TPS kaudella 2014–2015 – joko nyt?

  • 670 925
  • 1 669

Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Virtalan moni käyttöisyydestä on ollut muutamasa viestissä puhetta, saisko tästä jotain esimerkkejä? Juu teki 3 pelissä peräikkäin maalin, sitä ennen olikin sitten vähän hiljaisempaa se 50 peliä. Virtalalla ei pitäisi olla mitään asiaa 2 ylempään ketjuun, 3 ketju alkaisi varmaan kohta olla täysi ja nelosen näkisin ennemin puolustavana. En näy yhtään hyvää syytä antaa Virtalalle sopimusta, jatkuvuus ei ole hyvä syy.

Tähän sama. On olemassa valmentajien suosikkeja, joita ei voi oikein käsittää. Otetaan vaikka samanmoinen esimerkki Timo Seppänen. Oli kiekollinen ja kaikkea sekä valmentajan suosikki. Niinno, kiekollinen taisi tarkoittaa sitä että osaa kuljettaa kiekkoa rajallisen matkan.

Samaa tekee Virtala. On monikäyttöinen ja valmentajien suosikki. Mutta kun se monikäyttöisyys ei vain oikein näy. Ainakaan pisteinä. Eikä hyvä asenne voitettuina peleinä viimeisenä neljänä kautena.

En oikeastaan pidä yksittäisten pelaajien haukkumisesta josta Virtala on varmasti saanut osansa, mutta kyllä nyt pitää jo viimeistään alkaa rakentamaan joukketta pelaajilla joilta löytyy muitakin ominaisuuksia kuin hyvä asenne ja halpa.

Se, millä ihmeellä TPS:ään pelaajia houkutellaan on itselleni mysteeri. Voihan olla, että ollaan loppujenlopuksi pakotettuja jatkamaan virtaloiden sopimuksia kun liikennettä ei tänne päin hirveästi ole.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse tekisin Virtalan kanssa jatkon. On selvästi paras pelaaja näistä Tepsin turhakkeista (Tuomainen, Laakso, Vittasmäki, Palmroth, Pulli, Miettinen ymv). Tosin tuskinpa Virtala jatkaa, kun Österin mukaan tämän kauden joukkueesta jatkaa vain kuutisen pelaajaa ja jatkosopimuksia on jo muutenkin tuon verran ellei enemmänkin.

Seppänenhän muuten oli Tepsiin tullessaan profiililtaan kovan luokan vahvistus suoraan Elitserienistä. Jatkoajan kausiennakossakin Seppänen nostettiin syksyllä 2011 Tepsin ykköspakiksi ohi samaan aikaan joukkueeseen hankitun ja kevään 2010 maailmanmestarin Tomáš Mojžíšin. Kentällähän Seppäsen otteet menivät sitten koko ajan vain huonompaan suuntaan ja eihän miestä Tepsissä käytännössä vuotta kauempaa edes katsottu, kun Seppäsen toinen kausi päättyi heti alkuunsa.
 

Tyrannos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rohkeat maljannostajat
Jatkoajan TPS-osion sekä TPS-aiheisten otteluketjujen perusteella kannattajien kiinnostus TPS:ää kohtaan on ennätysalhaista. Talvisesta kiukkuvitutuksesta on siirrytty keväiseen välinpitämättömyyteen.

Tämän tunnistan myös itsessäni: eilinen tappio Jokereille ei tuntunut missään.

Näinhän se on. Lusin Hakametsässä viime Tappara-pelin pojan kanssa eikä tuntunut oikein missään, kun Life is life soi ämyreistä ja mansejuntit tanssivat ympärillä. Tunteen tasolla helppo ja mukava tappio niin minulle kuin joukkueellekin. Tepsin peli oli niin jalatonta, kädetöntä, halutonta ja munatonta että oikein ihmetteli, mitä siellä varusteiden alla ylipäätään enää oli.

Kaikki on myyty mikä on kaupaksi mennyt. Ehkä saatiin rahaa. Aika paljon kaikenlaista menetettiinkin.

Nyt ei nappaa pätkän vertaa, kun kesällä ilmoitetaan uusista ulkkareista ja Virtalan jatkosta. Sanonpa vaan, että yllättävän paljon meni näemmä oikeanlaista joukkuekulttuuria Vahalahden mukana. Sellaista, jota ei rahalla saa.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Mutta kun se monikäyttöisyys ei vain oikein näy. Ainakaan pisteinä.

On sinäänsä hassu juttu, että Virtala eroaa näistä muista TPS:n jämäpelaajista siten, että hän on ainoa joka niistä tekee edes sen 15 pistettä...

Virtala 53gp, 7+9=16, -10
Suominen 40gp, 4+7=11, -8
Laakso 33gp, 2+3=5, -8
Tuomainen 46gp, 0+4=4, -9
Famulare 30gp, 1+1=2, -7
 

Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On sinäänsä hassu juttu, että Virtala eroaa näistä muista TPS:n jämäpelaajista siten, että hän on ainoa joka niistä tekee edes sen 15 pistettä...



Virtala 53gp, 7+9=16, -10

Suominen 40gp, 4+7=11, -8

Laakso 33gp, 2+3=5, -8

Tuomainen 46gp, 0+4=4, -9

Famulare 30gp, 1+1=2, -7


Myönnetään, on niitä pisteitä jopa 16. Ja se taitaa olla hyvä suoritus tämän kauden tepsissä se.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Virtalan moni käyttöisyydestä on ollut muutamasa viestissä puhetta, saisko tästä jotain esimerkkejä? Juu teki 3 pelissä peräikkäin maalin, sitä ennen olikin sitten vähän hiljaisempaa se 50 peliä. Virtalalla ei pitäisi olla mitään asiaa 2 ylempään ketjuun, 3 ketju alkaisi varmaan kohta olla täysi ja nelosen näkisin ennemin puolustavana. En näy yhtään hyvää syytä antaa Virtalalle sopimusta, jatkuvuus ei ole hyvä syy.

Ei tällä Virtalan monikäyttöisyydellä taideta viitata noihin mainitsemiisi asioihin vaan siihen, että Virtala pystyy pelaamaan hyökkäyksessä jokaista pelipaikkaa ja ottaa vastaan ne jämäminuutitkin nurisematta. Tämän takia mies on hyvä täytemies. En sano että Virtala tulisi ihmeitä esittämään, mutta toisaalta ei hän petäkkään oikein missään roolissa. Mielestäni 15-20 pistettä on se mitä Virtalalta voidaan olettaa ja se on itseasiassa ihan kelpo luku alakenttien miehelle. Se että Virtala pelaa nyt ykkösessä kertoo aivan eri asioista. Lisäksi Virtalaa voidaan käyttää loukkaantumisien paikkaajana ylemmissä kentissä hyvän luistelun ja kelvollisten käsien vuoksi.

Tulipa siinä kehuttua paljon, mutta kyllä minä valmentajna tykkäisin että joukkueessa on yksi tai kaksi palikkaa jota voin liikutella miten vaan ja se ei hajota peliä.

Edit. Virtalaa arvostellessa kannattaa muistaa että soppari on luokkaa erkat ja muki nakkeja, eli maksa seuralle juuri mitään.

Edit Edit. Tosin tulee muistaa, että esim Kulmalasta näyttäisi olevan kuoriutumassa hyvin samantyyppinen pelaaja. Ehkä jopa hieman parempi. Täten voidaan myös kyseenalaistaa että tarvitaanko Virtalaa oikeasti.
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni Tepsin rosteri ei kauden alkaessa ollut vitsi, tällä hetkellä tosin melko lähellä.

Vaikka suurin osa ulkomaalaisista onnistuikin mainiosti, niin mun mielestä kokoonpano oli jo ennen kautta vitsi. Mitä niitä ulkomaalaisia siellä olikaan 8-9 kpl ?? Tuo määrä vierastyöläisiä ei mielestäni kuulu olla uskottavan SUOMALAISEN lätkäjoukkueen kokoonpanossa, ei niin millään!
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Myönnetään, on niitä pisteitä jopa 16. Ja se taitaa olla hyvä suoritus tämän kauden tepsissä se.

5 paras edelleen Tepsissä pelaava pelaaja tällä kaudella ja 8 paras yhteensä. Dani-boy johtaa edelleen sisäistä pistepörssiä ja tulee sen voittamaan, sillä Luce on 8 pistettä perässä.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Missähän paikalla ja kenen kanssa se Virtala suhailee siellä kentällä? +/- jos katsoo on esim. Tuomainen edellä ja millä pisteillä.

Edit. Turha varmaan mennä eipäsjuupaslinjalle. Joku näkee käyttöä, minä taas en. Miksi en, 1/2 ketjussa pitää pelata aivan eri tason miehet (varsinkin kun 2 paikkaa jo lukittu nönnöö). 3 on mielestäni jo täynnä "paremmilla" ja 4 tarvitaan erillaisia kavereita mielestäni. Mutta tämä osaltani Virtalasta.
 
Viimeksi muokattu:

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Ei tällä Virtalan monikäyttöisyydellä taideta viitata noihin mainitsemiisi asioihin vaan siihen, että Virtala pystyy pelaamaan hyökkäyksessä jokaista pelipaikkaa ja ottaa vastaan ne jämäminuutitkin nurisematta. Tämän takia mies on hyvä täytemies. En sano että Virtala tulisi ihmeitä esittämään, mutta toisaalta ei hän petäkkään oikein missään roolissa. Mielestäni 15-20 pistettä on se mitä Virtalalta voidaan olettaa ja se on itseasiassa ihan kelpo luku alakenttien miehelle. Se että Virtala pelaa nyt ykkösessä kertoo aivan eri asioista. Lisäksi Virtalaa voidaan käyttää loukkaantumisien paikkaajana ylemmissä kentissä hyvän luistelun ja kelvollisten käsien vuoksi.

Juuri tätä minä ainakin tarkoitin. Yleiskäyttöisyys on hyvä puoli, koska siihen ei moni pysty. Ja onhan tuo nyt hyviin tehoihin pystynyt myös. Ei ole Virtalan vika, jos valmennus hänet laittaa 1.laitaan tai YV:lle. Sinne mennään, mihin valmennus haluaa.

Vaihtoaitiossa pyörii huhu, että Pärssinen tulee Turkuun. Sen lisäksi Tukonen nyt ei ole Lukossa jatkamassa. Kumpikin tänne ? Kummallakin pitkä loukkaantumishistoria, joten sehän on melkein selvä peli. ;)
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Vaihtoaitiossa pyörii huhu, että Pärssinen tulee Turkuun. Sen lisäksi Tukonen nyt ei ole Lukossa jatkamassa. Kumpikin tänne ? Kummallakin pitkä loukkaantumishistoria, joten sehän on melkein selvä peli. ;)

Pärssinen voi myös olla matkalla TuToon?

Jos noista kumpikaan tulee, niin ihmettelen kyllä. Jos pari omaa kasvattia annettiin muualle juuri siksi, että hinta oli liian kova suhteessa ikään ja loukkaantumishistoriaan... En usko että Pärssinen ja Tukonen millään try-out pahvilla tulevat.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Kuten Rote Sau jo totesikin, niin ei kai se nyt ole Virtalan vika, että jannu pelaa ylemmissä kentissä?

Mun mielestä on tosi kummallista, että nyt ne viat onkin sitten niin pahasti M. Virtalassa, että hänet erityisesti voi nostaa tuolta rosterista ulostettavaksi. Vaikka asiat nyt itseään toistaakin, niin taitaa olla organisaatiossa sellainen kymmenkunta ukkoa, jotka voisi poistaa ennen Virtalaa. Hyvin meni 4. ketjun sentterinä mestaruuskaudellakin. Se, että meillä on tällä hetkellä rosterissa 3. kalliimpaa sentteriä, joista vain yksi on selkeästi parempi kertonee jotain.

Tai no mikäli liigan sivuihin on uskominen niin onhan se Koskiranta tehnyt 7 pongoo enemmän, 1 maalin ja ottanut "pari" penaltia enemmän (79 vs 2 rangaistusminuuttia - mutta nää liigan tilastot ei oo niitä luotettavimpia) n. 5min kovemmalla peliajalla/peli. Maksanee noin 2,5 kertaa - triplat? Tosi kiva, että jatkaa meillä...

Jos aloitettaisiin siitä, että Koskiranta, Laakso, Miettinen, Suominen, Tuomainen, Vittasmäki, Pulli, Palmroth ainakin pelaisivat jonkin muun paidan kanssa. Sitten voidaan miettiä, että sopiiko se Virtala sinne 3./4. ketjun keskelle.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
On ihan yksi v*t*n se ja sen sama kuka ensi kaudella palloseurassa pelaa, jos ja kun joukkue kootaan päin helvettiä ja hommaa johtavat samat miehet. Ellette tienneet niin tiedoksi.
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Jos pärssinen tulee turkuun niin menee tutoon virtasen rinnalle. Niillä on historiansa junnu ajoilta. Pärssistä yritetiin tutoon jo viime kaudella. Pärssinen-uusikartano-virtanen sellanen ketju tais joskus heidän junnu aikoina olla...
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mun mielestä ihan turha vertailla Virtalaa näihin meidän "bottom-6"-hyökkääjiin. Ne kun sattuvat kaikki olemaan sellaisia pelaajia jotka pitäisi heivata vaikka aurajokeen. Esim. nelosketju pitäisi suosiolla laittaa kokonaan uusiksi ja siihen voisi jotakin tälläistä tempaista:

Ben-Amor - Töykkälä - Lamberg

Yksinkertaiset roolit kavereille ja pelaamaan sitä v-mäistä kiekkoa jossa vastustaja ei saa hetken rauhaa. Lamberg ajaa kaikkea mikä liikkuu ja Ben-Amor ajaa kaikkea mitä kerkeää ja Töykkälä pelaa siinä fiksusti kahteen suuntaan. Toki eiköhän noille löydy joku oikea organisaatio eikä tälläinen muutaman miehen leikkikenttä.

Olen myös vahvasti eri mieltä siitä, että pitäisi olla kotimaisia pelureita joukkueessa ainoastaan sen takia, että ollaan Suomessa. Tällä hetkellä ei vain tämä paikka vedä näitä laatupelaajia, niin joudutaan hakemaan ulkomailta sitten näille paikoille kiekkoilijoita. Ennemmin laadukkaita ulkkareita kuin kotimaisia jämämiehiä. Växjö on hyvä esimerkki siitä, että myös muukalaislegioonalla homma toimii. Vaatii vain joukkueen toimintaan sitouvat miehet eikä näitä primadonnia. Toki sitten sinne joukkoon voi ottaa esim. Hakulisen ja Vidgren kaltaisia miehiä try-outilla kokeilemaan miten herrat pysyvät liigavauhdissa. Toki näillekkin voi joku muu ottaja olla.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kovaa keskustelua siitä jatketaanko Virtalan kanssa sopimusta. TPS 2014-2015 -ketju. Nyt ollaan vähän saatanan kaukana menestyksen mahdollisuuksistakaan. Tuleva on helppo nähdä:

Vuori nykyisine taustapiruineen hankkii palloseuraan 2-4 täsmähankintaa, joita liki kaikki pitävät hyvinä hakuina. Pössis nousee, parilla kolmella nimimerkillä keulii (hype-> kaikkien vastaisten mielipiteiden ja nimimerkkien massa- sekä yksilödissaus, perustelujen vaatimus > selittely -> pakitus perustellen, matlokmaisesti selittäen miksi -> selittely, myötäily -> tänään/ ensi kaudella lähtee taas) ja ankea kevät. Hallinnon selitykset. Tyhjä halli. Kolmen viimeisen joukossa. Ei paskin, mutta paskimmasta päästä - TPS.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yksi uus/vanha pelaaja ensi kauden nelosketjuun voisi olla siinä jo aikoinaan pelannutkin M. Tuokko. Laidoille Tuokko ja Famu ja keskelle rooliin sopiva kaveri kuten esim. Ässien Sillanpää, JyPin J. Virtanen tai HPK:n Kiilholma
Vaikkei ikinä ole hyvä että joukkue joudutaan rakentamaan joka vuosi uudestaan niin nyt sitä kyllä toivoo että lähes koko paletti menisi uusiksi. Tuo nykyinen joukkue on vaan niin nimetön, hajuton ja mauton. Paren, Sextonin ja Willsien lähdettyä joukkueen ykkköskorin edustajia on enää ainoastaan Lucenius ja Rantanen.
J. Pulli niin kauas täältä kuin vain mahdollista.
Tännekkin huhuissa liitettyjen pelaajien lista näyttää vähenevän koko ajan. Lehkonen siirtyi Ruotsiin, Saarelan kohdalla Ässät vahvoilla vaikka ilmeisesti Tepsikin edelleen kuvioissa mukana. Tukonen lähdössä Lukosta mutta kannattaako Tepsin häntä ottaa kun kaveri kuiteski koko ajan klesana. Lassila jo Tepsin miehiä ja uskon myös Kallion olevan ja muita näitä kärkipään pelureita voisi olla jo aiemminkin mainitut Anttila, Lasch, J. Järvinen, Salo ja Tallinder. Myös Hakulisen TuTosta haluaisin nähdä mustavalkoisissa. En ihmettelisi jos ensi kauden joukkueessa luistelesi L. Sweatin velipoika.
Toivottavasti tulevan kauden joukkue rakennetaan niin että kaikki lähtee voittavista molareista ja kovista pakeista jotka uskaltavat heittää vastustajan pois maalin edestä, eivät ryntäile kulmissa ja osaavat avata peliä nopeasti pitkilläkin syötöillä. Myös hyökkäys pitäisi roolittaa enemmän. Ykkös- kakkosketjuun pelaajia jotka pystyvät ratkaisemaan pelejä tiukassakin paikassa ja nelosketjuun pelaajia tyyliin Tuokko/Famulare jotka pystyvät viemään peli-ilon vastustajan parhailta pelaajilta.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Anttila, Lasch, J. Järvinen, Salo ja Tallinder

Kuulemma myös Iginla, Gaborik ja Girardi olisi tulossa kanssa. Jos noista listaamistasi pelaajista yksikin nähdään täällä, niin kyseessä on sen luokan yllätys, että täällä ei ole vähään aikaan nähty. Kannattaa hieman laskea niitä odotuksia, niin ei tule pettymyksiä.

Edelleen kannattaa sen Lassilan ja Kallionkin kanssa ottaa vielä ihan rauhassa. Tietääkseni eivät ole läheskään niin varmoja mitä täällä osa olettaa. Toki Kallio on kyllä edelleen kovan luokan pelaaja, joten mielelläni näkisin Turussa. Tuon tason miehelle on vielä kyllä kysyntää muuallakin. Sama koskee Lassilaa.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tsau vaan kaikille konkareille!

Eikös ensi kauden budjetti kuitenkin pitäisi olla samaa luokkaa kuin tämänkin kauden alussa? Luulisi sen puitteissa olevan tilaa hankkia vähän eri kategorian pelaajia kuin Tuokko,Hakulinen etc. Tai muuten puheet Virtalan ja kumppaneiden edullisuudesta on hivenen kyseenalaisia.
Ensimmäisenä toivoisin että puolustukseen hankittaisiin 3-4 liigatasoista puolustajaa, tämä vaikka vähän hyökkääjistä tinkien. Tämän kauden kaltaista puolustuspelaamista en haluaisi enää koskaan katsella. Osittain tästä voi antaa pyyhkeitä myös Suikkaselle, mutta onhan herrat Vittasmäki, Palmroth, Friman ja Karhu aivan tuuliajolla puolustuspäässä, koko ajan jäljessä tai väärin sijoittuneena.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös ensi kauden budjetti kuitenkin pitäisi olla samaa luokkaa kuin tämänkin kauden alussa? Luulisi sen puitteissa olevan tilaa hankkia vähän eri kategorian pelaajia kuin Tuokko,Hakulinen etc.

1) Sen verran alamaissa mennyt tämä kausi, että en yllättyisi, jos koko joukkueen ensi kauden budjettia jouduttaisiin tarkistamaan alaspäin. Mikäli ensi kauden kausikorttimyynti ja sponsorisopimukset menevät perseelleen, tarkoittaa se suoraan sitä, että pelimerkkejä on vähemmän. Siitä huolimatta, että sitä rahaa kassassa oletettavasti hieman säästössä onkin.

2) Ei pelaajien hankkiminen ole yhtä kuin kauppareissu. TPS lienee eräs Liigan vähiten houkuttelevimmista seuroista, joka on melkoisessa epäonnistumisten ja paskan johtamisen kierteessä. Viisaat, urallaan eteenpäin menevät, voittamista haluavat pelaajat pitänevät melkeinpä kaikkia joukkueita TPS:ää parempina vaihtoehtoina.

Tai: käsi pystyyn, kuka lähtisi innokkaana duuniin sellaiseen työpaikkaan, josta tietää, että työilmapiiri on paska, johto toistaitoinen ja etenemismahdollisuuksia ei ole - vaikka siitä saisi hieman enemmän palkkaa?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
1)Tai: käsi pystyyn, kuka lähtisi innokkaana duuniin sellaiseen työpaikkaan, josta tietää, että työilmapiiri on paska, johto toistaitoinen ja etenemismahdollisuuksia ei ole - vaikka siitä saisi hieman enemmän palkkaa?

+ pilaisi CV:nsä. Vastaus: sellainen, joka on hississä matkalla alaspäin uutta nostetta hakien tai nuori, joka ei muualle kelpaa mutta mahtuu palloseuraan.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Esim. nelosketju pitäisi suosiolla laittaa kokonaan uusiksi ja siihen voisi jotakin tälläistä tempaista:

Ben-Amor - Töykkälä - Lamberg

Yksinkertaiset roolit kavereille ja pelaamaan sitä v-mäistä kiekkoa jossa vastustaja ei saa hetken rauhaa. Lamberg ajaa kaikkea mikä liikkuu ja Ben-Amor ajaa kaikkea mitä kerkeää ja Töykkälä pelaa siinä fiksusti kahteen suuntaan. Toki eiköhän noille löydy joku oikea organisaatio eikä tälläinen muutaman miehen leikkikenttä.

Roolittaminen pitäisi olla siellä pelaajista vastaavalla kirjoitettuna isolla ja punaisella.

4 kaverit hoitamaan ihmiskyrvän hommia

3 väliketju

1/2 tulosyksiköt

4: Famulare

3: Sointu - Kummeli - Rantanen, siinä olisi Rantasella ja Soinnulla mahdollisuus nousta ylöspäin onnistuessaan.

1/2 Koskiranta ja Lucenius. Täällä on paljon tyhjää

Sitten vielä tärkeimmät, maalivahdit ja puolustuts, ei käy kateeksi...
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
parilla kolmella nimimerkillä keulii (hype-> kaikkien vastaisten mielipiteiden ja nimimerkkien massa- sekä yksilödissaus, perustelujen vaatimus > selittely -> pakitus perustellen, matlokmaisesti selittäen miksi -> selittely, myötäily -> tänään/ ensi kaudella lähtee taas)

Jos saat tätä pilkottua esimerkiksi jollain yksilöviestillä avattua niin arvostaisin.

Keulimisista en tiedä, mutta kyllähän tämä TPS-osion keskustelutapa on sellainen ollut että itse kukin on nähnyt välillä punaista. Jos minä huudan nyt, 1.3.2014 ennen kuin ensi kauden joukkue on selvillä että TPS on paska ja toistan tätä 256 kertaa ennen kauden alkua jättämällä vastaamatta minulle esitettyihin vasta-argumentteihin tai kyselyihin, pidätkö sitä oikeampana tapana keskustella kuin sitä että katsellaan kausi- ja joukkuekohtaisesti mille kesällä vaikuttaa. Tuntuu vähän saatanan omituiselle ottaa kuraa niskaan jostain lainatunkaltaisesta (mullehan tuon suuntasit?) kun toisissa ketjuissa samoista asioista kiitellään.

Kommentoidakseni esimerkiksi tähän kauteen lähtöä niin voin todeta Kai Suikkasen olleen omissa kuvitelmissani sellainen hahmo että itse olisin voinut kesällä lyödä vetoa TPS:n menevän sääleihin hänen johdollaan mutta vitut, meidän pääkoutsi on alisuorittanut tuolla aivan yhtä pahasti kuin tuo saatanan sekundakamaa oleva ylin johtokin! Ei tuollaisia rimanalituksia voi ennustaa, peruspessimisti toki on joskus oikeassa mutta samaa monotonista paskaa ei aina jaksaisi lukea jos ei viesisisältöihin tule mitään uutta. Tästä syystä en minäkään samoin sanakääntein hauku Suikkasta omassa ketjussaan vaan pyrin tuomaan esille kohtalaisen rakentavasti mikä mielestäni on pielessä. Kieliasu toki välillä karkailee vitutuksessa itselläni mutta pelilliset pointit, ongelmien ydinkohdat olen pyrkinyt tuomaan esiin.

On kuitenkin selvää että Ari Vuori on tehnyt virheitä. Pakiston rakenne kontra hyökkäyksen rakenne ovat olleet läpi kauden järkyttävässä epäbalanssissa. Oikeammin, pakisto koostuu muutamasta suomisarjatason pelaajasta. Mielestäni pelkästään tämä riittäisi antamaan hänelle potkut nyt kun menestys karttoi vielä yhden kauden lisää. Kuitenkin Koivujen klaani lyö itse klaanijohtajan mentoriksi Arselle. Miehelle joka on toiminut pelaajatarkkailijana ja vastannut sopimuksista jo useamman vuoden. Aivan järkyttävää paskaa tämä ratkaisu.

Omasta mielestäni on kuitenkin aivan ehdotonta että Kai Suikkasen olisi pitänyt johtaa tämäkin joukkue kympin sakkiin hinnalla millä hyvänsä, niin paska tuo joukkue ei ole ollut. Lisäksi kun on saanut pakistoonsakin kauden mittaan vahvistusta ja tuloskäyrän ollessa identtinen tai jopa huonompi kuin alkukaudella niin kyllähän tuossa valmennus voi nimenomaan katsoa sinne peiliin.

Jos käsitin tuon lainatun väärin niin ei tarvitse vastata. Pisti vaan hymyilyttämään että tällaiseksi väännöksikö se taas menee. Noin miljoona kertaa olen pyrkinyt nämä "toisten mielestä täällä ei saa kirjoittaa tätä ja toisten mielestä tuota"-väitteet kiistämään. Luonnollisesti kaikki kirjoittaa tänne mitä haluaa. Jos kuitenkin viesteihin lakkaa ilmestymästä uutta sisältöä ja joku kyseenalaistaa, on aivan paikallaan vastata paremmin argumentoiden ihan vain senkin vuoksi ettei rikkoisi palstan kirjoitussääntöjä. Ainakin itseäni sellainen ärsyttää.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
sunnuntain kokoopanohahmotelma näyttää mielestäni realistiselle ja jopa ihan hyvälle. Hantan fantasiarosterit nyt elävät omaa maailmaansa, se tuskin ketään yllättää. Mitä mieltä muu porukka on Aleksi Saarelasta? Olisiko kärkiketjujen paikan arvoinen?
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämähän on oikea paikka syytellä toisia ja purkaa sitä pahaa oloa mitä me Palloseuran kannattajat olemme saaneet niellä muutamia vuosia.
Omista "fantasiarostereista" tiedän vaan sen verran että itsekkin niistä oon keskustellu sellasen/ sellasten kanssa jotka "vähän tietävät jotain tai jopa enemmän" ja tarjouksia on kuulemma jätetty mutta eri asia on pelaavatko he täällä ensi kaudella.
Joukkue tulee kuulemma muuttumaan paljon, valitettavasti taas kerran mutta kyseisen joukkueen kohdalla se on pakko. Pakko luottaa siihen että joukkueen kasaamisessa onnistuttaisiin ja touhusta saataisiin pitkäjänteisempää. Ilmeisesti kotimaisuus astetta yritetään nostaa, mikä toki tällä hetkellä vaikeaa ja myös junnuja tultaisiin jatkossakin ajamaan rohkeasti sisään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös