Black Star
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
Mulla myös hyvä tytinä Savoiesta. Häntä oli kuulemma suositeltu vahvasti Tepsin jenkkikontaktien kautta. Toma oli mukana prosessissa ja oli erittäin halukas saamaan hänet.
Kova tekijä kuitenkin. Erinomainen luistelija, taitava käsistään ja mikä pelottavinta, ennalta arvaamaton.
Fyysisesti ja omassa päässä hieman sukka omien muistikuvieni mukaan, mutta silti olen hieman kateellinen tästä hankinnasta. Jonkin verran parempana pelaajana pidän Savoiea kuin Lukon Kuulmania
Vai että Carter Savoie. Omiin odotuksiin nähden yllättävänkin hyvä hankinta. Erittäin Dudasta muistuttava haku. Odenille myös peukkua, potentiaalia on ja Toman kiekossa sen voi mielestäni lunastaa.
Savoie ihan jeppis hankinta. Ominaisuudet sopii ainakin Liigaan kuin nenä päähän.
Pieni ja kova luistelemaan. Sopinee Miettisen sexyhokiin. Toivotaan, että tuo laukaus on se lisämauste, ettei jää vaan kivaksi pörrääjäksi.
Silti nämä ovat aina täysiä arpoja ja mitään takeita ei onnistumisesta tietenkään ole.
Nähtävästi siirtyminen yliopistolätkästä AHL:ään ei kuitenkaan mennyt kivuttomasti. Hyvät tehot "junnuissa" mutta AHLssä ei ole pystynyt paikkaansa lunastamaan tehomiehenä. Varmasti siitä syystä nyt oli Tepsin saatavilla. Liigalätkään kun ominaisuudet soveltuu oletuksena kivammin kuin pieneen kaukaloon.
Ja nyt sitten tuli varmistus, että Hemming lähtee ja yllättäen myös Pikkarainen. Itse koen sekä Savoien että Odenin olevan ensi kauden kannalta potetiaalisempia nimiä tekemään tulosta, kuin meidän junnut. Ja kun Pikkarainen saadaan kuitenkin vielä takaisin Turkuun, niin hänen lähtö ei haittaa tässä vaiheessa.
Eli kaksi hyökkääjää (sentteri ja laituri) ja Lauridsen vielä tulossa. Sentterin pitää olla laatua, mutta sille laiturille ainakaan itsellä ei ole liian suuria odotuksia. Leveys kelpaa aina ja mitä parempi kyseessä oleva kaveri on, sitä parempi.
Uraman höpinöistä voi päätellä, että Savoie oli hankittu "Nurmen korvaajaksi" tai ainakin proffilipelaajaksi ja Oden hankittiin kun selvisi, että Hemming ja Pikkarainen lähtee.
"Hieno asia, että Markus tulee meille. Tarve lisäpelaajien hankintaan tuli Draft-tilaisuuden jälkeen, kun Emil Hemming ja Kasper Pikkarainen siirtyvät Pohjois-Amerikkaan”
Eli ts. alkuperäisestä 2 pelaajan suunnitelmasta tullut nyt 1/2, ja "hätäpaikoista" 1/2. Eli uskaltaisiko todella odottaa vähän kovemman profiilin sentteri(laituria, hymiö) ja toista Odenin tapaista arpalippua? Juuri kuten yllä todetaan.
Odenilla vähemmän yllättäen tryout, joka on mielestäni myös oikein jeppis tähän kohtaan. Luisteluvoimaa tulee nyt ainakin sisään.
Pikkarainen - Oden vaihtokauppa sinänsä ei suuresti tunnu. Toki mieluummin oma poika, mutta odotusarvona Oden on valmiimpi pelaaja. Toki jos arviot kohnottamisesta ja vajaakuntoisuudesta pitää paikkansa, niin eipä tuolle voi ruusuista tulevaisuutta odotella. Ehkäpä on valmiimpi nyt kuin aiemmin ja parhaimmillaan saadaan ihan pätevä leveyshankinta/secondary scoring -ukkeli.
Hemmingin lähtö tässä itseä eniten harmittaa. Taas tuollainen kova prospekti joka lähtee ennen kuin on noussut Tepsissä kunnolla Liigatasolle. Mieluummin näkisin nämä Kiviharjut ja Hemmingit vähän pitempään Turussa. Noilla potentiaaleilla Hemmingillekin olisin veikannut isoa tason nostoa tällä kaudella.
Onhan tuo rehellisyyden nimissä taas tuttu tilanne Tepsille. Kauteen lähdetään enemmän tai vähemmän arpalippujen täyttämällä kokoonpanolla, jossa noiden kovien nimien on pakko onnistua. Esim. Palmulla ei oikein ole varaa vetää taas koko kautta vihkoon. Toki korvaaja voi löytyä taas omista riveistä, mutta aika ohkainen tämä prospect pool nyt on...
Eipä siinä, siltikin odotusarvo pitää olla siellä TOP6. Ihan turha lähteä hakemaan etukäteen mitään jämäsijoja. On tässä nyt kuitenkin hyviäkin aihioita paljon, kuten esim. Marjalan lopullinen läpimurto jne.