TPS:n juniorit

  • 662 200
  • 2 204

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kuka sellaista on puhunut? Yksi nimimerkki nosti nimen esiin ja todennäköisesti huumorilla höystettynä.
Toiseksi se mitä täällä jatkoajassa puhellaan ja unelmoidaan ei korreloi mitenkään sen kanssa mikä TPS:n visio on.

Ymmärsin kyllä, että Perttu Lindgrenin nimi nostettiin esimerkkinä esiin eikä välttämättä haluna saada hänet tänne. Ei kuitenkaan kannattaisi edes haaveilla, että taas ensi kaudella roudattaisiin tänne kymmenkunta eilispäivän "tähteä", kun samaan aikaan omat juniorit purevat tuppea. Sitten ihmetellään, kun kaverit lähtevät muualle breikkaamaan.

Jos TPS on ammattilaisorganisaatio, niin nyt on tuhannen taalan paikka näyttää, että omiin pelaajiin uskotaan ja halutaan heitä kehittää pelaajapolulla, kuten on iät ja ajat puheissa lupailtu, muttei kuitenkaan ole näkynyt tekoina tähän asti. Siksi onkin hienoa, että Jussi Ahokas on palkattu ensi kauden valmentajaksi, joten oikeanlaisia merkkejä on ilmassa, että tyyli TPS:ssä on vihdoin ja viimein muuttumassa. Siksi kannattajienkin pitäisi selvästi ilmoittaa oma kantansa, että tällaista TPS-politiikkaa nimenomaan halutaan eikä mitään hengetöntä "muukalaislegioonaa".
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No. jos täällä vakavalla naamalla kirjoitetaan, että Perttu Lindgrenin tapaisia pelaajia pitäisi tänne sainata. Kyllä kannattajienkin pitäisi vihdoin ja viimein tajuta, että tuon kaltainen polku ei todellakaan johda mihinkään muuhun kuin rahojen järkyttävään tuhlaamiseen. Siihen ei TPS:llä toivottavasti enää olisi varaa, vaikka rahoittajilla pohjattomat taskut tuntuvat olevankin.
Tässä on hyvä esimerkki miten täällä vääristellään viestejä. Hetken päästä tätä pidetään totena ja keväällä haukutaan Kalliota siitä että yritti Lindgreniä saada Tepsiin viemään junnuilta paikkaa. Kritiikki on mukavaa mutta pitäähän niissä nyt jokin totuuspohja olla ja mielellään perustelut.

TPS euroopan parhaaksi kasvattajaseuraksi vuonna 2020.. oli lähempänä kuin vielä kolmisen vuotta sitte nähtiin. Yllättävän hyvä suoritus vaikkakin ei me siellä kärjessä olla. Vitsistä kehkeytyi aivan mukiinmenevää tekemistä.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Siis tällä kaudellako ei ole uskottu omiin kasvatteihin ja junioreihin? Mitä ihmettä mahdat selittää?

Puolustuksessa ovat käytännössä säännöllisesti pelanneet Viro, Anttalainen ja Rafkin. Lisäksi Pulli haistellut liigakiekkoa.
Hyökkäyksessä isolla vastuulla Pajuniemi, Nurmi ja Pärssinen. Liigakiekkoa haistellut Liukas ja Pyyhtiä.

Nyt sulla kyllä on mennyt jotain ohi pelien seuraamisessa.

Kun et tunnu ymmärtävän tekstini asiayhteyttä, niin on vaikeata keskustella kanssasi. Koeta ymmärtää tekstin sisältö ja jätä yksittäiset sanat analysoimatta. Helpottaa silloin kummasti tuo sisällön hahmottaminen.

Olen viitannut koko ajan siihen, että näitä nykyisiä TPS:n talentteja ei saa päästää pois, vaan heille nimenomaan peliaikaa entistä enemmän. Myös muita A-juniorijoukkueen pelaajia rohkeasti ylös ja unohdetaan "Perttu Lindgrenit"

Toivottavasti nyt vihdoin ja viimein selkeni.

Täältä tähän.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
No on kyllä villi kokoonpano. Hivenen puuttuu ukkoja ja lopputuloksena kokoonpanossa on 10 hyökkääjää ja 9 pakkia. Kaksi pakkia merkitty laitureiksi, joten hivenen harmittaa, kun on nuo rajoitukset eikä pääse itse todistamaan tätä hallille. Myös 04-ikäluokan lupaava pakki Elmeri Laakso pääse debytoimaan tänään.

Edellinen derby päättyi maltillisesti 12-3 Palloseuralle, joten ehkäpä tänään saadaan vähän tasaisempi vääntö, kun Tepsiltä on sellainen 8 ykköskokoonpanon hyökkääjää pois ja pakistostakin puolet on poissa.
Ja illan peli päättyi TPS:n voittoon lukemin 5-1.
Mitä tuota Ruudusta ehdin seuraamaan, niin yllyttävän hyvin TPS pelasi ja peliä hallitsi, vaikka kokoonpano oli tosiaan todella poikkeuksellinen.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun mainitsit tuon 1990-luvun ja kultavuodet, niin muistetaan myös sellainen asia, että nämä nuoret pelaajat ja heidän ajatusmaailmansa ovat muuttuneet.
Nykyään tuntuu, että jos 18-vuotiaalle klopille ei luvata suoraa paikkaa liigajoukkueessa, niin pakataan kassi mennään toiseen joukkueeseen. Tähän otti kantaa myös jossain haastattelussa pari vuotta sitten Petteri Nummelin. Kertoi, että hän roikkui ja tavoitteli paikkaa TPS:n liigamiehistöstä useamman kauden ja lopulta se onnistui.
Hyvin oleellinen muutos tässä on myös se, että 90-luvulla ja varsinkin Jursin aikana Tepsin liigajoukkue oli se paras pelipaikka, joka kotimaassa oli olemassa ja jota nuoret pelaajat kautta valtakunnan siksi tavoittelivat melkein kuin paikkaa Nhl:stä. Kyllähän Petukin kävi nuorena lainalla pelaamassa Reippaassa ja olisi varmasti saanut paikan melkein mistä tahansa liigajoukkueesta. Kai Nurminen ei tahtonut löytää kunnon roolia Tepsistä ja painui siksi Kerhoon. Tepsillä oli hyvin varaa päästää Nurmisen tasoiset talentit muualle, jos eivät jaksaneet kilvoitella paikasta Tepsin joukkueeseen, koska tulijoita oli niin paljon kuin vain kehdattiin ottaa. Esimerkiksi joku Miikka Rousu pakkasi 24-vuotiaana kimpsut ja kampsut, lähti Kärppien 2-divisioonajoukkueesta ja suunnilleen ilmestyi Tepsin treeneihin ilmoittaen, että aikoo tulla pelaamaan joukkueeseen.

Viime vuosina TPS ei ole ollut organisaationa sillä tasolla, että nuoren pelaajan näkökulmasta pelipaikan tavoitteleminen Tepsin joukkueesta olisi sen suurempi tavoite tai askel uralla eteenpäin kuin pelipaikka mistä tahansa toisesta liigajoukkueesta. Tuntuu, että tätä ei muutama vuosi sitten Tepsissä ihan ymmärretty, vaan haikailtiin 90-luvun perään ja ajateltiin, että kyllä nuorten lupausten kuuluu tosissaan kilpailla pelipaikoista kuten silloin ymmärtämättä, että toisin kuin 90-luvulla, ei paikka Tepsin joukkueessa ole pelaajan näkökulmasta enää sen kovempi tavoite kuin paikka jossain toisessa joukkueessa, usein on jopa toisin päin. Lopputuloksessa oli sitten välillä vähän sellaista makua, että kaikki, jotka kelpasivat muuallekin, lähtivät, ja Tepsiin jäivät vain ne, jotka eivät muualle päässeet. Nyt onneksi tuntuu, että viimeisten parin vuoden aikana on tässä suhteessa ehkä hieman tapahtunut valaistumista toimistonkin suunnalla ja parhaista junnuista olisi aidosti yritetty pitää kiinni, eikä vain odotettu, että junnujen kuuluu kaikin keinoin pyrkiä taistelemaan paikkansa nimenomaan Tepsin joukkueeseen.
 

StepaJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sabres
TPS U20 ja TuTo ovat junnujen jatkosarjan samassa lohkossa. Tänään on ensimmäinen paikallistaisto. TPS:lla erittäin mielenkiintoinen kokoonpano: paljon pelaajia Akatemiasta. Kokoonpanosta puuttuu: Intonen, Teissala, Väisänen, Nevasaari, Liukas. Ovatko he kaikki Liigan mukana? Tutolla näyttää ykkössentterinä olevan muuan Olli Valtola...
Intonen, Teissala, Väisänen ig:n välittämän materiaalin mukaan liigajengin harkoissa mukana.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS euroopan parhaaksi kasvattajaseuraksi vuonna 2020.. oli lähempänä kuin vielä kolmisen vuotta sitte nähtiin. Yllättävän hyvä suoritus vaikkakin ei me siellä kärjessä olla. Vitsistä kehkeytyi aivan mukiinmenevää tekemistä.

Tää on hyvä muistaa, että tosiaan siellä paskan ja sanahelinän keskellä oli myös onnistuminen.

Nyt Tepsillä on otollinen sauma siirtää noita kasvatustyön hedelmiä myös Liigaan ja se onkin nyt se seuraava suuri kehityskohde.

Onneksi tällä ja viime kaudella on alettu näkemään näitä omia junnuja jo vastuullisissa rooleissa Tepsin Liigajoukkueessa. Toivottavasti arvostus kasvaa myös siinä, että jatkosopimuksien osalta omia junnuja kohdellaan kuten muitakin Liigapelaajia. Kotiseutualennuksilla ei pelaa enää kukaan, kun Liigassa on pelipaikkoja auki vaikka kuinka.

Viime vuosina TPS ei ole ollut organisaationa sillä tasolla, että nuoren pelaajan näkökulmasta pelipaikan tavoitteleminen Tepsin joukkueesta olisi sen suurempi tavoite tai askel uralla eteenpäin kuin pelipaikka mistä tahansa toisesta liigajoukkueesta. Tuntuu, että tätä ei muutama vuosi sitten Tepsissä ihan ymmärretty, vaan haikailtiin 90-luvun perään ja ajateltiin, että kyllä nuorten lupausten kuuluu tosissaan kilpailla pelipaikoista kuten silloin ymmärtämättä, että toisin kuin 90-luvulla, ei paikka Tepsin joukkueessa ole pelaajan näkökulmasta enää sen kovempi tavoite kuin paikka jossain toisessa joukkueessa, usein on jopa toisin päin. Lopputuloksessa oli sitten välillä vähän sellaista makua, että kaikki, jotka kelpasivat muuallekin, lähtivät, ja Tepsiin jäivät vain ne, jotka eivät muualle päässeet. Nyt onneksi tuntuu, että viimeisten parin vuoden aikana on tässä suhteessa ehkä hieman tapahtunut valaistumista toimistonkin suunnalla ja parhaista junnuista olisi aidosti yritetty pitää kiinni, eikä vain odotettu, että junnujen kuuluu kaikin keinoin pyrkiä taistelemaan paikkansa nimenomaan Tepsin joukkueeseen.

Juuri näin.
 

SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti arvostus kasvaa myös siinä, että jatkosopimuksien osalta omia junnuja kohdellaan kuten muitakin Liigapelaajia. Kotiseutualennuksilla ei pelaa enää kukaan, kun Liigassa on pelipaikkoja auki vaikka kuinka.
Eikä kuulukaan mikään keltainen ale-lappu otsassa työskennellä. Surkuhupaisaa kun moni ajattelee vielä vuonna 2021, että U9-ikäisistä alotettaisiin mustavalkoisissa ja eläköidytään mustavalkoisista 30 pelivuoden jälkeen.

Tämä on bisnestä jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Ei ainostaan hunajat nivusissa #tkomv.

Keskustelen kiekosta lähes päivittäin parin palloseuran junnun kanssa. Unelmana on pelata ammatikseen jääkiekkoa. Iso unelma on nhl ja yksi on edustaa Palloseuraa ”sopivalla” liksalla ja vastuulla. Jos ”sopivampi” liksa ja vastuu löytyy muualta, niin silloin vaihtuu paikkakunta.

Itse painotan aina mieluisan jatko-opintopaikan ja kakkoslemppariammatin metsästämistä. Aika pieni osuus junnuista tulee kiekolla isona poikana tilin tekemään. Silti kannustan myös kovaan treeniin ja kuuliaisuuteen, en missään nimessä yhtään unelmaa ole rikottanut.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäköhän idea oli ottaa Teissala eilen Liigan penkille puremaan tuppea? Peliaikaa ei kertynyt. Eivät siellä kyllä vakiokokoonpanon hyökkääjät ihmeitä esittäneet.
Samaa mietin Itsekkin.
Siellä nämä Haapanen, Janatuinen ja co hiihtelivät vailla päämäärä ja junnu jolla valtavat näyttöhalut puree samaan aikaan tuppea penkin päässä.
Eilen olisi tarvittu nopeutta, taitoa ja asennetta kentälle lisää ja Teissala nimenomaan olisi sitä tuonut verrattuna vaikkapa juuri edellämainittuihin nimiin.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Eikä kuulukaan mikään keltainen ale-lappu otsassa työskennellä. Surkuhupaisaa kun moni ajattelee vielä vuonna 2021, että U9-ikäisistä alotettaisiin mustavalkoisissa ja eläköidytään mustavalkoisista 30 pelivuoden jälkeen.

Tämä on bisnestä jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Ei ainostaan hunajat nivusissa #tkomv.

Keskustelen kiekosta lähes päivittäin parin palloseuran junnun kanssa. Unelmana on pelata ammatikseen jääkiekkoa. Iso unelma on nhl ja yksi on edustaa Palloseuraa ”sopivalla” liksalla ja vastuulla. Jos ”sopivampi” liksa ja vastuu löytyy muualta, niin silloin vaihtuu paikkakunta.

Itse painotan aina mieluisan jatko-opintopaikan ja kakkoslemppariammatin metsästämistä. Aika pieni osuus junnuista tulee kiekolla isona poikana tilin tekemään. Silti kannustan myös kovaan treeniin ja kuuliaisuuteen, en missään nimessä yhtään unelmaa ole rikottanut.

Tässä omasta mielestä ihan hyvää tekstiä asioista, jotka tuntuvat joiltain unohtua kun junnut vaihtavat maisemaa Turusta.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Nyt Intonen, Teissala, Nevasaari ja Väisänen ovat jälleen mukana. Jos nyt mietitään, että hyökkäykseen MM-kisapelaajat Pyyhtiä ja Slafkovsky sekä Liukas. Puolustukseen vielä Pulli, Knazko, Laitamäki. Eihän tuon tasoisen ryhmän kuuluisi montaa peliä keväällä edes enää hävitä. Liigan tiukka ottelutahti tosin vienee veronsa, joten ylöskutsuja saattaa alkaa tulla jossain vaiheessa. Mutta ei ole mitenkään mahdotonta, että korona veisi TPS:lta kaksi A-junnumestaruutta peräkkäin.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siis miten pelaajat voivat olla U20 mukana jos olivat edustuksen mukana? Toimiiko viiden päivän karenssi vain yhteen suuntaan?

Tätä myös ihmettelin. Tuo 5 päivää on ollut koko kauden käytössä jos siirryt junioreista liigaan. Jos taas siirryt liigasta junioreihin niin aikaisemmin tuo oli muistaakseni 2 tai 3 päivää mutta siitä on näköjään luovuttu.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
TPS:n U20:n tämän päivän HPK-vieraspeli on siirretty, TPS:n joukkueessa on koronatapaus. Toivottavasti saadaan rajattua.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Onko jollain tietoa millainen lupaus Aron Kiviharju on tässä vaiheessa? Poika taitaa olla vasta 15-vuotias mutta poika on ilmeisen hyvin pelannut junnuissa?
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Onko jollain tietoa millainen lupaus Aron Kiviharju on tässä vaiheessa? Poika taitaa olla vasta 15-vuotias mutta poika on ilmeisen hyvin pelannut junnuissa?
Paras juniori mitä minä olen tähän mennessä nähnyt Tepsin junnuissa. Ehdottomasti mielenkiintoinen seurattava tuleville vuosille. Potentiaalia on olla ihan maailman kärkeä omassa ikäluokassaan, joten sitä on hauska seurata, että miten se realisoituu.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tänään piti U20:lla olla vieraspeli Hämptonissa, ainakin eilen vielä näytti. Nyt oli sitten siirretty maaliskuun loppupuolelle.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
A-junnut tänään myös tositoimissa pidemmän tauon jälkeen. Slafkovsky ja Anttila myös mukana mutta Samuel Knazkoa ei edelleenkään näy. Kenelläkään tietoa mikä mahtaa olla hänen tilanne? Nuorten kisoissa otti silloin osumaa joten mahtaako poissaolo johtua edelleen siitä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös