Mainos

TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 749 429
  • 13 341

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voitto on voitto ja tärkeintä tässä kohtaa oli tappioputken katkaiseminen ja josko tämä näin vapauttaisi joukkueen henkisen lukon ja kipsin.
Valitettavasti täytyy perään heti todeta että itse pelaamisen taso kun oli kaikkea muuta kuin laadukasta ja sellaista jolla katsojia saisi paikan päälle houkuteltua kun se taas aikanaan on mahdollista.
Lisäksi kaikki kunnia Saipalle mutta eilinen vastustaja ja siitä tiukan väännön jälkeen saatu niukka voitto ei ollut mikään mittari tason noususta. Ehkäpä ensi keskiviikon Pelicans ottelu on jo ainakin osittain eräänlainen mittari.
Tepsin pelaaminen oli päätöntä kooheltamista ilman punaista lankaa ja näytti että kiekko poltti jokaisen lavassa ja niinpä se huiskittiin nopeasti vain jonnekin. Lisäksi hyökkäyspäässä jatkui koko kauden vaivannut kulmissa pyöriminen ja maalille järjestetyt ohjelmat olivat aika harvassa ja myöskin ettei hyökkäysalueelle päästä kiekon kanssa kun muutaman kerran ottelussa ja nekin päätyvät joko maalin taakse tai harhautuksiin kun hyökkääjillä ei ole riittävästi rohkeutta, röyhkeyttä ja taitoa tulla vastustajasta ohi ajaen väkisin maalille ja siitä iskemällä kiekko verkkoon ja lisäksi joukkueen viisikon välimatkat pitäisivät olla sellaiset että tuollaisissakin tilanteissa sieltä tulisi toiset tarvittaessa iskemään kakkoskiekot sisään.
Näkee selvästi ettei kaikki anna jäällä edelleenkään kaikkea itsestään ja näidenkin nimet kun on täälläkin osiossa jo moneen kertaan mainittu eli ei niistä nimistä sen enempää. Luulisi että valmennus saisi luotua joukkueeseen sellaisen fiiliksen ja tahtotilan että jokainen jättäisi kentälle joka vaihdossa ja ottelussa kaikkensa ja pelaten ennenkaikkea paidan etupuolella olevalle Logolle. Eetu liukas on sellainen pelaaja joka jokaisessa vaihdossaan antaa kaikkensa jäällä taistellen, repimällä, raastamalla, taklaamalla painavia taklauksia loppuun asti aina kun mahdollista, hämmentämällä, ajamalla röyhkeästi kiekon kanssa maalille tai menemällä tekemään maskimiehen likaista työtä maalille ja laukomalla heti kun on paikka. Hänen asenteestaan kun joukkueen jokainen muu pelaaja ottaisi mallia niin uskoisin että kentällä nähtäisiin melko eritasoinen Turun Palloseura.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Lukko muuten vei tänään SaiPaa, kuin mummon kuoriämpäriä 6-0. Kertoo, että tekemistä on vielä eikä missään nimessä eiliseen voittoon voi olla täysin tyytyväinen.

No, ehkä se tästä kun saatiin korkki auki.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lukko muuten vei tänään SaiPaa, kuin mummon kuoriämpäriä 6-0. Kertoo, että tekemistä on vielä eikä missään nimessä eiliseen voittoon voi olla täysin tyytyväinen.

No, ehkä se tästä kun saatiin korkki auki.
Jep, Saipalle kolmas peli neljään päivään. Lukko lepäillyt piiiiiiiiitkään. Hyvä haku @Spine , mutta ei meidän tän hetkinen paskuus ole sellaista että pitää vertailla kuka voittaa kenet ja kuinka paljon. Meidän pelaamisessa on riittävästi korjattavaa ja jätetään toisten voitot sikseen.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Miten helvetissä Saipan peli tänään on verrannollinen eiliseen? Miksi joka asiasta pitää negaa vetää.

Mun mielestä tällaiset "ai voititte Saipan vaan 3-1? Me voitettiin 6-0!" ei muutenkaan kerro yhtään mistään yhtään mitään.
 

Wizzö

Jäsen
Tietääkseni saman verran (eli kolme) pistettä saa riippumatta siitä kuinka monella maalilla varsinaisella peliajalla voittaa.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mikä tämä P.Virran tämän päiväinen kommentti oikein on? Jollain osunut silmään sama mikä Virralla?

– Tietysti eilen pelasimme todella kovan pelin Turussa. Saimme kuulla tänään sitten siitäkin, että se maali mikä siellä hyväksyttiin, olisi pitänyt hylätä.
 

SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä tämä P.Virran tämän päiväinen kommentti oikein on? Jollain osunut silmään sama mikä Virralla?

– Tietysti eilen pelasimme todella kovan pelin Turussa. Saimme kuulla tänään sitten siitäkin, että se maali mikä siellä hyväksyttiin, olisi pitänyt hylätä.
Mm. se aika mikä tarkastamiseen käytettiin ei voi puhua potaskaa. Muuten voi kyseenalaistaa tuomareiden ja videotarkastamisen toiminnan.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mikä tämä P.Virran tämän päiväinen kommentti oikein on? Jollain osunut silmään sama mikä Virralla?

– Tietysti eilen pelasimme todella kovan pelin Turussa. Saimme kuulla tänään sitten siitäkin, että se maali mikä siellä hyväksyttiin, olisi pitänyt hylätä.

Aika jännä jos näin ollaan sanottu jälkikäteen. Kontakti toki oli kiistämätön Jasun mailalla ja patjalla. Onko tuo kuitenkaan sitten estämistä? Ilmeisesti jälkikäteen on, mutta pelin aikana ei.

Tammelakin antoi pientä piikkiä noista tarkistuksista ottelun jälkeen. Pelaajatkin jännäävät mihin suuntaan nuo menevät. Eilinen tilanne on vähän kaksijakoinen. TPS:n kannattajat näkevät selkeän maalin, SaiPan kannattajat hylyn ja muut jotain siltä väliltä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä tällaiset "ai voititte Saipan vaan 3-1? Me voitettiin 6-0!" ei muutenkaan kerro yhtään mistään yhtään mitään.
Ei niin. Enemmän kertoo se, että on nyt kaksi viimeistä peliä vedetty aivan tasapäisesti kotona Ässiä ja SaiPaa vastaan. Sitä ennen hävittiin kuusi matsia pystyyn, lukuun ottamatta KooKoo-peliä, jossa oli saumat voittoon. Kyllä tämä jo itsessään kertoo, että parannettavaa on ja paljon.

Tosin, kyllä sekä Tepsin että KooKoon viimeaikaisesta paskuudesta kertovat nuo muutkin tulokset. KooKoo ei ole viimeisiin 13 otteluun saanut täysiä pisteitä miltään muulta joukkueelta kuin Tepsiltä (kahdesti) ja viimeisiin seitsemään otteluun he ovat saaneet ainoat pisteensä Tepsiltä. SaiPa taas ei ole viimeisiin 16 otteluun voittanut mitään muita joukkueita kuin Tepsin ja KooKoon. Eli vaikka SaiPan yksittäinen 6-0-tappio Lukkoa vastaan ei paljoa kerro, niin se kertoo jo enemmän, että ainoat joukkueet, joita vastaan on viime aikoina kyetty pelaamaan edes tasaväkisesti, ottavat järjestäen turpaan kaikilta muilta.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mun mielestä tällaiset "ai voititte Saipan vaan 3-1? Me voitettiin 6-0!" ei muutenkaan kerro yhtään mistään yhtään mitään.
Joo, onko näitä niiloja edelleen olemassa, jotka suunnittelevat vetojaankin tutkailemalla, että kun tuo voitti tuon tuon verran, ja tämä taas tuon tuon verran, niin tämä matsi varmaankin päättyy näin..Ennen näitä oli, mutta luulin jo "kuolleen sukupuuttoon"..
 
Pärssisen pelaamisesta en tiedä, mutta hiukan vajaa voi olla rosteri..
"Perjantaina TPS:n pitäisi kuitenkin kohdata KalPa Kuopiossa ja pelata seuraavana päivänä Oulussa Kärppiä vastaan.

– Emme olisi saaneet keskiviikon otteluun Liigan edellyttämää kokoonpanoa (13 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia) kasaan. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että loppuviikolla meidän pelaajistamme sen verran moni on vapautunut karanteenista, että saamme Kuopioon ja Ouluun kasaan vaadittavan ryhmän, TPS:n urheilutoimenjohtaja Rauli Urama kertoi.
– Tarkkaa sairastuneiden määrää en voi kertoa. Myös karanteenin tai eristyksen kestossa on eroja. Pelaajat ovat kirjoilla monella eri paikkakunnalla ympäri Suomen, ja joka paikassa tehdään vähän erilaisia päätöksiä. Siksi karanteenit ja eristykset eivät kaikilla pääty aivan samaan aikaan, Urama sanoi.

Viime viikolla jäällä kävivät vain ne muutamat TPS:n pelaajat, jotka eivät olleet altistuneet joukkueen parissa. Maanantaina jäälle oli jo menossa isompi ryhmä. Lähtökohta viikonlopun vierasotteluihin ei luonnollisesti ole hyvä, kun käytännössä koko joukkue on ollut reilun viikon harjoittelematta, ja TPS:n kokoonpano voi peleissä olla hyvinkin kapea.

– Niillä mennään, jotka ovat käytettävissä. Ei tässä oikein muutakaan voi. Hyviä ratkaisuja ei ole tarjolla, mutta pelit on pakko pelata, Urama sanoi.

– 13+2 on tietysti todella kapea rosteri, mutta sillä on sääntöjen mukaan pakko mennä, jos sen verran pelaajia on terveenä. Ja pakkohan näitä pelejä on päästä pelaamaan pois, sillä pelipäivät uhkaavat muuten loppua.(ts.fi)
A-junnuista ei varmaan ole paljon iloa "Turun Palloseuran A-nuorten tilanne on suuri kysymysmerkki. Joukkue on pelannut pisteistä viimeksi joulukuun 17. päivä, eikä kukaan varmaksi tiedä koska kiekko tippuu seuraavan kerran jäähän. U20 SM-sarjan ylempi loppusarja oli tarkoitus alkaa 7. tammikuuta, mutta Palloseuran osalta niin ei tapahtunut. Ennen helmikuuta joukkue ei pelejä tule pelaamaan ja kysymysmerkit leijailevat ilmassa Palloseuran pelien osalta."(tps.fi)
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jos TPS lähtee oikeasti 13+2 miehistöllä viikonlopun peleihin, niin tulee sellaista kohtelua, että oksat pois. Rumat voi olla lukemat.
 

Turnipsi

Jäsen
Jos TPS lähtee oikeasti 13+2 miehistöllä viikonlopun peleihin, niin tulee sellaista kohtelua, että oksat pois. Rumat voi olla lukemat.

Ei ole ainakaan vaikeaa miettiä mitä pitkävetoon laittaa, jos vetofirmat edes ottavat kohteeksi. Eikä kyllä mitenkään nosta kiinnostusta seurata noita pelejä. Täydelläkin rosterilla on tahmaista, niin tuskin jaksaa hirveästi kuluttaa aikaa viikonlopun tuskaan.

Jos tosiaan tuo 13 (+2) pelaajaa, niin säästäisivät rahat matkoista ja jättäisivät menemättä. Kaksi peliä putkeen noin vajaalla rosterilla, keskenkuntoisilla pelaajilla ja pitkän harjoitustauon jälkeen on aika toivoton ennuste.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Voihan vehje, enää ei olis varaa menettää pisteitä. Ollaan tultu ryminällä alas ja ehkä jotain tuosta meidän syväkyykystä kertoo, että tällä hetkellä meillä saman verran pisteitä kuin kerholla. Nyt jos muutama matsi käkättimeen, niin sen jälkeen taistellaan sääliviivan päällä. Meillä jonkun verran matseja rästissä, mutta mikäli nämä rästipelit pelataan täysin repalaisella rosterilla, niin vaikeaa tulee olemaan.

On tää kyllä perseestä, miten paljon loukkaantumiset, majukomennot ja nyt korona on verottanut jengiä. Toki huolia on kaikilla jengeillä, mutta meillä se kaikki levisi paskakikkareeena tuulettimeen ja kapitalisoitui syöksykierteeksi.

Nyt pitää löytyä raivoa ja halua ottaa pisteitä väkisin. Tyylillä ei mitään väliä, pisteitä on revittävä. Etenkin Kärppäpeli on tärkeä, sillä ovat sekaisin kuin seinäkello.
 
Jasun haastattelussa ole kyllä mitään, mistä voisi päätellä, että huomenna vedettäisiin vajaalla miehistöllä. Noh, ehkä kielletty toimistolla…
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Täällähän on jo hyvää faktaa viikonlopun peleistä, ei tarvi edes katsoa niitä. Pirkävetoon vaan isosti ykkösiä ja reissua varaamaan.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Täällähän joku raportoi maanantain treeneistä ja siinä listassa ei Jasua ollut, joten lienee siis ainakin muutama ukko päässyt maanantain jälkeen treenivahvuuteen. Mikäli kaikki maanantaina jäällä olleet ja Jasu on käytössä, niin Seura saa täydet neljä ketjua jäälle. Puolustuksessa oli tuolloin vain neljä ukkoa, joten sinne kaivataan myös lisää ukkoja. Onko sitten junnuja vai tervehtyneitä liigajoukkueen ukkoja, niin se selviää huomenna.
 

Turnipsi

Jäsen
Täällähän on jo hyvää faktaa viikonlopun peleistä, ei tarvi edes katsoa niitä. Pirkävetoon vaan isosti ykkösiä ja reissua varaamaan.

Mielellään olen itse väärässä ja yllätyn positiivisesti, mutta..

Koko kausi taisteltu maalinteon kanssa.
Joulukuussa puolustus alkoi vuotamaan pahasti.
Harjoittelu ollut vajaata, ts. en usko että hyökkäys- tai puolustuspelaamista on pystytty kunnolla harjoittelemaan (parantamaan).
Mahdolliset puolikuntoiset pelaajat.
Pelituntuma kateissa pitkän tauon takia.
13 (+2?) pelaajaa kokoonpanossa.

Ei toi nyt ihan siltä ennakkoon vaikuta, että noista mitään viikonlopun kohokohtia tulee.

Mutta ilmeisesti ei saa olla tätä mieltä (kuten ei saanut olla huolissaan syyskaudella tehottomuudestakaan koska #sarjakärki).
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siellä on esimerkiksi Pärssisellä kuukauden sisällä yksi pelattu peli ja muillakin 3 viikon aikana huimat kaksi ottelua pelattuna ja tuohon lisättynä koronaa jolloin ei ole päässyt treenaamaan, niin en yhtään ihmettelisi vaikka molemmat pelit hävittäisiin. Kalpalla sekä Kärpillä kuitenkin molemmilla on pelit rullannut normaalisti ja tietenkin Kärpät pääsee jälleen lepoedulla kotipeliinsä.
 

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Koko kausi taisteltu maalinteon kanssa.
Joulukuussa puolustus alkoi vuotamaan pahasti.
Tps on kuitenkin edelleen päästänyt Liigassa toiseksi vähiten maaleja. Piti oikein tarkistaa joulukuun alun jälkeen pelatut ottelut joita taitaa olla 11kpl. Näissä otteluissa tps on päästänyt 33 maalia eli tasan kolme ottelua kohden. Ei se kamalan pahasti edelleenkään vuoda mutta maaleja pitäisi myös pystyä tekemään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mielellään olen itse väärässä ja yllätyn positiivisesti, mutta..

Koko kausi taisteltu maalinteon kanssa.
Joulukuussa puolustus alkoi vuotamaan pahasti.
Harjoittelu ollut vajaata, ts. en usko että hyökkäys- tai puolustuspelaamista on pystytty kunnolla harjoittelemaan (parantamaan).
Mahdolliset puolikuntoiset pelaajat.
Pelituntuma kateissa pitkän tauon takia.
13 (+2?) pelaajaa kokoonpanossa.

Ei toi nyt ihan siltä ennakkoon vaikuta, että noista mitään viikonlopun kohokohtia tulee.

Mutta ilmeisesti ei saa olla tätä mieltä (kuten ei saanut olla huolissaan syyskaudella tehottomuudestakaan koska #sarjakärki).
Lähinnä sitä hain takaa että odotellaan nyt ensin sitä virallista kokoonpanoa ennenkuin tyrmätään kaikki hävityksi. Tuskin täällä kukaan meistä tietää mikä siellä on tilanne ennen huomista..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös