Mainos

TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 749 539
  • 13 341

Turnipsi

Jäsen
Jotenkin meinaa kyllä jurppia toi aloittamisen vaikeus. Se on ollut näkyvä haaste melkein koko kauden. Asia jota olisi ollut hyvä harjoitella kevättä varten. Tai vahvistaa tuota aluetta kauden aikana.

Toki hifkillä on hyvät aloittajat, mutta tällä päällimmäinen tunne on se, että tuon osa-alueen takia me hävittiin eilen ja ollaan tappiolla myös tänään. Ei voi antaa noin paljon etua aloituksista.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Andylta gamesaveri. Pelkään, että 2-0 olisi lamaannuttanut joukkueen...
 

Turnipsi

Jäsen
Olipa kertakaikkiaan surkea ja hermostunut esitys Palloseuralta tämä ensimmäinen erä. Lajunen ja Tammela etenkin aivan pihalla. IFK toki oli hyvä. No, tästä ei ole kuin yksi tie! Hallilla on ainakin hyvin porukkaa, eli eiköhän tästä aikamoinen hornankattila saada, kun TPS alkaa pelaamaan.

Tammelan on pakko olla loukkaantunut. Hiihtelee niin ulkopuolella ja sukkasillaan. Plus ei saa kiekkoa kontrolliin millään. Aivan täysin päinvastainen pelaaja verrattuna siihen mitä ollut aiemmin.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Jotenkin meinaa kyllä jurppia toi aloittamisen vaikeus. Se on ollut näkyvä haaste melkein koko kauden. Asia jota olisi ollut hyvä harjoitella kevättä varten. Tai vahvistaa tuota aluetta kauden aikana.

Toki hifkillä on hyvät aloittajat, mutta tällä päällimmäinen tunne on se, että tuon osa-alueen takia me hävittiin eilen ja ollaan tappiolla myös tänään. Ei voi antaa noin paljon etua aloituksista.
Tuntuu, että tuo on ollut ongelma aina... Viime kaudella oli kaks hyvää aloittajaa Jasu ja PW. Ehkä ens kaudella sitten on myös kaksi hyvää aloittajaa.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Andylta gamesaveri. Pelkään, että 2-0 olisi lamaannuttanut joukkueen...
Miten tuosta voi lamaantua vielä lisää? Jätkiä jännittää aivan saatanasti.
Rentous on löydyttävä kopista, tällä tahdilla tulee surkea ilta ja pitkä kesäloma.
 

Turnipsi

Jäsen
Onko Rafkin kännissä, jo ennen Jasun maalia aivan kujalla, samoin kuin koko ekan erän. On niin huono tänään, että Savilahtikin olisi varmempi...

Nyt maalin jälkeen av...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös