TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 730 250
  • 13 341

Trappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En itse ainakaan pysty vertaamaan tämän kauden kokoonpanoa viime kauden joukkueeseen. Viime kaudella oli viimeistään kymmenen ottelun jälkeen ainakin itselleni selvää, että nyt on kova porukka kasassa ja onnistumisia tuli kaikilta kentiltä.

Todella sinnikäs tämänkin vuoden jengi on tosiaan, mutta yhdellä kentällä ei mestaruuksia ole kukaan koskaan voittanut. Toivon kovasti, että onnistumisia alkaisi vielä laajalla rintamalla tulemaan. Paperillahan nykyisen rosterin pitäisi olla maalintekoon kykenevä.

Harmittaa esimerkiksi Stenkun puolesta. Hyvin voisi olla 5 maalia viiteen edelliseen peliin. Paikkoja on ollut tehdä vaikka 15…

Hmm.. hienoa jos näin pystyit näkemään viime kauden 10 ottelun jälkeen (vain 3 suoraa voittoa).
Täytyy muistaa kuitenkin ettei viime kauden ensimmäiset kuukaudet olleet kovinkaan ruusuisia. Yleisestikin täällä tunnutaan unohtavan viime kauden alun vaikeudet ja haasteet, jolloin Raipelle oltiin virittämässä jo potkuja. Peli oli tuskaista taistelua, kovaa kamppailua, eikä TPS kyennyt oikein millään voittamaan, toisaalta joukkue ei myöskään suostunut juuri häviämään (vain 4 suoraa voittoa ensimmäisistä 15 pelistä). Peli oli kaukana raikkaasta ja luovasta. Sen sijaan peli oli melko raskasta taistelua vähän kuin nytkin. Toki sillä erotuksella, että tämän kauden peli on ollut mielestäni rakenteellisesti parempaa (tuloksellisesti/sarjataulukossa mitaten huomattavasti parempaa!).

Ja Steenbergin osalta vahvasti samaa mieltä.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Ehkä täällä palstalla nyt on hiukan mopo karannut kun mietitään joulukuun alussa pelin puutteita kevättä ajatellen. TPS on nimenomaan pelannut aika playoff-valmista kiekkoa jo nyt. Pelitavan osalta perusta on kunnossa, etenkin ajatellen kuinka alussa Ahokkaan projekti on. Ennen playoffeja pitää kuitenkin kulkea se koko matka kevääseen ja pudotuspelien alkuun, ja tuon matkan aikana joukkueiden suoritustaso suhteessa kilpailijoihin joko kehittyy positiivisesti tai negatiivisesti. Jos mennään seuraavina kuukauisina oikeaan suuntaan, niin keväällä on kaikki mahdollisuudet pärjätä. Jos ei, niin keväästä voi toki tulla lyhyt. Yksi sentterilaituri tms ei tätä asiaa kuitenkaan ratkaise, vaan koko joukkueen kehityskäyrän suunta.

Maaleja on toki tähän asti tehty vähän, ja jonkun mielestä joukkueesta ehkä puuttuu tarvittavaa kärkiosaamista. Minusta tuossa nipussa kuitenkin on aika paljon piilevää potentiaalia nuorten pelaajien muodossa, ja äijiä joiden suoritustaso voi puolen kauden kuluttua ja kevään playoffeissa olla yhtäkkiä jotakin ihan muuta kuin kauden alussa. Kestner-tyyppiset snaipperit ovat nimenomaan runkosarjapelaajia, sillä pieni ylimääräinen tila ja aika sekä tiukempi tuomarilinja antavat näille ratkaisevan verran ylimääräisiä mahdollisuuksia hyödyntää omia vahvuuksiaan. Väitän, että jos verrataan maali/pistetuotantoa runkosarjassa ja playoffeissa, niin playoff-potentiaalia on nimenomaan enemmän mm. Tammelassa, Slafkovskyssä, Haapasessa yms. Jos koko joukkueen suoritustaso kehittyy kauden aikana toivottuun suuntaan, niin ratkaisijoita varmasti löytyy keväällä.

Tähän mennessä aika hyvältä näyttää mm. Tammelan ja Slafkovskyn osalta. Myös Steenbergen on parantanut, vaikka vaikka ei ole mikään kärkiketjun snaipperi niin nykyisellään erittäin hyödyllinen pelaaja joukkueelle. Myös puolustuksessa Viro ja Rafkin ovat parantaneet, enkä oikein jaksa olla heidän tekemisestään huolissaan (etenkään Viron). Mm. Väisäsellä sitä vastoin on viime aikoina ollut vaikeampaa (oliko joku pieni vammakin?).

Toki äijiä on tippunut ja tulee olemaan poissa nuorten kisojen aikana. TPS:llä on lähtökohtaisesti suhteellisen laaja rinki nykyliigaan, mutta toki jotakin harkittuja paikkauksia voi olla syytä tehdä. Nuo paikkaukset eivät kuitenkaan millään muotoa tule ratkaisemaan tämän kauden kokonaislopputulosta. Joukkueena joko ollaan keväällä valmiita menestymään tai sitten ei, aika näyttää.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Mistäköhän päätelmä, että Kestnerin tyyppiset pelaajat olisivat vain runkkaripelaajia? Nimenomainen Kestnerhän oli pudotuspeleissä ihan liekeissä. 13 ottelua ja 10 pongoa tauluun. Tuollaisiin tehoihin ei mitkään Haapaset tai Slafkovskyt pysty kaikella kunnialla.

Aina käydään keskustelua siitä miten pudotuspeleissä tila ja aika käy vähiin ja nämä ”snaipperit” ja ”taitelijat” katoavat kuvasta. Hyvin harvoin oikeasti pudotuspeleissä nämä ykköskorin äijät sulaa ja sieltä kakkosesta nousee heidän tilalleen uusia kavereita.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän näitäkin on useita jotka häviää kuvasta, kun jäät alkaa sulaamaan ja on samalla näitä ns. kevään miehiä, jotka syttyvät viimeistään pudotuspeleissä. Kestner loisti sekä kauden aikana ja pudotuspeleissä, joten kyllä minä hänet ottaisin, mutta tällä hetkellä Tepsillä on huomattavasti suurempi tarve sentterille kuin laiturille.
 
Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistaakseni Kestner ja Iskhakov olivat ne kaksi pelaajaa, joita pleijareissa eniten palstalla arvosteltiin. Molemmat kyllä sitten näyttivät arvonsa ratkaisupaikoissa välierissä.

En itse haikailisi Kestneriä takaisin, kun ei varmaan halvalla ole tulossa. Viime kaudella ei porukkaan turhaan otettu lisää pelaajia kesken kauden kun muut haalivat tarjolla olleita nimimiehiä kesken kauden, ja lopussa kiitos seisoi. Toki totta on, että yhtä sentteriä kokoonpano huutaisi, mutta toivottavasti katsovat tarkkaan ettei joukkueen loistava henki mene tulokkaista sekaisin. Ei se toki näytä menevän Hultsistakaan…
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kyllähän näitäkin on useita jotka häviää kuvasta, kun jäät alkaa sulaamaan ja on samalla näitä ns. kevään miehiä, jotka syttyvät viimeistään pudotuspeleissä. Kestner loisti sekä kauden aikana ja pudotuspeleissä, joten kyllä minä hänet ottaisin, mutta tällä hetkellä Tepsillä on huomattavasti suurempi tarve sentterille kuin laiturille.

Tietysti on suurin tarve sentterille ja jos pitäisi valita Kessun tai senan välillä, niin sena tänne. Jos kuitenkin jostain syystä Kestner tänne haluaisi/olisi tarjolla ja rahaa löytyy, niin ehdottomasti tänne. Harvoin tuon tason kudin omaavia kavereita on saatavilla. Eikä Kestner mikään pukukopin myrkyttäjä ole.

Mikäli kuitenkin rahat tiukassa, niin panostus siihen kakkosen sentteriin. Jasu menee väliaikaisesti nyt tuossa Tammelan ja Sandbergin välissä, mutta olisi elintärkeää menestyshaaveiden kannalta saada siihen joku peliä tekevä sentteri. Rode ei ole vastaus tuohon ongelmaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Mistäköhän päätelmä, että Kestnerin tyyppiset pelaajat olisivat vain runkkaripelaajia? Nimenomainen Kestnerhän oli pudotuspeleissä ihan liekeissä. 13 ottelua ja 10 pongoa tauluun. Tuollaisiin tehoihin ei mitkään Haapaset tai Slafkovskyt pysty kaikella kunnialla.

Aina käydään keskustelua siitä miten pudotuspeleissä tila ja aika käy vähiin ja nämä ”snaipperit” ja ”taitelijat” katoavat kuvasta. Hyvin harvoin oikeasti pudotuspeleissä nämä ykköskorin äijät sulaa ja sieltä kakkosesta nousee heidän tilalleen uusia kavereita.

Haapanen teki viime keväänä 6 pistettä 13 peliin, versus runkosarjassa 8 pistettä 47 peliin. Kestnerin playoff-pisteistä ainakin kaksi maalia tulivat ylivoimalla (todennäköisesti osa syötöistäkin), jota Haapanen ei pelannut. Tasakentällisin playoff-tehoissa ei siis juuri ollut eroa.

Kestnerin tehot per peli laskivat siirryttäessä runkosarjasta playoffeihin, ja rapaa tuli myös palstalla yleisotteista. Haapasen tehot moninkertaistuivat.

Mutta tämä menee rankasti ohi alkuperäisen ajatukseni. Kestner on liigaan mainio pelaaja ja sille laukaukselle olisi käyttöä joukkueella kuin joukkueella. Silti Haapasilla, Tammeloilla ja Slavkovskyillä on rutkasti enemmän tilaa ja potentiaalia nostaa tasoaan playoffeihin siirryttäessä. Jos pitäisi valita lähdetäänkö kevääseen joukkueella, joka voittaa maalin pelejä nojaten Kestnerin tehoihin tai joukkueella, joka voittaa samat pelit nojaten milloin kenenkin Haapasen, Tammelan tai Slavkovskyn tehoihin niin valitsisin kerta kerrasta tuon jälkimmäisen nipun.

Minusta täällä hiukan yliarvioidaan yksittäisten pelaajien merkitystä joukkueelle puheilla, että joku yksittäisen pelaajan hankinta tekisi eron mestaruuden ja lyhyen kevään välillä.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Minusta täällä hiukan yliarvioidaan yksittäisten pelaajien merkitystä joukkueelle puheilla, että joku yksittäisen pelaajan hankinta tekisi eron mestaruuden ja lyhyen kevään välillä.

No kyllähän viime finaaleissa Lukko oli juuri niiden yksittäisien pelaajien verran parempi. Raipelle jos olisi vahvistuksia hankittu helmikuussa, niin lopputulos ei olisi ollut hopea.

Lähinnä nyt aliarvioidaan yksittäisen pelaajan merkitystä silloin kun erot ovat pieniä. Kestnerin hylkääminen tähän paikkaan kuulostaa lähinnä huonolta ja ylimieliseltä läpältä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
No kyllähän viime finaaleissa Lukko oli juuri niiden yksittäisien pelaajien verran parempi. Raipelle jos olisi vahvistuksia hankittu helmikuussa, niin lopputulos ei olisi ollut hopea.

Lähinnä nyt aliarvioidaan yksittäisen pelaajan merkitystä silloin kun erot ovat pieniä. Kestnerin hylkääminen tähän paikkaan kuulostaa lähinnä huonolta ja ylimieliseltä läpältä.

Olisiko Lukko ollut noin ylivoimainen ilman Pressiä? Ei. Press oli Lukolle se käänteen tekevä pelaaja, joka antoi sen ”extran” muihin verrattuna. Toki olisivat olleet suosikkeja ilmankin Pressiä, mutta hänen kanssaan olivat suvereeneja.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viime kaudesta sen verran, että välieräsarja HIFK:ta vastaan oli aivan äärimmäisen täpärä. Kuka dissaa Kestneriä pudostuspelipelaajana niin katsokoon muistojaan verestääkseen Kestnerin viimeisessä välierässä Rafkinin hienosta esityöstä suoraan syötöstä laukoman 2-2-tasoituksen, jonka avulla peli venyi jatkoerään. Kukaan muu Tepsin viime kauden pelaaja, saati yksikään tämän kauden pelaaja, ei olisi pystynyt siinä tilanteessa sellaiseen suoritukseen, niin täydelliseen laukaukseen kuin Kestner. Pelillisestihän ottelu oli kolmannessa erässä nimenomaan lipumassa pois Tepsin käsistä HIFK:n tehtyä kaksi maalia ja noustua tappiolta johtoasemaan. Tepsin kollektiivisesta kiristä ei ollut minkäänlaista merkkiäkään. Kestnerin huikea yksilötaito (laukaisutaito), jolla hän oli tehnyt tulosta läpi kauden, oli aivan käänteentekevä siinä hetkessä koko ottelusarjan voittajan kannalta. Tarkoitan vain sanoa sitä, että kyllä myös pudotuspeleissä tarvitaan Kestnerin tyyppisiä pelaajia, jotka voivat yhdellä suorituksella yksittäisessä pelitilanteessa tehdä tasaisten joukkueiden välille sen pienen eron, joka kääntää lopulta koko ottelusarjan suunnan.

Ja puolivälierät olivat samalla tavalla äärimmäisen tasaiset, kumpi vain joukkue olisi voinut voittaa. Sen sarjan ratkaisu tavallaan kulminoitui Jasun aloitusvoittoon Björnistä vastaan viisi sekuntia ennen viimeisen ottelun toisen erän loppua, vaikka Björninen koko sarjan paras yksittäinen pelaaja olikin. Siinä oli muuten lähellä, että Björninen olisi yksittäisenä pelaajana tehnyt sen pienen ratkaisevan eron tasaisten joukkueiden välille ja vienyt omalla panoksellaan Pelicansin jatkoon.

Vielä jatkan offtopicia, niin oletteko huomanneet, että Kallio on tuonut joukkueeseen joka kaudelle yhden laiskan ulkomaalaisen maalintekijän, joka ei tee kentällä kovin paljoa muuta kuin maaleja? Nämä Kallion maalintekijähaut ovat siis olleet Anton Holm, Josh Kestner ja Mitch Hults. Ihan selkeä ajatus tuossa Kalliolla näyttäisi olevan, että hän haluaa joukkueeseen yhden tällaisen puhtaan maalintekijän. No, Hultsin oli ehkä ajateltu olevan vähän monipuolisempikin pelaaja kuin Holmin tai Kestnerin. Jos nyt Kallio oli jossain haastattelussa tänä syksynä Hultsia kehunut, niin samalla lailla Kallio kehui Holmiakin kaksi vuotta sitten syksyllä. Jossain pelissä, kun Holm oli taas laukaissut maalin, Kallio Telian asiantuntijana hehkutti miten hyvä laukaus Holmilla on ja miten Holm tulee tekemään sillä vielä paljon maaleja.

Näistä Kallion kolmesta maalintekijähankinnasta Kestner oli kyllä aika ylivoimainen. Ensi kaudeksi tullee taas yksi samaan ruutuun kaavailtu pelaaja ulkomailta.
 
Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Aivan yhtä maalia. HIFKiltä erittäin asiallista paineistusta, just noin se pitää tehä. Palloseura näyttää älyllisesti ja fyysisesti kankealta tässä myllyssä.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistä vitusta ne noita Saukkosia ja Mertarantoja oikein löytää tuonne selostuskoppiin.

Saukkonenhan edustaa Maikkaribrändiä parhaimmillaan. Alkaa olla jo aika monta virkaikävaasia plakkarissa äijällä. Mertsi mukavasti vastaavaa tasalaatua sitten.
 
Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Haastava kombo tänään pistellä päätyyn, olla askeleen jäljessä ja hävitä vielä kaksinkamppailu ihan pystyyn.

No, eiköhän tästä heräillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös