Tämän kauden joukkue on rampa koska valittiin strategia jota ei vanhan painolastin takia ole pystytty toteuttamaan riittävän optimoidulla tavalla. Tiedettiin että pelaajabudjetti putoaa erittäin paljon ja tiedettiin myös että sen takia joukkueessa ei tule olemaan kauheasti leveyttä. Tämähän iski silmille heti alkukaudesta ja aivan varmasti maksoi Tepsille 10+ pistettä silloin kun omista jätkistä ei saatu edes kokoonpanoa täytettyä moneen otteluun.
Tähän pitää tulla muutos ensi kauteen. Tepsin budjetti on riittävä kamppailemaan keskikastin sijoituksista ja toki niistä kamppaillaan nytkin vaikka työkalupakki on ollut puutteellinen. Pitää kuitenkin päästä eroon kourallisesta selkeästi ylikalliita sopimuksia joiden haltijat eivät tuota samaa arvoa joukkueelle. Palmu, Talvitie, Sevänen ovat tätä osastoa ihan etunenässä. Jotkut vieläkin fantasioivat Palmun luovuudesta ja kekseliäisyydestä ja ties mistä päiväunista mutta Palmu on "hyvä pelaaja", ei sateentekijä. Kyllä nuo hänen kahden kauden tehonsa olisi realistisesti saanut jostain muualta puoleen hintaankin. Eli siitä palkkasumman alusta voi ottaa ensimmäisen numeron kokonaan pois ja käyttää loput rahat esimerkiksi kolmeen muuhun "ihan hyvään" pelaajaan. Sama pätee Talvitiehen jolla on myös aivan liian kallis sopimus. Oletan että myös Seväseen vaikka hän on noista kolmesta varmaankin halvin pelaaja mutta kun ei ansaitse otteillaan edes liigan keskipalkkaa ja todellisuus taitaa olla kuusinumeroinen lukema per vuosi.
Nuo kolme sopimusta kun päättyvät niin uusia tuskin tullaan heidän kanssa tekemään. Ei varmaan kannata pelaajillekaan vaan edessä on ns. "Rafkin-tilanne". Palmu ja Talvitie saanevat paremmat sopimukset jostain muualta missä on enemmän riskinottokykyä tai ulkomailla vaikka heikompi vaatimustaso. Tepsillä ei nyt ole sitä riskinottokykyä ja riski on realisoitunut kokonaisuuden heikkoutena. Seväsen liigauran jatkosta en uskalla sanoa mitään ja hänelle voisin ennustaa kolmekymppisenä pelaajana jo Keski-Eurooppaa suunnaksi pariksi seuraavaksi kaudeksi. En oikeasti yllättyisi jos pelkästään noista kolmesta sopimuksesta vapautuisi käyttöön puoli miljoonaa euroa. Jos niiden 500 000 euron avulla hommaa kolmen pelaajan sijasta viisi pelaajaa niin siellä on varaa maksaa yhdelle ihan sitä kärkiketjun palkkaa sen mukaisin tuotto-odotuksin ja neljällä muulla saadaan oikeasti riittävä leveys joukkueeseen. Ettei tarvitse tuoda Knuutisia, Nenosia, Hellmaneja, Vuoreloja, Odeneja ja Henrikssoneja pakon edessä vain että kokoonpanossa olisi illalla 12+7 kaveria. Tuo on ihan käsittämätön paskan osuminen tuulettimeen että Tepsillä ehti jo kauden ensimmäisellä puolikkaalla olla kuusi kappaletta "paniikkihakuja" ja paikkaajia. Ei noin montaa pitäisi joutua tuomaan edes koko kauden aikana. Se on pakko välttää, vaikka toki realistisesti tämän syksyn tuuri loukkaantumisten kanssa oli poikkeuksellisen huono tilanne.
Edelleen ollaan pudotuspelisijoilla ja ysipaikka on kahden voiton päässä mutta ensi kautta rakennettaessa on pakko ottaa paremmin huomioon tämä budjetin laskun rajoittava tekijä. Nyt siitä on pakko antaa osa anteeksi koska tuo asia varmaan tuli sopimuksia tekevien tahojenkin tietoon vasta siinä vaiheessa kun merkittäviä sopimuksia oli jo tehty. Tepsillä ei kuitenkaan ole varaa maksaa esimerkiksi kolmikolle Palmu-Talvitie-Sevänen tuota pottia siitä annista mitä he ovat kentälle tuoneet. Yhteen lasketut 15 tehopistettä + Seväsen koomailut puolustuspäähän onnistuu varmasti 200000 eurolla, 300000 eurolla voi sitten välttää tuon tilanteen missä sanotaan pelipäivän aamuna Miettiselle että joo sieltä on joku reinikainen nyt tulossa kokoonpanoon niin saat neljännenkin ketjun