TPS:n ketjulotto 2021–2022

  • 178 609
  • 1 279

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Onko tässä Ahokkaan ratkaisu? Kaksi "jarrukenttää" ja kaksi tuloksenteko ketjua.

Hyvin mahdollista, mutta voi olla myös viimeisiä (Usheninien) näytönpaikkoja. Oletan Stenun palaavan kakkoseen pelikuntoisena ja Pärssisen takaisintulo myös sekoittaa vähän ketjuja.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Kyllä pohdiskelun jälkeen jos kaikki palaset ovat käytössä, kallistun kuitenkin itse usheninien puoleen ja Hults-Dösönöö vilttiin. Tämä ihan omankin pään kannalta. Hults on räiskinyt kiekkoa viimeaikoina vuorotelleen logoon ja johonkin Aurajoen rannoille ja dösö ei edes osu syötöstä kiekkoon. Tämän lisäksi puolustuspäähän vuotaa ja kun 2. Ketju vuotaa jo, vaikka hyökkäyspäähän onnistuu, niin kahta vuotoketjua ei kyllä kestä. Ja onhan siinä vielä mahdollisuutta, että Tammela ja bros löytävät toisensa ja alkaa myös tulosta tulla.
 
Los Mic Tel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mustavalkoinen
En lähtisi enää tuota ykköstä rikkomaan, vaikka Pärssinen palaisikin. HIFKiä vastaan meidän on kuitenkin pääasiassa lähestyttävä pelejä puolustuspelin kautta ja kaksi jarruketjua on oikein hyvä ratkaisu.

Vaikeaa tulee olemaan valmennuksella tehdä päätökset kokoonpanojen suhteen. Nelonen sementoitu, mutta kaikissa muissa ketjuissa hyvin todennäköisesti jotain muutoksia tehdään, jos ja toivottavasti kun kaikki palapelin palaset ovat pleijareissa käytettävissä.

Ehkäpä se kaikkein paras kokoonpano olisi tämä:

Pyyhtiä-Intonen-Nurmi
Tammela-Pärssinen-Slafkovsky
Steenbergen-Ushenin-Rodewald
Liukas-Jasu-Haapanen

Anttalainen-Lajunen
Viro-Rafkin
Arell-Eronen
Ivarsson

Kareev
Anttila
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Näillä viimeiseen runkosarjamatsiin, jossa panoksena kotietu poffeihin:

Pyyhtiä-Intonen-Nurmi
Slafkovsky-Rodewald-Descheneau
Tammela-Ushenin-Ushenin
Liukas-Jasu-Haapanen

Arell-Lajunen
Viro-Rafkin
Pulli-Eronen
Ivarsson

Kareev
Anttila
Rosteri näyttää hyvin tasapainoiselta tällä erää. Aina voidaan vinkua Us- brothersilta parempaa tekemistä niin että se näkyy myös tulostaululla, mutta muuten vaikea valittaa kenenkään aloituksessa olevan tasoa tällä hetkellä.

Btw. Saattaa olla yllättävän vaikea peli tänään Lappeenrannassa. Tai en tiedä olisiko se edes yllätys, kauden/runkosarjan viimeinen peli myös SaiPalle joka jää kesälomille matsin jälkeen. Ovat vieläpä pelanneet ihan pirteästi viime kierroksilla.

Tärkeintä selvitä illasta ilman loukkeja. Toki rutinoitunut äärimmilleen viritetty playoffeihin valmistautuva jengi kairaisi varmasti pisteet tänäänkin, lähtökohdista huolimatta... ;)
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Rosteri näyttää hyvin tasapainoiselta tällä erää. Aina voidaan vinkua Us- brothersilta parempaa tekemistä niin että se näkyy myös tulostaululla, mutta muuten vaikea valittaa kenenkään aloituksessa olevan tasoa tällä hetkellä.

On muuten hyvä pointti ja tärkeä asia ettei tässä vaiheessa kautta ole hirveästi moitittavaa rosterissa. Muutamaa kuukautta takaperin olisi voinut ollakkin.

Hyvä tästä tulee!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Onhan tuossa nyt pelkästään Tammelalla potentiaalia maalintekoon enemmän kuin koko viime kauden kolmosketjulla.

No se on totta ja onhan veljeksillä vieläkin ihan hirvättävä potentiaali hyökkäyspäähän, mutta ei sillä potentiaalilla voi kovin pitkälle ratsastaa. Sitten ollaan aivan unelmatilanteessa jos Usheninit alkaa mätkimään lötöä pussiin ja oma pää pysyy yhtä puhtaana kuin nyt.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
No se on totta ja onhan veljeksillä vieläkin ihan hirvättävä potentiaali hyökkäyspäähän, mutta ei sillä potentiaalilla voi kovin pitkälle ratsastaa. Sitten ollaan aivan unelmatilanteessa jos Usheninit alkaa mätkimään lötöä pussiin ja oma pää pysyy yhtä puhtaana kuin nyt.

Tämä solmu jos saadaan tänään auki niin paljon paremmasta tilanteesta ei voida IFK:n kaatoon lähteä. Pitää silmä kovana seurata peliä tänään vaikka ei olekkaan "ihan yhtä merkityksellinen" matsi enää.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Tämä solmu jos saadaan tänään auki niin paljon paremmasta tilanteesta ei voida IFK:n kaatoon lähteä. Pitää silmä kovana seurata peliä tänään vaikka ei olekkaan "ihan yhtä merkityksellinen" matsi enää.

Ei tuo välttämättä tarvitse kuin yhden onnistumisen, niin alkaa pelihuumori löytymään. Toivotaan onnistumista!
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Toisaalta tämän päivän peli SaiPaa vastaan ei kerro yhtään mitään. Vastustajalla ei mitään panosta ja rosteri sanalla sanoen Mestistasoa. Se ei tarkoita, etteikö tukkaan voisi tulla tänään, mutta tuleviin pudotuspeliotteluihin ei tällä ole mitään merkitystä.
Toki se ketsuppipullo voi veljeksillä aueta, mutta HIFK:ta vastaan maalipaikoille pääseminen on taas paljon vaikeampaa ja kamppailuvalmiuden oltava tapissa.
Tietysti voitolla paremmilla fiiliksillä eteenpäin ja kotietukin olisi kiva lisä.
 
Tottakai, eihän se onnistuminen välttämättä mitään kerro. Mutta, itse tiedän myös (myynti)työni puolesta että kuupan ollessa jumissa tarvitaan jokin onnistuminen. Oli se sitten puhtaasti tuuria tai miten vaan, tulee helposti sen jälkeen se fiilis että ”kyllähän minä tämän osaan” ja mailan puristaminen loppuu.
 
Olet oikeassa. Henkimaailman jutut ja pääkopan "raikkaus" on iso osa peliä.
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Kävi tänään taas sääliksi Tammelaa, että joutui vielä yhden pelin tukemaan Vladeja puolustajien kanssa. Kokeiltiin jopa Makkea hetken Vladejen kanssa, mutta Vladit surffailivat ties missä, kuten aina. Vladit saivat tänäänkin ylivoima-aikaa, mutta pelaamisessa ei edelleenkään ollut mitään juonikkuutta tai selkeyttä. Toki on selvää, että kun luistelutaito on huono, laukaukset sinne jonnekin ja syötön vastaanotossa käsi tärisee, niin tulos on nähdyn kaltaista.

Nyt Tammelalle työrauha, kuten myös Hultsille ja Dösönöölle. Kun porukka laittaa playjareissa kiekkoa pussiin, niin meillä on voittava joukkue aina finaaleihin saakka.

Toivottavasti tämä oli nyt viimeinen matsi tällä kaudella, kun Vladeja nähdään kentällä. Se ei voi tarkoittaa muutakuin useamman pelaajan loukkaantumista, mikäli pääsevät vielä kentälle. Nyt alkaa tosi pelit ja vastaan tulee heti paperilla pahin mahdollinen vastustaja. Nyt ei ole enää varaa opettaa kenellekään pelin alkeita ja pitää kädestä kiinni. Toki Spine kaivaa vielä jostain jonkun tilaston, jolla vakuuttaa, että hän on ollut oikeassa tyyliin ” paska ei voi olla pahaa, koska miljoonat kärpäset pitävät paskasta”

P.s. Vahvan huhun mukaan Hokki on tehnyt ensi kaudesta tarjouksen Vladeille. Kuulemma Siikin kanssa samaan ketjuun :D

P.s2. Vladeille muistoksi ja kiitokseksi Suunnon 70 € kompassi ja suunta kohti Vladivostokkia :D
 
Sun omistautuminen tämän kaksikon dissaamiselle on jo arvostettavaa. Paljoa muuta ei palstatuotannosta näytäkkään olevan.

Tykkäsit tilastoista tai et, niin kylmä fakta on se, että Usheninit ovat päästäneet kymmenessä ottelussa omaan päähän tasan kerran maalin. Vaikka hyökkäyspäähän kontribuutio onkin ollut olematonta (oikeasti olematonta), niin tuo tilasto ei valehtele. Kaikki tietävät HIFK:n hyökkäyksen potentiaalin ja miten vahvoja ovat. Meillä on ennestään jo Slafkovskyn, Roden ja Stenun kenttä joka on vaikeuksissa omissa. Onko meillä varaa koota toinen tällainen kenttä, joka ei mahdollisesti pärjää omissa (Hults, Dösö, Tammela)? Vedetäänkö riskillä, että saattavat onnistua hyökkäyspäässä ja vuotavat puolustuspäähän vai mennäänkö puolustuspää puhtaana, mutta hyökkäyspäässäkin on todella kuivaa?

Ahokkaalla on nyt valinnat edessään. Paperilla ja tilastojen valossa ennakkoon vähän uhkarohkeampi tapa tai sitten jos luottoa tuloksentekoon löytyy kahdesta ensimmäisestä kentästä, niin kolmonen olisi nelosen tapaan jarruketju. Tässähän ei oteta huomioon sitä, että Usheninit voivat alkaa vielä paukutella tulostakin taululle, mutta tähän ei olla nähty mitään viitteitä, joten sille ei voi antaa kovin suurta painoarvoa. Valintojen maailma. Täällä on varmasti molemmille vaihtoehdoille kannatusta ja luotan, että Ahokas tekee oikeat ratkaisut.
 
Sun omistautuminen Vladeista puhumiseen - vaikka ei ole mitään syytä - positiivisesti on myös arvostettavaa. Näyttääkin siltä, että meistä on nopeasti tullut ” voima ja vastavoima”. En olisi vielä Vladi-kirjoitustesi takia muuta kuin ihmetellyt jumaloimistasi. Mutta, kun saatoit samoissa teksteissä dissata Seuran superjunioreita ja samalla myös muita ulkkareita, niin pistit silmääni. Muistan mm. hyvin , kun kerroit Intosesta negatiivisen mielipiteesi heti Pärän loukkaannuttua.

Olen vielä noviisi täällä ketjussa, kun taas sinä olet roikkunut täällä vuosia - tuntuukin, että olet saanut pienen ja uskollisen fanikerhon:D.

Faktaa on myö se, että toinen Vladeista ”puolusti” potkaisemalla luistemalla vastustajaa. Sai 5+20 min ja pari ottelua vielä päälle. Vastustaja teki ylivoimalla maalin, mutta tämä ei taida näkyä miinuksena kaverille. Jutun positiivinen kääntöpuoli oli, että muut ulkkarit sekä Tammela saivat työrauhan. Koko joukkue näytti jotenkin yhtenäisemmältä, peli kulki ja tulosta syntyi. Tämä näkyi ja sen tunsi katsomossa. Mutta, ethän sinä käy Seuran peleissä, kuten itse aikaisemmin kerroit.

Hults, dösönöö ja Tammela tulevat varmasti pärjäämään playjareissa, mutta Vladejen päästäminen kentälle olisi vastuutonta, heikentäisi joukkueen yhtenäisyyttä sekä taistelumoraalia. IFK on mielestäni pahin mahdollinen vastustaja tässä vaiheessa ja kentällä pitää olla pelaajat, jotka ovat sen esityksillään Seurassa ansainneet.
 
ilatzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Dösönöö ja Hults eivät mielestäni ole ansainneet pelipaikkaa yhtään sen enempää kuin veljeksetkään.

Pudotuspeleissä ei kaivata pisaraakaan flegmaattisuutta tai muutenkaan löysäilyä, jota tuo ensiksi mainittu parivaljakko harrastaa aivan liian usein.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hults, dösönöö ja Tammela tulevat varmasti pärjäämään playjareissa, mutta Vladejen päästäminen kentälle olisi vastuutonta, heikentäisi joukkueen yhtenäisyyttä sekä taistelumoraalia.

Mihin perustuu Hultsin pärjääminen pudotuspeleissä? Ilmeisesti kuitenkin puhutaan samasta pelaajasta, joka pelkää omaa varjoaan…
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Hults, dösönöö ja Tammela tulevat varmasti pärjäämään playjareissa, mutta Vladejen päästäminen kentälle olisi vastuutonta, heikentäisi joukkueen yhtenäisyyttä sekä taistelumoraalia.
Nyt kyllä kerrot jo mitä veljekset on sulle tehnyt? Onko ne pannut sun vaimoa vai oletteko tapellut snäkärillä? Jauhaa levy aika pahasti nyt paikoillaan joten koita toista jos vaikka pyörisi tasaisemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös