Mainos

TPS:n juniorijoukkueiden kevään 2006 pelit

  • 8 179
  • 44

pygmalion

Jäsen
1922 kirjoitti:
Ratkaiseva peli, mutta missä on Korpikoski ja Makkonen?
Eivät käsittäkseni oleet edellisissä kahdessa koitoksessa mukana.
Molemmat mahtuisivat ikänsä puolesta kokoonpanoon. Onko jotain sääntöjä sm-liigan ja jääkiekkoliiton välillä näissä peli asioissa silloin, kun junnu on pelannut sm-liigaa?

Poikien olisi käsittääkseni pitänyt pelata 10 runkosarjapeliä A:ssa, jotta saisivat pelata jatkopeleissä. Sinänsä ihan kohtuullinen ja reilu sääntö minusta, että ne jotka ovat aloittaneet, pelaavat myös loppupelit. Tepsin osalta tietysti ehkä hippasen verran huonoa pelisilmää, että näitä A-ikäisiä ei käytetty edes kääntymässä koko kauden vaikeuksissa olleissa A-junnuissa. Olisi voinut tehdä ihmeitä näidenkin jannujen itseluottamuksella hinkata vähän helpommassa seurassa välillä.

Muutenkin Jortikan kovaääninen kritiikki A:n surkeasta menestyksestä asettuu hieman uuteen valoon, kun mietitään miten kolme kentällistä viime kaudesta menettäneen junnuporukan menestyssaumoja heikennettiin liigajoukkueen taholta. Korpikoskelle ja Makkoselle ei peluutettu (tai "peluutettu", olisivat edes kokoonpanossa olleet) edustusoikeutta, ja lisäksi kesken kauden toimitettiin Jokila ja Ahtola Tovereihin.

Sinänsä ratkaisut olivat yksittäisten nuorten kehityksen kannalta varmasti ihan hyviä, mutta olisiko sitä suuta sitten voinut pitää hieman pienemmällä tuuletuksella.
 

Dino Koff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1922 kirjoitti:
Onko jotain sääntöjä sm-liigan ja jääkiekkoliiton välillä näissä peli asioissa silloin, kun junnu on pelannut sm-liigaa?

Tällainen sääntö löytyi Kiekkoliiton sivuilta: "Seura voi koko kauden ajan peluuttaa A-nuorissa ja nuoremmissa ikäluokissa kussakin ottelussa enintään viittä (5) pelaajaa, jotka ovat pelanneet enemmän kuin 15 ottelua ylemmässä sarjassa tai ylemmän sarjan joukkueen playoff- tai karsintaotteluissa. A-nuorten sarjoissa tällaisen pelaajan on oltava pelannut vähintään 10 ottelua ko. juniorisarjassa kauden aikana ennen playoff- tai karsintaotteluita ollakseen edustuskelpoinen. Muissa ikäluokissa playoff- ja karsintaotteluihin saavat osallistua kaikki ikänsä edellyttämissä joukkueissa."

Lähde: http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot/saannot/?num=13635
 

Kostaja#2

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Hiki-Hockey. Sympatiat Rauman Lukolle.
Tiukille meni taas näköjään, mutta pysyipäs se liigapaikka sentään. Se on tärkeintä. Ensi kaudella on taas uudet pelit ja uudet kuviot. Hyvä näin.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kostaja#2 kirjoitti:
Tiukille meni taas näköjään, mutta pysyipäs se liigapaikka sentään. Se on tärkeintä. Ensi kaudella on taas uudet pelit ja uudet kuviot. Hyvä näin.

Tähän on helppo yhtyä. Todella tärkeä voitto tänään. Ja ensi kaudella tällekin rintamalle pitää löytyä aivan uusi meininki jottei enää rämmitä karsintapeleissä.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pelistä sen verran, että hiukan poikia tuntui vaivaavan sama kuin edustustakin, eli paikkoja kyllä piisasi, mutta ei oikein mennyt sisään. Maalin jälkeen Tepsin peli vapautui ja oli kuin vaihtoaitiossa olisi koko porukka vaihdettu! Oli taistelua ja syötöt kopsahtelivat välillä nätisti lapaankin. Alussa puristettiin kyllä mailaa niin että natina kävi.

Hienoa pojat, että homma hoidettiin ilman TuToakin! Kyllä pitää nostaa hattua niin joukkueelle kuin Sokallekin (jos ei nyt kaudesta, niin tästä pelistä ainakin, vaikka Pelicans olikin jo varmistanut paikkansa).
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kostaja#2 kirjoitti:
Tiukille meni taas näköjään, mutta pysyipäs se liigapaikka sentään. Se on tärkeintä. Ensi kaudella on taas uudet pelit ja uudet kuviot. Hyvä näin.
Hieno homma, että liigapaikka säilyi. Ehkä ensi kaudella jätetään nämä joukkueen tärkeimpien pelaajien Mestikseen lähettämiset vähemmälle. Joku roti tähänkin, prkl.

Kertokaas oliko paljon yleisöä? Alkaako turkulainen kiekkoyleisö löytämään hallille kun ilmaiseksi päästetään?
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Pieni raportti?

Olisiko jollain eilisen A-junnujen pelin nähneellä mahdollisuutta pieneen otteluraporttiin. Eniten kiinnostaisi Pelicansin pelaajien otteet, jos jollakin jäi jotain mieleen. Kiitokset etukäteen!
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
kone82 kirjoitti:
Kertokaas oliko paljon yleisöä? Alkaako turkulainen kiekkoyleisö löytämään hallille kun ilmaiseksi päästetään?

Yleisöä oli 324. Toisaalta luku ei mikään kovin varma ole, koska sinään tulioita ei laskettu. Olisin itse veikannut jotain 450. joka sekin olisi sinäällä aika pieni, koska junnujen "derbyssä" oli kuitenkin yli tuhat katsojaa.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaakko kirjoitti:
Yleisöä oli 324. Toisaalta luku ei mikään kovin varma ole, koska sinään tulioita ei laskettu. Olisin itse veikannut jotain 450. joka sekin olisi sinäällä aika pieni, koska junnujen "derbyssä" oli kuitenkin yli tuhat katsojaa.
Totta. Olisin minäkin veikannut tuplasti tuon ilmoitetun määrän... RApparia tuolla http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=4499.
 

_pakkirukka_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Tuomas Virkkunen
Sokka onnistui kääntämään hyvin Tepsin kurssin, eikä yhtään liian aikaisin. Innolla odotetaan, hoitaako joukkue ensi kaudella kaikki pelinsä yhtä hyvin.
 

macce

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki ne 'nimettömät' pikkuseurat..
Nyt sitten enää odotellaan, että mihin tulokseen Ruissalossa tullaan ensi vuoden valmentajavalinnoissa..
 

marty33

Jäsen
Suosikkijoukkue
toronto, detroit, ottawa, tps
koutsit

ceeceeäm kirjoitti:
Käsittääkseni Sokka jatkaa A:ssa, soppari tehty.


TPS A : Sokka 2v. kakkoseksi ehdolla ikitepsi Stouni

TPS B: Vuoti ja Auranen (like last season)

TPS C: Martikainen ja Lammi
 

macce

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki ne 'nimettömät' pikkuseurat..
marty33 kirjoitti:
TPS A : Sokka 2v. kakkoseksi ehdolla ikitepsi Stouni

TPS B: Vuoti ja Auranen (like last season)

TPS C: Martikainen ja Lammi

Do dii.. kuulostaa ihan hyvältä.

Ny ku ylimmät paikat on valittu niin selvinnevät myös nuorempien ikäluokkien valmentajat tuotapikaa.

Junioripuolella tehty aika pal muutoksia joukkueiden kokoihin ja sitä kautta lukumäärään, saa nähdä millaista tulosta jatkossa saadaan aikaan..
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
marty33 kirjoitti:
TPS A : Sokka 2v. kakkoseksi ehdolla ikitepsi Stouni

TPS B: Vuoti ja Auranen (like last season)

TPS C: Martikainen ja Lammi


A ja B ok, mutta toi vähän ihmetyttää tuo C:n kaksikko. Molemmathan tulevat Kiekosta... Mutta mene ja tiedä, enpä heitä lähemmin tunne, joten ei tuomita vielä(?). Annetaan herroille aikaa!
 

Kostaja#2

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Hiki-Hockey. Sympatiat Rauman Lukolle.
Noniin, hyvät turkulaisen jääkiekon ystävät. Palloseuran juniorikiekkoilu on saanut kuin saanutkin tunnustusta viime kaudesta. Pelillinen menestys ei juuri hurraa-huutoja kerännyt kauden mittaan, mutta hienoa on nyt todeta, että mustavalkopaitaiset urhomme karvaalla tappion hetkelläkin ajattelevat planeettamme tulevaisuutta ja lastemme parasta kierrättämällä varusteensa ja säästämällä erkkaria ja polvariteippiä. Eihän voitto ole tärkeintä, vaan pyyteetön ympäristötyö. Näiden korkeampien arvojen äärellä pelillinen menestys tuntuu lähes merkityksettömältä. Taidan nyt kuitenkin mennä nukkumaan, ennen kuin sanallinen moponi lopullisesti karkaa käsistä.

Lisää aiheesta voi lukea täältä: http://hc.tps.fi/index.html?n=5146
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Kovin oli keväällä murheellinen ketju tämäkin. Jospa nyt olisi enemmän aihetta iloon A-junioreiden osalta.

TPS johtaa A-junnujen sarjaa. Voitti vakuuttavasti Lukon 5-0. Sarjan paras maalivahti on TPS:n Jesse Kosonen. Sarjan parhaita puolustajia, ellei paras, on Henrik Maunula, Turun Palloseura. Tommi Laine majailee pistepörssissä varsin korkealla ja on siellä pari muutakin mustavalkoista. Mitä tässä nyt on kesän aikana tapahtunut? Pojat tulleet miehen ikään?


1 KOSONEN Jesse TPS 12 7 422:03 11 175 6 1 85.71 1 1.56 94.09

3 LAINE Tommi TPS 12 4 13 17 5 8

7 MAUNULA Henrik TPS 12 3 12 15 7 22

12 KOKKALA Lassi TPS 12 5 8 13 -1 8

15 AHTOLA Jerry TPS 12 6 6 12 1 16

25 RAMSTEDT Teemu TPS 7 4 6 10 6 2

Tällä seuralla voi olla tulevaisuutta. Hatunnosto A-pojille.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Grainger kirjoitti:
Tällä seuralla voi olla tulevaisuutta. Hatunnosto A-pojille.

Ei kun tässä on koko homman toivo ja tulevaisuus jos joskus vielä halutaan nostaa maljaa Kauppatorilla. Hieno homma. Papat kun lähtee niin pakko ostaa jostain kaudeksi pariksi väliporrasta suorittamaan ja korvaamaan mutta sen jlk on toivottavasti näiden sällien vuoro.
 

1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + Maajoukkue + NHL
Grainger kirjoitti:
1 KOSONEN Jesse TPS 12 7 422:03 11 175 6 1 85.71 1 1.56 94.09

3 LAINE Tommi TPS 12 4 13 17 5 8

7 MAUNULA Henrik TPS 12 3 12 15 7 22

12 KOKKALA Lassi TPS 12 5 8 13 -1 8

15 AHTOLA Jerry TPS 12 6 6 12 1 16

25 RAMSTEDT Teemu TPS 7 4 6 10 6 2

Tällä seuralla voi olla tulevaisuutta. Hatunnosto A-pojille.
Tuohon kun lisätään Lukon "kaappaama" Ossipekka Lehtonen 12 10+9 ja Saipan "kaappaama" Jonne Virtanen (se 200cm +110kg jannu) 12 7+4.
Olisipa edustusjoukkueella kykyä pitää nämä omat kaverit joukkueessa
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös