Mainos

TPS kaudella 2023–2024

  • 685 905
  • 4 328

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Suomella on vähän sama ongelma kuin muillakin tämän kauden pelaajilla. Tekee usein hyvän duunin alkuun, esimerkiksi tuo kiekon alueelle hyvällä luistelullaan, mutta sitten ratkaisuhetkillä tulee joku onneton suoritus. Vippi päätyyn tai propelli plekseihin tms. On hän saanut viime kaudesta parannettua luisteluaan entisestään ja lisättyä kiekkovarmuutta aika paljonkin, että kehittyvä pelaaja kuitenkin kyseessä. Mielenkiintoista nähdä miten kehittyy toisessa ympäristössä. Jos saa viimeisiin ratkaisuihin enemmän järkeä, niin saattaa näkyä highlighteissa silloin tällöin näyttävillä suorituksillaan.
Parin kauden aikana olen jonkin verran miettinyt, että EA NHL tilastoilla meillä ollut jokkue, jonka Passing on keskimääräistä heikompi. Hain kaverin kaverin takatolpalta tai oivaltavat läpi syötöt on olleet aika harvinaista herkkua.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Ehkä Tepsillä on myös ollu pari kautta keskimääräistä heikompaa kiekontonta peliä. Tuntuu aina, että tilaa ei ole yhtään, eikä ketään kelle syöttää.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Ehkä Tepsillä on myös ollu pari kautta keskimääräistä heikompaa kiekontonta peliä. Tuntuu aina, että tilaa ei ole yhtään, eikä ketään kelle syöttää.
Jotenkin hankala nähdä pelitavalla(kulmissa pyöriminen). Tarjoaisi (maali)paikkoja, mihin pystyisi selkä kentällepäin syöttämään. Harvoin avautuu maalipaikkoja niin että kulmasta syötetään maalin eteen. Palmu yrittänyt monestikin no look rystytökkäisyä, mikä usein päättyy vastustajan ylivoimahyökkäykseen.
 
Mun mielestä Tapparakin ja moni muukin joukkue siellä kulmissa pyörii, mutta jotenkin sieltä vaan saadaan luotua tilaa koko viisikon voimin ja saadaan pelejä maalille. TPS:n tapauksessa tuntu, että tehdään vaan jatkuvia suunnan muutoksia ja tiputetaan kiekko rännissä seuraavalle yrittäjälle. Tämä toki vahvojen turhautuneisuus lasien läpi.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Toverit edellä oikeilla jäljillä. Kiekkoa hallitaan tilastojen mukaan enemmän kuin kukaan mutta silti tehdään jotain kymmenen maalia alle odottaman. Kulman ja viivan väliä pyöritellään mutta tosi harvoin Tepsi esim pääsee iskemään nopeasti vastaan ja hyödyntämään nopeutta. Tuntuu että jalkava joukkue menee jotenkin hukkaan?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Niin. Kiekonhallintahan on täysin turhaa jos pyörit vain kulmissa pääsemättä hyville maalintekopaikoille. Nykyäänhän Tepsin peli menee valtaosin siihen, että hyöritään kulmissa ja voitetaan tilastot, mutta kaikessa muussa tulee tukkaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Maalinteon kannalta. Toisaalta, eihän vastustajakaan maalia tee, kun peliväline on meidän hallussa.
Toisaalta tässä ollut vähän sellainen ristiriita että juurikin johtoasemassa alettu luopumaan kiekosta. Luulisi että silloin kannattaisi juuri pyrkiä pitkiin hyökkäyksiin. Joo ei se koskaan niin yksinkertaista ole kun siellä on myös vastustaja jonka tekeminen vaikuttaa kaikkeen.
 
Rasvasektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, Junnut
No näinhän se on, kirjaimellisesti. Turhauttaa tuo pelitapa, jossa hyökkäys ei aja maalille ja puolustus hukkaa vastustajia selkänsä taakse. Paljon on tehtävää Miettisellä ja kumppaneilla.
Uskallan väittää, että Miettinen olisi parempi valmentaja josain muualla. Hiukan tuntuu, että sieltä tulee vieläkin yläkerrasta komennot, että miten tepsin "kuuluu" pelata. Ei tällä kuuhun asti mennä, mutta toisaalta jos katsotaan materiaalia, niin ei TPS ole siellä kärjessä millään mittarilla, valitettavasti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Paco

Tomahan on kaikkialla toitottanut, että on oma vapaus peluuttuu niinkuin haluaa, vahva tuki ja tekee asiat kuten itse haluaa. Ihan turhaa musta jauhaa, että jostain ylhäältä sanellaan miten pelataan. Saa valmentajakin kyllä katsoa tiukasti peiliin miksi peli on tällaista mitä se on! Toivottavasti ensi kaudella saa putsattua joukkueesta pelaajat jotka ei sapluunaan sovi, mutta sitten ei selittelyillekään ole enää sijaa vaan pelin on alettava kulkemaan!
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Itse olen melkein 100% varma, että sääleissä pelataan, mutta ei rehellisesti lämmitä hirveästi sijaa 11 enemmän. Itselle kausi on joka tapauksessa jo aivan valtava farssi (jossei päästä jotenkin finaaleihin yhtäkkiä, sitten toki perun sanani). Toki säälipelit ja niistä jatkoon tuo ehkä pari-kolme kotipeliä lisää, mutta en usko että nämä ovat mitään yleisömagneetteja, joten hyödytäänkö merkittävästi edes taloudellisesti, en usko.

Lähinnä nyt loput pelit kiinnostaa sen takia, että haluaisin nähdä kaikilta niiltä, jotka täällä ensi kaudellakin pelaavat, että kiinnostaa tilanteesta huolimatta pelata. Wernblomin haluan nostaa tässä positiiviseksi esimerkiksi, pelaa kyllä joka ilta oikealla asenteella, myös aluksi kun maalit kiersivät kaveria, uskalsin sanoa, että tässä on hyvä kaveri. Asenne kohdallaan, työnteko kohdallaan ja nyt on jo ihan joukkueen kantavia voimia. Saa pistää vuosia monikossa soppariin omasta puolesta, jos jälkii on pätkäsopparilla kesken kauden saapuessa tällaista, mitä se voikaan olla kun pääsee alusta asti mukaan ensi kaudella! Teissala on myös täysin eri pelaaja mitä Helsingissä, todella tyytyväinen pakko olla.

Huolta herättää tietysti budjettien, urheilujohdon, Kalton yms. perinteisten lisäksi nämä kärkipelaajat, Palmu nyt ihan ensimmäisenä ja myös kokeneempi kaarti esim. Seväsen osalta. Ei ihan hirveästi näytä pelaaminen kiinnostavan ja tämä on kyllä anteeksiantamatonta omasta mielestä. Jos ainoastaan voittoputkessa pelaaminen kiinnostaa, niin sitten kannattaa vaihtaa seuraa tai todella tarkastella omaa asennetta pelaamiseen. Ihan järkyttävää on välillä katsoa tuota kärkipelaajien 50% yrittämistä ja neppailua. Aiheuttaa ehkä kaikista suurimmat vitutukset.

Ja on tietysti totta, että oppirahoja maksetaan ja paljon etenkin pakistossa ja MV-osastolla. Viiva ei pidä, syötöt menee minne sattuu ja silloin kun tarvitaan sitä 110% suoritusta maalivahdilta, ei sitä saada. Monessa pelissä on käsinkosketeltavaa ollut koko joukkueen täysi lamaantuminen helpohkon maalin jälkeen. Tämä ei tietenkään ole hyväksyttävää, mutta näillä nappuloilla kun operoidaan, on aivan päivänselvää, että tolppien välissä on oltava ihan liigan kärkiukko tai kusessa ollaan.
 
Apuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hc Tps
Allekirjoitan täysin. Tuo joukkue on, jostakin kummasta syystä, todella henkisesti heikko. Välillä pelataan hienosti, mutta pienikin notkahdus, niin kuuluu Typhoonin kokoinen pamaus jo valmiiksi kumisesta selkärangasta.
Lienee syy valmennuksessakin, mutta kyllä tämä pelaajista lähtee. Toivoin Palmun myyntiä, mutta kuka kalliilla palkalla hiihtelijän ottaisi, niin jäi meille. Toki muitakin löysäperseitä joukkueessa.
En oikein näe valoa tunnellissa, koska ihan joka tasolla tuntuu olevan vikoja. Otan nyt mahtiesimerkkinä Jukurit. Siellä OJ nosti tekemisen tason moninkertaiseksi pelien ulkopuolella. Mikä on tulos? Ehkä mestaruuskin on mahdollinen, kun kaikki pelaavat toisilleen ja valmennukselle.
 
Rasvasektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, Junnut
Tomahan on kaikkialla toitottanut, että on oma vapaus peluuttuu niinkuin haluaa, vahva tuki ja tekee asiat kuten itse haluaa. Ihan turhaa musta jauhaa, että jostain ylhäältä sanellaan miten pelataan. Saa valmentajakin kyllä katsoa tiukasti peiliin miksi peli on tällaista mitä se on! Toivottavasti ensi kaudella saa putsattua joukkueesta pelaajat jotka ei sapluunaan sovi, mutta sitten ei selittelyillekään ole enää sijaa vaan pelin on alettava kulkemaan!
Se mitä itse sanotaat julkisuuteen voi olla hiukan eri asia mitä se todellisuudessa on. Ei tarvitse kauhean kauas mennä. Muistaakseni Ahokas on ihan hyvä esimerkki tästä, vai onko se liian kaukana, että sen voi unohtaa millaiset oli talon tavat siihen(kin) aikaan?

-
Ihan turhaa musta jauhaa, että jostain ylhäältä sanellaan miten pelataan. - Jussi Ahokas
 
Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se mitä itse sanotaat julkisuuteen voi olla hiukan eri asia mitä se todellisuudessa on. Ei tarvitse kauhean kauas mennä. Muistaakseni Ahokas on ihan hyvä esimerkki tästä, vai onko se liian kaukana, että sen voi unohtaa millaiset oli talon tavat siihen(kin) aikaan?

-
No sekin on totta, aika lammaismaista se on silti jos ei oo pokkaa vetää omalla linjalla.

Ahokas muistaakseni myös itse oli anellut vinkkiä, että mitä tehdä kun peli umpisolmussa ja samaa paskaa peluutti vielä toisen mokoman kauden ennen potkuja. Tän jälkeen onkin itkenyt asiasta jokaiselle joka vaan kuuntelee.

No, oli asiat miten oli niin kyllä tossa aika työmaata on ensi kaudelle ja rahojen ollessa loppu olisi tälläkin kaudella pakko koittaa saada mahdollisimman monta peliä runkosarjan jälkeen!

Eniten vituttaa toi ns. kärkiukkojen syväjää ja fleguilu pelistä toiseen!
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Allekirjoitan täysin. Tuo joukkue on, jostakin kummasta syystä, todella henkisesti heikko. Välillä pelataan hienosti, mutta pienikin notkahdus, niin kuuluu Typhoonin kokoinen pamaus jo valmiiksi kumisesta selkärangasta.
Lienee syy valmennuksessakin, mutta kyllä tämä pelaajista lähtee. Toivoin Palmun myyntiä, mutta kuka kalliilla palkalla hiihtelijän ottaisi, niin jäi meille. Toki muitakin löysäperseitä joukkueessa.
En oikein näe valoa tunnellissa, koska ihan joka tasolla tuntuu olevan vikoja. Otan nyt mahtiesimerkkinä Jukurit. Siellä OJ nosti tekemisen tason moninkertaiseksi pelien ulkopuolella. Mikä on tulos? Ehkä mestaruuskin on mahdollinen, kun kaikki pelaavat toisilleen ja valmennukselle.
Tähän sellainen tarkennus että liigan (vai koko kotimaan?) sisäiset siirrot loppuivat 31. tammikuuta mutta ulkomailta/ ulkomaille ehtii vielä siirtyä, 15. päivä kuluvaa kuuta takaraja niiden osalta.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS ei ole tällä hetkellä joukkue jossa pelaajat pelaisivat logolle, joukkueelleen, joukkuekavereilleen ja valmentajilleen vaan näyttävät flekmaattiselta löysältä porukalta jossa raahautuvat väkisin työmaalleen mutta eivät ole valmiita tekemään sitä työ määrää jota heiltä vaadittaisiin ja odotettaisiin.
Tepsin pelaamista on hirveää seurata sen ollessa todella ala-arvoista neppailua.
Joukkueessa tarvittaisiin isoja muutoksia mikäli haluttaisiin ensikaudella taistella paremmista sijoituksista kuin mitä tällä kaudella.

Hävettävää toimintaa TPS!!!

Nyt olisi tekojen aika ja toivottavaa olisi että ihan ensimmäiseksi seuran ulkopuolelta tulleet päälliköt Holma ja Koskinen pitäisivät kunnolla tuulemaan heittämällä pihalle ainakin Uraman, Kalton, Petäjän, Moisasen sekä Salon ja tarvittaessa myöskin Kallion ja Suoraniemenkin.
Lisäksi toimiston puolella on myöskin melkoinen määrä eri päälliköitä joista voisi varmasti karsia myös osan pois.
 
Siwawaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Holma ja Koskinen pitäisivät kunnolla tuulemaan heittämällä pihalle ainakin Uraman, Kalton, Petäjän, Moisasen sekä Salon ja tarvittaessa myöskin Kallion ja Suoraniemenkin.
Muuten samaa mieltä tekstistä, mutta nappaan tähän kiinni. Eli nytkun toivotaan kaikkia pihalle ehkä viittaan tässä nyt eniten toimiston puolella oleviin niin ketkä tilalle, jotka ovat parempia, kuin nämä herrat? Varmasti markkinoilla on paljon työharjoittelijoita, mutta oikeasti tekijämiehiä?
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Alkaa jo tuntua todennäköisemmältä että tiputaan sääleistä ulos kuin että sinne ”päästäisiin”. Ei tuo nyt oikein näytä joukkueella lähtevän vaikka joitain väläytyksiä tuleekin.

Tuo jengi ei voittanut vitun JYPpiä. Ei tässä mihinkään sääleihin ole asiaa ja vaikka olisikin, niin mitä väliä? Kaksi peliä ja ulos? Ihan vitu sama.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Oli aika tärkeä estää JYP:in kolmen pisteen voitto. Nyt ottivat vain pisteellä kiinni kolmen sijaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös