TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 719 394
  • 13 341

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siinä taisi myös mennä Kerholta väärä vaihto ohitse, jonka seurauksena Kerho sai pidemmän pyörityksen Tepsin päätyyn.

Sekavaa on kyllä peli, Tepsi ei oikein ole saanut peliään käyntiin missään vaiheessa. Toki se, että linja sallii roikkumisen ja repimisen, sekä Tepsin jäähyt, ovat aiheuttaneet ongelmia. Kerho myös pelaa Pärssisen ketjua vastaan todella fiksusti. Tässä näkyy se, että olisi hyvä olla myös muita ketjuja jotka pystyvät tekemään pisteitä.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuossa viimeisessä YV:ssä Tepsi sai jo kiekon pysymään itsellään ja Kerhon väsymään. Ongelmaksi tuli syöttöjen laadut vetotilanteissa, aina kun oli vetopaikka, syöttö oli huono. Lopulta sitten Nurmelta huolimaton syöttö, josta Kerho pääsi purkamaan.

Samoin tuossa näkyi se, että viivalta puuttuu pelaaja joka oikeasti osaa vetää. Erosella useampi paikka, mutta syötti jokaisella kerralla. Heikkinen tai Tallinder (esim.) olisivat paukuttaneet noista paikoista useamman vedon. Nyt menee liikaa siihen, että kiekkoa pidetään kulmissa ja syötellään viiva-laita-viiva-laita syöttöjä, mutta vedot puuttuvat kokonaan.

Suoraviivaisemmaksi tuota pitäisi saada, mutta minkäs teet kun viivapeloitteet puuttuvat.
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On YV:ssä tottakai parantamista, mutta ei tuo nyt mitään surkeaa ole, kiekko saadaan alueelle hyvin ja pudettyä siellä, pakki ei vedä myöskään hädissään ekaan mieheen. Maaleja toki tarttis tehä, lienee katsottu toi Tepsin oikeelle painottuva rakentaminen ja pelataan sitä kautta paikat pois myöskin.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Nyt on pojat uuden pulman edessä. Pärssinen on täysin miesmerkattu tällä hetkellä ja täten koko ykköskentän peli sekaisin. Nyt pitää nousta jostain tuloksentekijöitä.
Näin tulee olemaan myös kevään play offeissa eli Pärssinen pidetään vastustajien toimesta todella tiukassa vartioinnissa ja sen jälkeen TPS:ltä puuttuvat pelajat, jotka pystyvät ratkaisemaan ottelut. Kevät voi olla uskomattoman lyhyt, jos tätä ongelmaa ei osata ratkaista, vaikka runkosarjassa vedettäisiiin kuinka hyvin tahansa. TPS:n ulkomaalaispelaajien heikko taso korostuu, kun meillä ei sillä osastolla ole ensimmäistäkään maalintekijää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Näyttikö Vahalahti, että Intosella meni olkapää? Toivottavasti ei mitään liian vakavaa.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Nojoo, Pärää vähän pidetään mutta onhan ylivoimaa myöden tekeminen ollut kamalaa näpräämistä ja paskoja ratkaisuja. Pelin kiekollinen taso ei ole kovin kaksinen.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näyttikö Vahalahti, että Intosella meni olkapää? Toivottavasti ei mitään liian vakavaa.

Aika selkeästi Vaha näytti olkapäätä.
Toivottavasti vain pieni tärsky mutta Intosen tuskainen olemus kielii muuta.
Jos olkapää menee rikki niin eiköhän siinä tapauksessa valitettavasti puhuta kuukausista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös