenä. Tervetuloa ensi kaudeksikin.

Loput pikaisesti lueteltuna ovat sitten tässä:

5 Henri Palmroth (p) 21 v 180 cm / 85 kg / L 2005
8 Simon Backman (p) 20 v 175 cm / 77 kg / L 2006
12 Kimmo Eronen (p) 33 v 175 cm / 81 kg / L 2006
22 Markus Seikola (p) 22 v 185 cm / 84 kg / R 2005
24 David Schneider (p) 25 v 175 cm / 86 kg / R 2005
45 Markku Paukkunen (p) 23 v 185 cm / 83 kg / L 2006
51 Jiri Vykoukal (p) 34 v 181 cm / 87 kg / R 2005
55 Antti Hulkkonen (p) 27 v 184 cm / 87 kg / L 2005

Jostain syystä Hulkkonen tuntuu kerrassaan loistavalta puolustajalta omiin junnuihin, Kimmo "Kimmo" Eroseen, Kuopion lahjaan Turun jääkiekkoilulle, päävammaiseen
Schneideriin tai 150-200 keuron tsekkinivuseen verrattuna.
 

Teini-idoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Ohmi
[BJostain syystä Hulkkonen tuntuu kerrassaan loistavalta puolustajalta omiin junnuihin, Kimmo "Kimmo" Eroseen, Kuopion lahjaan Turun jääkiekkoilulle, päävammaiseen
Schneideriin tai 150-200 keuron tsekkinivuseen verrattuna. [/B]

Juurikin näin. En näe mitään tarvetta vapaaehtoisesti ulostaa Antti Hulkkosta. Huonosta kaudestaan huolimatta viihdyttävämpi, ja kyllä, myös parempi pelaaja, kuin Paukkunen, Eronen, Seikola tai junnut. Schneider ja Vyko voisivat terveenä ollessaan olla parempia, ehkä. Ulkomaalaisia ja loukkaantumisherkkiä kuitenkin kumpikin. Joten Antti on kyllä Markon jälkeen alakerrasta se, joka olisi pidettävä. Rivetin oletan lähtevän varmasti.

Itse aiheeseen, eli Tepsin mahdollisuuksiin pudotuspeleissä, ei juuri lisättävää ole. Jos nyt olisi Kipper maalissa, niin uskoakin löytyisi. Mutta kun ei niin ei. Lassila on Tepsin ykkönen ja pudotuspeliveskareiden rankingissa ehkä sijalla 8. Joukkue Lassilan edessä ei ole mitenkään ylivertainen muihin nähden, joten hiljaiseksi vetää. Uskotaan kuitenkin Sakuun...
 

Veijari

Jäsen
Kyllä mä näkisin, että Seikola on kuitenkin nostanut tasoaan askeleen verran viime kaudesta. Tehopörssissäkin roikkuu selkeänä kakkosena (+16) Kostajan (+20) jälkeen koko joukkueesta. Vaikka ei pisteillä olekaan mässäillyt niin tuo tilasto osoittaa kuitenkin sen, että hallitsee sen tärkeimmän homman, eli puolustamisen.

Hulkkonen on ollut sekä pelillisesti, että tilastollisesti selkeä pettymys tällä kaudella. Motivaation puutetta?

Loppuun miljoonan dollarin kysymys: nouseeko tällä kaudella tepsistä pleijaripelaaja yli muiden, loppukauden jokerikorttia? Viime kaudella Arttu osoitti pelimiehen kykyjä, jotka jäi kuitenkin jonnekin kesälaitumille.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti Teini-idoli
Lassila on Tepsin ykkönen ja pudotuspeliveskareiden rankingissa ehkä sijalla 8. Joukkue Lassilan edessä ei ole mitenkään ylivertainen muihin nähden, joten hiljaiseksi vetää. Uskotaan kuitenkin Sakuun...

Tämä nykyrosterinen tepsi on yksi heikoimmista pariin vuosikymmeneen pudotuspeleihin lähteneistä. Siis suhteessa muihin. Muistaako joku, että olisi näin apeasti jouduttu lähtemään liikkeelle, suorastaan nöyristellen?

Palloseura oli joskus joukkue, joka lähti näihin peleihin takki vitun leveästi auki ja kaiken huipuksi meni ja voitti ns mennen tullen. Nykyisin, minä juudaksena muiden mukana, toivomme kobrien unohtavan rintaliivinsä kotiin, hifkiä vastaamme että saamme väriä kentälle tai edes yhtä voittoa. Ja jokainen, taas minä itsekin mukana, toivoo salaa että Saku voittaa yksinään mestaruuden ja tekee ihmeitä. Mikään ei kuitenkaan viittaa tähänkään.

Ei jumalauta, tämä on palloseura 2005. Säälittävää. Kauden jlk kaikki jatkuu taas niinkuin ennenkin. Palloseura kartoittaa pelaajamarkkinoilta joitakin irtopisteitä mutta kuten tapana on ollut työ jätetään kesken.
 

Konsta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura ja lounaisrannikko
Viestin lähetti kausi
Tämä nykyrosterinen tepsi on yksi heikoimmista pariin vuosikymmeneen pudotuspeleihin lähteneistä. Siis suhteessa muihin. Muistaako joku, että olisi näin apeasti jouduttu lähtemään liikkeelle, suorastaan nöyristellen?

Palloseura oli joskus joukkue, joka lähti näihin peleihin takki vitun leveästi auki ja kaiken huipuksi meni ja voitti ns mennen tullen. Nykyisin, minä juudaksena muiden mukana, toivomme kobrien unohtavan rintaliivinsä kotiin, hifkiä vastaamme että saamme väriä kentälle tai edes yhtä voittoa. Ja jokainen, taas minä itsekin mukana, toivoo salaa että Saku voittaa yksinään mestaruuden ja tekee ihmeitä. Mikään ei kuitenkaan viittaa tähänkään.

Ei jumalauta, tämä on palloseura 2005. Säälittävää. Kauden jlk kaikki jatkuu taas niinkuin ennenkin. Palloseura kartoittaa pelaajamarkkinoilta joitakin irtopisteitä mutta kuten tapana on ollut työ jätetään kesken.

Anteeksi pitkä lainaus mutta tässä on aika pitkälle kiteytettynä omatkin ajatukset tämän hetken Palloseurasta. Asian tila pysyy myös ilmeisesti tämän kaltaisena maailman tappiin asti, tai ainakin siihen asti kunnes seuran johdossa tapahtuu radikaaleja muutoksia. Eipä olisi vielä 2000 luvun alussa helposti uskonut että
tähän ollaan menossa mutta näin se vaan on nännipihat tällä hetkellä. Nimimerkillä ei toudellakaan kausikorttia enää ensi kaudella jos joukoilu jatkuu.
 

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiviäkin kiinnostaa Tepsin playoff-matsit.

Yksi juttu mitä suuresti ihmettelen on www.tps.fi :n gallup.

"Uskotko Tepsin selvittävän tiensä SM-liigan pudotuspeleihin neljän parhaan joukossa?"

Miten helvetissä voi olla mahdollista, että luvut ovat KYLLÄ 58% ja EI 42% ?

Kyllä nyt puusilmäisenkin olisi pitänyt nähdä jo joulukuussa, että ei tästä tule lasta ei paskaa.

Vai onko rakastamamme iki-ihana joke narvanmaa alkanut tekemään töitä palkkansa eteen. Tällä tarkoitan kyllä-nappulan klikkaamista 24/7.

Jos noi prosentit on todellakin rehelliset (ei manipuloidut), niin silloin olen sanaton...Mutta noi luvut on pakko olla "räpläiltyjä". Ainakin se sopisi Ruissalon toilailuille. CCCP! Suuri ja Mahtava Palloseura!.....
Niin suuri on Ansas. Hän kirkasti tiemme, kun aamuun me astuimme myrskyistä yön. Ja Joukon johdossa taistossa, työssä me kasvoimme kuntohon sankarityön.
Oi suuri Jouko Narvanmaa ...

jne...vituttaa. Onneksi kausi päättyy ihan pian.
 

Kit Mirakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Åbo bollklubben
Viestin lähetti Morgoth
13-vuotiaat "TPS on paras!" teinit käyvät siellä...?

Puhut totuuden äänellä. Melkein tulee ikävä tepsin omaa foorumia, jossa keskustelu oli poikkeuksetta "ketä teijän miälest on enstex söpöin tepsis?"-tasoa. Maailmaan on jäänyt suuri aukko.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Veijari

Loppuun miljoonan dollarin kysymys: nouseeko tällä kaudella tepsistä pleijaripelaaja yli muiden, loppukauden jokerikorttia? Viime kaudella Arttu osoitti pelimiehen kykyjä, jotka jäi kuitenkin jonnekin kesälaitumille.

Lauri Korpikoski tulee tekemään ensimmäisen liigamaalinsa pleijareissa. Tämän näin kristallipallosta.

Korpikoskea vois kyllä ihan oikeasti koittaa Kauppilan ja Vahan kanssa siinä kakkosketjussa ja antaa Bouckin röyhiä kolmosessa tai nelosessa. Tosin näin ei tule käymään, koska kokeilujen aika on tainnut jo mennä ohi tämän kauden osalta.
 

Dead Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt on kevät ja aurinkokin paistaa. Unohdetaan siis pessimismi (ja realismi). Yltiöpositiivinen ajattelu kunniaan. TPS tulee taistelemaan tänäkin vuonna kynsin hampain mestaruudesta ja se käy seuraavasti.

TPS pääsee yllättämään takki auki pleijareihin lähteneen Kerhon. Näinhän melkein kävi jo Jalosen toisella kaudella. Paukkunen nousee ottelusarjan ratkaisijaksi tekaisten jokaisessa pelissä 3+2 ja kuittaa sen seurauksena kesällä Jokelta 10 vuoden sopimuksen.

Sitten vastaan tuleekin Kärpät ja ns. "Jalonen-ilmiö" alkaa toimia. TPS porskuttaa vastustamattomasti finaaliin, kun Jokinen ja kumppanit alkavat puristaa mailaa eivätkä saa kiekkoa tyhjäänkään maaliin, hyökkäyksiin lähdetään omasta päästä todella hitaasti ja Kärppien itseluottamus karisee, kun Metsäranta vain vilkaiseekin kentälle päin.

Finaalissa vastaan tulee joko HIFK tai Jokerit. Vastustajalla ei oikeastaan ole enää tässä vaiheessa merkitystä, sillä Turusta löytyy "voittamisen kulttuuria".

"Pojan" kiertäessä Aurajoen rannoilla kaikki ovat tyytyväisiä ja luulevat, että kaikki on ihan hyvin. Lopulta Palloseura lähtee kauteen 2005-2006 täysin samalla rosterilla kuin kuluvaankin kauteen. Pelaajien palkkoja vain on tarkistettu ylöspäin.

Ehkä realismissa (HPK välieriin otteluvoitoin 4-0) on puolensa. Eihän Jokkeilu voi jatkua enää ensi kaudella? Eihän...
 

Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti foligno
Lauri Korpikoski tulee tekemään ensimmäisen liigamaalinsa pleijareissa. Tämän näin kristallipallosta.

Korpikoskea vois kyllä ihan oikeasti koittaa Kauppilan ja Vahan kanssa siinä kakkosketjussa ja antaa Bouckin röyhiä kolmosessa tai nelosessa. Tosin näin ei tule käymään, koska kokeilujen aika on tainnut jo mennä ohi tämän kauden osalta.

Tästä tuli mieleen, että tuon Ilves-pelin kokoonpano vaikutti parhaalta mahdolliselta olosuhteisiin nähden. Metsäranta oli heivattu vilttiin, Seikola oli Rivetin kanssa ja kolmosparissa hääri oikea superpari Eronen-Paukkunen. Jos Saku vielä kuntoutuu niin Lius ykkösestä kakkoseen ja Bouck kolmoseen Ahon tilalle ja nelosen koostumuksesta tappelee loput miehet.

Kokonaisuudesta voi kyllä sanoa, että hyökkäyksen taso ei laajuudessaan huimaa ja pakkeja turhan vähän.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Viestin lähetti Waky
Jos Saku vielä kuntoutuu niin Lius ykkösestä kakkoseen ja Bouck kolmoseen Ahon tilalle ja nelosen koostumuksesta tappelee loput miehet.

Kokonaisuudesta voi kyllä sanoa, että hyökkäyksen taso ei laajuudessaan huimaa ja pakkeja turhan vähän.

KUN Saku kuntoutuu, en silti lähtisi rikkomaan Lius-Nurminen-akselia.

Kentät voisivat mennä näinkin:

Vahalahti-Koivu-Bouck
Nurminen-Lius-Alatalo
Aho-Kauppila-Tuokko
Korpikoski-Rautee-Metsäranta
Virtanen

Ääh. Tossa olisi leveyttä aavistuksen enemmän, mutta Pauk K11ngin laidalla.
No luotetaan Big Daddyn kokemukseen.

Ihme pistelyä rinnassa tuntunut eilisestä lähtien. Johtuukohan se siitä, että Tepsi voisi jollain ilveellä hilata itsensä tästä jat...taitaa olla vaan kevät kun siellä pistelee. Prkl.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös