TPS:n kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2024–2025

  • 25 554
  • 132
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
lapsellista
Ketään haukkumatta tai väheksymättä niin lapsiahan siellä enimmäkseen näyttää olevankin. Harmillista että sellaiset 18-40 vuotiaat tuntuvat olevan meillä päin vähissä tuolla osastolla verrattuna noihin muihin isoimpiin kaupunkeihin. Totta kai voi toivoa että nykyisistä kasvaa sellaisia ja jaksavat jatkaa toiminnassa mutta monta kertaa tällä kaudella olen kiinnittänyt huomiota että kylläpä on keski-ikä matala Mutkassa
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Toivon että kuulin väärin mutta että fanikatsomosta olisi näytelty kansainvälisiä sormi merkkejä jne. vastustajan katsomoon.
Mikäli näin on niin tuollainen toiminta enemmän kuin lapsellista, naurettavaa ja ennenkaikkea hävettävää toimintaa.
Toivon että myöskin TPS seurana puuttuisi tuollaiseen.
Tepsillä on melkoisesti parannettavaa ja ennenkaikkea mallin ottamista mm. Ilveksen, HIFK:n, Tapparan jne. fanitoiminnasta ja kulttuurista.
Käsi pystyyn millä joukkuueella on oma nurkkaus mistä ei keskisormet viuhuisi. Sellaista ei Liigassa ole, jossain Jokerit-pelissä on tullut itsekin ranneliikettä Eteläpäätyyn näytettyä ja samaa saatu takaisin. Se vaan tulee organisoidun toiminnan myötä missä ollaan asetelmassa me vs he.

En tajua miten jollekin tulee tämä yllätyksenä.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotkut elävät muutenkin Ansaksen aikakaudella(mitä öykkäröintejä nykyään ei hyvällä katsottaisi) niin joka helvetin pelissä ympäri Suomen näitä keskareita näkee.
 

Tkomv

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viides bussi maihinnousuun buukattu, paikat menevät vauhdilla joten nyt kannattaa varmistaa paikka täältä.

Olen varmaan aiemmin unohtanut mainita, mutta meillä on whatsapissa keskustelu- ja infokanava. Jos haluat liittyä, laita viestiä! Moni kokenut sen helppona tapana, koska tiedotteet tulevat suoraan puhelimeen, eivätkä mene vahingossakaan ohi.
 

ÅBO

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos teille, jotka matkasitte Tampereelle katsomaan paikan päälle Tepsin voittoa Tapparasta! Oli ehdottomasti siistiä, että virallisella fanimatkalla pääsitte näkemään Tepsin voittavan!
 

LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Omaan pussiin pelaavat palkkasoturit
Vitun eturivin natiaiset, lopettakaa se paskan heittäminen jäälle sekä räkiminen. Aivan vitun nolon näköistä, kun joku 10-vuotias skinhead yrittää räkiä tuomarin päälle.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vitun eturivin natiaiset, lopettakaa se paskan heittäminen jäälle sekä räkiminen. Aivan vitun nolon näköistä, kun joku 10-vuotias skinhead yrittää räkiä tuomarin päälle.

Olin tulossa kirjottamaan samaa. Lisäksi tuo keskareiden heiluttaminen on nolon näköistä. Toivottavasti vanhemmat fanit siellä fanikatsomossa kertoo miten siellä fanikatsomossa ja katsomossa ylipäätään kuuluu käyttäytyä.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Alumnissa nugetit veti chanttejä itsekseen. Vanhin ehkä 10v. Ehkä kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Mut joo ei mitään roskia tai muuta häröilyä, kiitos.

Yleisesti toivoisin vähän pelisilmää. Jos pelissä on tiukka kohta niin ei mitään laahauschantteja. Ja ääntä vaikka hävittäisiinkin.
 
Viimeksi muokattu:

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Mitkä käsiliikkeet?

Jos siellä on näytetty keskaria tms., niin hyvä meininki junnuilla.

Jos taas vedetty "Roomalaista tervehdystä" kuin rapakon takana konsanaan, niin sitten ollaan MVNT-osastolla.
 

J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Mitkä käsiliikkeet?

Jos siellä on näytetty keskaria tms., niin hyvä meininki junnuilla.

Jos taas vedetty "Roomalaista tervehdystä" kuin rapakon takana konsanaan, niin sitten ollaan MVNT-osastolla.
Rehellistä keskaria siellä oli ja sitten oli noi sylkemissekoilut jotka meni yli. Ja tavaran viskely.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös