Mainos

TPS, media ja julkisuus

  • 3 121 914
  • 12 407

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Voi kun olisi vielä 110-tiellä perinteinen kylttimainos (myös jonkun muun tien varressa samanlainen) siitä käytiin aina reippaasti vaihtamassa seuraavaan pelin vastustaja.
Nämä muuten kiellettiin kaikilta urheiluseuroilta Turussa. Kaupungille piti tulla tai tuli hetkeksi omat näytöt, jossa pyöri tapahtumien mainokset. Näihin seurojen piti ostaa mainos halutessaan. Eivät koskaan juurikaan toimineet ja jossain vaiheessa nämä poistuivat teknisesti vanhentuneina.
 

rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin mainoksia, jotka olen ainakin itse bongannut.

Ainakin Tampereen valtatiellä ja aninkaistensillan molemmin puolin olevilla mainosnäytöillä pyörii Tepsin peleistä mainoksia. Samaisen sillan katuvaloissa on myös joskus pahvisia mainoksia.

Myös keskustan Tempurin liike ja KOP kolmion näytöllä.

Nämä kaikki ovat myös alueella jossa enimmäkseen liikun keskustan läheisyydessä, joten voi olla että muualla päin keskustaa huomatut eivät ole jäänyt mieleen samalla tavalla.
 

Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche

Ajattelin otsikon nähdessäni että siellä on kuva Bergistä ja Vahasta, mutta mitäs vielä!
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Ajattelin otsikon nähdessäni että siellä on kuva Bergistä ja Vahasta, mutta mitäs vielä!
Toivottavasti näkivät myös lakanan mutkan yläpuolella.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Eivät saaneet lippua niin joutuivat talkoihin.
 

Ponald Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laitoin merkille, että hyvin kehnosti Palloseuraa näkyy Turun katukuvassa esim. mainokset. Monilla muilla paikkakunnilla jopa pienemmillä paikalliset joukkueet on paremmin näkyvissä. Onko Turussa missään edes nykyään taulua missä näkyy seuraava kotiottelu?
Tietenkään jalkapallofanaattisuus ei yllä millään lailla eurooppalaisen jalkapallon tasolle, mutta ympäri eurooppaa kiertäneenä, ei ne suuret jalkapalloseuratkaan sen enempää katukuvassa.
Suur-osaa turkulaisia ei vain kiinnosta katsoa joukkueurheilua paikanpäällä.

Suomalaisten suosima talvilomakohde Kanariansaaret on hyvä esimerkki siitä, että paras tapa markkinoida, on Menestyä.

Olen ollut Gran Canarialla nyt 3kuukautta, enkä ole nähnyt yhtäkään mainosta paikallisesta fudis- tahi korisjoulkueelta ja silti stadionin halvimmat halvimmat paikat (30-60€) on joka kerta loppuunmyytyjä.

(Tekstini ei varsinaisesti ollut mikään vastsus lainattuun viestiin, mutta se inspiroi minut kirjoittamaan havaintojani maailmalla :D)
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Olihan toi nyt vähän noloa, että meillä mediakuutiolla pyörii Tapparan maalintekijöinä Waltteri Merelää ja syöttäjinä Santtu Kinnusta, eli heidän viimekauden pelaajiansa.
Eikä ollut vain se yksi kerta, vaan koko pelin ajan.

Miten tuokin on edes mahdollista? Mediakuution pyörittäjällä tosiaan viimekauden kokoonpanot käsissä?
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Olihan toi nyt vähän noloa, että meillä mediakuutiolla pyörii Tapparan maalintekijöinä Waltteri Merelää ja syöttäjinä Santtu Kinnusta, eli heidän viimekauden pelaajiansa.
Eikä ollut vain se yksi kerta, vaan koko pelin ajan.

Miten tuokin on edes mahdollista? Mediakuution pyörittäjällä tosiaan viimekauden kokoonpanot käsissä?
Herätti hilpeyttä ja Matsonin tehtyä illan toisensa tyhjiin, Tappara-katsomo huusi Merelän nimeä läpällä.

Pelinumeroista tuo ongelma kumpusi. Matson pelaa Merelän ysipaidalla ja Konnalla on Kinnusen aiemmin (toissa kaudella itse asiassa) käyttämä 72 selässään. Sekä Matson että Kontiola ovat saapuneet Tapparaan kesken kauden. Joten lienee viimeksi päivitetty pelinumerot järjestelmään joskus ennen kautta tai kauden alussa.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sen verran monesti on käytetty vääriä versioita TPS:n logosta, että on ihan oikeutettua piikkiä takaisin päin käyttää vastustajien pelaajista vääriä nimiä.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Facebookin ei oo rajupaja tarjonnut mitään lauantain ottelun jälkeen. Eikö raportit ole kumminkin aina tuonne tullet? Tai minä ainakin olen siellä niihin ennen törmännyt.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
KOP kolmion valotaululla edelleen tappara matsin mainokset...
Yleisesti ottaen, vaikka tuo kyseinen saattaa olla jopa tepsin oma, ei taida mainospaikkamyyjää kiinnostaa millä kellon lyömällä tapahtuma tai kampanja päättyy vaan mainosaikaa myydään jonain pakettina, johon kuuluu tietty määrä näyttöjä tai näyttöaikaa tiettynä ajanjaksona. Kuriositeteettina myös tv-kanavat mainostavat omien ohjelmiensa avausjaksoja omissa kanavissaan niin, että ohjelman avausjakso on jo mennyt.
 

kepardi

Jäsen
Olihan toi nyt vähän noloa, että meillä mediakuutiolla pyörii Tapparan maalintekijöinä Waltteri Merelää ja syöttäjinä Santtu Kinnusta, eli heidän viimekauden pelaajiansa.
Eikä ollut vain se yksi kerta, vaan koko pelin ajan.

Miten tuokin on edes mahdollista? Mediakuution pyörittäjällä tosiaan viimekauden kokoonpanot käsissä?
Huvittava homma ja virheitä sattuu, ei siinä mitään.

Tapahtumapäällikön selitykset ei kuitenkaan ihan osu kohdilleen. Heti on reagoitu ja silti saatiin Merelä taululle vielä toiseenkin kertaan. Tietääköhän vieläkään että Kinnunenkin pääsi taululle.

 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Noo....sielläkin näkyy tepsin rahahanojen kiristely viime kauden kokoonpanoina. Tällä rahalla saa tätä...
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Hyvin funtsitut mainokset muuten tepsin instagramissa.

3 ottelua jäljellä runkosarjaa, jonka jälkeen mainostetaan Turun Terassikesä -nimistä tapahtumaa.

Eikös tuo Turun Terassikesä ole Turku Liven järkkäämä konsepti?

Mutta joo, ihan hauskasti kyllä mainokset aseteltu peräkkäin. :D
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös