Mainos

TPS:n peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 565 668
  • 8 971

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, ekassa erässä oli vaihe, kun Ässät sai monta huippupaikkaa, mutta tuurilla ja Karejevin torjunnoilla selvittiin. Muuten TPS hallitsi, mutta kummallakaan joukkueella ei muistaakseni tasakentin juuri maalipaikkoja ollut. Alivoimat TPS hoiti hyvin. Ylivoima ei säkenöinyt, mutta pari maalia sieltä taiottiin. Tuota kuviota haettiin pari kertaa, että Ishakov on maalin takana ja vaihtoehtoina on syöttää Kestnerille suoraan syötöstä lauottava kiekko tai maalin eteen Nurmelle sisään lapioitava kiekko. Jos pakit keskittyvät tuossa liikaa Kestnerin laukauksen puolustamiseen, on Nurmi vapaana ja toisin päin.

Haapaselta välillä tulee noita oivalluksia ja alivoima sujuu, mutta en kyllä odottanut, että näin tehoton pelaaja olisi Pirkkalan pingviini ollut. Moni on verrannut Haapasta Väyryseen, mutta olisihan meillä omastakin takaa ollut tuollainen alakenttien hyvä av-pelaaja, jolta löytyi myös hiukan pelisilmää ja joka teki jonkun pisteenkin joskus, eli Karvonen. Melkein alkaa näyttää siltä, ettei Haapanen mikään upgreidaus Karvoseen verrattuna ollut. Karvosella oli plussana myös sentteriorientoituneisuus.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Puolustus toimi hyvin Ässä-pelissä, mutta hyökkäys on hieman hampaaton. Pyyhtiän tilalle pitäisi ehkä löytää joku vaarallisempi pelaaja, mutta eipä nykyisestä omasta laarista taida sellaista suoraan löytää. Nurmi on pois jonkun aikaa, niin vielä korostuu tuo ratkaisijalaajuus ruuhkaviikoilla. 3 ja 4 ketju pelasivat hyvin kyllä puolustuspäässä. Viro nostanut tasoaan myös selvästi ja näemmä toimii myös yv:llä.

Moisanen totesi Radio Cityn haastattelussa, että paljon on ollut maalivahtitarjokkaita, mutta heidän mielestä ei sopivaa. Ilmeisesti Vuorio nostetaan a-junnuista ensi viikoksi mukaan.

Kunnarin mukaan AHL-pelaajia saa tällä hetkellä todella halvalla myös liigaan. (" Tammikuussa liigajoukkueille tarjotiin usean sadan AHL-pelin kokemuksen omaavia pelaajia halvimmillaan 5000e/loppukausi" Lainaus Kunnarin Twitteristä. ) Tässä tilanteessa on silti vaikeaa kuluja nostaa, vaikka puhutaankin pienemmistä kustannuksista. Maalivahti toki on nyt pakollinen hankinta.
 
Viimeksi muokattu:

RajatOn

Jos 5000€ maksaa koko loppukauden pelaaja, niin ehdottomasti 3 ukkoa tilaukseen, kerätään vaikka kolehti. Ykköseen laituri, kolmoseen maalivainun omaava laituri ja kunnon yv pakki, kiitos.

ja mieluusti siihen vielä seuran optio ensi kaudesta.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muutamia ajatuksia tulee mieleen loppukauden halvoista hankinoista:

Mikähän mahtaa olla tollasen 5000€/loppukausi pelaajan motivaatio pelata kenenkään muun kuin itsensä takia. Eli, miten on sitoutuminen joukkueeseen. Viime kädessä kuitenkin joukkuepeli.

Vaikea myös argumentoida nykyisille pelaajille, joiden palkkaa leikattu. Että otettiin tällänen 5000€/loppukausi pelaajia, et istut nyt loppukauden katsomossa.

Sekä se, että vaikka pelaaja ottaa vain 5000€/loppukausi, niin tulee muita kiinteitä kustannuksia: asunnot, vakuutukset yms. Eli seuralle se maksaa enemmän kuin pelaajan palkka.

Halvalla myös harvoin saadaan hyvää. Markkinoilla on varmasti pelaajia, jotka mahdollisesti oikeasti auttaa seuraa edulliseen hintaan. Tällä kaudella ja mahdollisesti myös tulevaisuudessa. Mutta tossa ennenkaikkea korostuu se skouttauksen tärkeys. Paskaa ei kannata rahdata edes halvalla. Eli jokaisen pelaajan, kun tulee pitää vahvistaa joukkuetta. Ja nää halvat pelaajat ovat todennäköisesti sellaisia, kun ovat hintaansa laskeneet kun kukaan ei heitä halua. Eli heissä on todennäköisesti jotain "vikaa". Mutta oikein skoutattuina siellä varmasti on tähtiäkin. Ei siinä. Toki noilla hinnoilla low-risk/high-reward meininkiä. Mutta omille pitää pystyä kunnolla perustelemaan, miksi hankintoja tehdään. Toki siellä on pelaajie ulostettu kauden alusta, mutta pistekeskiarvossa kolmantena, ettei se nykyinenkään joukkue ole paskasti pelannut. Maalivahti hankinta on tietenkin selviö.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toisaalta, yksi pelaaja lähetettiin takaisin AHL:n kun ei taso täällä riittänyt, niin millaisia janttereita nämä "hinnat alkaen" mahtavat olla? Vaikka ei siinä, näkisi sitä kyllä mielellään yhden kokeneemman taitosentterin tämän kauden nipussa, mutta jos sellainen olisi saatavilla niin tuskin saisi ainakaan tuohon hintaan. Voi myös spekuloida olisiko vahvistusten kanssa riski rikkoa joukkueen nykyinen kemia jos palaset ovat loksahdelleet paikoilleen?
 
Pelaajille voi heittää kysymyksen, että haluaako ne A) menestyä vai B) vaan pelailla kauden loppuun.

A) vaihtoehto vaatii joukkueen vahvistamista B) vaihtoehto ei vaadi edes sitä maalivahtia, koska voidaan ottaa maalivahti A-junnuista availemaan luukkua.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Olisihan se nyt hienoa, jos sieltä uusi Jean-Luc Grand-Pierre löytyisi vahvistamaan joukkoja ale-hintaan.

Mikäli oikeanlaista pelaajaa tarjotaan ja tämä myös valmennuskelle sopii niin kai sieltä sellaisen voisi hankkia joukkoja vahvistamaan.

Edit. En nyt lähtökohtaisesti kyllä innostuisi, jos Yipin kaltaista pelaajaa tarjotaan ale-hintaan loppukaudeksi pelailemaan.
 
sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän Rämö tässä tilanteessa kannattaisi ottaa testiin jos kerran junnuista ei löydy sopivaa veskaa..

Tuskin kovin kallis olisi ja pelihaluja löytyy..

On näemmä kaivanut omasta pussista rahat peliittojen kauden pelastamiseenkin, joten raha tuskin ykkösmotiivi..

Ehtisi vielä ennen siirtorajaa etsimään plän b:n jos näyttää siltä, ettei homma toimi..
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pelaajille voi heittää kysymyksen, että haluaako ne A) menestyä vai B) vaan pelailla kauden loppuun.

A) vaihtoehto vaatii joukkueen vahvistamista B) vaihtoehto ei vaadi edes sitä maalivahtia, koska voidaan ottaa maalivahti A-junnuista availemaan luukkua.

Tähän on yksinkertainen ratkaisu.
Pelaa paremmin kuin kilpailijasi. Ammattilaisia pitäisi kuitenkin olla.

Homma ei ihan näin mustavalkoista ole. Menestyvä joukkue on kuitenkin joukkue. Ei pelkkiä hyviä yksilöitä.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos 5000€ maksaa koko loppukauden pelaaja, niin ehdottomasti 3 ukkoa tilaukseen, kerätään vaikka kolehti. Ykköseen laituri, kolmoseen maalivainun omaava laituri ja kunnon yv pakki, kiitos.
Aikanaan seuraa kovasti kritisoitiin siitä, kun antoivat Tuomas Suomiselle mahdollisuuden tulla pelaamaan joukkueeseen, kunhan Suominen haali itse omat palkkarahansa myymällä mainoksia pelipaitaansa. Mielestäni seura nousisi aivan uudelle tasolle pelaajia kohtaan osoittamassaan arvostuksen puutteessa, jos ensin yt-neuvotteluissa sovitaan pelaajien palkkojen alennuksista taloustilanteen takia, ja sitten ilmoitettaisiinkin, että ähäkutti, käytettiin säästyneet rahat uusien ukkojen palkkaamiseen teidän tilalle. Olisi kyllä mielestäni melkoista joukkueen muroihin kusemista, mutta toisaalta röyhkeydessään niin härski veto, ettei sitten kyllä tarvitsisi enää case-Suomista muistella. Tuskinpa tuo joukkueen yhtenäisyydellekään hyvää tekisi. No, mikään ei oikeastaan viittaa siihen, että tällaista mokaa oltaisiin tekemässä, kun ilmeisesti edes mv-osastolle ei aiota ottaa ketään vain siksi, että halvalla saisi.
 
Ymmärrän näkemyksen, mutta täytyy muistaa, että tässä tapauksessa ulospäin on lähtenyt: Tirronen, Luukkonen, Weinger, Ortega ja Korpikoski. Pelkästään Korpikoskesta säästyneillä rahoilla ostettaisiin nyt ainakin se 3-4 pelaajaa ja todellisuudessa varmaan useampikin. Näiden lähteneiden pelaajien asuntokuluilla katettaisiin helposti uusien hankintojen vastaavat kulut ja hyvällä tuurilla tuohon saisi vielä sponsoreita mukaan.
Enkä edelleenkään vaadi uusia pelaajia -oon ihan tyytyväinen nykymenoon, mutta esitän vaihtoehtoja, jotka mun näkemykseni mukaan ei maksa juuri mitään ja voi tuoda seuralle pidemmän kevään. Totta kai nyt vaan se skouttauksen taso täytyy olla sellainen, että kaverit oikeasti ovat vahvistuksia ja ovat erinomaisia joukkuepelaajia.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Aikanaan seuraa kovasti kritisoitiin siitä, kun antoivat Tuomas Suomiselle mahdollisuuden tulla pelaamaan joukkueeseen, kunhan Suominen haali itse omat palkkarahansa myymällä mainoksia pelipaitaansa. Mielestäni seura nousisi aivan uudelle tasolle pelaajia kohtaan osoittamassaan arvostuksen puutteessa, jos ensin yt-neuvotteluissa sovitaan pelaajien palkkojen alennuksista taloustilanteen takia, ja sitten ilmoitettaisiinkin, että ähäkutti, käytettiin säästyneet rahat uusien ukkojen palkkaamiseen teidän tilalle. Olisi kyllä mielestäni melkoista joukkueen muroihin kusemista, mutta toisaalta röyhkeydessään niin härski veto, ettei sitten kyllä tarvitsisi enää case-Suomista muistella. Tuskinpa tuo joukkueen yhtenäisyydellekään hyvää tekisi. No, mikään ei oikeastaan viittaa siihen, että tällaista mokaa oltaisiin tekemässä, kun ilmeisesti edes mv-osastolle ei aiota ottaa ketään vain siksi, että halvalla saisi.
Mikä ihmeen Nuori Suomi- meininki täällä nyt vallitsee. Eikö TPS pyrikään maksimoimaan urheilullista menestystä vaan tärkeintä onkin, ettei kenenkään tunteita loukata ja kaikki pelaa. Jo on aikoihin eletty, sanon minä.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mikä ihmeen Nuori Suomi- meininki täällä nyt vallitsee. Eikö TPS pyrikään maksimoimaan urheilullista menestystä vaan tärkeintä onkin, ettei kenenkään tunteita loukata ja kaikki pelaa. Jo on aikoihin eletty, sanon minä.
Johtuuko tämä sun nuoria vastaan kapinointi siitä että Ilves ei enää dominoikaan vai mikä helvetti sulla on? Välillä sä haluat laittaa rahaa pankkiin nuoria peluuttamalla ja nyt on taas iskenyt Auriksella ostohousut jalkaan. Nyt jos ostettais uusia, ei menis maaliskuun loppuun kun sä olisit täällä vinkumassa miten meidän "mitäänmistääntietävätsokerisedät" kaivaa lisää taskustaan ja sekös vasta onkin paskaa.
Ja älä viitsi ottaa mitään kunniaa täällä että tietäisit Korpikosken palkan, sä oot edelleen sen saanut tietoon Ilta-Sanomien jutusta ja tuonut tuon ilmi täällä..joten lopeta jo tuo "faktojen" heitto. Tosin välillä se sinunkin tieto heittää sen n.80 000€..

Mä olen tyytyväinen tähän millä nyt mennään, poislukien tuo pienimuotoinen maalivahtisekoilu. Ilman loukkaantumisia ei tarvita uusia ukkoja vaan otetaan tuosta irti mitä saadaan. Jatkosopimuksia olis kyllä pian jo kiva kuulla.
 
Mikä ihmeen Nuori Suomi- meininki täällä nyt vallitsee. Eikö TPS pyrikään maksimoimaan urheilullista menestystä vaan tärkeintä onkin, ettei kenenkään tunteita loukata ja kaikki pelaa. Jo on aikoihin eletty, sanon minä.

No täällä on katsos ostettu jo sun uusi näkemys, että tämä kausi voidaan vetää alas viemäristä, kun ensi kaudella Tepsi ostaa mestaruuden juhlavuoden kunniaksi.

Monelle voi tulla iso poru ensi vuonna tähän aikaan...
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Todellakin aika sekopäistä meininkiä on, kun johto puhuu, että halutaan olla ykkösiä ja jotkut kannattajat ovat sitä mieltä, että riittää kunhan vain "pellaillaan" eikä kenellekään tule pahaa oloa. Kuitenkin kyseessä on ammattilaisurheilu eikä mikään sosiaalitoiminta.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä ihmeen Nuori Suomi- meininki täällä nyt vallitsee. Eikö TPS pyrikään maksimoimaan urheilullista menestystä vaan tärkeintä onkin, ettei kenenkään tunteita loukata ja kaikki pelaa. Jo on aikoihin eletty, sanon minä.
Kerrsakin auriksen kanssa samaa mieltä. Veikkaan että tässä tulee nyt hyvin esiin tämä sukupolvinen eroavaisuus..
Näille vähän nuoremmille tuntuu riittävän nykytaso tuolla top 6 kun ollaan niin on riittävä, jopa loistava suoritus. Kun taas vanhempi kaarti vaatii enemän ja siksi tähän porukkaan pitää saada pari täsmä vahvistusta, jotta keväällä oikeasti pystytään haastamaan kärki jengit..
Ja edeleen toitotan sitä samaa mitä ei tunnuta ymärtävän tietyissa kupoleissa eli myös nuorten PITÄÄ ansaita se peliaika ja paikka, eikä vain sillä omanuori stattuksella saada peliaikaa. Sitä se on kilpaurheilu. Syö kaveri edestösi pois. Ei tässä pitäisi olla mitään ihmeelistä.
 
Kulkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sun palkasta otetaan tietty osuus pois talousvaikeuksien takia, mitenköhän reagoisit jos firmaan palkattaisiin silti uusi työntekijä? Ja sun palkka pidetään alennettuna? Itse en ainakaan kovin motivoitunut olis työntekoon.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Täysin samaa mieltä @mustavalkosydän kanssa.
Ammattilaissarja ei ole mikään hyväntekeväisyysjuttu, vaan kylmää bisnestä. Näin se vaan on ja jos siihen ei suostu, niin silloin olet väärässä paikassa.
Jokainen pelipaikka on ansaittava ja kyllä kaikki sen hyväksyvät ja tietävät, jotka tätä lajia harrastavat ja ammatikseen sitä pelaavat.
Jos toisetkin Liigan joukkueet palkkojen alennuksen jälkeen hankkivat uusia pelaajia, niin miksi sen pitäisi olla kielletty TPS:ltä. Pitäisikö TPS:n olla puhdasotsaisempi kuin muut ammattilaisliigaan osallistuvat joukkueet?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sun palkasta otetaan tietty osuus pois talousvaikeuksien takia, mitenköhän reagoisit jos firmaan palkattaisiin silti uusi työntekijä? Ja sun palkka pidetään alennettuna? Itse en ainakaan kovin motivoitunut olis työntekoon.
Kävikö mielessä että jos jotain hankitaan niin heidänkin palkat on jo VALMIIKSI linjassa leikattujen kanssa? Ja kävikö mielessä että joukkueesta on jo ulostettu pelaajia ja korpedo telakalla loppukauden, joten sielä on vajaa miehistö tällä hetkellä vrt alkukausi..
Seuravaksi pitää varmaan ottaa ratakiskoa, jotta eräät tajuavat mitä on ammattilaisurheilu.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jos sun palkasta otetaan tietty osuus pois talousvaikeuksien takia, mitenköhän reagoisit jos firmaan palkattaisiin silti uusi työntekijä? Ja sun palkka pidetään alennettuna? Itse en ainakaan kovin motivoitunut olis työntekoon.

Tässä tullaan aika tärkeään kysymykseen pelaajan kohdalla. Ajatteletko vain itseäsi ja olet ”palkkasoturi” vai haluatko oikeasti voittaa jotakin ja lyödä kovat näytöt isoihin liigoihin pöytään. On päivänselvää, että ilman vahvistuksia tämä kausi tullaan Tepsin osalta vain pellailemaan loppuun. Täsmähankinnoilla on taas iso mahdollisuus, että saatetaan keväällä nähdä jotain muutakin kuin Artukaisten aurinko.

Auriksen sanoin tämä on bisnestä eikä mitään sosiaalitoimintaa jossa kaikilla on mukava olla. Jos sinua ahdistaa uusien pelaajien tulo, niin ovi ulospäin löytyy varmasti. Enkä ainakaan itse jäisi kaipaamaan sekuntiakaan pelaajaa, joka ajattelee vain itseään ja palkkapussiaan.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sun palkasta otetaan tietty osuus pois talousvaikeuksien takia, mitenköhän reagoisit jos firmaan palkattaisiin silti uusi työntekijä? Ja sun palkka pidetään alennettuna? Itse en ainakaan kovin motivoitunut olis työntekoon.
Onhan se moraalisesti väärin ,eikä varmaankaan motivoi mutta pelaajien kannattaisi jo omaa tulevaisuuttaan katsoen pyrkiä pitämään motivaationsa korkealla ja antamaan kaikkensa kaukalossa. Se miksi joku seura voi joutua tekemään tällaista voi johtua jo pelkästään sponsorisopimuksista. Kaikkea emme tiedä mitä kulisseissa tapahtuu ja miksi. Eikä kyllä tarvitse tietääkkään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sun palkasta otetaan tietty osuus pois talousvaikeuksien takia, mitenköhän reagoisit jos firmaan palkattaisiin silti uusi työntekijä? Ja sun palkka pidetään alennettuna? Itse en ainakaan kovin motivoitunut olis työntekoon.

Tai sitten voit ajatella, että joudun nyt tekeen kahden äijän hommat kun porukkaa lähti, palkkaa pienennettiin, eikä edes ketään hankita tasaamaan kuormaa. Kyllä itse näkisin, että Pajua ja Pärssistä ainakin motivoisi, kun vierelle hankittaisiin Nurmen tyylinen pelaaja, joka antaa työllään muille tilaa ja parempia mahdollisuuksia iskeä maaleja.
Todella hienoa, että Pyyhtiä saa kunnolla vastuuta, mutta ei se ehkä vielä riitä ykkösessä.
Luottoa on kuitenkin valmennukseen ja johtoon, siellä asian osaavat henkilöt tekee päätökset. Täältä ainakin puhtaat paperit, vaikka muutama huonompi hankinta matkalle osuikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös