Mainos

TPS kaudella 2023–2024

  • 685 668
  • 4 328

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Voisi kuvitella että pelaajabudjetti pysyy samassa kun menneellä kaudella.

Ja uutisessahan puhutaan, että kokonaiskulujen arvioidaan olevan 130 miljoonaa euroa, kaudella 2023-2024.
Eli arvioidaan.

Toki voi olla, että Tepsi käyttänyt nyt vaikkapa 2,2 milj euroa pelaajabudjettiin. Ja siellä on vielä varaa reagoida.
 
Viimeksi muokattu:

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Minusta on ihan selvää, että budjetti on noussut, kun tuolla on kuitenkin Palmun ja Nurmen hankinnat. Nämä pelaajat, jotka ovat jo liigassa tason todistaneet ja ovat vieläpä jotain muita kuin koukkupolvia, maksavat ihan oikeaa rahaa. Samoin tekee Lauridsen/Johansson/Fröberg. Viime kaudella kun joukkue oli varustettu kolmella sentterillä ja loput kärjistetysti sanottuna alelaarista "kolme yhden hinnalla" löytyneitä patonkeja ja pörrääjiä niin ihan varmasti oli tuo 2,45m silloin lukema. Ei tuo 2,8m ole välttämättä vielä edes käytetty ja nousua on kuitenkin "vain" 350k ja meillä on ainakin lähtökohtaisesti hankintoja, jotka ovat jo tässäkin sarjassa keikkuneet pistepörssin kärjessä aiemmin (Nurmi/Palmu). Näitä ei ihan liikaa ole hankittu aiempina vuosina...

Ensi kaudelle vapautunee vielä ihan kunnon siivu kun Korpparin leffaillat muuttuu omakustanseisiksi, niin samalla 2,8m saadaan ensi kaudella jo paljon enemmän.

Todetaan vielä, että olen kyllä iloinen, että budjettia on korjattu ylöspäin. Toivottavasti näin tehdään jatkossakin, koska tuote, mistä niin ihmiset kuin yritykset maksaa, on kuitenkin siellä kaukalossa.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jos Korpikosken soppari tuossa mukana on summa varmasti lähellä tuota 2.8 miljoonaa. Yllämainitut pelaajat yli 100 k miehiä ja Nurmi ja Palmu 200 k.
Tuon summan kun olisi saanut käytettyä kahteen laadukkaaseen laituriin olisi TPS:llä huomattavasti vahvempi joukkue.

Jos Aarne Talvitie on yli 100k ukko, niin ei perkele sanon. Hankintana kolmosen sentterillä ei voi olla yli 100k pahvia. Samoiten Seväsellä ei pitäisi olla mitään asiaa yli 100k pahviin ja vielä kolmeksi vuodeksi. Tuo olisi ihan käsittämätöntä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Luulisi että väkisin olisi vähän vielä budjettia käytettävinä. Niin kovia lähtijöitä. Lehtinen, Kivihalme, Anttalainen, Ilomäki, Dal Colle, Kosmachuk, Skalicky, Tammela varmasti olleet kovilla liksoilla.

Onhan sieltä poistunut: Lehtinen, Anttalainen, Allen, Kivihalme, Kiviharju, Pulli, Tuomisto, Ilomäki, Dal Colle, Johansson, Kosmachuk, Skalicky, Steenbergen, Tammela. Kesken kauden poistu vielä Rech.

Tilalle tullut: Lindberg, De Naples, Johansson, Jürgens, Lauridsen, Sevänen, Fröberg, Talvitie, Dudas, Jokinen, Lindsten, Nurmi, Palmu
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No mut hei, kauden sijoitus selvisi nyt samalla. Ollaan kuudensia.

Eiköhän paketoida tämä kausi ja siirrytä suunnittelemaan seuraavaa.

Tappioita tulee perinteiset jokunen miljuuna. Juna on raiteillaan kunnes raiteet loppuu.

Mutta ihan vähän enemmän tosissaan, niin ei tässä voi ainakaan budjetin puutteeseen vedota. Pelimerkkejä on ja niillä pitäisi saada kilpailukykyinen joukkue. Eli katseet kohti pelaajahankintaa sekä joukkueen valmennusta (kokonaisuudessaan).

Mestaruudesta ei pelata ilman yllätystä, mutta kuuden joukossa pitää olla. No excuses.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ansaitusti Lindsten sai sopimuksen. DeNaples ei saanut sopimusta, eikä ketään haeta DeNaplesin tilalle.

Turun Palloseura ja hyökkääjä Jasper Lindsten ovat allekirjoittaneet sopimuksen kaudelle 2023–24. Näin ollen kesällä tehty try-out-sopimus sai odotetun jatkon.

”Lindsten on tehnyt hyvin määrätietoista työtä. Käyrä on ollut nouseva jäällä ollessa ja fyysinen valmius on kasvanut. Lindsten tulee olemaan meille tärkeä pelaaja,” TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen kertoo.

”Hieno asia että päästiin sopimukseen! Lindsten on tehnyt paljon työtä sopimuksen eteen ja on ansainnut sen. Hänestä tulee olemaan paljon iloa meille,” TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama sanoo.

Samalla tiedotetaan, että Turun Palloseura ja yhdysvaltalaispuolustaja Paul DeNaples ovat purkaneet tänään try-out-sopimuksensa.

DeNaples liittyi mustavalkoisten vahvuuteen heinäkuun lopussa ja ehti pelaamaan viidessä harjoitusotteluissa. Tässä kohdassa Turun Palloseura ei etsi DeNaplesin tilalle uutta pelaajaa.

”Haluamme kiittää Paulia ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää jatkoon,” urheilujohtaja Rauli Urama kommentoi.

 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Lindstenille jatko.
DeNaples ulos.

Normandia sekunin nopeampi.
Denaplesin lähdöllä peukku ei voi roikottaa mukana pelaajaa kenellä ei juuri annettavaa joukkueelle.
Lindsteenille Jatko positiivinen tuo joukkueeseen kokemusta ja joskus sentään onnistunut liigassa, vaikka viime kaudet olleet heikkoja.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Siitä Miettisen haastattelu eiliseltä. Samaa toistoahan tuo on, mutta hyökkäyksen leveyttä kuulutetaan taas.
 

Manlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Siitä Miettisen haastattelu eiliseltä. Samaa toistoahan tuo on, mutta hyökkäyksen leveyttä kuulutetaan taas.
Noinkohan hyökkäykseen voisi odottaa vielä vahvistusta kauden alkuun, kun Miettinen siitä noin avoimesti on moneen paikkaan kertonut.
Itse en siis mitään odota, koska mieluummin yllätyn positiivisesti, kuin petyn turhilla odotuksilla.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Noinkohan hyökkäykseen voisi odottaa vielä vahvistusta kauden alkuun, kun Miettinen siitä noin avoimesti on moneen paikkaan kertonut.
Itse en siis mitään odota, koska mieluummin yllätyn positiivisesti, kuin petyn turhilla odotuksilla.

Ainakin toisessa ketjussa osattiin kertoa, että budjetti on melko pitkälti käytetty eli jonkun pitäs samalla lähteä, jos on tullakseen uusia hankintoja.

Ja jos tuo tepsin 2,8millin pelaajabudjetti pitää paikkansa, niin tässä taloustilanteessa olisikin jopa parempi, ettei kukkaroa avata yhtään euroakaan enää.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Yksi juttu lisää missä Toma mainitsee hyökkäyksen kapeuden ja luisteluvoiman huolikseen. Nämä samat on mainittu ainakin jo neljässä eri haastattelussa eli kyllä se iso huolenaihe on päävalmentajalla ja ihmettelen jos siihen ei reagoida ja nopeasti!

 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Yksi juttu lisää missä Toma mainitsee hyökkäyksen kapeuden ja luisteluvoiman huolikseen. Nämä samat on mainittu ainakin jo neljässä eri haastattelussa eli kyllä se iso huolenaihe on päävalmentajalla ja ihmettelen jos siihen ei reagoida ja nopeasti!

Onko Miettinen kertaakaan kritisoinut meidän puolustusta puukätiseksi niinkuin täällä on tiedetty asia jo keväällä?
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Miettinen kertaakaan kritisoinut meidän puolustusta puukätiseksi niinkuin täällä on tiedetty asia jo keväällä?
"Ei sen tarvitsekaan vaan se sanoo pelaajille että palaute pelaajien otteista löytyy Jatkoajan keskustelu palstalta " Leikki leikkinä. Kyllä Miettinen varmasti antaa palautetta kun siihen on aihetta.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Hankala yhtälö, kun tulee valmiiseen pöytään ei menua juuri voi enää vaihtaa. Toivottavasti ei kauheasti joudu pelitapaa muuttamaan, jos mainittua luisteluvoimaa ei löydy. Muuta pelaaja kyllä pistää silmään kenellä ei oikein vauhti meinaa riittää.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Miettinen kertaakaan kritisoinut meidän puolustusta puukätiseksi niinkuin täällä on tiedetty asia jo keväällä?
No mitä sellainen kritiikki edes hyödyttäisi ja ketä se motivoisi? Enemmänhän tuollaisesta on haittaa kun hyötyä. Kyllä ammatti pelaajan pitää itse tieää että pelaako hyvin vai huonosti.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No mitä sellainen kritiikki edes hyödyttäisi ja ketä se motivoisi? Enemmänhän tuollaisesta on haittaa kun hyötyä. Kyllä ammatti pelaajan pitää itse tieää että pelaako hyvin vai huonosti.
Lähinnä tuon sanoin siksi että täällähän sitä on kritisoitu. Toma ei siinä näe ongelmaa joten hyvä niin.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Lähinnä tuon sanoin siksi että täällähän sitä on kritisoitu. Toma ei siinä näe ongelmaa joten hyvä niin.

No ei Miettinen voi oikein koko jengiä heittää bussin alle mediassa enne kautta. Hyökkäyksestä puuttuu leveyttä, pakistosta käsiä ja varma ykkösmolari.

Uramalla katkeis verisuoni päästä ku lukis aamun Turun Sanomista.
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Olisi kyllä komea aloittaa kausi 9p viikolla, joka on ainakin tällä ohjelmalla täysin mahdollinen. Valitettavasti Intosen paluuta joudutaan vielä odottamaan ja vaikka Haapasen suuri fani olenkin, niin kyllä tuonne nyt se yksi kärkilaituri pitäisi saada, varsinkin kun Korppari ei näillä näkymin edes stunttaa missään vaiheessa kautta.

Onneksi tästä nyt Miettinenkin jokaisessa haastattelussa on maininnut ja varmasti viesti on mennyt eteenpäin. On sitten rahasta ja muuten vaan halusta ja markkinoista kiinni, onko toive toteutettavissa. Muuten pitää tosiaan Haapasen tai jonkun muun ottaa iso loikka nimenomaan tuloksenteon puolella ja tästä huolimatta, yksikin loukki kärjessä olisi aikalailla katastrofi, eli kovalla riskillä mennään joka tapauksessa.

Tämä viikko on myös näihin peilaten ihan hyvä alku, vaikka ei tuo kokoonpano mikään ideaali ole, niin on se parempi kuin Jypillä, Kerholla tai Sportilla. Ainakin omasta mielestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös