TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 722 186
  • 13 341

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Hankalaa on, hankalaa on. Lieneekö Ahokkaan prosenttilätkä vienyt rentouden pelistä vai mistä kiikastaa? Pelaajiakin on turha täysin paskaksi haukkua.

Aamen. Puolet peleistä pelataan ”vierasmoodissa” eli seistään keskialueella ja kotona sporadista aktiivisuutta joka keskimäärin on kairannut vain omaa hanuria. On tossa sen kuuluisan tasapainon kanssa tekemistä.
 
Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hankalaa on, hankalaa on. Lieneekö Ahokkaan prosenttilätkä vienyt rentouden pelistä vai mistä kiikastaa? Pelaajiakin on turha täysin paskaksi haukkua. Esim Hults oli tänään aivan uskomattoman hyvä, laittoi kroppaa likoon ja pelasi joukkueelle. Viime aikoina on myös oltu onnettomia sekä yyveellä että aaveella. Joku rentoudu täytyisi hommaan löytyä. Kyllähän rosterissa oli tänäänkin miehiä joiden pitäisi pystyä tekemään niitä maaleja.
Kyllä siellä yritettiin kovasti, mutta onhan jonkun Hultsin maalintekoyritykset aivan ponnettomia. Itsekkäästi ilman maskia suoraan logoon. Ei Setäsen ihan älyttömästi tarvinnut venyä ja päällään seistä. Pari kertaa kyllä näin teki.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Tämä. Hultsin vedot olivat tänään jotain aivan kamalaa paskaa. Dösönöö nyt ei edes osunut kiekkoon.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hauska hetki Aalloilla parhaillaan, Laitinen (juuri sillä viattoman vilpittömällä äänensävyllä) kysyi Descheneaulta että mitkä ovat hänen vahvuutensa. Lol.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Valmennukselle lähtee kyllä kaikki lampaanperseet. Millä näytöillä esim. Sandberg, Steenbergen tai Hults ovat kerta toisensa jälkeen ylivoimalla kun ovat koko pelin käyneet hakkaamassa päätä seinään. Samaan aikaan Intonen ja Liukas istuvat penkillä. Ja kenen idea oli jättää meidän kultakypärä ja pelin paras hyökkääjä istumaan penkille kun haettiin tasoitusta. Allen oli kyllä todella hyvä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Valmennukselle lähtee kyllä kaikki lampaanperseet. Millä näytöillä esim. Sandberg, Steenbergen tai Hults ovat kerta toisensa jälkeen ylivoimalla kun ovat koko pelin käyneet hakkaamassa päätä seinään.

No emmätiiä. Tämänpäivän rosterista Sandberg 2. paras pistemies ja Hults 4. paras. Niillä näytöillä kai.
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten ihmeessä jääkiekon perusasiat eli laukaukset kohti maalia voi olla niin saakelin vaikeaa?
Mitä tarkoitat? Niitä oli 54, enemmänkö kaipaisit?

Tehottomuuteen hävittiin. Maalipaikkojen määrä varamiehisellä rosterilla ihan ok tason vastustajaa vastaan ehdottomasti positiivista. Toki tällaisen pelin häviäminen vituttaa, mutta mieluummin näin kuin siten ettei edes päästä paikoille.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllä siellä yritettiin kovasti, mutta onhan jonkun Hultsin maalintekoyritykset aivan ponnettomia. Itsekkäästi ilman maskia suoraan logoon. Ei Setäsen ihan älyttömästi tarvinnut venyä ja päällään seistä. Pari kertaa kyllä näin teki.
No osoittihan se viimeinen onetimerkin sen että Hults on ainut ketä noista pystyy edes ampumaan. Nämä suorat vedot ovat luultavasti vain seurausta siitä ettei ole viime aikoina juuri yyveetä pelannut joten kuviot ovat hieman hakusessa. Parempi sekin kuin joku toivotaan toivotaan poikkisyöttö.

Siellä on oikeasti ihan kädellisiä kavereita, mutta tulosta ei tule. Alan epäillä sitä ettei monen pääkoppa meinaa oikein enää kestää tätä kuormaa. Hults, Sandberg, Rode, Eronen, Steenbergen esim. ovat tottuneet paljon suurempiin onnistumisiin. Nyt koko alkukauden osalta tehoja ei ole tullut toivotulla tavalla ja se alkaa näkyä.

Joukkueen hyökkäyspeli on parantunut, mutta alkukausi painaa henkilökohtaisella tasolla. Nyt päästään kyllä paikoille, mutta tulosta ei tule. Tammela tuoreella päällä tuli ihan eri tavalla mukaan. Samoin Matinmikko ja tämä uusi pakki, myös monella junnulla ei paljon paina. Tämä uusi kaveri taas on valmiiksi lukossa kun vaihtoi samasta syystä juuri seuraakin.

Aivan turha väittää että siellä on jotenkin kädetöntä sakkia. Kyllä me paperilla saadaan ihan maaleja tekevä joukkue, mutta se ei konkretisoidu. Nyt tarvittaisiin valmennuksesta joku taikatemppu. Menkää vaikka jouluksi ratsastamaan niinkuin Kurre aikanaan.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Just sain katsottua pelin loppuun. Aika sanattomaksi vetää.
Jos kohdataan kkk poffeissa ja mikäli Setänen ei ole loukkaantunut niin lauluun lähdetään. Tää on tämmöstä välillä. Huhhuh mikä määrä paikkoja.

Ihan vitun absurdi tulos. Kookoo oli kaksi erää aivan totaalisen paska, mutta voittavat silti kahdella. Ei voi mitään, kunnioitetaan tulosta.

Hieman sanattomaksi veti myös tuomarilinja. Ihan kamalaa hakkaamista ja sitomista, oli semmonen paluu 90-luvulle.

Ollaan vähän huolestuttavassa luisussa nyt. Maaleja pitäis tehrä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Helpot pisteet…eikun no, ei olla noin pahasti oltu mankelissa kuin mitä kaksi erää oltiin. Aikamoista, että tuosta kolme pojoa tuli.

Niin ja vaalitaan perinteitä sen verran, että @Mr.Fox lle terveisiä Mestiksestä kolmatta kertaa tähän kauteen.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Hauska hetki Aalloilla parhaillaan, Laitinen (juuri sillä viattoman vilpittömällä äänensävyllä) kysyi Descheneaulta että mitkä ovat hänen vahvuutensa. Lol.

Pitäsiköhän tsekata? Minen taida uskaltaa. Pitkää aikaväliä koskien jäätävimmät erikoismiehet ja -naiset ovat säännönmukaisesti löytyneet AA:n tai paikallisen Ylen palkkalistoilta. Mut kyl maar Turuus hyvä o.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiekon liikuttelu TPS:llä on järjestään liian hidasta ja laadukkaat viivalaukaukset puuttuvat täysin. Siksi ei maaleja TPS tee. Joku KooKoon Sam Löfqvistin tapainen puolustaja tekisi eetvarttia

No juurikin tämä. Hyökkääjät kyllä kykenevät voittamaan kaksinkamppailuja ja sitä kautta kiekkoa saadaan liikkeelle ja toimituksia maalille. Siltikin viisikon liike hyökkäysalueella on todella hidasta ja etenkin pakit tuntuvat jämähtävän siniviivalle. Tämän lisäksi aika vähän nähdään mitään murtavia syöttöjä keskustaan tai edes suoraan syötöstä laukauksia jotka tunnetusti ovat niitä kaikkein hankalimpia maalivahdille. Kaikki tapahtuu liian hitaasti eikä tuossa oikein luovuuttakaan ole. Näillä paikoilla tämä peli olisi pitänyt voittaa mutta kyllä tällä hyökkäysalueenajalla olisi pitänyt myös rakentaa paljon parempia tekopaikkoja.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tepsin maaliodottama eli xG oli vain 4,22. Tehtyä saatiin sentään se yksi. Samaan aikaan vierailla oli xG peräti 1,34 ja tekivät kaksi maalia ja vielä yhden tyhjiin. Tämmöiset pelit ovat onneksi vähemmistössä kauden aikana, mutta kyllähän tämä tulos ihan rehellisesti sanottuna vituttaa. Sandbergin ja Hultsin tilalle on pakko jostain löytää pelaajat, kun nuo kaksi eivät tässä sarjassa yksinkertaisesti pärjää. Molemmat ovat auttamattoman hitaita ja pehmeitä ja sitä kautta häviävät kaikki tilanteet. Ja ensin mainittu ei osu edes siihen kuuluisaan ladon seinään tällä hetkellä. Ja Hultsilla löysyys on eeppisellä tasolla ja ehkäpä myös hiukan itseluottamus kadoksissa näiden penkitysten myötä. Mikäli puolivälieriä pidemmälle halutaan, niin Kallion on pakko keksiä jotain…
 
Kyllä ennen Sandbergin lähettämistä pitäisi katsoa Hultsille ja Steenbergenille uusi koti. Sandberg on meidän neljänneksi paras pisteiden tekijä ja plusmiinus tilastokin plussalla. Joo, vitun iso pettymys, mutta on tuolla juuri ensin mainitut selkeästi heikompia. Steenbergen on äärimmäisen tehoton lorvake. Dösönöökään ei ole vielä vakuuttanut, mutta antaa vielä muutaman pelin.

Ulkkarihankinnat kyllä epäonnistuneet.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Roni Allen näytti pelillisesti onnistujana sen, että munat löytyy, mutta samaa ei voine ihan kaikkien kohdalla sanoa. Saas nähdä milloin tämä lontustelu vaihtuu taas kollektiiviseen yhteistyölätkään, missä tilanteet pelataan loppuun asti, kuten alkukaudesta. Voi olla, että näkee vapun ennen sitä.
 
Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No osoittihan se viimeinen onetimerkin sen että Hults on ainut ketä noista pystyy edes ampumaan. Nämä suorat vedot ovat luultavasti vain seurausta siitä ettei ole viime aikoina juuri yyveetä pelannut joten kuviot ovat hieman hakusessa. Parempi sekin kuin joku toivotaan toivotaan poikkisyöttö.

Siellä on oikeasti ihan kädellisiä kavereita, mutta tulosta ei tule. Alan epäillä sitä ettei monen pääkoppa meinaa oikein enää kestää tätä kuormaa. Hults, Sandberg, Rode, Eronen, Steenbergen esim. ovat tottuneet paljon suurempiin onnistumisiin. Nyt koko alkukauden osalta tehoja ei ole tullut toivotulla tavalla ja se alkaa näkyä.

Joukkueen hyökkäyspeli on parantunut, mutta alkukausi painaa henkilökohtaisella tasolla. Nyt päästään kyllä paikoille, mutta tulosta ei tule. Tammela tuoreella päällä tuli ihan eri tavalla mukaan. Samoin Matinmikko ja tämä uusi pakki, myös monella junnulla ei paljon paina. Tämä uusi kaveri taas on valmiiksi lukossa kun vaihtoi samasta syystä juuri seuraakin.

Aivan turha väittää että siellä on jotenkin kädetöntä sakkia. Kyllä me paperilla saadaan ihan maaleja tekevä joukkue, mutta se ei konkretisoidu. Nyt tarvittaisiin valmennuksesta joku taikatemppu. Menkää vaikka jouluksi ratsastamaan niinkuin Kurre aikanaan.
Joo, onhan se hyvä että paikkoja saadaan luoduksi noin paljon. Voi tosiaan olla että yläkerta on jumissa pojilla, mutta tosiasia on että maaleja on vaikea tehdä tämän tason maalivahdeille ilman maskia tai jos ei vetoja saada suoraan syötöstä tilanteessa jossa maalivahti joutuu liikkumaan. Kyllä joukkueen kädellisyys näyttäytyy joka tapauksessa hyvin rajallisena. Siis maalintekoon tarvittava kädellisyys. Se ei todellakaan tarkoita että nämä nykyiset pelaajat ovat täysin paskoja pelaajia, mutta helpottaisi kummasti jos olisi Pärän ja Makken lisäksi pari maalintekoon kykenevää kaveria. Tammela on kyllä osoittanut että saattaa ruveta osumaan enemmänkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Trappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän alkaa Kari Kaltoon kääntymään katse ylivoimapelin osalta. Toimiva ja maaleja tuottava ylivoimapeli toisi niin paljon rentoutta ja lisähappea muuhun hyökkäyspeliin. Nyt en oikein näe punaista lankaa tällä hetkellä nykyisessä ylivoimapelissä.

Toinen asia mitä kaipaisin: hyökkäyspään haastaminen yksi vastaan yksi -tilanteissa. Tehokkaasti peleille palannut Tammela pääsee paikoille ja on tehnyt maaleja. Ja mitä hän tekee vaihto toisensa jälkeen... ajaa keskustaan kiekollisena ja haastaa vastustajaa. Se luo maalipaikkoja, jäähyjä ja odottamattomia irtokiekkoja joista vastustajan puolustuspeli saadaan sekaisin.
Selkä maalia kohti pelaaminen laitojen lähellä ja kiekon rännittäminen ei tuota mitään.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä ennen Sandbergin lähettämistä pitäisi katsoa Hultsille ja Steenbergenille uusi koti. Sandberg on meidän neljänneksi paras pisteiden tekijä ja plusmiinus tilastokin plussalla. Joo, vitun iso pettymys, mutta on tuolla juuri ensin mainitut selkeästi heikompia. Steenbergen on äärimmäisen tehoton lorvake. Dösönöökään ei ole vielä vakuuttanut, mutta antaa vielä muutaman pelin.

Ulkkarihankinnat kyllä epäonnistuneet.

Tästä täysin samaa mieltä.
Kaikki nämä ulkkari hyökkääjät pitäisi laittaa kiertoon poislukien Slafkovsky ja ehkä Rodewaldiakin lukuunottamatta.
Tepsin osalta pelejä takana 29 eli käytännössä melkein puolet kaudesta ja tällä Steenbergenillä tehot 1+4=5
Mm. junnuista nostettu Koskinenkin oli huomattavasti parempi varsinkin kuin mitä nämä Tepsin ulkomaan arvat.
Tietyt kaverit pörräävät näyttävästi kulmissa mutta vailla päämäärää, taisteluilmettä, röyhkeyttä ja luovuutta.
Tänään näillä vahvistuksilla olisi ollut mahdollisuus ottaa isompaa roolia mutta näyttänyt maistuvan.
Vieläköhän Kallio meinaa että noilla ulkomaan vahvistuksilla on valtavasti potentiaalia varastossaan.
 
Tää on aina hauska. Kaikki muut pitäisi heivata pois paitsi Slafkovsky. Steenbergenilläkin vain 1+4=5. Slafkovskylla onkin niinkin kova, kuin 1+3=4.

Ja kyllä. Olen samaa mieltä, että Steenbergen voi etsiä uuden kodin ja Slafkovsky ehdottomasti pidetään täällä, mutta joku perspektiivi. Usein tuolla otteluseurannassakin hehkutetaan Jurajta maasta taivaisiin, vaikka mies on lähes yhtä tehoton kuin Topias Haapanen. Kyllä minä odotan Slafkovskyltakin jotain ihan muuta, kuin 1+3 tässä vaiheessa kautta. Ihan en kaapokakkomaisia otteita odottanut, mutta lähelle ja Juraj ollut yksi nimi listaan ketkä ovat olleet pettymyksiä minulle tälläkaudella. Perkele. Johan Ivarsson on tehnyt saman määrän pisteitä, kuin Juraj.
 
Malcolm

Slafkovskyhan on herranjestas 17-vuotias ja pelaa ensimmäistä kauttaan miesten kanssa. Toisin sanoen vasta opettelee aikuisten jääkiekkoa. On kuitenkin käsittämätön härkä ikäisekseen ja luo jatkuvasti maalintekopaikkoja ketjukavereilleen. Pyrkii myös jatkuvasti haastamaan vastustajia ja ajamaan kohti maalia. Joku oli mielestäni linkannutkin tänne johonkin sen artikkelin, jossa käytiin läpi Slafkovskyn pelaamista tältä syksyltä. Juri on huippulupaava pelaaja ja muistuttaa kovasti muuan Mikko Rantasta ja moni varmasti muistaa millaista kiekkoa Rane pelasi, kun palasi nuorten skaboista takaisin. Jos perspektiiviä pyydetään, niin Slafkovskya on ihan turha edes mainita näiden muiden ulkkareiden kanssa samassa yhteydessä, sillä kyseessä on kuitenkin juniori. Vertaisin mieluummin vaikka vuotta vanhempaan Kalle Väisäseen.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Joo, onhan se hyvä että paikkoja saadaan luoduksi noin paljon. Voi tosiaan olla että yläkerta on jumissa pojilla, mutta tosiasia on että maaleja on vaikea tehdä tämän tason maalivahdeille ilman maskia tai jos ei vetoja saada suoraan syötöstä tilanteessa jossa maalivahti joutuu liikkumaan. Kyllä joukkueen kädellisyys näyttäytyy joka tapauksessa hyvin rajallisena. Siis maalintekoon tarvittava kädellisyys. Se ei todellakaan tarkoita että nämä nykyiset pelaajat ovat täysin paskoja pelaajia, mutta helpottaisi kummasti jos olisi Pärän ja Makken lisäksi pari maalintekoon kykenevää kaveria. Tammela on kyllä osoittanut että saattaa ruveta osumaan enemmänkin.
Juu ei ole minunkaan mielestä mikään paras vaihtoehto ampua ilman maskia logoon. Koitin esimerkillä avata enemmänkin sitä, kuinka yv on hakannut päätä seinään jo pitkään. Tällöin voi olla ihan hyväkin suoraviivaistaa. Vetoja viivasta ja maskia maalille on yleensä se kortti mikä käytetään kun ei hierominen toimi. Kuten tuossa toitkin esiin.

Se isompi kuva ja oma kanta jota yritän tässä muille avata on se, että nyt ollaan joulukuussa. Me ollaan edelleen liigan parhaita joukkueita. Markkinat on mitä ne on ja meidän pelaajat on mitä ne. Ei me yksinkertaisesti voida näyttää kaikille nyt monoa. Joku yksi täsmäase voidaan hommata mutta ei silläkään kuuhun mennä jos ei ala tulosta muilta syntyä.

Me pelataan nyt sellaista hokia jolla HIFK hävisi paljon syys-lokakuussa. Siellä hallinta on pikkuhiljaa kääntynyt voitoiksi. Saa nähdä kääntyykö se meillä vai jatkuuko mailan puristus. Meidän hyökkäyspeli oli alku kaudesta onnetonta. Nyt se on parantunut roimasti mutta tulosta ei tule silti. Mutta ei meillä oikein ole vaihtoehtoa alkaa joukkuetta tekemään täysin uusiksi tässä vaiheessa, saati näyttämään Ahokkaalle ovea. Meidän työkalut on hyvin pitkälti tässä mitä meillä on. Näillä on tultava toimeen ja näistäkin kyllä saa irti. Joukkuetta vaivaa laaja tehottomuus joka on ratkaistava. Joukkueessa ei ole yhtään vapaamatkustajaa tai löysää ulkkaria jotka kuuluisi potkia sen vuoksi pois. Hultsikin on parantanut penkityksistä roimasti.

Ja ennen kuin joku sanoo että tulos ratkaisee eikä pelkkä tsemppi riitä niin tämä on täysin totta. Pitää kuitenkin olla realisti. Jos me nyt näytetään ovea Hultsille, Steenbergenille ja Sandbergille, ei me saada mistään vastaavalla odotusarvolla olevia kavereita tilalle enää tälle vuotta.

Lyhyenä yhteenvetona. Tässä on hyvin pitkälti meidän tämän kauden jengi ja se on saatava vaan tehokkaammaksi. Ensi kautta rakentaessa voidaan miettiä ketä on järkevä pitää, mutta tämän kauden osalta ei isoja liikkeitä enää saada tehtyä.
 
Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tää on aina hauska. Kaikki muut pitäisi heivata pois paitsi Slafkovsky. Steenbergenilläkin vain 1+4=5. Slafkovskylla onkin niinkin kova, kuin 1+3=4.

Katsopa Slafkovskysta tehty skouttivideo, josta näkyy kuinka paljon on luonut kavereille tilanteita. Tehot olisivat eri luokkaa, jos rinnalle olisi ollut laittaa edes alkeellisen maalintekokyvyn omaavia kavereita.

Ulkomaalaishankinnat ovat tosiaan suurin ongelma hyökkäyksessä. Rodewaldkin painunut jotenkin varjojen maille, ehkä juuri onnistumisten puutteen takia. Jos vertaa Hultsia Iskhakoviin ja Sandbergiä Kestneriin, niin hävitään tässä viime kauteen verrattuna aivan järkyttävästi. Steenbergen ei sitten pysty täyttämään tehojen puolesta edes viime kauden rotaatiohyökkääjien, Janatuisen ja Ibragimovin, jättämää aukkoa. Tammela pelannut hienosti, mutta ei toki hänkään Pajuniemen kaltainen maalitykki ole.
 
Viimeksi muokattu:

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tää on aina hauska. Kaikki muut pitäisi heivata pois paitsi Slafkovsky. Steenbergenilläkin vain 1+4=5. Slafkovskylla onkin niinkin kova, kuin 1+3=4.

Ja kyllä. Olen samaa mieltä, että Steenbergen voi etsiä uuden kodin ja Slafkovsky ehdottomasti pidetään täällä, mutta joku perspektiivi. Usein tuolla otteluseurannassakin hehkutetaan Jurajta maasta taivaisiin, vaikka mies on lähes yhtä tehoton kuin Topias Haapanen. Kyllä minä odotan Slafkovskyltakin jotain ihan muuta, kuin 1+3 tässä vaiheessa kautta. Ihan en kaapokakkomaisia otteita odottanut, mutta lähelle ja Juraj ollut yksi nimi listaan ketkä ovat olleet pettymyksiä minulle tälläkaudella. Perkele. Johan Ivarsson on tehnyt saman määrän pisteitä, kuin Juraj.
Niinkuin jo edellä kirjoitettiinkin niin ota nyt huomioon et Juraj on 17v kaveri ja nämä muut ovat jo selvästi yli 20 vuotiaita ja pelanneet ammattilaisina vuosia vaikka siltä se tosin ei ainakaan täällä ole näyttänyt.
Noilta muka ammattilaisilta pitää odottaa tulosta ja sitä heiltä ei olla saatu. Heiltä ei sovi jäädä odottamaan mitään kehityksen nostoa ja Kallion mainitsemaa ulkkareiden potentiaaliakaan kun ei ole vieläkään näkynyt vaikka puolet kaudesta pelattu.
Siksi nämä ulkkarit pitäisikin laittaa mahdollisimman pian kiertoon ja yrittää pelastaa vielä tämä kausi.
Vastaavasti näiltä nuorilta johon Slafkovskykin Intosen, Pyyhtiän, Liukkaan ja Väisäsen kanssa kuuluu niin ei heiltä vielä voida odottaa että he tuolla kokemuksellaan olisivat ratkaisu tämän hetkiseen Tepsin isoon maalinteko ongelmaan. Nämä ulkkarit on tänne sitä varten hankittu.
Pitäisikö Kallionkin kuitenkin edes hieman pyrkiä muuttamaan strategiaansa siihen suuntaan että kokeiltaisiin näiden epävarmojen pelaajien sijaan hankkia enemmän varmempia, jopa tähti statuksen omaavia pelaajia, ennenkaikkea kotimaisia pelaajia joita kilpailijatkin hankkivat ja näiden omien loistavien junnujen lisäksi muualta näitä nuorten maajoukkuetason pelaajia kuten täksi kaudeksi hankittiinkin Jimi Suomi.
Enkä usko siihen että taloudelliset syyt ovat ainoastaan tälle este vaan valitettavasti edelleen saattaa kyseeseen tulla että moni suomalainen pelaaja ei pidä Tepsiä edelleenkään niin houkuttelevana seurana. Sanoisin että parempaan suuntaan ollaan edellä mainitussa asiassa kokoajan menossa mikä hyvä asia mutta paljon on siihen vielä matkaa mitä se tuossa -90 luvullakin mm. oli jolloin pelaajat tarjosivat tänne itseään todella halvalla jotta he vaan olisivat päässet tänne kehittymään ja tietysti ennenkaikkea menestymään ja nauttimaan mestaruus huumasta. Tuolloin pelaajia oli tulossa tänne niinpaljon että erittäin monille jouduttiin sanomaan ei.
Tästä muistuukin mieleen juttu joka silloin aikanaan liikkui eli kun Lukosta tuli Tepsiin Grönman, Rintanen ja Sahlstedt ja ilmeisesti samassa veneessä piti tulla Saarelankin mutta ei ilmeisesti kehdattu tyhjentää Lukkoa enempää. No toki sieltä tuli vielä Alatalo sekä Suvantokin vielä. Nämä niitä legenda juttuja ja mikä totuus niin sen varmaankin harva tietää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös