TPS:n kesäkuulumisia

  • 20 895
  • 67

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Silvennoisesta sen verran, että hänelle tarjoutui mahdollisuus eää unelmaansa selostajana niin miksi ei olisi ottanut paikkaa vastaan?
En tarkoittanut, että Silvennoinen teki huonon/väärän valinnan ottaessaan unelmatyönsä vastaan!

Ehkä TPS ja Radio Auran Aallot olisivat voineet hoitaa asian yhteistyössä ja hieman toisella tavalla? Radioselostaja Silvennoinen oltaisiin palkattu TPS:n palkkalistoille. Toimenkuva: radioselostaja sekä muuna aikana sisällöntuottaja verkkosivuille yms. paikkoihin. Radio Auran Aaltojen ei tarvitsisi maksaa Silvennoiselle lainkaan palkkaa.

Toisin sanoen Silvennoisen toimenkuvassa olisi muuttunut vain tuo selostusten ulkopuolinen tekeminen iltapäiväjuontajasta sisällöntuottajaksi. Palkkakuitissa maksaja olisi vaihtunut TS-konsernista (?) HC TPS Turku Oy:ön. Hyvin todennäköisesti tuollaisen paikallisradion matsiselostajan sekä osa-aikaisen iltapäiväjuontajan palkka ei ole mikään päätähuimaava - ainakaan verrattuna muiden HC TPS Turku Oy:n työntekijöiden palkkoihin. Reilu palkankorotus Markulle vain, radioselostukset jatkumaan, mutta tällä kertaa TPS:n alaisuudessa + muuna aikana sisällöntuotantoa, pelaajahaastatteluita, uutisointia jne. TPS:n kotisivuille.

Ehdottomasti TPS:n olisi pitänyt pyrkiä neuvottelemaan kyseinen diili. Auran Aalloilta olisi samaten säästynyt Silvennoisen palkkakulut - jolla vastaavasti oltaisiin voitu palkata lisää näitä sannalinjoksia ja laurafröbergeitä juontamaan iloisia iltapäiviä taajuudella 90,5 megahertsiä.
 
Viimeksi muokattu:

timpo09

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehdottomasti allekirjoitan koko mr. Foxin edellisen tekstin.

Markku hoitaisi koko homman paremmin 100-0 kuin nykyiset sisällöntuottajat.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ihan kelvollinen idea tuo yllä esitelty. Oma nettiradio/TV plus netti/somesisällöt ammattilaiselta. Kannattaisi harkita. Toki oma viestintäpomo tarvittaisiin edelleen ja hänelle paikka johtoryhmästä. Nyt toiminta on osoitteetonta ja omaa oksaa sahaavaa.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Markku Silvennoinen selostaa FC TPS:n otteluita, mukana huikeassa TPS TV:n tiimissä. Tekee erinomaista duunia ja kerää paljon kiitosta.

Sen mitä tiedän HC TPS:n "CM"-hommista, niin vaatii ehdottomasti suurta TPS-sydäntä. Ei se homma niin kiitollista ole, kun työ ei tekemällä lopu eikä palkka ole järisyttävä.
 
Viimeksi muokattu:

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
@Mr.Fox , oletko aivan varma asiastasi nyt? Alat jo puhumaan ammattimiehelle maksettavasta ammattimiehen palkasta, ja dialogissamme siis kyseessä alunperin Valtosen pestin sijaistaminen eli yhteisömanagerina toimiminen tämän sairauspoissaolon aikana. Kysymys kuuluu, olisiko Silvennoisella oikeasti autenttisia kompetensseja toimia ko. pestissä? Vai heitätkö nimensä nyt oikeasti esiin mutuna sen takia että olet vakuuttunut hänen työn jäljestään toisaalla? Oliko TPS oikeasti harkinnut miestä Valtosta ennen?

Fiksun ja pätevän oloinen, en tunne henk.koht. joten en osaa sen koommin ottaa kantaa soveltuvuuteensa tuohon hypoteettiseen kuvioon saatika koulutustaustaansa, mutta mielelläni kuulisin perustelusi vielä tähän asiaan. Omasta mielestäni koulutus, ammatillisten kompetenssien tunnistaminen ja nimeäminen tehtävään liittyen sopiviksi (ilman jargonien höpöttelyä) sekä CV:ssä olevat aikaisemmat hommat vastaavanlaisesta tehtävästä ovat manager-tason tehtävää hakiessa ehdottoman tärkeitä.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Fiksun ja pätevän oloinen, en tunne henk.koht. joten en osaa sen koommin ottaa kantaa soveltuvuuteensa tuohon hypoteettiseen kuvioon saatika koulutustaustaansa, mutta mielelläni kuulisin perustelusi vielä tähän asiaan. Omasta mielestäni koulutus, ammatillisten kompetenssien tunnistaminen ja nimeäminen tehtävään liittyen sopiviksi (ilman jargonien höpöttelyä) sekä CV:ssä olevat aikaisemmat hommat vastaavanlaisesta tehtävästä ovat manager-tason tehtävää hakiessa ehdottoman tärkeitä.

Mielestäni nimikkeeseen ei kannattaisi nyt tarttua noin kovasti. Jos tarkoitus olisi olla kesähessu/saikkutuuraaja tiedottamisessa, soveltuisi tuo kirjallisesti lahjakas TPS-sydämellä ja samettisella äänellä varustettu juontajanalku siihen erinomaisesti. kirjallinen ulosanti on ollut se isoin ongelma nyt kesän ajan, tai ylipäätään ulosanti. Ja kun katsoo vähän Silvennoisen kirjoittamia esim. ennakkoja niin se on ihan sama vaikka ois CV:ssä tätä ennen jakanut pelkkää turkulaista, kyllä se laadukkaita ja hyvin informoivia tekstejä TPS:n nimissä suoltaisi ja täällä olisi hiukan vähemmän narinaa aiheesta.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täytyy ottaa rankasti omia sanomisiani pois mitä Valtoseen tulee. Käykääpä lukaisemassa Facebookista sivultansa.. Kova elämä on ollut kaverilla, ei voi muuta sanoa.

Kun en facebookiin kuulu, enkä osaa sieltä tätä tietoa hakea, niin voisiko joku ystävällisesti kertoa, mikä tiedoituspäällikköämme riivaa?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kun en facebookiin kuulu, enkä osaa sieltä tätä tietoa hakea, niin voisiko joku ystävällisesti kertoa, mikä tiedoituspäällikköämme riivaa?

Laitoin yv:llä, vaikka miehen sivuilla lukeekin että "saa jakaa". Ymmärrän sen koskevan kuitenkin vain naamakirjaa, tiedä sitten onko näin mutta yritetään toimia oikein. Tsemppiä Valtoselle kuitenkin kovasti!
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ehkä kaverilla on muutakin ajateltavaa, kun somen päivittäminen. Mutta jos työntekijä on pitkällä sairaslomalla tai työkyvytön, firman täytyy hankkia tuuraaja. Tämä koskee myös Tepsiä.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Joo onhan se ikävää kun terveys reistailee, mutta jos pystyy kittaamaan kaljaa ja heilua ruississa niin toimistotyöt ovat liian rankkoja? No jos ei kykene menemään töihin niin sinne pitää hankkia sijainen.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Aivan sama mitkä ne syyt siellä takana olivat, mutta tiedottaminen, sivut ja tais somekin siinä sivussa kyykätä huolella. Jos työntekijä on kykenemätön tekemään näitä hommia syystä tahi toisesta, on seuran järjestettävä homma toimimaan.

Ja kato, ei sitä Kalliotakaan sinne joukkueeseen saada kirjattua......
 

Larhii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jäähonka
Joo onhan se ikävää kun terveys reistailee, mutta jos pystyy kittaamaan kaljaa ja heilua ruississa niin toimistotyöt ovat liian rankkoja?
En tiedä mitä on vialla kyseisellä kaverilla kehen viittaat, mutta aiemmista viesteistä käy ilmi että oletettavan vakavista asioista kuitenkin. Omassa allekirjoituksessasi viittaat erittäin surulliseen tarinaan mihin moni ei pystynyt puuttumaan tai ei käytöksessä huomioinut mitään poikkeavaa. Sairauksia ja kohtaloita on monia ja täällä todella munatonta painaa tai edes vihjailla. Vitun kusipää!
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On totta kai ikävää, jos Valtosella on terveyden kanssa ongelmia, ei sen suhteen voi oikein mitään sanoa. Toivoisin vain, että Valtosen ja TPS:n kesken oltaisiin varauduttu tilanteeseen, jossa CM joutuu pitkälle (?) saikulle ja hommattu joku tuuraamaan, Valtosen terveydentilasta riippuen ehkä jopa jatkamaan hänen työtään.

Pisin vittua tämä nyt on näin kannattajan näkökulmasta hoidettu, jos joukkueen sosiaalisen median päivityksistä jne. vastaava jätkä jää sairauslomalle, eikä hänen duunejaan hoida sen sairausloman aikana oikein kukaan.

Eipä siinä, parempia vointeja ja voimia Valtoselle. En tosiaan tiedä eikä oikeastaan kiinnostakaan mikä hänellä on huolena, mutta terveysongelmat ovat aina ikäviä.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Samassa viestissä myös kerrottiin, että elokuuhun päättyy saikku. Valtonen voi jo nyt paljon paremmin ja on löytänyt elämänilon ja rakkauden TPS:ään. Eiköhän se ole tärkeintä mitä tulee tulevaisuudessa, koska menneitä on "vähän" vaikea muuttaa. Annetaan nyt kaverille työrauha.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ehkä Jatkoajan kirjoittajilta kannattaisi aina kysyä, kannattaako joku kaveri palkata Tepsiin johonkin hommiin. Oltaisiin säästytty niin paljolta.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Ehkä Jatkoajan kirjoittajilta kannattaisi aina kysyä, kannattaako joku kaveri palkata Tepsiin johonkin hommiin. Oltaisiin säästytty niin paljolta.

Juu! Ja päinvastoin myös: seuran väeltä voisi kysyä, kuka sopii kannattajaksi. Säästyttäisiin niin paljolta.

Minä en ole kuullut, että vuonna 2015 joku uskottava organisaatio olisi ignooranut tiedotuksesta vastaavan pitkän poissaolon for fucks sake kokonaan. Nyt tuli sekin orgaani vastaan, tätäkö on uuden toimitusjohtajamme "kaikki kivet käännetään ja toiminnan taso kartoitetaan parkkipaikan ohjaajista ylöspäin"? Kuka muuten vuoti sen tammikuisen vieläkin selkäpuita karmivan verkostomarkkinointitilaisuutta muistutaneen pätkän internetin etusivulle, sen jossa valkoisella kalvolla tj kertoo dramaattisesti mitä tuleman pitää? Sitä ei vielä tuolloin nähty, että hän itse korjaa jäähallia, tiedotuksesta ei vastaa kukaan, päävalkkua talutetaan maijaan jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös