Mainos

TPS, media ja julkisuus

  • 3 121 327
  • 12 407

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kannattaa lukea myös tämän päivän TS:n yleisönosastosta Pohjolan alueella asuvan henkilön kirjoitus koskien Ratapihahanketta ja sen vaikutusta Pohjolassa asuviin asukkaisiin.

Se kirjoitus ei välttämättä edusta kyseisen alueen yleistä mielipidettä hankkeesta, joka todennäköisesti kasvattaa Pohjolan/Kähärin asuntojen arvoa.
Muutoinkin kirjoituksessa esitetyt mielipiteet olivat aika erikoisia, näkymät kaupunkiin eivät nytkään kovin kummoisia ole.
 
Niilonen

Tästä täysin samaa mieltä. Itse paljon Pohjolassa/Kähärin alueella asustavia ystäviä ja kaikki suhtautuneet varsin positiivisesti hankkeeseen. Oli kummallinen kirjoitus onkohan Semaforissa kirjoitettu muutaman tuopin jälkeen.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli ehkä positiivista, et pressi oli lyhyt ja Hämäläinen porukoineen pääsi kotimatkalle, mutta ei noilla Tepsin lehdistötilaisuuksilla oo kyllä mitää lisäarvoa. Samat jargonit joka kerta eikä mitään lisäkysymyksiä esitetä. Toki se edellinen lisäkysymys oli sen verran legendaarinen, et jos se on se taso nii ehkä parempi kun ei kysytä :D
 
Kulkija

Tästä voi myös syyttää medioita. Seistään/istutaan tuppisuuna ja odotetaan vain, että päästään kysymään ne hokijargonit kahden kesken ettei vaan kukaan muu varasta skuuppiasi "Miettinen kertoi olleensa tyytyväinen peli-ilmeeseen".
 
SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli ehkä positiivista, et pressi oli lyhyt ja Hämäläinen porukoineen pääsi kotimatkalle, mutta ei noilla Tepsin lehdistötilaisuuksilla oo kyllä mitää lisäarvoa. Samat jargonit joka kerta eikä mitään lisäkysymyksiä esitetä. Toki se edellinen lisäkysymys oli sen verran legendaarinen, et jos se on se taso nii ehkä parempi kun ei kysytä :D
Illan matsi meni ohi ja just tsekkasin pressin.
Meijjän Tepsi kairaa kotona 9-1 voiton melkosen tahmean jakson jälkeen ja mediaväestä tästä on kiinnostunut nolla. Jumalauta nolla.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Illan matsi meni ohi ja just tsekkasin pressin.
Meijjän Tepsi kairaa kotona 9-1 voiton melkosen tahmean jakson jälkeen ja mediaväestä tästä on kiinnostunut nolla. Jumalauta nolla.
Jep. Tuossa on ihan oikea mahdollisuus tuottaa lisäarvoa peleille. Varsinkin kun Tepsin somesta ei juurikaan mitään kommentteja tai kuulumisia muutenkaan saa.

Rohkeasti vaan miettimään mitä mielenkiintoista valkuilta voisi kysyä. Jos ei muutoin irtoa, niin laittakaa vaikka someen tai tänne polli aiheesta ja kysykää kannattajien kysymyksiä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vuodesta toiseen samaa paskaa nuo pressit. Kukaan ei kiellä ottamasta mallia vaikka Porista tai Tampereelta.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Rohkeasti vaan miettimään mitä mielenkiintoista valkuilta voisi kysyä. Jos ei muutoin irtoa, niin laittakaa vaikka someen tai tänne polli aiheesta ja kysykää kannattajien kysymyksiä.
Auran Aalloilla oli joitain kausia sitten Twitterissä mahdollisuus laittaa kyssäreitä ja Laitinen oli pressissä kysymässä. Totaalinen putoaminen tuli, kun hän pääsi ääneen: ”nimimerkki x Twitteristä kysyy, voiko maalintekoa harjoitella?”
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Lähinnä mietityttää etteikö Turkkari lähetä ketään paikalle peliin? Luulisi edes jotain kysyttävää irtoavan. Siellä oli pelaajia jotka onnistuivat pisteissä lähes ensi kertaa Turkuhallin jäällä pelatessa. Väkeä kohtalaisen hyvin (okei,ilmaisilla lipuilla) ja maaliero kohentui merkittävästi.
Vittu, Rubenin kuva isolla lehteen ja jokin kiimainen kommentti valmennukselta päälle.

Mutta ei, hiljaista on. Ymmärrän ettei SaiPaa haluta enempää pressissä hakata mutta kun nuo voitot ovat olleet aika harvinaisia.
 
Ei sitä voi nyt kaikkien kuullen kysyä. Muuten muut mediat vie sun jutun!
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tomittajat ei enää kysele pressissä. Jos tilaisuudesta haluaa kiinnostavan, niin vastuu on pressin vetäjällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Olen kyllä ollut näkevinäni Leppäsyrjän hallilla tällä kaudella, mutta lähtenyt hieman ennen pelin loppua. DL painaa?
Luultavammin mutta miten näihin on aiemmin riittänyt aika kun digitalisaatio oli stepin tai kaksi jäljessä. Luulisi olevan helppoa ottaa vaikka harkkari mukaan mediapassipalkalla ja laittaa tuonne istumaan kysymysten kanssa jos todella on tunnista kiinni.

Vähän toivoisi kipinään puhaltamista muiltakin kun tilanne on mikä on.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vähän toivoisi kipinään puhaltamista muiltakin kun tilanne on mikä on.
Tätä puhaltamista toivoisin ennen kaikkea Seuralta itseltään.
Aivan ala-arvoista toimintaa. Oli ne saanut tuossa tauolla yhden hassunhauskan videon Internetiin...kysyttiin pelaajilta mikä supersankari olisit.. vittu mua hävetti kun katsoin sitä.
Hunajacast on kaikessa hiljaisuudessa unohdettu, kuten kaikki muukin. Surullista..
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tiktokit ja muut nuorten aktivointiin liittyvät asiat on erikseen, hienoa jos siellä on aktivoiduttu vaikka en kohderyhmää olekkaan.

Toivoisin lisäksi sitten materiaalia myös vakavampaan sävyyn, ei siis mitään synkistelyä, mutta hunajacastit ja tämän tyyppiset hieman syvemmät haastattelut kelpaisivat. Tärkeää olisi tehdä joukkue tutuksi ja päästää kannattajat lähemmäs joukkuetta. Pitäisi pyrkiä luomaan yhteyttä joukkueen ja katsojien välille. Vaikempaa toki tehdä kuin sanoa, mutta uskon, että olisi helpompaa kaikille seurata joukkueen tekemistä kun olisi muutakin sidettä kuin pelkkä logo.

Itse kulutan kaiken median mitä palloseurasta löydän. Tähän kuuluu toistaiseksi Turkkarin kaikki artikkelit, instagram-päivitykset ja podcastit. Tepsin oma podcast olisi huipputuote mielestäni. Jos asiaa ei löydy tarpeeksi viikottain niin vaikka kahden viikon välein julkastava jakso riittäisi mulle helposti. Tämmöstä voitaisiin toki tehdä seuran ulkopuoleltakin, mutta vaatisi tekijöiksi sellaisia henkilöitä, jotka pääsevät lähelle Seuraa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Viimeksi on kun TPS julkaisi podcastin, niin se haukuttiin suohon. Arvostelussa oli aikuismaista vitun paska ääni- tyyppistä kommentointa. No joo ei se varmaan mikä V&F ollut, mutta varmaan laski tekijöiden motivaatiota.

Joku kannattajalähtöinen podcasti olisi kyllä kova, mutta se tarvitsi innostuneet tekijät, joilla olisi riittävä taso. Kyllä Seuraa aina lähellä pääsee, se ei ole ongelma.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kuten Kummola TS:n haastattelussa totesi asian aivan naulan kantaan:

– TPS:n toimistolla olisi hyvä kysyä, tuntevatko kaikki turkulaiset Tepsin seurana omakseen. Pieni nöyrtyminen voisi olla paikallaan, Kummola sanoo.

Jos ihan Tampereelle asti näkee, että nöyrtymistä ja asiakkaiden arvostamista TPS:ssä tarvittaisiin, niin jotain on silloin pahasti pielessä.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeksi on kun TPS julkaisi podcastin, niin se haukuttiin suohon. Arvostelussa oli aikuismaista vitun paska ääni- tyyppistä kommentointa. No joo ei se varmaan mikä V&F ollut, mutta varmaan laski tekijöiden motivaatiota.

Joku kannattajalähtöinen podcasti olisi kyllä kova, mutta se tarvitsi innostuneet tekijät, joilla olisi riittävä taso. Kyllä Seuraa aina lähellä pääsee, se ei ole ongelma.
Joo toki jos tekijät eivät ole kokeneita niin alku on varmasti kankeaa ja palaute sen mukaista. Turkulaisia on varmasti hankala miellyttää, mutta tuon kaltainen palaute on vaan perseestä.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Viimeksi on kun TPS julkaisi podcastin, niin se haukuttiin suohon. Arvostelussa oli aikuismaista vitun paska ääni- tyyppistä kommentointa.
Podcastissa se ääni nyt sattumalta on aika tärkeä osa sitä tuotetta. Esimerkiksi jos Anniina Rajahuhta tekisi huippulaadukasta podcastia, niin en sitä pystyisi kuuntelemaan sekuntiakaan. Kuvan kanssa toimisi ilman ääniä.

Ihminen ei tietenkään mitään äänelleen voi(toki röökillä ja viskillä sitä voi vähän muokata), mutta onneksi maailmasta löytyy varmasti kaikille muutakin tekemistä. Ja jos nyt silti haluaa podcastia tehdä, niin kannattaa pistää näyttö kiinni tai ei ainakaan mennä anonyymille nettipalstalle missä nyt muutenkin haukutaan kaikki seuraan liittyvä.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tätähän tekevät kaikki joukkueet. Eka huudetaan miten pitäisi tiktok ottaa haltuun ja tömmösillä videoilla se otetaan. Nyt se onkin vitun noloa.
Mä en tiktokin perään ole huudellut kun en tiedä edes mikä se on. Mutta sen tiedän että mun ajatus mediasta on jotain aivan muuta kuin yksi video kolmeen kuukauteen ja sekin käsittelee supersankareita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös