Mainos

TPS, media ja julkisuus

  • 3 121 628
  • 12 407

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikai kukaan (edes TPS) potki toimitusjohtajaa pihalle siksi että ehdottaa jotain epämiellyttävää henkilöä päävalmentajaksi??

Riippuu mitä se ehdotus tässä tapauksessa tarkoittaa. Siis esim. oliko se
1) Hietarinta heittää kesken kokouksen puolihuolimattomasti Tammisen nimen esille, jonka jälkeen hallitus yhdessä tuumin osoittaa ovea ja huutaa "Ulos!".
vai
2) Hietarinta on käynyt jo alustavia neuvotteluita Tammisen kanssa ennen kuin ehdottaa sitä muille.

Jälkimmäisessä tapauksessa voisin hyvinkin ymmärtää tälläisen "äkillisen luottamuspulan". Puhutaan kuitenkin Tammisesta + TJ:n tehtäviin ei ainakaan julkisuudessa annettujen lausuntojen perusteella millään tavalla TPS: ssä kuulu pelaajien tai valmentajien hankkiminen/kartoittaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Jos ajatellaan, että TPS:n taaperrus jatkuu ja Suikkaselle potkut tulisi, Tamminen olisi loistava vaihtoehto tuomaan porukkaa lehtereille showllaan vaikka menestystä ei tulisikaan. Tosin tuo Suikkasen vaihto Tammiseen tuntuu ajatuksena ainakin todella absurdille.

Tami siirtyy Etelä-Korean maajoukkueen valmentajaksi, mainitsi itse asiasta noin metrin päässä meikäläisestä noin tunti sitten..
 
Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos joku olisi neuvotellut Tamin kanssa, ei se olisi jäänyt keltään kuulematta. Nyt kun Tami on mainittu kerran Hietarinnan toimesta, niin ukko on jo toista päivää antamassa lausuntoa vaikkei sitä kukaan kysyisikään.

Eli vaihtoehto salaa käydyistä neuvotteluista on varmasti väärä.
 
Se nyt ei siinä varsinaisesti ollut pointtina. Vaan se, että on monenlaisia ehdotuksia ja "ehdotuksia". Osa niistä voi hyvinkin olla luottamuspulan arvoisia. Tästä(kin) tapauksesta kuulisi mielellään lisää.
 
Tami siirtyy Etelä-Korean maajoukkueen valmentajaksi, mainitsi itse asiasta noin metrin päässä meikäläisestä noin tunti sitten..

Pah. Itse toivoin Pohjoista pysyvällä viisumilla.
No, leikki leikkinä(?), mutta viimeinen, yksi monista, Juhani Tammisen lausunnoista viime päivien aikanahan kuului, että hän on vasta Karjalalippis-turneen aikana menossa neuvottelemaan.

Eikö siellä Eteläisessä Koreassa ole puhelimia (pitäisi kyllä olla!), joilla voisi soittaa Suomeen edes jollekin jääkiekkoasiantuntijalle millaisesta nerosta on kyse. Nyt pitää lobata, että ainoat paikkaansapitävät jääkiekkomaailman uutiset tulisivat tästä lähtien Etelä-Koreasta. Vuosiksi eteenpäin. Jihaa!!!
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten Hietarinta ei ole muka tiennyt sitä, ettei Tamia haluta päästää lähellekään Tepsiä? Vai onko tiennyt sittenkin ja kokeillut vain omaa vaikutusvaltaansa (missä kävi sitten heikosti)? Jotenkin tuntuu kyllä siltä, että tuo Tami on vain peitesyy potkuihin, ja todelliset syyt ovat salassa.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Enpä tiedä, tepsissä ei voi olla toimitusjohtajana ihmistä, joka ei ymmärrä Tamin saaneen porttikeltoa jo kahdeksankymmentäluvulla TPS:n lämpimissä tiloissa pidettäviin tehtäviin. Eri asia on tietysti, että onko tässä mitään järkeä. Tämä nykyinen pihatonttulauma hallituksessa tosin jalostaa ajatusta niinkin pitkälle, että nyt heitellään jo eniten pelejä pelanneitakin ovesta mäjellä ja soitellaan vielä perään, että vitut sinusta mihinkään enää ole. Tätä seuraa ei voi olla fanittamatta!
 
Suosikkijoukkue
TPS
:D jahas. Tami lupautui kahvipalkalla laittamaan mökin täyteen. Legendaarista. Eilen pitänyt palaverin Aallon ja Österlundin kanssa.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
:D jahas. Tami lupautui kahvipalkalla laittamaan mökin täyteen. Legendaarista. Eilen pitänyt palaverin Aallon ja Österlundin kanssa.

Kyllä, etten sanoisi hysteeristä. Palaveri kerrottiin vissiin neljään kertaan sohvan väriä myöten. Mitä helvettiä Nelosellakin ajateltiin, kun päästettiin Valavuori tekemään tuo rinnakkaistodellisuuteen sijoittuva fanihaastattelu? Ainoa paikkansapitävä asia oli, että Tepsillä menee päin persettä-mutta Tamminen siitä vielä puuttuisikin:).
 
Turnipsi

Jäsen
Mulla meni ohitse että kenen kanssa se Tamminen nyt olikaan kahvilla, kuka sen kahvin tarjosi ja minkä värisellä sohvalla Tamminen istui.

Pisti miettimään että onko Tammisella dementia koska kertoi samat asiat "muutamaan" otteeseen.
 
kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Enpä tiedä, tepsissä ei voi olla toimitusjohtajana ihmistä, joka ei ymmärrä Tamin saaneen porttikeltoa jo kahdeksankymmentäluvulla TPS:n lämpimissä tiloissa pidettäviin tehtäviin. Eri asia on tietysti, että onko tässä mitään järkeä. Tämä nykyinen pihatonttulauma hallituksessa tosin jalostaa ajatusta niinkin pitkälle, että nyt heitellään jo eniten pelejä pelanneitakin ovesta mäjellä ja soitellaan vielä perään, että vitut sinusta mihinkään enää ole. Tätä seuraa ei voi olla fanittamatta!

Mistä muuten nuo Tammisen ja TPS:n tulehtuneet välit oikein johtuvat? Toki Tamin valtava ego on kaikkien tiedossa, mutta onko jotain muutakin taustalla?
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kumma juttu, Tami julistaa Iltasanomissa että piti perua työkeikka aamulla Tampereella koska hammaslääkäri on kieltänyt puhumasta, mutta silti mies on havaittu ihan muualla aamupäivällä pitämällä luentotilaisuutta ja sitten vielä ilmeisesti Nelosen studiossa?(en nähnyt tuota itse, mutta oletan että näin oli?). Vai oliko niin että ei ollut motivaatiota ajella Opelilla Manseen?
 
Cannonpowder

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistä muuten nuo Tammisen ja TPS:n tulehtuneet välit oikein johtuvat? Toki Tamin valtava ego on kaikkien tiedossa, mutta onko jotain muutakin taustalla?

Pahan kolmiakseli Tamin mukaan syynä, eli Ansas, Santala ja Jortikka.. näin siis studiossa jutteli.. ei siis mitenkään Tamin itsensä syytä ;)

Tamihan omaa jopa seuraennätyksen... ensimmäinen koutsi, jolloin TPS jäi ulos pleijareista..
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pahan kolmiakseli Tamin mukaan syynä, eli Ansas, Santala ja Jortikka.. näin siis studiossa jutteli.. ei siis mitenkään Tamin itsensä syytä ;)

Tamihan muistaakseni kirjoitti 2007 keväällä Turun Sanomiinkin siitä, kuinka pohjalla TPS silloin oli. Ja haukkui siinä ohessa Ansaksen ja Jortikan etunenässä. Kuulemma olivat ylimielisyydellään tuhonneet Tepsin. Tamin katkeroituminen kai johtaa oikeasti juurensa jo keväältä 1988, kun sai lähteä Tepsin päävalmentajan paikalta. Ja tilalle tuli Jortikka, tunnetuin saavutuksin.

Onhan tämä valtataistelu, tai miksi tätä nyt voi kutsua, melkoinen näytelmä. Kun tähän vielä lisää Jortikan ja Koivun jonkinlaisen vihanpidon vuosien saatossa, ei tästä hämmentäjiä ole puuttunut. Tami on yrittänyt kaiketi "veljeillä" milloin kenenkin TPS-vaikuttajan kanssa, mutta ei kai ole päässyt kovin hyviin väleihin enää kenenkään kanssa viime vuosina.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tami on yrittänyt kaiketi "veljeillä" milloin kenenkin TPS-vaikuttajan kanssa, mutta ei kai ole päässyt kovin hyviin väleihin enää kenenkään kanssa viime vuosina.

Mut hei, puhelin on auki hei. Ihan kahvikupin hinnalla.

Kyllähän ajat valmentajana on ajanut Tamista ohi. Eikä miestä sopisi päästää minkään seuran rahoihin käsiksi. Yksi asia kuitenkin yhdistää Valavuorta ja Tamia. Vaikka heidän tyylinsä on hiema yliampuvaa oman egonsa pönkitystä, heillä on yksi kyky mitä harvalla on. He myyvät vaikka paskan konvehtina, he saavat tosiaan mökin täyteen jutuillaan ja tempauksillaan. Kyllähän Tami täysin kasasta paskaa teki tutosta taas kiinnostavan kohteen alle parissa vuodessa. Biisonien saavutukset ja tempaukset nyt on kaikkien tiedossa.

En siis ihan purematta niele että Tamista joku miedän uusi maskotti tulisi, ja tuskin tuleekaan. En kuitenkaan epäile yhtään sitä, etteikö Tami tempauksillaan nostaisi yleisömäärää ja hypeä paikassa kuin paikassa, jopa nakkihallissa.
 
Vai että "hieman yliampuvaa". ;)
Herroissa on samaa myös se, että ikinä ei kumpikaan ole laittanut omiaan likoon. Itsensä kylläkin. Joku tykkää, joku ei.
Itse kuulun siihen porukkaan, jota ei kentän ulkopuolinen meno; tanssitytöt, Aarne Kärpänen, metrilaku tai muu kikkailu kiinnosta, eli jos tuote kentällä ei toimi, sormi osoittaa koutsia ja pelaajia. Jos tavoite on keinotekoisesti (esim. 10 000:lla ilmaislipulla) saattaa halli täyteen, se ei ole kestävää, jos kenttätapahtumat eivät sitä tue.
Bisoneille luonnollisesti hatunnosto, että menestyvät urheilullisestikin, mitä ei voi sanoa Juhani Tammisen lähimenneisyyden urheilusaavutuksista.
Ja ei, Mestiksen pronssi ei sitä ole. Ja Tuto teki viime kaudella 2:ll alkavan, kuusinumeroisen summan siimaa. Kallis pronssi.
Katsojakeskiarvo ilman ilmaislippua huonompi kuin tänä vuonna. Tami kehiin, on se kova ;)
 
Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
"Jokainen varmaan ymmärtää, että on äärettömän epäkorrektia lähteä avaamaan tällaisia syitä. Tämän vuoksi vastaan, ettei minulla ole siihen julkisesti mitään kommentoitavaa…"

Edellä on siis Aallon mainitsemana syy siihen, miksi Tepsu yritti estää Vahalahtea työllistymästä muualle. :D
 
Suosikkijoukkue
HC TPS

En nyt ihan varma muistikuvistani ole, mutta eikös tuo kuitenkin liittynyt Hietarinnan potkuihin?
 
Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
En nyt ihan varma muistikuvistani ole, mutta eikös tuo kuitenkin liittynyt Hietarinnan potkuihin?

Voit olla oikeassa. Minä varastin lainaukseni Ilta Sanomien sivulta, eikä se nyt ole varsinaisesti se kaikkein luotettavin media ja vähän epäselväkin oli koko artikkeli siltä osalta. Samassa jutussa edellisessä kappaleessa oli puhetta Raumalle ajetuista pelaajista.

Tässä nyt pienemmän paikallisen seuran leirissä seurataan, onko kaikki julkisuus todellakin hyvästä. Ei ainakaan mitään kovin imartelevaa ja haluttavaa kuvaa työnantajana ole Artukaisten seurasta välittymässä.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Kannataiskohan yrittää jonkun sortin kriisiviestintää.

Kieltäkää, valehdelkaa, myöntäkää, tehkää jotain.

Ai niin; emme kommentoi yksittäisiä sopimuksia.

Paskaa osuu tuulettimiin kohtalaisella volyymillä, kannattaisiko edes yrittää jotain...
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Julkisuutta tulee koko ajan

Mitä pienistä, että se on pääsääntöisesti (~99%) negatiivista julkisuutta.
BB/Tukiainen/Nykänen-tason meininkiä, jossa tapetilla ollaan koko ajan vaikka ei niin väliksi olisi.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mitä pienistä, että se on pääsääntöisesti (~99%) negatiivista julkisuutta.
BB/Tukiainen/Nykänen-tason meininkiä, jossa tapetilla ollaan koko ajan vaikka ei niin väliksi olisi.

Bluesilta lähti pois yksi suuri sponsori, kun organisaatio perseili Juuso Ikosen kanssa.

Pitäisiköhän jonkun TPS:nkin sponsorin miettiä, onko syytä sponssata tällaista TPS-hölmöilyä, jolle ei löydy mitään järjellistä perustetta. Tuntuu, että vain rahalla on TPS:lle merkitystä. Siksi sponsorien vetäytyminen saattaisi johtaa joihinkin tervehdyttäviin muutoksiin organisaatiossa.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös