Onneksi Tepsillä on tekijämiehiö hankintapuolella. Menneiden vuosien näytöillä on kova luotto että sentterin ja laiturin sijaan saadaan sentterilaituri. Ja taas säästyi euroja.Sentteri ja laituri vähintään tulossa vielä hyökkäykseen.
Sentteri ja laituri vähintään tulossa vielä hyökkäykseen.
Kuhinaa on ollut Tompan kalaverkoissa, mutta en ole tietoinen onko jo saatu veneeseen. Sentterille käsittääkseni asetettu melko kovat vaatimukset. Mitä tahansa arpaa ei ilmeisesti oteta, mutta saapa nyt nähdä kun julkaistaan jostain pubiliigasta joku John Smith. Yritystä on kuitenkin.Onko tietoa joko näille tonteille on kiinnitetty (julkaisemattomat) tekijät, vai vieläkö verkot on vesillä?
Ja se että ei tule uusia perustat miten? Et ainakaan logiikalla ja sillä mitä johto on sanonnut. Miksi ihmeessä joukuetta julkistettaisi kerralla.Jos ja varmaan kun uusia tulijoita ei enää ole, niin pitää jotain kerrottavaa jättää kesälle. Siinä lienee syy.
tätä mietin itsekin, mutta sitten taas ei Linbergiäkään kiitetty vaikka lähti Shaipaan. Ja mikä pahinta jos olisi enne niin myöskään Broadhurstia ei ole kiitettyOnko kukaan muuten miettinyt että vain osa on kiitelty pois. Lauridsen, Lindroth Ja Fröberg ei ole, oisko se enne jostain?
Tuosta puuttuu Päkkilä ja tulee vielä hyökkääjiä että juu ei tosiaan millään junnuketjulla olla lähdössä kauteen.
Joo, oli jo muutaman kerran aiemmin pari viikkoa sitten. En viitsinyt tänne komentoida etteivät negapetet hyökkää kimppuun... "ei se paita mitään merkitse!"Lindroth insta storyssa harjoittelee TPS paita päällä. Nyt vaan enää se lauridsen tai joku muu mörökölli niin on pakisto hyvällä mallilla
Mäki mietin tota verohommaa ensisijasesti, mutta ison osan vuotta esimerkiksi Lauridsen paikalla ollut.. On ihan hemmetin outoa tää soppareiden pimitys :D.
Mutta niin.. Ei tuu muuta mieleen, kun just nuo verohommat.
Lauridseninkin jatko ollut jo pidempään tiedossa.
Jonkun on pitänyt tulla tukulla euroja väliin mikäli ei täällä jatkaisikaan.
Se miksi sopparia pantataan niin vaikea sanoa mutta tuossa verotus juttu voisi toki olla järkevä syy.
Jättäisin arvat väliin ja Linus Fröberg:lle jatkolappu.Kuhinaa on ollut Tompan kalaverkoissa, mutta en ole tietoinen onko jo saatu veneeseen. Sentterille käsittääkseni asetettu melko kovat vaatimukset. Mitä tahansa arpaa ei ilmeisesti oteta, mutta saapa nyt nähdä kun julkaistaan jostain pubiliigasta joku John Smith. Yritystä on kuitenkin.
Vai onkohan tulossa 2. Mv nro:lla 30..hmm..Täällä pelaajien osalta niin hiljasta niin voi laittaa tulevien varusteiden huhuja. Wernerille tulossa ihan hieno potta päähän.
Mut vissiin tulossa sitten pelaamaan numerolla 30 vaikka 35 Anttilan myötä vapautui.
(35 = Wernerin aikasempien kausien numero)
Wernerin omasta insta storysta pongasin eli varmaan hänen. Ja tuo ol pelkkä tietokoneella tehty hahmotelma joten voi olla että luku 30 on vain siinä jotta osataan sitten hahmotella miten oikea numero tulee siihen.Vai onkohan tulossa 2. Mv nro:lla 30..hmm..
Wernerin omasta insta storysta pongasin eli varmaan hänen. Ja tuo ol pelkkä tietokoneella tehty hahmotelma joten voi olla että luku 30 on vain siinä jotta osataan sitten hahmotella miten oikea numero tulee siihen.
Ja se että ei tule uusia perustat miten? Et ainakaan logiikalla ja sillä mitä johto on sanonnut. Miksi ihmeessä joukuetta julkistettaisi kerralla.
Onko kukaan muuten miettinyt että vain osa on kiitelty pois. Lauridsen, Lindroth Ja Fröberg ei ole, oisko se enne jostain?
Pelasi ainakin koko redhawk aikansa numerolla 35 ja muistaakseni myös nuo pari NHL peliäWernerin ig-tili on muuten awerner30. Eiköhän tuo 30 ole hänen pelinumeroita myös.
Pelasi ainakin koko redhawk aikansa numerolla 35 ja muistaakseni myös nuo pari NHL peliä
Palstaa kun selaa niin tuolla on sellainen 7 joukkuetta kuulemma menossa faniensa mielestä sukkana Mestikseen. Mutta nyt kun ihan kylmästi paperilta katsoo niin kovin vaikea minun mielestä on laittaa esim Saipan, Jukurien, Sportin, Kookoon, Saipan, HPK:n, Kiekko-Espoon ja Ässien rostereita tämän Tepsin paketin eteen. Ja noissakin on 8 joukkuetta mistä vähintään neljä on varmuudella pudotuspeleissä ensi keväänä. Unibetin mielestä Tepsi on jaetusti viidenneksi todennäköisin mestari Kalpan ja Pelicansin ohessamelkoista tahallaan mielen pahoitusta taas jos meidän neloskenttä on mukamas Liigan paskin, vaikka kauden alkuun on kolme kuukautta.
Tuossa lukee Joa, ei Noa.Instagramissa @mikkohalmeart. Löytyy näitä kypäriä, tämän luulisin olevan Valin. Tekstinä on että "kypärä nuorelle maalivahdille"
Siis mähän en tiedä mistään mitään verotusten yms. suhteen :D. Lähinnä tässä ihmetellään syytä, miksei kahta nimekästä jatkopahvia olla laitettu ulos, vaikka ainakin vahvojen kuiskailujen mukaan ne nimet on olleet paperissa jo tovin.Voisitteko avata tietämättömälle, että miksi verotuksella on mitään tekemistä sopimuksen julkaisulla?
Niimpä. Mutta mitään ennustuksia en kattoisi. On ennenkin ihmeitä tapahtunut (2010) että pelkällä pelitavalla ja kehityksellä voi saavuttaa suuria.Palstaa kun selaa niin tuolla on sellainen 7 joukkuetta kuulemma menossa faniensa mielestä sukkana Mestikseen. Mutta nyt kun ihan kylmästi paperilta katsoo niin kovin vaikea minun mielestä on laittaa esim Saipan, Jukurien, Sportin, Kookoon, Saipan, HPK:n, Kiekko-Espoon ja Ässien rostereita tämän Tepsin paketin eteen. Ja noissakin on 8 joukkuetta mistä vähintään neljä on varmuudella pudotuspeleissä ensi keväänä. Unibetin mielestä Tepsi on jaetusti viidenneksi todennäköisin mestari Kalpan ja Pelicansin ohessa
Siis mähän en tiedä mistään mitään verotusten yms. suhteen :D. Lähinnä tässä ihmetellään syytä, miksei kahta nimekästä jatkopahvia olla laitettu ulos, vaikka ainakin vahvojen kuiskailujen mukaan ne nimet on olleet paperissa jo tovin.