TPS kaudella 2009-2010

  • 540 238
  • 1 579
Tila
Viestiketju on suljettu.

bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kesä menee mukavasti kun näitä tiputteluja tulee tasaiseen tahtiin. Juhannusta viettämään sitten ykkössentterin kanssa.

Vaikuttaa hyvältä haulta. Edellinen kausi kummallisen vajaa, siis toissa kausi tarkoitan. Mutta kaikkiaan lupaava hankinta.

Hyökkäyspäähän kyllä tarvitaan vielä muitakin kuin sentteri. Ei taida olla edes neljää kenttää tällä hetkellä koossa, eikä yksi sentterikään vielä ratkaise tilannetta? Junnuja voidaan tietysti reserviin nostaa toki, mutta jotain yllätysnimiä tässä vielä kaivataan ja tarvitaan.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Luulen kyllä, että tulevan kauden yhdeksi teemaksi ollaan ajateltu, että ajetaan nämä junnut lopullisesti liigaan sisään.
Ei siis tarkoita, sitä että siellä joku Jalo tai Reivonen kävisi vetämässä kaksi vaihtoa pelin aikana vaan rohkeasti kolmoseen tai jos on nelosessa niin myös peliaikaa sillekkin kentälle tasaisesti.
Kyllähän siinä vielä maksetaan oppirahoja tuloksellisesti, mutta hyviä suorituksiakin takuulla tulisi, kun vastuuta vaan annettaisiin.
 
stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Luulen kyllä, että tulevan kauden yhdeksi teemaksi ollaan ajateltu, että ajetaan nämä junnut lopullisesti liigaan sisään.
Ei siis tarkoita, sitä että siellä joku Jalo tai Reivonen kävisi vetämässä kaksi vaihtoa pelin aikana vaan rohkeasti kolmoseen tai jos on nelosessa niin myös peliaikaa sillekkin kentälle tasaisesti.
Kyllähän siinä vielä maksetaan oppirahoja tuloksellisesti, mutta hyviä suorituksiakin takuulla tulisi, kun vastuuta vaan annettaisiin.

Samaa mieltä, samaa asiaa Espoossakin ajettiin sisään muutama vuosi, ja nyt on tulokset näkyvissä, osaava valmennus ja omia junnuja kaksi kenttää rosterissa, ja osa odottamassa pääsyä rosteriin, Espooseen pitää nostaa tästä hattua, nyt vaan täälläkin rohkeasti junnuja sisään, ei jää valmennuksesta kiinni.

-Stouni-
 
Olen hieman pettynyt tähän hankintaan, onko tämä se kiekollinen pakki? No ainakin Ari Vuoren mukaan on. Meillä on nyt kolme kiekollista pakkia ja kolme puolustavaa pakkia, joten siitä vaan arpomaan pareja.

Toivotaan että tulisi vielä se ykkössena ennen juhannusta ja mahdollisesti herrat X & Y jussin jälkeen.
 
Samaa mieltä, samaa asiaa Espoossakin ajettiin sisään muutama vuosi, ja nyt on tulokset näkyvissä, osaava valmennus ja omia junnuja kaksi kenttää rosterissa, ja osa odottamassa pääsyä rosteriin, Espooseen pitää nostaa tästä hattua, nyt vaan täälläkin rohkeasti junnuja sisään, ei jää valmennuksesta kiinni.

Espooseen minäkin nostan hattua monessa suhteessa, mutta ei asia ihan noin ruusuinen sielläkään ole. Jos katsoo Bluesin joukkuetta, niin ei niitä omia kasvatteja sittenkään niin älyttömästi siellä ole, varsinkaan ratkaisupaikoilla.

TPS:n uudesta hankinnasta varsin positiivinen fiilis itsellä.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Olen hieman pettynyt tähän hankintaan, onko tämä se kiekollinen pakki?

Kiekolliselle pakille AHL:ssä 110 ottelussa tehdyt 22 pistettä eivät aiheuta hurraahuutoja. Kokoahan kaverilla on tarpeeksi ja jos liikkuminenkin tosiaan on hänen vahvuuksiaan, voi tässä kuitenkin olla hyvä hankinta. Hankinnan arvoa korostaa myös se, kun katsoo missä markkinatilantessa nyt ollaan. Useimmilla joukkueilla ei ole rahaa tähtivahvistuksiin ja monelle tämän tasoisetkin puolustajat ovat vain kaukaisia päiväunia - näin on muun muassa meille Lappeenrannssa. :)
 
RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Luulen kyllä, että tulevan kauden yhdeksi teemaksi ollaan ajateltu, että ajetaan nämä junnut lopullisesti liigaan sisään.
Ei siis tarkoita, sitä että siellä joku Jalo tai Reivonen kävisi vetämässä kaksi vaihtoa pelin aikana vaan rohkeasti kolmoseen tai jos on nelosessa niin myös peliaikaa sillekkin kentälle tasaisesti.
Kyllähän siinä vielä maksetaan oppirahoja tuloksellisesti, mutta hyviä suorituksiakin takuulla tulisi, kun vastuuta vaan annettaisiin.

Reivosen sisäänajosta tuskin paljon oppirahoja joutuu maksamaan. Uskon olevan täysin valmis ottamaan vastuuta. Jalokin lähtökohtaisesti rosteriin pitää saada, joten ei ongelmaa. Hoitavat varmasti nelosen vastuut vähintään. Mutta vajaa rosteri mielestäni on enemmän kuin yhden sentterin verran, katsotaanpa:

Sentterit:

"AHL supersena"
AUK "liigatasoinensena"
Filppula "laiturisena"
Jalo "nelossena"

4 keskushyökkääjää, joista Filppula floppi viimekaudella. AUK on myös hyvä 5vs5 pelissä, mutta ylivoimalla mielikuvitus, liike ja mailatekniikka ei vaan riitä. Mitäs sitten kun yksi on poissa? Laitetaan taas uusi laituri keskelle vai? Kaipaisi Filppulan tilalle toista ylivoimasentteriä tai vähintään taitavaa puolustavaa sentteriä. Filppula olisi sitten varasena, mutta muuten pelaisi laidassa.

Laiturit:
Vahalahti "ykköslaituri"
Suominen "nopealaituri"
EJ/Filppula "kiekkotaituri laiturit"
Venäläinen "työmyyrälaituri"

Näistä saa kyllä rakennettua ihan hyvät kakkoskentät sm-liiga tasolla, kunhan sentteri osasto on kunnossa. Selkeä puute on "Geoff Platt" tyyppinen maalintekijälaituri, joka optimaalisesti vielä pelaisi rightia.

Kolu, Reivonen, Hattunen täydentää kaksi alinta kenttää. Varamiehiä ei kyllä ole yhtään.

Täydennykset ovat siis järjestyksessä: ykkössentteri (right), toinensentteri (right myös). Nämä eivät mielestäni ole edes optionaalisia, vaan olisi silkkaa typeryyttä lähteä kauteen ilman. Tämän lisäksi Kokkalalle jatkoa. Voisi toimia Jalon kirittäjänä.

Kaikki muu on extraa nimeltään "fantasiarosteri", ainakin kunnes Hannus&Sinisalo on myyty. Fantasirosterissa meille tulee sentterien lisäksi vielä rightia pelaava ylivoimapakki ja maalintekijälaituri.
 
Pistää hieman hymyilyttämään yksi kohta tuosta Ari Vuoren kommentista: "Kiekollisena puolustajana hänellä on hyvät valmiudet erikoistilannepelaamiseen, jota hän esimerkiksi johti loppukaudesta Lake Erie Monstersissa".

En epäile pelaajan kiekollisia valmiuksia ja pääsi hän varmasti loppukaudesta pelaamaankin ylivoimaa yhdessä AHL:n huonoimmista jengeistä. Siis sen jälkeen kun joukkueesta 5 muuta pakkia oli nostettu Coloradon NHL-jengiin runkosarjan lopulla pleijaripaikan karattua.

Vaikka sanoinkin tuossa ylempänä, että varsin positiivinen hankinta, niin en silti aukottomasti langettaisi hänelle ylivoiman moottorin roolia tai odottelisi samanlaista tehokkuutta ylivoimassa kuin Sweatt tarjosi Turussa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Täällähän ovat kaikki Tepsifanit ihan pähkinöissään uudesta pakkipuolen vahvistuksesta...tai sitten ei.

Pitää nyt kuitenkin muistaa, mikä on rahatilanne edelleen eli tähän nähden varmasti lähtökohdiltaan ok hankinta. Uskon, että voi kuitata tosiaankin Klubin. Hän kun ei meille jää.

Kiprun stuntti tulee myös rapakon takaa mutta ihan saatanan paljon lähempää. Katsotaan miten mies pärjää ja tuomitaan vasta sitten. Omassa päässä varmasti parempi mutta kiekollisena kyssäri.

Sentteri tulee vielä ja thats it. Kaveri on kuitenkin luokkaa "parempi kuin keskiverto liigassa" eli ei hätää.

Tästä on hyvä lähteä kohti liigan alkua. Viime kaudella oltiin jo tässä vaiheessa katastrofin partaalla.
 
MaroqC

Mistäs näitä tietoja on poimittu? Eli Kiprun korvaaja mahd. Suomesta? Hmm. . . No en itse ainakaan keksi nyt nopeasti ketään, mutta onko totta, että vain yksi hyökkääjä enään joukkueeseen saapuu? Siinähän jää nuorille aika paljon täytettäväksi.

Jos hyökkäysketjut nyt esim. saattaisi näyttää tältä:

Vahalahti - Liigan keskivertoa parempi sentteri - Venäläinen
Erkinjuntti - AUK - Suominen
Kolu - Filppula - Hattunen
Reivonen - Jalo - ?

Jos nyt ei olla paniikin partaalla, niin ei multa kyllä hurraa huutojakaan pääse. Pakkoha tuohon on vielä joku 3. ketjun pelaaja saatava. Tuokko?
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.

Tuokkoa minäkin täällä kyselin joku aika sitten, mutta tällä palstalla hänestä spekulointi kuten muistakin ex-tepsi nyky-aktiiveistahan on totutusti kiellettyä ja aivan turhaa haihattelua edes mainita nimiä.
Tuokkoa tuo joukkue huutaisi tälläkin hetkellä. Olisi vielä tärkeämmässä roolissa kuin vuosituhannen vaihteessa rosterissa.
 
kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siis tuleeko Tepsiin vielä yksi pakki tämän Campbellin lisäksi? Ja vielä se Kiprun korvaaja? Minä kun luulin että se olisi tämä kaveri, ja "Kippiskukkula" olisi se Klubin vastine.

Ykkössentteri, "Kiprun korvaaja", Kuli (?) ja Viinanen/Loikas alelaarista? Yksi keskushyökkääjähankinta olisi kovin tarpeellinen myös tämän mystisen ykkössentterin lisäksi.
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
...
Kiprun stuntti tulee myös rapakon takaa mutta ihan saatanan paljon lähempää. Katsotaan miten mies pärjää ja tuomitaan vasta sitten. Omassa päässä varmasti parempi mutta kiekollisena kyssäri.
...

Mistäs näitä tietoja on poimittu? Eli Kiprun korvaaja mahd. Suomesta? Hmm. . . No en itse ainakaan keksi nyt nopeasti ketään, mutta onko totta, että vain yksi hyökkääjä enään joukkueeseen saapuu? Siinähän jää nuorille aika paljon täytettäväksi.
...

Minusta tuntuu, että Kostajan korvaajalla on tarkoitettu jo sopimuksen alaista ruotsalaista, Herra Skoolpäriä.

Tilanne lienee se, että aktiivisesti haetaan joukkueseen vain ensimmäisen ketjun keskushyökkääjää (AHL?) mutta uskon, että mikäli myöhemmin kesää tulee tilanne että esimerkiksi on liikkeellä pelaajia tyyliin Tuokko, joka haluaa saada vielä sopimuksen jonnekin tehden sen siinä vaiheessa halvalla, TPS saattaa napata tällaisen tapauksen.
 
Viimeksi muokattu:
Tuokkoa tuo joukkue huutaisi tälläkin hetkellä. Olisi vielä tärkeämmässä roolissa kuin vuosituhannen vaihteessa rosterissa.

Ihan mielenkiinnosta, missä roolissa ja missä kohdassa Tuokkoa huudetaan? Toiseksi, miten on Tuokon eväiden kanssa noissa rooleissa? Ja kolmanneksi, onko Tuokon hintapyyntö TPS 2009 hintahaarukassa sen suhteen, mitä maksetaan roolipelaajalle. Jos Tuokko tulee pelaamaan kolmos-nelosketjuun 25-30k palkalla niin omasta puolestani tervetuloa. Ja samat sanat luonnollisesti vaikkapa TElomon kohdalla.. Oman käsitykseni mukaan, hintapyynnöt ovat kaikkea muuta kuin lähellä ja kaksikko olisi omilla pyynnöillään suoraan kärkipäässä hintataulukossa, joka taas kusisi seuran sisäisen palkkakaton(ei enää dorka diilejä tyyliin Sinisalo et Kokkala)
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Minusta tuntuu, että Kostajan korvaajalla on tarkoitettu jo sopimuksen alaista ruotsalaista, Herra Skoolpäriä.

Tilanne lienee se, että aktiivisesti haetaan joukkueseen vain ensimmäisen ketjun keskushyökkääjää (AHL?) mutta uskon, että mikäli myöhemmin kesää tulee tilanne että esimerkiksi on liikkeellä pelaajia tyyliin Tuokko, joka haluaa saada vielä sopimuksen jonnekin tehden sen siinä vaiheessa halvalla, TPS saattaa napata tällaisen tapauksen.

Kyllä juuri näin. Kiprun korvaa meillä oleva hurri.

Sentteri tulee vielä eikä ketään muuta. Ennen kauden alkua on paljon pelaajia työttömänä eli sieltä voi jotain vielä ilmaantua. Suunnitteilla tuskin tuolta ketään nyt on. Joukkue on oikeastaan kasassa senan jälkeen eli tässä tämä.

Kunnon kesävalmennuksessa joukkue kisaa ensi kaudella runkkarissa varmasti 8 joukossa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Samaa mieltä, joukkue on ja tulee suurilta osiltaan olemaan lähes samantasoinen, Leggiosta riipuen parempi vai heikompi, mutta pienemmällä rahalla kuin viime kaudella. Sääliplejareita odotetaan, suora playoffkin ihan hyvässä haarukassa.

Ja nyt ei tasan tarkaan anneta puolta kautta tasoitusta nöyristelevällä pelisysteemillä, jossa kaikki tekivät parhaansa ja kaikista nuorista pelaajista ollaan ihan vitun ylpeitä...vaikka tappio tulikin.

Siellä käytiin hallilla viime viikolla saatanan tiukkoja pelaajahaastatteluja Suikkasen johdolla eli kyllä pojat tietävät, mitä heiltä todellakin odotetaan. Nyt on tekemisen meininki. Viime kaudella näin ei todellakaan ollut. Tämä tullaan näkemään alustavasti Pitsissä sekä pelissä TuToa vastaan.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sentteri tulee vielä eikä ketään muuta. Ennen kauden alkua on paljon pelaajia työttömänä eli sieltä voi jotain vielä ilmaantua. Suunnitteilla tuskin tuolta ketään nyt on. Joukkue on oikeastaan kasassa senan jälkeen eli tässä tämä.

Meneeköhän tämä nyt niin, että meille tulee sentteri ja lisävahvistuksia rosteriin hankitaan vasta jos kolmikko Hannus, Sinisalo, Laine saadaan ulostettua? Ja jos ei saada ulostettua muodostavat nämä ensi kauden nelosen? Muutenhan meillä on ihan määrällisestikin vajaa rosteri hyökkäyksen osalta. Tai sitten ollaan helvetin rohkeita ja peluutetaan liigaa kokemattomia a-junnuja nelosessa...

Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa, jos ko. kolmikkoa ei saada ulostettua ja heidät laitetaan pelaavaan kokoonpanoon. Mikä olisi miesten motivaatio pelata joukkueelle, joka on julkisuudessa todennut heidän olevan ylimääräistä painolastia? Toisaalta jokainen lienee tajunnut, ettei heitä suoranaisesti revitä vapailla papereilla muihin joukkueisiin. Siltä osin jokaisella on pelissä tulevaisuus jääkiekkoilijana.

Campbellin osalta vähän kaksijakoiset fiilikset. Hyvä, että saatiin pelaaja joka tulee sentään AHL-tasolta. Toisaalta odotuksissa oli vielä hieman "pisteikkäämpi" pakki. Nyt pisteissä samaa tasoa Klubertanzin kanssa viimeisellä NCAA-kaudellaan. Hieman epäilyttää, että pystyykö yksikään kiekolliseksi tarkoitetuista pakeistamme (Nordlund, Campbell, Skålberg) varsinaiseksi ykköspyssyksi.
 
snumi

Jäsen
pakkikalusto alkaa olla valmis

Onko pakeissa ykköspyssyjä, tuskin, mutta jos saavat kiekon nopeasti liikkeelle ja siten avaavat hyökkäyksiä, se on jo paljon se. Kohtuullisen hyvä laukaus- ja syöttöpeli ja puolustuspeli kunnossa niin siitä se lähtee.

Hyökkäyskalustossa on tällä hetkellä suuri kysymysmerkki, koska pelaajia on suunnilleen saman verran kuin puolustuksessa. Toivottavasti sinne on tulossa lisää käsiä ja laukaisuvoimaa. Tervetuloa myös juniorit antamaan näyttöjä.

Mitä muuten Blackstar tarkoitat, "jos kolmikko Hannus, Sinisalo, Laine saadaan ulostettua"? Eikös kolmikon sopimus ole loppunut jo? Ei kai siinä sen suurempaa ulostusta tarvita, jos pelaajilla ei ole sopimusta? Toisaalta mikä vaan toinen seura voi napata nuo pelaajat, jos haluavat. Samalla tavalla TPS voi palkata kenet vaan muiden joukkueiden pelaajista, joilla ei ole sopimusta, esim Markku Tähtisen tai Steve Kariyan.
 
Viimeksi muokattu:

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
snumi:
Kolmikolla Hannus, Sinisalo, Laine on kaikilla sopimus Tepsin kanssa ensi kaudesta. TPS vain keväällä ilmoitti, että kyseiselle kolmikolle ja heidän kyvyilleen ei ole tässä joukkueessa käyttöä ja peliaikaa ei tule, joten kannattaa etsiä uusi seura. Rukoilen ja toivon, että näin tapahtuu.

Campbellistä odotan varovaisen toiveikkaana ensi kauden yllättäjää SM-Liigassa

(edit: kirjoitusvirheitä ja sanamuotoja korjattu)
 
snumi

Jäsen
ahaa

Kiitos tiedosta, koska tuolla jatkoajan TPS-pelaajalistassa nuo 3 pelaajaa ovat kohdassa "ei sopimusta", plus myöskään TPS-sivusto ei heitä pelaajiin listaa.

Jos pelaajilla itse asiassa on sopimus TPS:n kanssa, sekä jatkoaika että TPS jakavat väärää tietoa.

Käytännössä siis tepsillä on 3 hyökkääjää enemmän kuin on ilmoitettu, lähinnä siis enää sena puuttuu. Tai ainakaan muita hyökkääjiä ei kannata hankkia, ennenkuin joku näistä kolmesta on saatu myytyä muualle.
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Tämän Aftonbladetin jutun kun lukee pomppaa esille ihan mielenkiintoinen homma. Juttuhan kertoo, että Malmö on lähellä sopimusta AHL-puolustaja Patrik Hersleyn kanssa, mutta:

Men Malmö var inte ensamma om att intresseras av Hersley. Finska TPS Åbo ville gärna ha över skåningen.

And English

But Malmö was not alone in interested Hersley. Finnish TPS Turku wanted over Scanians.

Näinköhän siis meille olisikin tulossa vielä lisää vahvistuksia puolustukseen?

Edit. My mistake. Hersley nähtävästi jo hyväksynyt Malmön sopimuksen ja Malmö tuskin lähtee vuokraamaan puolustajaansa.
 
Viimeksi muokattu:

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämän Aftonbladetin jutun kun lukee pomppaa esille ihan mielenkiintoinen homma. Juttuhan kertoo, että Malmö on lähellä sopimusta AHL-puolustaja Patrik Hersleyn kanssa, mutta:

Näinköhän siis meille olisikin tulossa vielä lisää vahvistuksia puolustukseen?

Edit. My mistake. Hersley nähtävästi jo hyväksynyt Malmön sopimuksen ja Malmö tuskin lähtee vuokraamaan puolustajaansa.

Kaveri noin 10 x lupaavampi kuin skålbergi ja ampuu oikealta. Olisit pitänyt vaan omana tietonasi! Eihän tälläiset uutiset muuta kuin harmita (hymiö). Tästä kaverista olisi voinut jo spekuloida Kiprun korvaajana tai olisin kommentin lähes näkemättä niellyt. Kaveri vaikuttaisi itse asiassa paremmalta kuin Campbell, eikä olisi edes ulkkari kiintiötä syönyt. Mennyt mikä mennyt. Kilpailimme Ruotsin divarin kanssa ja hävisimme vain niukasti!
 
Infernal

Eiköhän tämän pelaajan päätöstä puolla myös se, että on mukavampaa palata takaisin kotimaahan parin vuoden ulkomaankiertueen jälkeen, kuin matkata Suomen Turkuun, jossa homma ei oleellisesti Malmön touhuista eroa, ainakaan noin taloudellisesti. Toki oli varmaan muitakin vaihtoehtoja tarjolla.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Heh, katsos vaan, jos nuokin tiedot pitävät paikkansa niin mehän jyllätään siirtomarkkinoilla ulkomaiden suuntaan yhtäkkiä kaiken paatuneen hiljaisuuden jälkeen ihan tosissaan. Mistäs sitä pätäkkää nyt sormien napsautuksesta löytyi?

Ei mutta kyllä tuo nimi kuulostaisi todella lupaavalta, mutta saa nähdä mitä tuostakin kehittyy.

Ihan mielenkiinnosta, missä roolissa ja missä kohdassa Tuokkoa huudetaan? Toiseksi, miten on Tuokon eväiden kanssa noissa rooleissa? Ja kolmanneksi, onko Tuokon hintapyyntö TPS 2009 hintahaarukassa sen suhteen, mitä maksetaan roolipelaajalle.

Minun mielestäni Tuokkoa kaivattaisiin telaketju-osastossa ns. kokeneemman pelaajan roolissa myös sillä lisäyksellä, että Marco osaa myös paikoista viimeistellä ihan kohtuu hyvällä prosentilla. On myös pelaaja yllättävän monipuolinen rottaketjun mieheksi.
Hintapyynnöstä minä en osaa sanoa muuta kuin, että tuskin nyt olisi ihan kalliimmasta päästä kuitenkaan paperilla.

Case-Tuokko lienee tätä myöten käsitelty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös