TPS:n peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 551 220
  • 8 975

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta. Ilman yleisöä päätyyn asti.
Eipä tuota juuri huomaa että onko tuolla Turkulais yleisöä vai ei. Samanlainen tunnelma näkyy olevan ainakin telkkarin välityksellä. Sori nyt vaan mutta hiljaista on kannustus ollut viimevuosina katsomoissa.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oisko sen kädet riittänyt laittamaan kiekon maalin takaa tyhjiin? En olis ihan varma.

No jos palstalaisten mielipidettä kysytään niin varmasti sitä yritti ja menetti kiekon. Kolmeen viimeiseen peliin kuitenkin 0+4. Suurin rajoittava tekijä Haapasella on edelleen tuo hieman kankea luistelu. Varsinkin ensimmäiset potkut. Kyllä siellä potentiaalia on vaikka se ei tällä kaudella juurikaan ole näkynyt. Ymmärrän toki että tätä on vaikea uskoa jos ei ole Haapaselta nähnyt pelejä muuta kuin TPS-paidassa.

Lajunen 3+5 viiteen viimeiseen peliin. Täytyy antaa posia koska alkuun tuli aika paljonkin annettua Lajuselle kuraa. Omassa päässä on jo pidemmän aikaa ollut mies paikallaan mutta hyökkäyspäässä ei ole esittänyt oikein mitään. Nyt kuitenkin alkanut tapahtua myös siellä päässä.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On tullut kauden aikana annettua kritiikkiä Lajuselle, mutta nyt on kyllä ollut hyvää tekemistä ja ilmeisesti laukaus on saatu kohdistettua, kun päätyverkon sijasta heiluu maaliverkko. Parhaimmillaan Tepsin peli pyörii aika mallikkaasti ja mukavasti. Jonkin verran taso heittelee pelin sisällä, mutta vaikeillakaan hetkillä ei panikoida, vaan saadaan pidettyä peli hallinnassa. KooKoon toisen maalin jälkeen, mikä meni vähän helposti, niin silloin vähän jännitti, kun Tepsi vaikutti jonkin aikaa olevan pulassa. Onhan se selvä asia, että ei yksi joukkue pysty hallitsemaan koko peliä, vaan kyllä vastustajallakin on oma momentum, mutta Tepsi kyllä pärjää näissä tilanteissa tosi hyvin. Yksi asia myös ilahduttaa tosi paljon ja se on kiekollinen pelaaminen omalla alueella. On muuten ihan eri tasolla, kuin viime kaudella.

Se, mikä minua erityisesti ilahduttaa, niin nyt Tepsi laukoo paljon enemmän kuin esim. viime kaudella. Toki välillä voisi vieläkin laukoa hanakammin. Pärssisen esityö Pajuniemen maaliin oli kyllä hieno ja siinä oli hyvä esimerkki, että joskus voi hakea suoraviivaistakin ratkaisua. Pajuniemi voisi kyllä vähän rauhoittua ja opetella hillitsemään itseään. Lopun käytösrangaistus oli ihan turha. Tuomari vihelsi pois korkean mailan kuten pitääkin, joten ihan turha siinä on ruveta kiukuttelemaan ja mieltään osoittamaan. Aika paljon hänellä on vielä tekemistä, että hänestä NHL pelaaja tulisi ja ihan en jaksa tähän uskoa, että tulisi. Lajusen ensimmäiseen maaliin teki hyvän esityön.

Kyllä Tepsin pelejä on mukava katsoa ja olisi kiva päästä hallille katsomaan tätä viihdettä. Tässä alkaa tottua voittamiseen, vaikka vielä edelleen taitaa menneiden vuosien haamut kummitella, kun oli jotenkin skeptinen olo ennen peliä. KooKoo on kuitenkin ollut hyvässä vireessä, niin ajattelin, että Tepsi on altavastaaja, mutta Tepsihän voitti lopulta selvästi, vaikka lopussa kerjättiin vaikeuksia. Minä en kyllä ymmärrä tätä aloitushommaa ja sitä, kun siitä vihelletään jäähyjä pelin viivyttämisestä.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juu, täysin ajatuksetonta ratkaisun hakua väkisin joka paikasta. En tiedä mitä kaveri ressaa, hyvää kautta pelaa kuitenkin. Paljon on vielä kaverilla kehityttävää.
Joku voisi avittaa vähän mentaalipuolella. Löytyiskö Raipesta sellaista isällistä otetta että voisi sanoa ettei täs nyt tarvi ressata niin kovaa, ihan hyvä tulee.
 

turkucityboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Joku voisi avittaa vähän mentaalipuolella. Löytyiskö Raipesta sellaista isällistä otetta että voisi sanoa ettei täs nyt tarvi ressata niin kovaa, ihan hyvä tulee.
Just näin. Siis kaveri laitto tauluun kuitenkin 1+1 niin mitä siinä kiukuttelemaan. Joukkue pärjää ja tehoja tulee. Ei tartte Highlight reeliä täyttää yhdessä pelissä.
 

Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään Raipe adjutantteineen taittelee Ahokas & co:n rintataskuunsa ja siitä aika paljon paineettomampi tilanne lähteä tien päälle kohti betonihelvettiä, kun viikosta hankittuna jo 8/12 pistettä.

Ehkei nyt ihan syvälle taskuun mennyt, mut ainakin taskuliinaks, kivahan täst on jatkaa hei!
 

SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiä, mut jos ne näin nyt pelaa ja häviää voitosta voittoon, niin ei tule pitkää kevättä hei! Ei vaan kattokaa kestä tämmönen. Ei käy!
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Eipä tuota juuri huomaa että onko tuolla Turkulais yleisöä vai ei. Samanlainen tunnelma näkyy olevan ainakin telkkarin välityksellä. Sori nyt vaan mutta hiljaista on kannustus ollut viimevuosina katsomoissa.

nyt on kyllä Turussa sellaista hokia, jota uskon yleisönkin arvostavan. Pelataan joukkueelle, pelataan logolle ja vapaamatkustajia ei ole missään ketjussa. Ehkä ensimmäisen kerran homma toimii sitten vuoden 2010. On omia junnuja paljon jne, mutta halliin ei vaan pääse.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
nyt on kyllä Turussa sellaista hokia, jota uskon yleisönkin arvostavan. Pelataan joukkueelle, pelataan logolle ja vapaamatkustajia ei ole missään ketjussa. Ehkä ensimmäisen kerran homma toimii sitten vuoden 2010. On omia junnuja paljon jne, mutta halliin ei vaan pääse.

Väittäisin kyllä, että homma toimii ensimmäisen kerran sitten vuosien 2015-2018, eikä silloinkaan hallilla ollut mitään jonoa.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jos on alut olleet heikkoja niin tänään on ollut hyvä lähtö..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ylivoimat eivät kelvanneet mutta heti niiden jälkeen Viro tällää 0-1
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vitun Paju ja Kessu.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miksi aina sen loukkaantuvan pelaajan pitää olla joukkueen tärkeimmistä? Onko kukaan ikinä nähnyt Wirtasen, Janatuisen tai Haapasen loukkaantuvan?
On ainakin penkillä Kessu vielä..
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Joko Kestnerillä on todella alhainen kipukynnys tai sitten se koittaa hakea vastustajalle isoa jäähyä. On todella herkästi kaveri "ihan paskana" tuolla kaukalossa.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jaa siellä se Kestner kuitenkin on. Vähän diivan makua kyllä kaverissa. Monta kertaa tälläkaudella jo ”loukkaantunut”, mutta pystynyt jatkamaan peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös