TPS kaudella 2013–2014

  • 941 706
  • 2 299

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Sointu ei käsittääkseni olekaan kauhean "varma" huhu. Omien tietojeni pohjalta en usko miehen olevan Tepsissä ensi kaudella, sillä jatko Ilveksessä on myös mahdollista ja muitakin liigaseuroja mies kiinnostaa. Tiedä sitten, onko viimeisen ~viikon aikana tapahtunut asiaan muutosta, mutta tällä hetkellä Soinnun ensi kauden joukkue on aika lailla auki.

Seikola lienee noista se varmin.

Tää on totta. Blues ja Ässät oli jossain kohtaa mukana pelissä. Lisäksi tosiaan Ilveksessä on melkein automaationa se 1.kentän laiturin paikka vapaana..
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tomas Plihal

Kärppien osiossa vaaditaan monien kirjoittajien toimesta, että Kärppien olisi purettava vielä ensi kautta koskeva sopimus Tomas Plihalin kanssa. Perusteena esitetään, ettei mies ole ollut kummoinenkaan vahvistus Kärpille. Hänen on aika ajoin ollut jopa vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon.

Ilmeisesti tuo sopimus voisikin olla Kärppä-johdolle mieluinen purettavaksi.

Toivottavasti tätä miestä ei kuitenkaan TPS-paitaan olla roudaamassa.
 
Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Plihal ei ole meille palaamassa. Yli 200 kilon mies on turhan kallis kolmosketjun sentteriksi. Lisäksi loukkaantumisriski on aivan liian suuri. Plihal on taas tällä(kin) kaudella ollut paljon telakalla.
 
Siltikin olisin valmis hankkimaan Plihalin vaikka 100-150k kolmosen keskelle. Tuohon oikein roolitetut laiturit niin saadaan liigan paras jarrukenttä. Mikäli saa ehjän kesän alle ja liikkeen kuntoon niin meillä olisi varmasti hyvä puolustava sentteri Plihalissa noin 30 tehopisteellä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Plihal oli Tepsissä oloaikanaan ehdottomasti yksi lempipelaajistani ja tyylikkäimmistä pelaajista noina kausina Palloseuran paidassa. Esimerkillinen taistelija, kovaotteinen, pisteitä tekevä ja hyvin aloituksia kaivava sentteri teki vaikutuksen katsomoon pelistä toiseen. Plihal olisi hienoa nähdä Palloseurassa sopivan pienessä roolissa ja terveenä, mutta niin kuin Ludek totesi ylempänä niin ei taida Tomakselle olla Palloseurassa paikkaa, vaikka Suikkanen olisi Plihalillekin varmasti mieluinen koutsi. Plihal on huhujen mukaan kaikkea muuta kuin halpa ja olisi tosiaan riski hankinta ylempiin kenttiin.
 
Käsittääkseni torstaina pidettäisiin tiedoitustilaisuus koskien ensi kautta.
Eli nyt olisi mahdollista julkaista jo kautensa lopettaneiden soppareita sekä jatkosopimuksia. Kärpät Saipa ja Pelicans ovat ulkona peleistä, Suikkanen, Seikola, Paakkolanvaara(?), Jormakka(tuskin), Plihal(tuskin) nyt ainakin ekana tulee huhutuista mieleen. Myös mahdollisia Mestis kavereita on jo vapaana julkistettavaksi mikäli jotain julkistettavaa löytyy, samoin kuin ulkomaisista sarjoista.

Olenko aivan väärässä mutta oliko kauden aikana jotain huhua että Tps olisi ollut kiinnostunut isoimman pakki pulan aikaan Pelicansin Danny Richmondista, itse näin muistan jostain kuulleeni.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Käsittääkseni torstaina pidettäisiin tiedoitustilaisuus koskien ensi kautta.

Ettet vaan sekoittanut TUTO:n tiekkariin? Tepsiltä pitäisi jotakin julkaisuja tulla ilmeisesti tällä viikolla, mutta tiedotustilaisuudesta en kyllä tiedä mitään. Julkaisut nyt ovat sellaisia jotka eivät yllätä ketään. Suikkanen, Seikola ja joku jatko akselilla Vaha/Palmroth. Ja toki muistetaan mainita se, että joukkueen rakennus näyttää hyvältä yms.
 
Fremont

Jäsen
Suikkanen, Seikola ja joku jatko akselilla Vaha/Palmroth..

Kelpaavat minulle, ja toistaiseksi kovemmat kalat jatkavat pelejään, joten eipä tässä jatkosopparien lisäksi hirveästi ole kuultavaa.
Suikkasen nimi on tärkeä näkyvyyden ja sponsorien kannalta. Samalla ei taas jaksa kuin ihmetellä Pexin ja Ässien sopimusta. Onpa seurattavaa ensi kaudeksi.

Liekö J.Järvisen tilanteesta mitään uutta? Milwaukee sinnittelee pudotuspeliviivalla...
 
Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siltikin olisin valmis hankkimaan Plihalin vaikka 100-150k kolmosen keskelle. Tuohon oikein roolitetut laiturit niin saadaan liigan paras jarrukenttä. Mikäli saa ehjän kesän alle ja liikkeen kuntoon niin meillä olisi varmasti hyvä puolustava sentteri Plihalissa noin 30 tehopisteellä.

Plihalilla on sopimus vielä ensi kaudesta Kärppien kanssa enkä usko, että hän suostuisi kovin helposti noin roimaan pudotukseen palkassa mitä tuossa tarjoat. Lisäksi täytyy muistaa, että meillä on jo nyt periaatteessa neljä sentteriä rosterissa ja Azevedo kenties tulossa, niin siihen kuvioon ei Plihal oikein sovi. En ole myöskään lainkaan vakuuttunut, kestääkö hänen kroppansa enää 60 matsin runkosarjaa ja pudotuspeliotteluja jos niitä on tullakseen. Tällä kaudella kroppa kesti 41 ottelua. Myös meillä pelatessaan hänellä oli selkävaivoja.
 
Fremont

Jäsen
Eikös Järvisellä ole vielä vuodeksi sopparia jäljellä Pohjois-Amerikassa. Miksi lähtisi kesken pois.

On. Ja silti miestä useampaan otteeseen huhuttu takaisin.
Eiköhän Joonas saisi suuremman tilipussin euroopasta, joten mikäli sopparin purku tai viimeisen kauden pelaaminen muualla on mahdollista niin varmasti myös järkevä vaihtoehto. Ei tuo amerikan turnee mitään riemujuhlaa tilastojen perusteella ole ollut. Ensi kauden tilipussi Joonaksella olisi noin 125t euroissa allekirjoitusbonuksen kera. Änäriin tuskin on asiaa.

Voi voi, mikäli JJ jää saamatta, niin pari kovempaa ukkoa Seikolan lisäksi tarvittaisiin. Tai sitten odotellaan amerikanleireiltä pudonneita "vahvistuksia". En nyt ainakaan itse lähtisi toista kautta peräjälkeen liigan heikoimmalla puolustuksella vetämään, alkaisi uskottavuus olla koetuksella.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ei tuo amerikan turnee mitään riemujuhlaa tilastojen perusteella ole ollut. Ensi kauden tilipussi Joonaksella olisi noin 125t euroissa allekirjoitusbonuksen kera. Änäriin tuskin on asiaa.

Varsinkaan sopparin purkamisella sinne tuskin tulee toista kutsua. Sikäli ajatus voisi olla että lusitaan paperi loppuun ja eletään unelmaa loppuun saakka? Tehopisteisiin ei pidä liikaa nojata, kyseessä on äijäpakki, jonka avut ovat muualla. KHL tietenkin voi tarjota hervotonta palkkapussia jo nyt. SM-liiga olisi urapäätöksenä omituinen. Koskee (valitettavasti) myös Tepsiä.
 
Yojimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
SM-liiga olisi urapäätöksenä omituinen. Koskee (valitettavasti) myös Tepsiä.

Ellei sitten ajatuksena olisi väsätä jo nyt jatkopahvi ja tulla välissä lainalle liigaan vuodeksi? Mitään todellista tietoahan mulla ei asiasta ole, mutta tälläinen skenaario jotenkin sopisi NHL-tähtäimeen. Muuten ei.
 
Fremont

Jäsen
Tehopisteisiin ei pidä liikaa nojata, kyseessä on äijäpakki, jonka avut ovat muualla..

Joonas on valitettavasti ollut joukkueen heikoimpia pakkeja myös +/-tilastossa, tosin sekään tietty kaikkea esityksistä kerro. Erikoiselta huhu alunperin kuullosti, mutta Yojimbon tarjoama lainasoppari on edes jollain tapaa järkevä. Itse en oikein jaksa uskoa Järvisen palaavan "maitojunalla".

No, kattellaan. Kyllä sinne Järvisenkin tullessa tarvittaisiin edelleen lisää sitä kiekollistakin osaamista.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Suikkasen nimi on tärkeä näkyvyyden ja sponsorien kannalta. Samalla ei taas jaksa kuin ihmetellä Pexin ja Ässien sopimusta. Onpa seurattavaa ensi kaudeksi.

Liekö J.Järvisen tilanteesta mitään uutta? Milwaukee sinnittelee pudotuspeliviivalla...

Se kaupallistaminen pitää saada heti käyntiin jos meinataan nostaa budjettia. Tästähän on täällä monta sivua jauhettu, nyt sen pitää kanssa onnistua.
Tuota Virran pestiä en kertakaikkiaan tajua. Sääliksi käy Ässiä, Kivi on pistänyt paketin toimimaan.

Mistä ihmeestä näitä Järvis-huhuja voi tulla? Mies parhaassa peli-iässä, eikä varmasti tule torpedoimaan uraa tänne. Itse en ikinä tulisi tässä kohtaa, mieluummin siinä 39-vuotiaana. Järvinenhän nimenomaan lähti Tepsistä kun kyllästyi tähän sekoiluun ja nämä pari kautta ovat todistaneet ettei mikään ole muuttunut.

Itse huhuihin, Salcidoa on tarjottu joka suuntaan, onkohan tänne?
Ja onko tällä viikolla muka joku tiedotustilaisuus? Miksei sitä mainosteta missään? Tepsi ei kertakaikkiaan tajua ottaa kaikkea irti näistä, en ymmärrä. Nyt iso härdelli päälle niin saadaan mediahuomiota, jos joku tilaisuus on..
 
-TMA-

Osui aika pahasti korvaan tuo ei kertakaikkiaan tajua ottaa kaikkea irti.

Yritän nyt jotenkin kieli poskella kommentoida ettei oteta hernettä nenään tai väitetään, että valehtelen. Parannettavaa löytyy ja joo itsekin valitettavasti joudun välillä pettymään, kun asiat eivät mene haluamallani tavalla. Tää on tuulimyllyjä vastaan taistelua, välillä ylä- välillä alamäkeen.

Mutta asiaan... Jos tässä "joskus keväämmällä" päästään jotain tiedottamaan, niin voi olla, että tämän suhteen on jotain suunnitelmia. Eipä sellaisia nyt etukäteen lähdetä kertomaan tai hehkuttamaan.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Osui aika pahasti korvaan tuo ei kertakaikkiaan tajua ottaa kaikkea irti.
Yritän nyt jotenkin kieli poskella kommentoida ettei oteta hernettä nenään tai väitetään, että valehtelen. Parannettavaa löytyy ja joo itsekin valitettavasti joudun välillä pettymään, kun asiat eivät mene haluamallani tavalla. Tää on tuulimyllyjä vastaan taistelua, välillä ylä- välillä alamäkeen.

Asiaa. Jos ja kun on tulossa joku tiedotustilaisuus, niin siitä kyllä kannattaa hyvissä ajoin ilmoittaa niin luodaan hypettä. Jokerit osaa tämän erittäin taidokkaasti. Jo kauan ennen "THE tilaisuutta" kuiskitaan mitä on tulossa ja se saa aika isoa mediahuomiota. Sen pitäisi olla niiden huulilla etukäteen, ketä tätä lajia täällä päin maata seuraa. Kaikki on kotiinpäin.
 
BlackWhite

Jokerit kyllä sen osaa.Pitäiskö siltikään Tepsin lähteä siihen,että keksitään joku uusi temppu aloittamalla tyyliin pitkällinen hehkutus facebook-klikkausten perusteella pikku hiljaa avautuvasta pärstästä kauppatorilla.Kaiken hypen jälkeen odotetusta suuresta kaappauksesta paljastuukin Joonas Raskin naamataulu ja pettymys on valtaisa :) En tarkoita,että pitäisi keksiäkään mitään mullistavaa,mutta ymmärrät varmaan pointin.Nämä tiedotustilaisuuksien ennakkohypet ovat sikäli vaarallisia,että esim.nyt jos ilmoitetaan Jalasvaaran mainitsema muutama soppari (Suikkanen,Seikola +joku jatko),niin siitäkin saadaan murinaa tyyliin "nämähän jo kaikki tiesivätkin"...Ja tosiaan,jos on mahd.pelaajia,jotka jatkavat vielä kautta tai neuvottelut loppusuoralla,niin varmastikin näistä tiedotetaan,kun tilanne sen mahdollistaa.En tiedä tarvitseeko niistä ilmoittaa montaa viikkoa etukäteen,Lukon palstallakaan hype tuskin kasvaa 4.5. tapahtuvaan infoon vielä tässä vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tuosta Järvisestä taisin kirjoittaa jo jonnekkin, mutta tuo AHL ei kuulemma herraa hirveästi kiinnosta. Toki nämä nyt ovat aina välikäsien kautta tulevaa tietoa, joten se muuttuu jo matkalla useampaan kertaan. Mutta ilmeisesti joku laina soppari sieltä olisi sitten tulossa, jos tänne päätyy.

Rote Saulle huhuna voidaan laittaa, että joku "torin kulmalla" mainitsi, että Juuso Ikosen perässä oltaisiin jälleen. Muistaakseni tämän kaverin perässä oltiin jo viime keväänä, mutta silloin jäi vielä Espooseen. Tässä olisi se kakkosketjun "Lasch".
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo

Tämä olisi aikamoinen ryöstökalastus ja kaappausten isoäiti junnusektorilla, vrt. case MG. Toivottavasti pitää paikkaansa! Itse en ole kuullut/lukenut aiemmin huhua Ikosesta mutta mieluusti ottaisin tämän "Laschin" Tepsiin ensi kaudeksi.

Edit. Isoäiti
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Rote Saulle huhuna voidaan laittaa, että joku "torin kulmalla" mainitsi, että Juuso Ikosen perässä oltaisiin jälleen. Muistaakseni tämän kaverin perässä oltiin jo viime keväänä, mutta silloin jäi vielä Espooseen. Tässä olisi se kakkosketjun "Lasch".

Mahtaakohan vielä olla kakkosketjun pelaaja, siis menestyvässä joukkueessa? Mielenkiintoinen haku olisi kyllä. Potentiaalia on, mutta ilmeisesti puolustussuuntaan homma ei vielä ole kunnossa, näin pikkulinnut kuiskivat. Paljolti kuitenkin sen tyylinen pelaaja, joista Suikkanen tuntuu pitävän.

Azevedo ja Ikonen, Tepsillä on siis suunnitelmissa korjata joukkueen keskipituutta alaspäin? Anttila kun saadaan pois, niin "hyvältä näyttää"...
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Alkaa olla kyllä semmoista menoa tolla Azevedolla, että on ihme, jos Turkuun jää. Oli sopimus jo tehty tai ei..
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Tervehdys! Tunnukset tuli vihdoin!

Avausviesti on hyvä pyhittää omille ajatuksilleni ensi kauden joukkueesta.

HC TPS 2013/2014

Hyökkäysosasto
Camilo Miettinen - "Justin Azevedo" - Brian Willsie
"Ville Vahalahti" - Tero Koskiranta - "Marko Anttila"
Marko Virtala - Krister Mähönen - "Charles Bertrand"
"Timo Salo" - Tapio Laakso - "Antti Pusa"
-------------
Henri Tuominen

- Miettinen&Willsie parivaljakko pelasi jo tällä kaudella hyvin yhteen ja siihen keskelle kun vielä lisättäisi Azevedo, niin ketjun potentiaali olisi Suikkasen käsissä mittaamaton. Kakkosketjuna on jo tällä kaudella paljon yhdessä pelannut kolmikko, joka sai yhdessä ollessaan mukavasti tehoja aikaan. Kolmosketju on pienehkö kysymysmerkki, mutta luotan Mähöseen kuin vuoreen. Nelosketju olisi se oikea nelosketju, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hyrräketju parhaasta päästä. 13.hyökkääjänä olisi Tuominen, joka voisi pelata tarpeen vaatiessa missä ketjussa tahansa.

Puolustusosasto
"Joonas Järvinen" - "Markus Seikola"
Veli-Matti Vittasmäki - Rasmus Ristolainen
Markus Palmroth - "Victor Berglind"
-------------
Anssi Rantanen

- Ykkösparissa olisi Suikkasen luottopuolustajat, heistä ei sen enempää, koska kaikki tietää heidän tasonsa. Kakkosparissa omat lempipuolustajani, pelasivat tällä kaudella jonkin verran yhdessä ja olivat selvästi paras puolustajapari tämän kauden (tai oikeastaan viime kauden) joukkueessa (pl. NHL miehet). Kolmosparissa Palmroth ja villikorttina heitetty Berglind, joka on parikymppinen rightin puolustaja, joka on pelannut jo yli 70 ottelua Elitserienissä. Ei varmastikkaan kallis, mutta potentiaalia on hurjasti. 7.puolustajana Anssi Rantanen.

Maalivahtiosasto
Atte Engren/Ville Hostikka (pelit 35-25)

- Todella hyvä kaksikko. Jos Attelle sattuu huono päivä, niin Hostikka korvaa hyvällä tasolla. Menetykseen vaadittava kaksikko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös