Ei oo tarkoitus osoitella mihinkään suuntaan mutta kysyn kun kiinnostelee. Mikä siinä on että Mutkassa iso osa Kannattajista liikkuu siviilissä? Tuli taas tuo ajatus mieleen kun katseli perjantain matsia ja IFK:n punaista nurkkaa.
Muuten mun mielestä G-pisteellä on yleistyneet Tepsin pelipaidat yleisössä mikä on hieno juttu.
Osaan vastata tähän ainoastaan omasta puolesta. Pelipaidoissa ei itsessään ole mitään vikaa ja ketkä niistä tykkää saa tykätä ja käyttää jatkossakin -- ei ole yhtään minulta pois.
Mentaliteetti pelipaidasta ei kuitenkaan istu minun ajattelutapaan.
Olen käytännössä TPS:n kannattaja 24/7, riippumatta olenko työvaatteet päällä töissä tai vaikka alasti suihkussa. En koe
tarvitsevani pelipaitaa yhtään sen enempää kuin huivia tai muitakaan romppeita osoittamaan tätä kannattajuuttani ulospäin. Osoitan tämän katsomossa laulaen, huutaen ja, noh, kannattaen. Pidän itseäni täysin vertailukelpoisena kannattajana siviilit päällä sellaiseen, kuka on pukeutunut TPS-tuotteisiin päästä varpaisiin.
Lisäksi tullaan käytännön asioihin, että jos esimerkiksi perjantai- tai lauantai-iltana tekisi mieli jatkaa matsista baariin tai yökerhoon, niin pelipaita ei ole ehkä se asuste jota haluan rokata yön pikkutunneille. Lisäksi pelipaita olisi alus- ja päällyspaidan päälle ehkä liikaa, vastaavasti ilman näitä liian vähän.