TPS:n juniorit

  • 784 329
  • 2 557

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Voihan se olla että siellä on jonkulla muullakin vaivaa ja Koivu ollut varatoimena mukana. Edustuksen ehdoilla tässä kuitenkin mennään. Pelaajalle se ei tietysti ole hyväksi.

Enemmän ihmettelen että saikohan Pikkarainen elinikäisen pelikiellon tuosta myllystään kun ei eilenkään vielä ollut kokoonpanossa? Myös Tervo oli pudonnut johonkin sitten edustuksen keikan. Vahalahti ei ole pelannut muutamaan viikkoon, Koivu ja Kalto edustuksen mukana eli aika tärkeitä nimiä sieltä myös puuttuu.
Juu, ymmärrän tietenkin edustuksen ehdot, mutta tuossa 0.00 roolissa voisi istua vaikka Jore, eikä U20 yksi tärkeimmistä pelaajista. Ja neljän ketjun rotaatiolla, montaa tuplavaihtoa kellekään ei tulisi vaikka kuinka laskee.
Ja vaikka Koivu olisi pelannut, olisi pelannut 3-4 hyökk.alueen vaihtoa, koska eilen piti omissa olla juuri siellä missä pitääkin.
Pikkarainen tais saada 3 matsia.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
U20 otti siis toisen voittonsa Pelicansista puolivälierissä samoin 3-2 numeroin kuin tiistainakin. Nyt ei vaan tarvittu jatkoja ja rankkuja vaikka yritystä olikin kun otettiin 1,5 minuuttia ennen loppua joukkuerangaistus: liikaa pelaajia kentällä. Aatos Koivu muuten laitettiin tuota jäähyä istumaan, joten katsottiin, että ei ole käyttöä junnuissakaan pelin ratkaisuhetkillä kun johtoa puolustetaan.

Ottelun ja Tepsin kahdesta ensimäisestä maalista vastasi ylivoimilla Jesperi Kaukonen. Rasmus Termonen lisäsi johdon 3-0:aan ennen ottelun puoliväliä ja toisen erän lopussa Pelicans teki kaksi kavennusmaalia, josta jälkimmäinen 3 sekuntia ennen erätaukoa.

Torjunnatkin oli nyt niin, että Tepsin Niittymäelle 17 torjuntaa ja Pelicansin maalivahdille 27, joten näiden perusteella Tepsin voittoa voi pitää ihan ansaittunakin.

Topias Paganus oli tosiaan poissa kokoonpanosta, joten eiköhän hän ole lähtenyt miesten mukana Lappeenrantaan. Toivottavasti olisi vaan varmuuden vuoksi mukana ja jäisi Liigadebyytti vielä tekemättä.
 
No, Aatos Koivu ei varsinaisesti ole (vielä) profiloitunut puolustusosaajaksi tai av-pelaajaksi ja hyvä niin, koska avut ovat muualla.
Ihan eri ilme kuin Lahessa, jossa vaan otettiin vastaan.
Sen enempää voittoo analysoimatta, tästäpä on hyvä jatkaa, paineet siirtyivät täysin Pelsuille.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
U20: Onpas kapea rosteri junnuilla tänään. Pelsujen vauhdinpidon ja kiekollisen pelin nähneenä, voipi tulla hikinen matsi.
Mahtaako joku pöpö jyllätä?
No, ainakin Pikkarainen ”uutena” sisään.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
6-2 tuli eilen pataan Pelicanseilta, joten tänään jatkuu klo 17.00 Gatoradella. Jesperi Kaukonen ja Peetu Orelma olivat Tepsin maalintekijät. Maalissa aloitti Juho Nupponen, mutta vaihdettiin 6-1 tilanteessa kahden erän jälkeen Viljami Mikkoseen. Aatu Niittymäki, joka pelasi kaksi ekaa peliä oli siis kokonaan poissa kokoonpanosta.
 
mikkelson

Tänään näyttää kokoonpano onneksi jo vähän paremmalta. Niittymäki palaa maalille ja Koivu tullut liigan puolelta mukaan. Keihäs puuttuu edelleen sekä liigan mukana oleva Kalto ja tietysti Vahalahti joka ollut jo pidempään pois.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
2-1 häviö sieltä tuli, joten mennään äijien tapaan viidenteen peliin. Ratkaiseva peli pelataan tiistaina. Pelicans teki ekassa ja viimeisessä erässä ylivoimamaalin ja pelin puolivälissä Tepsi tuli Aatos Koivin maalilla tasoihin. Maalissa Niittymäellä oli tuplasti enemmän eli 36 torjuntaa kuin Pelicansin virkaveljellä. Jos jatkoon mennään niin täälläkin on palkintona Lukko seuraavalla kierroksella.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki juniorijoukkueet
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

U20 sulamassa 0-2 otteluvoitoista 3-2 ottelusarja tappioon. Voi perskules

Mutta positiivista jotta siellä saatiin kumminkin jossain vaiheessa kautta kiinni punaisesta langasta.

Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava jottei tuolta hirveästi ole nousemassa pelaajia jotka kykenevät sen 60 peliä liigassa ottamaan.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tois ja täl puol jokkee
Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava ettei tuolta hirveästi ole nousemassa pelaajia jotka kykenevät sen 60 peliä liigassa otottamaan.
Ei vielä ensikaudella varmaankaan Pikkaraista lukuunottamatta. Selkeästi tälläkaudella sinne on ajettu todella nuoria talentteja jopa 16v poikia pelaamaan joka jossain kohtaa kyllä maksaa itsensä takaisin.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Kalto, Koivu, Pikkarainen lienee lähinpänä.
Entäs Rene Nummelin, joitain vuosia sitten odotettiin kykenevän liigapakiksi mutta oliko enemmän fantasiaa kolmannen polven pelaajasta?
Ikää ”jo” 21v eikä debyyttiä ole miehiin tehty.

Ensi vuonnahan ei enää junnujen peleihin kelpaa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Tämä kausi mennyt vähän heikommin, olisiko motivaatio ollut esim. opiskelussa. Taitaa siellä jotain loukkiakin olla.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki juniorijoukkueet
Kalto, Koivu, Pikkarainen lienee lähinpänä.

Nämä varmaan lähinnä ja aina kesällä voi tapahtua yllättäviäkin kehitysaskeleita.

Mutta onhan ainakin koivulla fysiikan kanssa tekemistä, siellä mennään rauhallisesti nähtävästi tuon suhteen.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Näistä nepotismin hedelmistä päästään nauttimaan ensikaudella todennäköisesti myös Kallion nimen kohdalla.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS Fanclub Koistinen-Vallin-Kivi
Tämä kausi mennyt vähän heikommin, olisiko motivaatio ollut esim. opiskelussa. Taitaa siellä jotain loukkiakin olla.
Nummelin on ollut intissä, joten se selittää tätä kautta. Nyt toivottavasti ehjä kesä alle ja sitten kolkuttelemaan edustuksen ovia.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Robin Keihäs on myös mielestäni mainitsemisen arvoinen nimi. Pelasi ihan miehekkäästi ne pelit mitä pääsi pelaamaan. Jostain syystä pelasi lopulta yllättävän vähän. Onkohan edes jatkamassa? Tehopisteiden osalta odotin vahvempaa läpimurtoa U20-tasolla.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki juniorijoukkueet
Näistä nepotismin hedelmistä päästään nauttimaan ensikaudella todennäköisesti myös Kallion nimen kohdalla.

Tässähän on valitettavasti vähän sitä totuuden siementä, kun ajatellaan miten tuossa vähän meni puihin juttuja jokunen vuosi takaperin.

Nyt vähän maksaa kun porukkaa siirtyi pois jne.

Mutta nyt sen osalta taitaisi olla vähän valoisampi huomen.

On täysin eriasia käydä junnuna tsemppaamassa itseään muutaman pelin verran liigassa, kuin pelata koko kausi.

Mm fyysinenvaade ja moni muu asia on paljon korkeammalla tasolla ja vaatii siltä urheilijalta paljon.

Ennemmin junioripolku läpi ja kenties mestiksen kautta liigaan kuin raakileena taistelemaan ylivoimaa vastaan. Tottakai silloin tällöin tulee junnuja jotka voivat pelata 18/19 täysin liigaa aiheuttamatta varaa joukkueelle.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
En yllättynyt U20 suoritusksesta Pelsuja vastaan. Tänään ei riittänyt enää mv-pelikään, mutta ei pojat huonolle jengille hävinny.
Iso ongelma tulee seuraavien 1-5 kauden aikana, mikäli ei U18 ja U16 saa kunnon valmennusta(lue: valmentajia).
Mistä esim. U20 raapii pelaajia? U18 karsintasarjasta?
Ja U18 jatkaa samalla tasolla, mikäli U16 pelaa sijoista ynnä muut ja kaudessa on enemmän tappioita kuin voittoja.
Ei oo heleppoo.
 
TurkuHC

Tämähän on seurausta koko turun alueen juniorijoukkueiden tason laskusuunnasta ja harrastajamäärien laskusta. Muista seuroistahan TPS pelaajansa useimmiten saa itselleen viimeistään U15 vaiheessa. Nyt pitäisi todella alkaa kasvattaa kiekkokoulun isoista ryhmistä niitä omia junioreita, eikä odottaa, että joku muu tekee työn heidän puolestaan. Nykyisellä trendillä, jossa isoihin seuroihin hakeudutaan jo kiekkokouluvaiheessa, vastuu kasvatuksesta jää siis yhä useammin ainoastaan näille monopoli-asemassa oleville seuroille.
 
Oman junnun kohdalla TPS:llä (u10) on ollut täysi jengi. Ongelma on enemmän muiden joukkueiden kuin Tepsin kohdalla. Tuossa olisi muilla alueen jengeillä todella iso petraamisen paikka. Tässä vaiheessa toistaiseksi siirrot on ollut sitä paitsi TPS:tä ulospäin, toki tulee varmaan suhteellisen pian kääntymään.

Vaikka ongelma heijastuu myöhemmällä iällä suoraan TPS:ään, niin kyllä enemmän petrausta pitäisi alueen muiden jengien tehdä nuoremmissa ikäluokissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös