Olen nyt varmaan tunnin yrittänyt kirjoittaa jotain järkevää ja analyyttistä pelistä, mutta en minä tiedä, mitä tässä pitäisi sanoa. Ei vaan pysty ja sanattomaksi vetää. Suurin osa pelistä tuli seurattua seisten ja tasajalkaa pomppien. Verenpaine ja syke alkavat vasta pikkuhiljaa tasaantua normaalille tasolle. Tunnustan, että tämä peli meni nyt kyllä tunteisiin ja vieläkin on jotenkin absurdi olo ja päällimäinen tunne on, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Kukaan ei odottanut joukkueelta ja valmennukselta yhtään mitään kauden alkaessa. Vallitseva mielipide oli, että ei tästä mitään tule. Peliesitykset ovat ailahdelleet laidasta laitaan ja välillä iskenyt uskon puute. Pääasia on kuitenkin se, että sekä valmennut että pelaajat ovat uskoneet koko aika itseensä.
Tämän joukkueen kohdalla loppuvat adjektiivit ja ylisanat kesken. Tämän kauden Tepsi on kuin Suomen Leijonat, kun viimeksi voittivat maailmanmestaruuden. Odotukset olivat matalalla ja altavastaajan asemassa oltiin. Monella joukkueella oli parempi pelaajamateriaali, mutta silti tämä joukkue on raivannut tiensä finaaleihin kovalla työnteolla, kovalla yrittämisellä, sitkeydellä ja periksiantamattomuudella. Monet kerrat joukkue on ollut sillassa, mutta aina sieltä on noustu. Tässä on nyt tällä kaudella kirjoitettu sellaista tarinaa, joka jää mieleen. Tämän kauden Tepsi on hyvä esimerkki siitä, mitä joukkueurheilu ja fanittaminen parhaimmillaan on. Tepsi on tarjonnut kaikkea mahdollista laidasta laitaan. On ollut ylämäkiä ja alamäkiä. On ollut paljon upeita hetkiä ja takaiskuja. On ollut kovaa työntekoa ja yrittämistä sekä itsensä likoon laittamista. Tepsin kaudessa on ovat olleet mukana kaikki tunneskaalan vivahteet. Nyt on käsillä sen verran upea tarina, ettei enää parempaa voi saada aikaiseksi.
Onhan tämä nyt jotain ihan käsittämätöntä! Parasta urheilun seuraamisessa ovat tarinat, tunteet ja fiilikset sekä kokemukset, joita urheilu tarjoaa sekä hyvässä että pahasssa. Välillä menestytään ja välillä tulee vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Urheilu on jotain niin mahtavaa, ettei sitä pysty oikein edes selittämään. Tämän illan peli ja oikestaan koko välieräsarja on tarjonnut kaikkea mahdollista.
Mikä parasta, niin on ollut useita pelaajia, jotka ovat kehittyneet kauden aikana älyttömästi. Viro alkaa olla meidän johtava puolustaja ja on ottanut isoa roolia. Pystyy ratkaisemaan pelejä. Rafkin on kehittynyt todella paljon ja tänään ratkaisevassa maalissa oli Petteri Nummelinia mukana. Omalta siniseltä nappisyöttö Kestnerille, joka on taas oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Röyhkeä ajo maalille ja Viro löi viimeisen naulan arkkuun. Kessun tärkeässä tasoitusmaalissa oli sitten taas Rafkinilta huikea alustus. Ei voi enää paljon viileämmin suorittaa kiekon kanssa siviivan tuntumassa, kun vastustaja on kimpussa. Iskhakov on noussut viime peleissä isoon rooliin ja on ollut mukana ratkaisemassa pelejä. Tänäänkin selvästi halusi ottaa roolia ja ratkaisijan viittaa harteilleen. Anttalainen on noussut hyväksi liigapuolustajaksi ja luotettavaksi sotaratsuksi. Hyviä esimerkkejä isoja kehitysaskeleita ottaneista pelaajista olisi vielä lisää. Joukkueen ja yksittäisten pelaajien kasvutarina on jotain aivan huikeaa. Joo ei Tepsin pelaaminen edelleenkään ole pelitavallisesti liigan parasta, mutta ei se haittaa. Viisikkopelissäkin on kehitettävää, mutta kaikesta tekemisestä huomaa kentällä, että kaikki pelaajat yrittävät ja töitä tehdään. Larssonille voisi tästä pelistä antaa haukut, mutta ei nyt mennä siihen sen enempää.
Tepsin kausi vetää positiivisella tavalla sanattomaksi. Yksi erityisen ilahduttava määrä on omien kasvattien määrä joukkueessa ja he eivät todellakaan ole olleet missään turistin roolissa, vaan ovat olleet merkittävässä asemassa johdattamassa joukkuetta kohti menestystä. Sitten on Kessun kaltainen täsmäase ja Moskovan taikuri. Kessu on sitä, mitä on vuosikaudet kaivattu eli maalintekijä, joka astuu esiin juuri silloin, kun tarvitaan. Vaeltelee välillä varjojen mailla ja pelaaminen jättää toivomisen varaa, mutta sitten, kun joukkue kaipaa ratkaisijaa, niin Kessu ilmoittaa, että täällä minä olen ja PAM!!! Tällä kaudella on ollut todella monia pelaajia joukkueessa, joita on ollut mukava ja mielenkiintoista seurata. Mahtavaa on ollut sekin, että altavastaajan asemasta huolimatta voidaan menestyä ja pärjätä, kunhan vain paiskitaan hommia ja yritetään. Joskus vähän sattuu ja tapahtuu, mutta se on myös kehityksen siemen. En kyllä vaihtaisi tästä kaudesta päivääkään pois. Se ottaa kyllä kovasti päähän, ettei pääse hallille seuraamaan pelejä. Tämä joukkue ansaitisi pelata täyden katsomon edessä.
Tepsi oli pelin ensimmäisen puoliskon ihan hyvin mukana ja Tepsillä oli maalipaikkoja, mutta ne jäivät hyödyntämättä. Iskhakovin maali oli todella tärkeä ja siinä hetkessä mietin, että nyt näyttää hyvältä. Tepsillä oli pari paikkaa lyödä loppuniitti välierille, mutta sitä ei tapahtunut. Sitten Hifki rupesi viemään peliä koko ajan enemmän ja enemmän. Rämö piti joukkuetta pystyssä. Tepsi vetäytyi kilpikonnapuolustukseen ja tuntui siltä, että nyt vain odotellaan päätösvihellystä. Omaa peliä ei pystytty pelaamaan yhtään ja homma oli kaikkea muuta kuin hallissa. Sitten Hifki teki kaksi maalia ja iski pelko puseroon, että näinkö tässä käy. Tähänkö tämä kaatuu. Verenpainemittari oli hajonnut jo hyvän aikaa sitten ja syke huiteli jossain kahdensadan paikkeilla. Sitten astuivat kuvaan Rafkin ja Kestner. Tämä tapahtui juuri sillä hetkellä, kun niitä ratkaisijoita pitää löytyä. Loppu onkin sitten historiaa. Rafkinin ja Viron maaleja voisi katsoa loputtomiin uusintana. Ei nyt mennä pelin negatiiviin puoliin liiaksi vaan nautitaan nyt tästä hetkestä ja menestyksestä. Sen vielä totean, että kyllähän se nyt jotain joukkueesta kertoo, että pelataan kauden tärkeimmällä hetkellä puolitoista erää todella huonosti, mutta silti kaivetaan voitto isosta ja pahasta HIFK:sta. Näytetään helsinkiläisille kaapin paikka omassa kotihallissa. Vaikeaa oli, mutta silti väännettiin väkisin voitto kotiin.
Harmittaa, kun CMore tunaroi kauden tärkeimmällä hetkellä. Tuollaista ei vaan saisi tapahtua. No kuuntelin sitten Silvennoisen selostusta RadioCityltä ja meinasi jännittää niin maan perkeleesti! Onneksi minun ei tarvinnut olla kentällä, vaan siellä olivat toiset hoitamassa. Ratkaisun hetkellä pääsi kyllä spontaani huuto. Täytyy varmaan käydä pyytämässä anteeksi naapureilta, jos häiritsin. On tämä hienoa ja kyllä Tepsi on jo yhdenlainen mestari tällä kaudella.