TPS:n ketjulotto 2021–2022

  • 178 609
  • 1 279

kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Kaksi kertaa sama virhe toistettuna alan huolestua, ettei kyseessä olekaan vahinko. Suosittelen tsekkaamaan, miten kyseinen valtio tavataan. Ihan jo vaikka vaan yleissivityksen vuoksi.

Muille pahoittelut ketjuun kuulumattomasta sisällöttömyydestä. Vituttaa tämän päivän munattomuus sen verran, että tällaiseenkin turhuuteen menin sortumaan.
No kyllä huomasin, mutta kun joku totesi aikaisemmissa viesteissä, että oli räjähtänyt nauruun lukiessaan kirjoitusvirheeni ( jonka itseasiassa teki iPAD), niin päätin käyttää. Tepsin fanina ei liikaa pääse nauramaan katsomossa. Oletko muuten ammatiltasi opettaja?

Spinelle terveisiä, että vieläkö täytyy monta palloa antaa Vladeille ennenkin uskot,että eivät kuulu tulostatekeviin ketjuihin?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Saisiko Intosesta, Tammelasta ja Jurajsta rakennettua kentällisen? Pystyisikö noista joku pelaamaan sentterinä?

Ulkolaiset sais keskenään rakentaa just sellaisen kolmosen kun haluaisivat.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Juraj'n peli näytti olumppialaisissa aika vapaalta ja kurittomalta suhteessa TPS:n peleihin. Onhan se täälläkin usein kuritonta, mutta ei samalla tavalla tuloksellista.
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Vieläkö täytyy Jurajlle antaa monta palloa ennen kuin alkaa tekemään tulosta Liigassa?
Ei Juraj voi mitään, jos joutuu Vladeja opettaan pelaamaan - molemmat ummikkoja kielellisesti ja pelillisesti. ”Sunnuntai” tuolla edellä ehdottaa sitä, mitä ehdotin jo viikko sitten. Viisas henkilö. Rakennetaan kenttä Jurajn ympärille. On olemassa melko tuoretta näyttöä tuloksenteosta huippupelaajia vastaan.

Vladit on edelleen mestistasoa. Sinä tunnut edelleen arvostavan enemmän KLH:n heikoimman joukkueen keskinkertaisia miehiä, kuin Tepsissä huippukoulutusta saanutta olympialaisten sankaria ja tulevaa änärin ykköskierroksen varausta. Miksi? Olitko ihan oikeasti valitsemassa Vladeja meille D: Et ainakaan käy peleissä, kuten itse aikaisemmin kerroit ( 1 peli tällä kaudella).

Minä olen käynyt tällä kaudella Tepsin kotipeleissä hallilla 90%:sti ja joissakin vieraspeleissä, kuten viime viikolla Tampereella, Ilves-TPS. Tepsi pelasi Nokia Areenalla huippupelin (0-3) siitä huolimatta, että Vladit olivat surkeita. Muut vieraspelit olen katsonut CMorelta. Tule joskus vierailemaan hallille, niin otetaan yhdet oluet.

Joka tapauksessa Tepsillä on ollut haaste jo pitkään saada toinen tulostatekevä ketju, kun Pärssisen ketjulla on heikompi päivä. Kevät alkaa Tepsillä nopeasti, jollei löydy lisää ratkaisijoita. Tarttis tehdä jottain.
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Nyt on suurta viihdettä tarjolla tässä ketjussa ja toivottavasti kohta kaukalossa!
Toivottavasti halli pullistelee eikä kaikki ole lähteneet lomareissulle.
Jaa nii, jottei mee offtopiciksi niin tänään veljekset painaa vähintään kolme pistettä yhteensä ja saadaan yks kuripiri hiljaseks. Siinä ketjussa on potentiaalia.
Halli pullisteli…Vladit eivät. I rest my case, again.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Kasvojenpesuun seuraavilla;

Pyyhtiä-Pärssinen-Nurmi
Ushenin-Ushenin-Descheneau
Steenbergen-Rodewald-Slafkovsky
Liukas-Jasu-Haapanen

Arell-Lajunen
Viro-Rafkin
Pulli-Eronen
Allén

Kareev
Anttila

Hults, Vainari, Tammela ja Ivarsson poppareille -> Steenbergen, Descheneau, Liukas ja Allén pelaamaan.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hyvä, että Dösö kunnossa, eikä ollut pahempaa vammaa. Alkoi päästä hyvään vireeseen ja toivottavasti jatkaa siitä mihin jäi.
Tammelan kunto huolestuttaa edelleen. Kunnossa ollessaan meidän paras hyökkääjä mielestäni. Hyvä tietysti huiltata itsensä kuntoon ennen plejaireita.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kasvojenpesuun seuraavilla;

Pyyhtiä-Pärssinen-Nurmi
Ushenin-Ushenin-Descheneau
Steenbergen-Rodewald-Slafkovsky
Liukas-Jasu-Haapanen

Arell-Lajunen
Viro-Rafkin
Pulli-Eronen
Allén

Kareev
Anttila

Hults, Vainari, Tammela ja Ivarsson poppareille -> Steenbergen, Descheneau, Liukas ja Allén pelaamaan.

Eipä nuo kentälliset nyt ihmeelliseltä näytä, mutta kyllä tuollakin nipulla pitäisi 3 pistettä tulla, jos ei peliin lähdetä taas takki auki.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ivarsson ja Hults ansaitusti katsomossa. Hults oli viime Tappara pelissä pelaajan vieressä, kun Tappara iski 0-3 maalin. Katseli vaan kun Tapparan pelaaja hakkasi irtokiekon sisään. Ansaitusti Karejev antoi tästä palautetta Hultsille. Ivarsson otti Tappara pelissä tyhmän jäähyn ja suoritti muutenkin huonosti minusta.
Vainari ei tuo tällähetkellä mitään peliin, toki ei Tappara peliä häneen hävitty.
Tammela ollut aika vaisu viimepeleissä, emt mistä johtuu. Hyvä siis että Jaedon on Tammelan tilalla tänään. 3.hyökkäyskenttä voi yllättää tänään.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Hyvä, että Dösö kunnossa, eikä ollut pahempaa vammaa. Alkoi päästä hyvään vireeseen ja toivottavasti jatkaa siitä mihin jäi.
Tammelan kunto huolestuttaa edelleen. Kunnossa ollessaan meidän paras hyökkääjä mielestäni. Hyvä tietysti huiltata itsensä kuntoon ennen plejaireita.

Ei oo Tammelalla ainakaan mitään aktiivista loukkia. Enkä tiedä jaksanko uskoa mihinkään koronankaan jälkioireisiin jotka vaikuttaisivat... Ollut viimepeleissä huono, joten popparit on jopa ansaitut. Ivarssonia en olis itte penkittänyt Allenin tai Pullin tieltä, mutta ei kai tuokaan vääryys ole. Toivottovasti toi kakkonen lähtisi nyt toimimaan Dösön kanssa.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Meinasin jo viime viikolla kirjoittaa muistaakseni johonkin ketjuun että Descheneauta alkaa olla ikävä, mutta en laittanut kun pelkäsin tulevani julkisesti lynkatuksi. Selkeästi samoja ajatuksia kuitenkin Dösöstä muillakin täällä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Meinasin jo viime viikolla kirjoittaa muistaakseni johonkin ketjuun että Descheneauta alkaa olla ikävä, mutta en laittanut kun pelkäsin tulevani julkisesti lynkatuksi. Selkeästi samoja ajatuksia kuitenkin Dösöstä muillakin täällä.

On parantanut paljon ekoista peleistä. Toivottavasti veljeksillä on sama trendi.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
On parantanut paljon ekoista peleistä. Toivottavasti veljeksillä on sama trendi.

Ei voi kun toivoa että saisivat onnistumisia. Taitoa on reservissä valtavasti ja veto lähtee veljeksiltä hyvin, nyt tarttis saada kevättä ajatellen se peli kulkemaan...
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Hults oli viime Tappara pelissä pelaajan vieressä, kun Tappara iski 0-3 maalin. Katseli vaan kun Tapparan pelaaja hakkasi irtokiekon sisään. Ansaitusti Karejev antoi tästä palautetta Hultsille.
No jos pieni saivartelu sallitaan, niin Hults sen maalin teki ihan itse. Ei olisi mennyt sisään ilman miehen jalkaa ja tästä syystä Andy sitten otti lämpöä.
 
sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kakkosketju on kyllä selostajan painajainen..

Mielenkiintoiset keskiketjut..

Toivottavasti toimivat..
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ivarsson ja Hults ansaitusti katsomossa. Hults oli viime Tappara pelissä pelaajan vieressä, kun Tappara iski 0-3 maalin. Katseli vaan kun Tapparan pelaaja hakkasi irtokiekon sisään. Ansaitusti Karejev antoi tästä palautetta Hultsille. Ivarsson otti Tappara pelissä tyhmän jäähyn ja suoritti muutenkin huonosti minusta.
Vainari ei tuo tällähetkellä mitään peliin, toki ei Tappara peliä häneen hävitty.
Tammela ollut aika vaisu viimepeleissä, emt mistä johtuu. Hyvä siis että Jaedon on Tammelan tilalla tänään. 3.hyökkäyskenttä voi yllättää tänään.

Hults sen kiekon maaliin ohjasi, mistä syystä Kareev oletettavasti kuumeni.

edit. Vastaus tulikin jo
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
No jos pieni saivartelu sallitaan, niin Hults sen maalin teki ihan itse. Ei olisi mennyt sisään ilman miehen jalkaa ja tästä syyst

Hults sen kiekon maaliin ohjasi, mistä syystä Kareev oletettavasti kuumeni.

edit. Vastaus tulikin jo
Jälkeenpäin kun katsoi maalin, niin aika hennosti ohjasi. Taisi olla täysi vahinko. Joku voisi kysyä, miksi Karejev sitten suuttui tosta. Tai suuttuiko siitä, kun Hults ei pitänyt maalinedessä olevaa äijää vaan luisteli selkä pystyssä. Olisi voinut maali jäädä tulematta tai Hultsin ohjaus tulematta, jos Hults olisi ottanut vaikka rangaituksen varjolla Leskisen kiinni.
 
No toivottavasti ei tarkotuksella omaan maaliin ohjannut. Mutta kyllä se tosiaan enemmänkin kimposi Hultsin jalasta. Sitä pitää kysyä Kareevilta miksi hermostu. Mutta lienee luonnollista hermostua pelin tiimellyksessä kun omatkin tekee omia maaleja. Ei siinä hetken mielijohteessa välttämättä käyttäydy aina rationaalisesti. Varmasti se ottaa päähän kun oma tekee maalin kun itse tekee kaikkensa estääkseen.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Kareev ainakin vaikuttaa melko erikoiselta persoonalta siten, että saanut kuvan melko ujosta ja hiljaisesta miehestä jonka kilpailullisuus ja urheilullisuus on kovalla tasolla. Yks suosikkipersoonista tämän ja viime kauden jengistä. Kehui eilen Tepsin instagram-storyssä julkaistussa "slämärissä" organisaatiota, puitteita ja aurajokirantaa ja lisäsi loppuun vielä että Turku on hyvä paikka asua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös