The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Tepsin uudella maalivahtivalmentajalla varmaan näppinsä pelissä.
Ja hän siis raumalainen Ari Moisanen, joka oli pitkään Lukon maalivahtikoutsi ja 2013-14 kaudeksi siirtyi Kazanin mv-valmentajksi. Kazanissa vietti monta kautta ja näemmä viimekaudella kesken siirtnyt Traktoriin ja nyt siis Norrena sai väistyä tieltä. Maajoukkueen maalivahtivalmentajanakin aloittanut tuolloin kun Venäjälle siirtyi. Jokereissakin käväisi

Lähteenä eliteprospects.
 
"Nyt kaikki negapetterit käymään kylmässä suihkussa. Me pelaamme mestaruudesta ja sitä tosiasiaa kannattaa tulla paikalle katsomaan"
-Mika Eskola 15.2.2017, kun TPS:n kannattajat kritisoivat seuran jätettyä keskushyökkääjän hankkimatta playoffien alla

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Ei Bibic välttämättä liigan top3 nopeimpien pelaajien joukossa ole, mutta en usko että kukaan sellaista odottikaan. Uskon että tulee kauden aikana olemaan rotaatiossa useampaankin otteeseen, mutta Kallio on halunnut joukkueeseen kaverin, joka takaa että meidän maalille ei ole asiaa. Ihan hyviä avaavia syöttöjä löysi kohteeseen etenkin toisessa erässä, eli ihan silmääkin löytyy. Uskoisin, että jos tuolta joku lähtee pois peliajan perässä, niin se on joku nuorempi kaveri, kuten Rafkin, Knazko, Pulli. Onko poistuminen sitten laina vai mikä muodoltaan, niin katsotaan. Tämä vain perstuntumalta mutua ilman mitään pohjaa.

Olen siis tämän 30min esityksen jälkeen eri mieltä muutaman palstaveljen kanssa.
Tomppa on sen verran old school, että haluaa jengiinsä kaverin joka putsaa maalinedustan, eikä ota taka-askelia. Tämä oli mielestäni Niittymäessä erikoista, kun voisi kuvitella ex-maalivahdin haluavan joukkueseen vastaavan tyylin kavereita. Tomppa on lähtenyt hakemaan rauhaa joukkueen tärkeimmälle yksilölle ja pisteet siitä. All in all, ei kannata jäädä alle kun Bibic lähtee hakemaan taklausta.
 
Viimeksi muokattu:

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, WPG, ENCE
Ei Bibic välttämättä liigan top3 nopeimpien pelaajien joukossa ole, mutta en usko että kukaan sellaista odottikaan. Uskon että tulee kauden aikana olemaan rotaatiossa useampaankin otteeseen, mutta Kallio on halunnut joukkueeseen kaverin, joka takaa että meidän maalille ei ole asiaa. Ihan hyviä avaavia syöttöjä köysi kohteeseen etenkin toisessa erässä, eli ihan silmääkin löytyy. Uskoisin, että jos tuolta joku lähtee pois peliajan perässä, niin se on joku nuorempi kaveri, kuten Rafkin, Knazko, Pulli. Onko poistuminen sitten laina vai mikä muodoltaan, niin katsotaan. Tämä vain perstuntumalta mutua ilman mitään pohjaa.

Olen siis tämän 30min esityksen jälkeen eri mieltä muutaman palstaveljen kanssa.
Tomppa on sen verran old school, että haluaa jengiinsä kaverin joka putsaa maalinedustan, eikä ota taka-askelia. Tämä oli mielestäni Niittymäessä erikoista, kun voisi kuvitella ex-maalivahdin haluavan joukkueseen vastaavan tyylin kavereita. Tomppa on lähtenyt hakemaan rauhaa joukkueen tärkeimmälle yksilölle ja pisteet siitä. All in all, ei kannata jäädä alle kun Bibic lähtee hakemaan taklausta.
Samat fiilikset - tuskin Bibiciä haluttiinkaan miksikään puolustuksen pikakiituriksi. Kunhan siivoaa oman maalin edustan ja antaa hyvän ekan syötön, joita kuten mainitsitkit, hän antoi kyllä omassa matsissaan.
 
1989, 1990, 1991, 1993, 1995, 1999, 2000, 2001 & 2010

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sanoisin että Knazko on Rafkinia edellä aika tavalla. Jotenkin upea toi peliasento vaikka on kevyt kaveri, hyviä syöttönäkin sai laitettua. Rafkin oli aika kevyttä kamaa eikä ainakaan näyttänyt Knazkon kaltaista liikettä.
 
"Voitto on tietenkin odotettavissa. Jotkut joukkueet voisivat nyt lähteä katsomaan, että katsotaan miten käy. Me emme lähde siihen. Me uskomme edelleen siihen, että voitamme koko paskan."

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Sanoisin että Knazko on Rafkinia edellä aika tavalla. Jotenkin upea toi peliasento vaikka on kevyt kaveri, hyviä syöttönäkin sai laitettua. Rafkin oli aika kevyttä kamaa eikä ainakaan näyttänyt Knazkon kaltaista liikettä.
Rafkinin peli etenkin ensimmäisessä erässä oli todella hermostunutta. Kyllä potentiaalia ja kiekollista osaamista löytyy, mutta nyt ne ratkaisut kiekon kanssa kestivät liian pitkään ja lopputulos oli usein kiekonmenetys. Jäi reilusti vielä parannettavaa, mikäli haluaa olla pelaavassa kokoonpanossa kauden alkaessa. Samaan todettava, että myös Anttalainen pelasi erinomaisesti. Knazko pelasi helppoa ja yksinkertaista peruspeliä kiekolla, teki itsestään hyvällä tavalla huomaamattoman. Ehkä hieman tuli mieleen Mojzis ensimmäisellä debyytillään Turussa. Siis muustakin kuin sukunimessä olevasta Z-kirjaimesta.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Näillä Lukkoa vastaan..

TPS-Lukko, välierä klo 18.45.

Nurmi-Pärssinen-Pajuniemi
Janatuinen-Kuru-Haapanen
Pyyhtiä-Wirtanen(C)-Korpikoski
Liukas-Nevasaari-Teissala

Laitamäki-Larsson
Viro-Bibic
Bohm-Rafkin

Anttila (Kareev)
 
Jonne Virtanen

Kesan

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Nashville Predators (sympatiat: Flames, Avs)
Näillä Lukkoa vastaan..

TPS-Lukko, välierä klo 18.45.

Nurmi-Pärssinen-Pajuniemi
Janatuinen-Kuru-Haapanen
Pyyhtiä-Wirtanen(C)-Korpikoski
Liukas-Nevasaari-Teissala

Laitamäki-Larsson
Viro-Bibic
Bohm-Rafkin

Anttila (Kareev)
Onkos Viro päässyt jo pelaamaan aikaisemmissa matseissa ja miten näyttänyt peli kulkevan?
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja Turun Toverit
Onkos Viro päässyt jo pelaamaan aikaisemmissa matseissa ja miten näyttänyt peli kulkevan?
Viro pelasi ensimmäisessä pelissä eniten eli reilut 11min. Ei itselle jäänyt mitenkään erityisesti mieleen muuten kuin parin virheen osalta. Toisaalta katsoin peliä toisella silmällä töiden ohella.

Toisessa pelissä isoimmat minuutit kellotti Rafkin. 12min ja risat.
 
Taidan joutua kohta PSYKOOSIIN.

Batisland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukko-tepsi matsin kattelin. Tuosta pelistä ei ainakaan jäänyt mitään muuta positiivista mieleen kuin, että ykkösvitja näyttää olevan mahdollisesti hyvä.

Rafkin oli ainaki kahta maalia kattelemassa aitiopaikalta. Tepsin pelaajat tais olla 10x enemmän rähmällään kuin maalipaikoissa.

Anttilalle annettiin näytönpaikka, paljon sylki eteensä kiekkoja, eikä muutenkaan otteet varmoja, vaikka kaikkia maaleja ei hänen piikkinsä voi laittaakaan.

Toivottavasti ulkomaanarvat tuottaa tulosta kun oikeat pelit alkavat.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Onkos Viro päässyt jo pelaamaan aikaisemmissa matseissa ja miten näyttänyt peli kulkevan?
Näkymätön. Taisi pelata kaikissa peleissä? Hyvin näkymätön. Muutama virhe siellä täällä, mutta pääosin ei erottunut mitenkään.

Miltä Pyyhtiän, Teissalan sekä Nevasaaren meno näytti?
Pyyhtiällä kulki ihan hyvin Korpparin ja Wirtasen kanssa. Teissala ja Nevasaari nyt ei paljoa pelaillutkaan. Koko kolmikko saa ihan puhtaat paperit.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Noniin, Pitsi on taputeltu meidän osalta. Kaksi peliä kermaa, kolmas sitten pelkkää märkää pierua.
Kovaan paikkaan joutui Anttila, valitettavasti nyt vähän liian kovaan. Ensimmäinen veto sisään ja tuo antoi suuntaa hieman koko pelille. Saatiin kaunilla potkulla tasoitus, mutta sen jälkeen otettiin vastaan ihan jokaisella sektorilla. Puhtaita papereita tuosta ottelusta on vaikea antaa kenellekään. Hyökkäyspäässä ei saatu mitään aikaan, mutta myöskään omista ei päästy lähtemään ja maalin edessä oltiin lapasia.
Haluaisin diggailla Rafkinia ihan hitosti, mutta kahden minipelin perusteella matkaa Liigatasolle on vielä. Hyvä että reserviä riittää, sillä toisessa pelissä myöskään bohmista, eikä bibicistä voi sanoa hyvää sanaa. Tukkaan tuli joka sektorilla, mutta epävarmalla maalivahtipelillä on äärettömän suuri vaikutus koko jengin pelaamiseen. Alusta lähtien tuo kolmas peli sakkasi ja pahasti, eikä sitä saatu käännettyä missään vaiheessa.
Henkke Larsson tarjoili jollekin raumalaiselle komean perspommin, se oli meidän osalta tämän pelin positiivisin suoritus.
E. Lisätään sen verran, että meidän ykkösketju on perhanan hyvä. Tulevat tekemään komeaa tulosta tulevalla kaudella.
 
Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, Nuoret suomalaiset NHL:ssä
Verrattuna aamupäivän peleihin, tämä TPS-Lukko kyllä näytti varsin oppikirjamaisesti sen, miten itseluottamusta uhkuva, tasapainoinen ykkösvahti nostaa koko puolustusosastoa. Toki Lukko kokonaisuudessaan juoksi Tepsin yli, mutta jotenkin omaan silmään em. asia korostuu puolustuksen arkailuna ja sekoiluna.

Koko turnausta ajatellen ruotsalaiset onnistuivat mielestäni turnauksessa ehdottoman positiivisesti, rauhallista pelinavausta ja jämäkkää puolustuspeliä. Teissalan peli näytti varsin freesiltä ja oli yksittäisiä valopilkkuja tuossa Lukko-pelissä. Tuleva neloskenttä Haapanen - Kuru - Janatuinen myös vakuutti yhteispelillään muutamin kohdin, hyviä aihioita tuleviin matseihin. Bibic ja Rafkin näyttäytyivät ehkä eniten pettymyksinä, toki odotusarvotkin olivat lopulta aika olemattomat.
 
Defensor

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja Lukko
En tiä saatana. Ei yhden pitsin perusteella kannattaisi mitään arvioita tehdä, varsinkin kun puolenkymmentä ulkomaalaisvahvistusta puuttuu, mutta kyllä tuo puolustajajoukko arveluttaa. Tämän perusteella Ivarsson tulee ruotsalaiskolmikosta pärjäilemään, mutta nämä kaksi muuta eivät vielä vakuuttaneet. Toivoin, että sieltä löytyisi enemmän Persson-tyyppistä dominointia omassa päädyssä ja maalin edessä, mutta nämä taitavat olla siihen liian kankeita ja kädettömiä. Mutta kausi on alussa, ehkä se siitä. Rafkinilla on vielä matkaa liigatasolle ja Laitamäelläkin peli enemmäkin selviytymistä. Viro oli jostain syystä vaisu tänään, Anttalainen puolestaan alkaa näyttämään vakavasti otettavalta liigapakilta ja Knazkon peli näytti hyvältä. Larsson taitaa tänäkin vuonna olla ylivoimainen ykköspakki, mikä asiantila ainakin meikäläistä hiukan häiritsee. Siis se että siitä asemasta ei ole kukaan kilpailemassa.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Noh, jos positiivisesti ajattelee niin vähästä aikaa meillä taitaa olla Liigan mittapuulla aika saatanan kova ykkösveskari. Se lohduttaa jonkin verran.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiä saatana. Ei yhden pitsin perusteella kannattaisi mitään arvioita tehdä, varsinkin kun puolenkymmentä ulkomaalaisvahvistusta puuttuu, mutta kyllä tuo puolustajajoukko arveluttaa. Tämän perusteella Ivarsson tulee ruotsalaiskolmikosta pärjäilemään, mutta nämä kaksi muuta eivät vielä vakuuttaneet. Toivoin, että sieltä löytyisi enemmän Persson-tyyppistä dominointia omassa päädyssä ja maalin edessä, mutta nämä taitavat olla siihen liian kankeita ja kädettömiä. Mutta kausi on alussa, ehkä se siitä. Rafkinilla on vielä matkaa liigatasolle ja Laitamäelläkin peli enemmäkin selviytymistä. Viro oli jostain syystä vaisu tänään, Anttalainen puolestaan alkaa näyttämään vakavasti otettavalta liigapakilta ja Knazkon peli näytti hyvältä. Larsson taitaa tänäkin vuonna olla ylivoimainen ykköspakki, mikä asiantila ainakin meikäläistä hiukan häiritsee. Siis se että siitä asemasta ei ole kukaan kilpailemassa.
Vahva sama. Bohm menetteli jotenkin, Bibic vaikutti odotetusti hitaalta mutta pettyneempi olin hölmöihin sijoittumisvirheisiin ja flegmaattiseen olemukseen. Rafkinin paikka ei missään nimessä ole vielä liigassa ja Laitamäelläkin vielä kovasti töitä edessään liigaan. Ylipäänsä joku tulivoimainen pakki olisi kiva myös.
 
"Ota vissy!" - Kalle K.

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli kyllä aika outo tuo maalivahti-peluutus eilen, itse olisin laittanut Anttilan maalille ifk-peliin jolla ei ollut mitään merkitystä. Sitten kylmiltään välierään jossa ei saanut edes silmiään kiinni puhumattakaan kiekoista.
 
Turun Palloseura-aina

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Oli kyllä aika outo tuo maalivahti-peluutus eilen, itse olisin laittanut Anttilan maalille ifk-peliin jolla ei ollut mitään merkitystä. Sitten kylmiltään välierään jossa ei saanut edes silmiään kiinni puhumattakaan kiekoista.
Näinhän sen kai olisi peluuttanut kaikki muut.

Tuli sitten testattua Anttilan kuuppa kerralla, sitäkö haettiin?
 
#nuorijanälkäinen #jälleenrakennus

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Eiköhän tossa haluttu heti Kareeville sitä tatsia ja rutiinia. Ketään nyt oikeasti kiinnosta oletko pitsissä ykkönen vai nelonen.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Itsekkin veikkaan, että todellisuudessa haluttiin nähdä Kareyevin tasoa ja kaksi nollapeliä riitti siihen. Anttilan onnistuminen olisi ollut vain plussaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Haastattelun perusteella ainakin Raipea olis kiinnostanut olla se ykkönen.
Raipen haastattelu on mennyt ohi, mutta tätä kuulematta olettaisin, että Raipea harmitti enemmän se miten Lukko pelissä kokoonpanossa olleet pelaajat suorittivat kuin se, että TPS hävisi ja tippui finaalista. Voittamaan toki lähdetään aina kun pelataan, mutta näissä peleissä voi olla ihan järkevää lähteä voittamaan hiukan b-miehistöllä.

Mutta Lukko peli oli kyllä sellaista puuroa, että yksittäisten pelaajienkaan otteista on aika vaikea sanoa mitään. Muutamalta hyökkääjältä jotain yksittäisiä väläytyksiä, mutta siihen se sitten jäikin. Pelitapaa ei ole tässä vaiheessa syytä edes yrittää analysoida. Ruotsalaisia puolustajia yritin seurata, mutta eipä näistä ainakaan mitään positiivisia havaintoja jäänyt mieleen. Annetaan nyt näidenkin osalta ainakin pari oikeaa (5vs5) harjoituspeliä aikaa näyttää ennen ensimmäisiä tuomioita. Bohm periaatteessa näyttää ominaisuuksiltaan sellaiselta että voisi liigassa pärjätä, vaikka eilinen peli oli häneltä aika kauhea.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Raipen haastattelu on mennyt ohi, mutta tätä kuulematta olettaisin, että Raipea harmitti enemmän se miten Lukko pelissä kokoonpanossa olleet pelaajat suorittivat kuin se, että TPS hävisi ja tippui finaalista. Voittamaan toki lähdetään aina kun pelataan, mutta näissä peleissä voi olla ihan järkevää lähteä voittamaan hiukan b-miehistöllä.
Jäljillä olet mutta kyllä tais vituttaa Raipea ja hyvä niin..

Jonne Virtanen
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy