Mainos

TPS:n juniorit

  • 751 024
  • 2 434

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi Eetu Liukas roikkuu liigan mukana katsomossa kun tänäänkin voisi olla vajaamiehisen A:n mukana? Peliaika tuskin lisääntymässä Vainionpään hankinnan ja Pajuniemen paluun myötä. A-juniorit itsessään eivät vahvistuksia tarvitse. Ensimmäinen erä Kiekko-Espoota vastaan leikitellen 3-0.
 
Karanteenisääntöjen vuoksi pelaajien liikuttelu joukkueiden välillä vaikeaa.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Karanteenisääntöjen vuoksi pelaajien liikuttelu joukkueiden välillä vaikeaa.

Käsittääkseni alaspäin voi lähettää ilman karanteenia mutta toisinpäin liikuteltaessa taisi olla se viisi päivää? Esim. Pulli pelasi 20.10 Liigajoukkueessa ja 23.10 A:n mukana. Ensi viikkolla on maaottelutauko joten pitkä tauko tulee peleistä jos ei missään pelaamaan pääse. Muutenkin olen sitä mieltä että Liukaksen kannalta voisi olla parempi pelata isoja minuutteja A:ssa kuin reilua kymmentä minuuttia liigassa.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
TPS oli Tapparaa vastaan tappiolla 4-1 kahden erän jälkeen. Niin vain peli vietiin 5-4. Teissala 4-4 ja 5-4-voittomaali huikealla pakin hassutuksella.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Useampi pelaaja vetää yli pinnan per peli ja tehokkaimmat Aarne Intonen ja Leevi Teissala noin 2,5 pistettä per ottelu.
Lienee pieni painovirhe tuossa, kun ei noista hyvällä tahdollakaan saa 2,5 pistettä per peli. Lienet tarkoittanut 1,5 pistettä per peli?
 
Myönnetään virhe. Tietenkin 1,5 pinnaa per peli. Varmaan tuo sarjataulukon ja siitä joukkueen pistekeskiarvon katsominen laittoi pasmat sekaisin. Kiitos korjauksesta. Pointti tosin pysyy samana siitä, että vahvasti vetää tuo joukkue tällä hetkellä. Ja onhan tuo rosterikin hyvä. Sellaiset kymmenkunta ihan potentiaalista liigapelaajaa tuossa.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Teissala on tämän vuoden otannalla kyllä alkanut vaikuttaa lupaavammalta kuin Pajuniemi. On ihme, jolleivät änäriseurat kiinnostu. Intonen tekee lähes saman verran pojoja, muttei hän A-junnuissa tuolla lailla dominoi. Teissalasta tulee Panarin mieleen. Ei ole mikään lihaskimppu, mutta nopea ja taitava. Hieman on kyllä Kaapoakin. Varsinkin nyt itseluottamus on huimalla tasolla, kun onnistumisia on tullut.
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitäisi varmaankin katsoa Ruudusta näitä meidän junnujen pelejä, jotta saisi vähän paremmin käsitystä, että millaisia pelaajia siellä on ja onko junnuissa potentiaalisia tulevia runkopelaajia edustusjoukkueeseen. Toki junnujen pelit ovat eri asia kuin aikuisten pelit. Kun katsoo Teissalan ja Intosen tilastoja, niin tulee mieleen, että olisivatko aikuisten pelit heille parempia kehityksen kannalta. Harmi, kun nykytilanteessa ei pysty nostamaan edustusjoukkueeseen, jotta pääsisi kokeilemaan kykyjään liigapeleissä. Mestiskin taitaa olla tällä hetkellä myös poissuljettu vaihtoehto, enkä tiedä, kuinka kehittävä paikka nykyinen Mestis on. Teissala on jäänyt jotenkin pimentoon tähän asti, enkä häntä ole niin noteerannut. Jonkun olen joskus hallilla kuullut puhuvan, että on ollut vähän sellainen ikuinen lupaus. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan, että saataisiinko Teissalasta liigajoukkueeseen tekijämies.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas

Mestis taitaa olla poissuljettu vaihtoehto vain sen takia, että ei ole yhteistyöseuraa... Luulisi että Euroopan parhaalla kasvattajaseuralla 2020 olisi tämä asia kunnossa.
 
Niin joo, kun meillä ei ole yhteistyöseuraa Mestiksessä tällä kaudella. Olin unohtanut tämän ja ajattelin vain, että korona vaikuttaa nyt tähänkin asiaan. Onhan tämä älytöntä, että meidän pitäisi olla Euroopan johtava kasvattajaseura ja sitten meillä ei ole yhteistyöseuraa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Ei oikein ymmärrä seuran johdon ajatuksenjuoksua tässä asiassa. Mestiksen taso on toki laskenut vuodesta toiseen, mutta olisi Laitamäelle, Teissalalle, Kaskiselle ja Intoselle parempi pelata miesten pelejä Mestiksessä, kuin junnujen pelejä. On kyllä muuten jännä kuvio tämä Olli Kaskisen tapaus, kun hänen sopimuksensa Tepsin kanssa on kaikessa hiljaisuudessa ilmeisesti purettu, mutta sitten kuitenkin pelaa meidän junnujoukkueessa. Hän ei ole vähään aikaan ollut edustuksen pelaajaluettelossa. Saisi joku nyt tulla toimistolta vähän selittämään tätä asiaa.
 
jelnausen

Olli Kaskisen tilanne on kyllä outo. Edustuksen kanssa pitäisi olla tämä kausi vielä sopparia. Ei tosiaan ole joukkuelistauksessa, eikä asiasta ole mitään tiedotetta tullut. Mutta sitten kuitenkin pelaa A-junnuissa. Enkä kyl käsitä miks u20 pelais, jos soppari ois purettu. Lähinnä sen takia, että sopimuspelaajana varmasti olisi voinut myös pelata U20 (Tuskin sellasia pykäliä on, ettei voi U20 joukkueeseen laittaa). Tuskin myöskään kovin kallis sopimus on ollut. Mutta, miks ois poistettu joukkuelistauksesta, jos soppari ois. Tietty TPS:n tuntien, ni ei yllättäis vaikka ois vahingossa 'siivottu' pois kotisivun listoilta.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi mukava kuulla millä Urama perustelee sen että miksi näiden joidenkin junnujen on parempi pelata junnujen pelejä kuin Mestistä jos heitä ei nyt voi kierrättää liigan ja junnujoukkueen välillä koronan takia.
Teissalan potentiaali ja lahjakkuus on ollut jo pidempään tiedossa mutta palattuaan viime kaudella puolen vuoden Kouvolan reissultaan takaisin Tepsiin hän oli varsinkin viime kauden lopun peleissä ennenkuin korona sen katkaisi niin joukkueen näkyvämpiä, tehokkaimpia ja taitavimpia pelaajia.
Näitä kiekon kanssa taitavia ja myöskin tehokkaita pelaajia kun ei koskaan ole liikaa ja Tepsin junnuistakaan heitä ei joka vuosi nouse niin tästä kaverista on pidettävä kiinni ettei muut seurat poimi häntä.
Tepsillä on muutoinkin positiivinen ongelma varsinkin näiden nuorten hyökkääjien kohdalla sillä junnuissa on useampia heitä joilla kaikki eväät nousta hyväksikin Liiga pelaajaksi tai jopa kovempiikin sarjoihin.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Tänään alkaa b-akatemian Mestis karsinta. Nais kauneutta mukana kaukalossa, Susanna Tapani menee näyttää pojille vähän jääkiekon saloja..harvoin sitä poikien kopissa olympia ja mm- mitalisteja varmaan on näkynyt..
Tänään kun Susanna Tapani oli päässyt uutisotsikoihin, niin itselleni tuli mieleen että miten melkein 30-vuotias nainen on saanut pelata sarjapelejä 15-17 vuotiaiden poikien joukkueessa?
 
Carlos

Jäsen
Jahas, täälläkin asia mainittu, joten haluan esittää julkisen paheksuntani TPS:n naisia dissaavalle toiminnalle myös tähän ketjuun:

Mielenkiintoista että TPS näkee joidenkin Akatemia -pelaajien vanhemmat tärkeämmäksi kuin tukea Suomen naismaajoukkueen ykköspelaajaa. Voisi varmaan nämä itkevät vanhemmatkin lähinnä itkeä niille esko-pettereilleen, että mikseivät treenaa enemmän, ei tarvitsisi sitten rutista miten iso paha Suski vie kaikkien pelipaikat.

Tsemppiä Tapanille, TPS arvostaa naiskiekkoilun näköjään todella "korkealle".
 
Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp

Olet tulkinnut tämän tasokkaan "uutisen" väärin. Kysymys on seuran linjavedosta, mikä koskee kaikkia pelaajia. Et voi valita haluamasi pelejä, vaan osallistuminen edellyttää sitoutumista. Susanna valitsi ringeten kiekon rinnalle.

Mikäli seura poikkeaisi linjastaan, mahdollistaa se asiaan vetoamisen myös muiden pelaajien osalta. Joku voi perustella poissaoloaan partiolla, joogalla tai lettujen paistamisella.

Ei seuran linjaan vaikuta vanhempien kitinä. Mistä edes voimme olla varmoja asian paikkansa pitämisestä? Nythän kolmoskorin lehti kirjoittaa näin olevan, mutta harmi kun lähde unohtui.

Seura toimi tässä asiassa suoraselkäisesti.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Olli Kaskisen tilanne on kyllä outo. Edustuksen kanssa pitäisi olla tämä kausi vielä sopparia. Ei tosiaan ole joukkuelistauksessa, eikä asiasta ole mitään tiedotetta tullut. Mutta sitten kuitenkin pelaa A-junnuissa. Enkä kyl käsitä miks u20 pelais, jos soppari ois purettu. Lähinnä sen takia, että sopimuspelaajana varmasti olisi voinut myös pelata U20 (Tuskin sellasia pykäliä on, ettei voi U20 joukkueeseen laittaa). Tuskin myöskään kovin kallis sopimus on ollut. Mutta, miks ois poistettu joukkuelistauksesta, jos soppari ois. Tietty TPS:n tuntien, ni ei yllättäis vaikka ois vahingossa 'siivottu' pois kotisivun listoilta.

Olisiko Kaskinen tilanteessa, jossa lähtee muualle heti kun ammattilaissopimus jostain irtoaa ja siihen asti saa pellailla.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Olisi mukava kuulla millä Urama perustelee sen että miksi näiden joidenkin junnujen on parempi pelata junnujen pelejä kuin Mestistä jos heitä ei nyt voi kierrättää liigan ja junnujoukkueen välillä koronan takia.
Teissalan potentiaali ja lahjakkuus on ollut jo pidempään tiedossa mutta palattuaan viime kaudella puolen vuoden Kouvolan reissultaan takaisin Tepsiin hän oli varsinkin viime kauden lopun peleissä ennenkuin korona sen katkaisi niin joukkueen näkyvämpiä, tehokkaimpia ja taitavimpia pelaajia.
Näitä kiekon kanssa taitavia ja myöskin tehokkaita pelaajia kun ei koskaan ole liikaa ja Tepsin junnuistakaan heitä ei joka vuosi nouse niin tästä kaverista on pidettävä kiinni ettei muut seurat poimi häntä.
Tepsillä on muutoinkin positiivinen ongelma varsinkin näiden nuorten hyökkääjien kohdalla sillä junnuissa on useampia heitä joilla kaikki eväät nousta hyväksikin Liiga pelaajaksi tai jopa kovempiikin sarjoihin.

Itse hihittelen tilanteelle, jossa omat pojat Olli Kaskinen pyörii A-junnuissa, Ruben Rafkin seiskapakkina/rotaatiossa, kolmannen kierroksen varaus Samuel Knazko pyörii A-junnuissa samaan aikaan kun Ruotsista raahattu Bibic pelaa edustuksessa.

Hyökkääjistä samaa voisi jatkaa Intosen, Pyyhtiän, Teissalan jne. osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös