Mainos

TPS kaudella 2023–2024

  • 685 493
  • 4 328
Pistekeskiarvolla mitattuna tällä hetkellä kuudentena oleva joukkue on Pelicans, jonka p/o on 1,622. Tuolla tahdilla Pelicans on siis 60 pelin jälkeen lähimpään kokonaislukuun pyöristettynä 97 pisteessä. TPS on nyt kerännyt 39 pelistä 54 pistettä. Päästäkseen 98 pisteeseen TPS:n tulisi siis kerätä jäljellä olevista 21 ottelusta 44 pistettä. 44/21 = 2,095.

Hieman tekisi mieli kyseenalaistaa näitä mainitsemiasi "tilastofaktoja". Vaikken tässä nyt olekaan väittämässä, että TPS olisi kuuden joukkoon nousemassa.
Tätä top6-sijoituksen pistekeskiarviota en laskenut ja siksi heitinkin tuon "n. 2,3p/o", mikä näyttää tuon laskelmasi perusteella olevan suht lähellä totuutta.

Tässäkin toki hyvä huomioida, että tuossa Pelicansin ja Tepsin välissä on vielä kaksi joukkuetta, joten tuo sinunkin laskelmasi saattaa olla hieman alakanttiin.

Noh, maaliskussa se nähdään mikä pistemäärä lopulta riitti kuudenteen sijaan. Tällä hetkellä nuo top-8 -joukkueet ovat sen verran kovassa lennossa, että veikkaan kaikkien (pl. tamperelaiset, joista etenkin Ilves on tällä hetkellä sysipaska) parantavan tämän hetken pistekeskiarvoaan loppukauden aikana.
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Ensin puhut tilastofaktoista ja sen jälkeen myönnät heittäneesi luvut hatusta. Tämä selvä.
 
Ensin puhut tilastofaktoista ja sen jälkeen myönnät heittäneesi luvut hatusta. Tämä selvä.
Kyllä, tuon top6-sijoituksen osalta, ja siksi kirjoitin NOIN 2,3p/o.

Ja tämä myös eri viestissä missä puhuin "tilastofaktoista". :D
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä, tuon top6-sijoituksen osalta, ja siksi kirjoitin NOIN 2,3p/o.

Ja tämä myös eri viestissä missä puhuin "tilastofaktoista". :D
No eihän tilastollisesti 2,30 ole lähellekään sama kuin 2,09. Näinkin lyhyellä kuin 21 peliä kattavalla otannalla se tekee neljän pisteen eron, mikä tarkoittaa luultavasti useampaakin sijaa tuossa pleijariviivojen tuntumassa.

Ja kyllä tuo luku 2,30 ihan samasta viestistä löytyi kuin sana tilastofakta. Mutta olemme kyllä niin eri mieltä sanan fakta merkityksestä, että voidaan jättää tämä tältä erää tähän.

E. Lisään vielä sen verran, että mainitsemasi piste-ero Kärppiin, ja mitä Tepsiltä vaatii heidän ohi nouseminen, meni toki faktasta. Ihan kaikesta en sentään ala väittämään vastaan.
 
Ei, mutta kuten mainitsin, tuossakin välissä on vielä kaksi joukkuetta joten todellisuus on jotain 2,09 ja 2,3 väliltä.
Ja kyllä tuo luku 2,30 ihan samasta viestistä löytyi kuin sana tilastofakta. Mutta olemme kyllä niin eri mieltä sanan fakta merkityksestä, että voidaan jättää tämä tältä erää tähän.
Ei itseasiassa löytynyt. Tämän päästä heitetyn arvion (jota en siis laskenut) kirjoitin vastauksessa viestiin jossa oltiin kommentoitu alkuperäistä viestiä.
E. Lisään vielä sen verran, että mainitsemasi piste-ero Kärppiin, ja mitä Tepsiltä vaatii heidän ohi nouseminen, meni toki faktasta. Ihan kaikesta en sentään ala väittämään vastaan.
Joo, turha tästä sen enempää vängätä. Avausviestiin käytin aikaa ja laskin noita, mutta kuten mainitsin niin tuon toisen vain heitin.
 
Toki meidän kausi päättyi jo viime viikolla kuulemma.

Tai siis noin kuukausi sitten. Mikään ei ole muuttunut Saipa- ja Spåra-voitoista huolimatta. Samalla 1,3x ppo:lla vedetty viimeiset kuukaudet, eikä mikään näytä siltä, että se tuosta lähtisi paranemaan. Koko loppukautta ei päästä pelaamaan saipoja vastaan vaan vastaan tulee ihan Liiga-joukkueita.

Ja kyllä se kausi on ohi vaikka pystyttäisiin roikkumaan kympin sakissa tuolla 1,3x ppo:lla ja saataisiin pelata pari säälipleijaripeliä. Ensi kaudella sitten kohti uusia pettymyksiä…
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Helmisen SaiPalle sympatiat
Jos tästä viikosta revitään täydet kuusi pistettä niin en vielä heittäisi kirvestä kaivoon. Tosin helpommin sanottu kun tehty.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Juuri näin. Kuitti vielä täältäkin suunnalta.

En nyt ole ihan varma mutta eikös sulla taida olla parin vuoden takaiset vedonlyönnit palstaltakin kuittaamatta? Sori jos sekoitan johonkin toiseen, mutta tällainen muistijälki mulla.

Muutenkin suht järjetön tuo väite että top8 ei muutu - TPS pelaa esim. Lukkoa vastaan kahdesti, ja mikäli TPS nämä voittaa, on tilanne se että Lukolla on 1 peli vähemmän ja tasapisteet.
 
Viimeksi muokattu:

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tuntuu että joka vuosi nuo Herra Ketun asettamat pisterajat on osuneet lähes täydellisesti. Mutta tuntuu myös siltä että tällä kaudella mennään ihan muissa lukemissa. Sarjassa pelataan ristiin aivan joka kierroksella ja yllätyksiä tulee. En mä ainakaan hämmästy enää mistään mitä tässä vielä voi tapahtua. Kuten yllä @alessi juuri kertoi, pari voittoa Lukosta ja yksi selkä saatu kiinni.
Vähimmäistavoite on mennä sääleistä jatkoon ja tuurilla helppo Ilves vastaan niin hups, ollaankin välierissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No kyllä, Ilves kun tulis jossain vastaan niin se ois varma jatko.
Näitä ei hirveästi kannata huudella. Kunhan nyt ensin päästäsiin sinne sääleihin ja mielellään siellä kotietu, vaikka osa oli viime kaudella jo sitä mieltä, ettei se runkkarin viimeinen tappio KooKoolle meinannut mitään, sillä kotiedulla ei tee sääleissä mitään. Mielestäni se ratkaisi tuon sarjan, mutta tikulla silmään joka vanhoja jne.
 
Rantasen_Åbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Top 3-13 piste ero sarjataulukossa 15 pinnaa. Tuossa välillä lähes kaikilla 38 ottelua. Ihan sama mitä pistekeskiarvot näyttää loppu kausi tulee olemaan hikinen näille joukkueille.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Katselin otteluohjelmaa, maaliskuussa 4 viimeistä rs-peliä: Tappara, Ilves kotona, Ifk, Lukko vieraissa. Siinä ihan haastetta.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Siis kunhan voitetaan lukko kahdesti, niin ollaan tasoissa? Aika monta mutkaa vedetään tuossa kyllä suoraksi.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Siis kunhan voitetaan lukko kahdesti, niin ollaan tasoissa? Aika monta mutkaa vedetään tuossa kyllä suoraksi.

Jos tänään ja huomenna pelattaisiin TPS - Lukko sekä Lukko - TPS ja TPS poistuisi kaukalosta 6p rikkaampana, niin kyllä, tasapisteissä oltaisiin.

Onhan se mutkien suoraksi vetämistä, mutta tässä vaiheessa kautta näillä keskinäisillä matseilla on aivan järkyttävä merkitys. Kliseisesti kuuden pisteen pelejä.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Jos tänään ja huomenna pelattaisiin TPS - Lukko sekä Lukko - TPS ja TPS poistuisi kaukalosta 6p rikkaampana, niin kyllä, tasapisteissä oltaisiin.

Onhan se mutkien suoraksi vetämistä, mutta tässä vaiheessa kautta näillä keskinäisillä matseilla on aivan järkyttävä merkitys. Kliseisesti kuuden pisteen pelejä.

Jos lehmällä olisi renkaat se olisi maitoauto.

Lukko ei edelleen ole mielestäni meidän päävastustaja. Mutta kun voitetaan seuraavat 10, niin voi olla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sen sijaan kannattaa huudella miten kausi on ohi jo tammikuun alussa. Sit voi ainakin sanoa taulapäisille värilasifaneille, et oikeassa olin tai jos onkin väärässä, niin täähän oli vaan posia hei!
Jokainenhan määrittelee ihan itse milloin kausi on ohi ja milloin ei. Minulle TPS:n kausi on ollut jo pidempään ohi, koska menestysmahdollisuuksia ei realistisesti ole. Kuuden parhaan joukkoon on tie jo tukossa ja säälipelitkin kovan työn takana. Jos tämä sinua ahdistaa, niin en voi sille mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös