Junioreiden pitkät sopimukset tuntuvat olevan aika kaksipiippuinen juttu. Seura haluaa tottakai kiinnittää lupaavia pelaajia pitkillä sopimuksilla, mutta eikö pelaaja, joka tietää kehittyvänsä, halua loppupeleissä solmia lyhyitä sopimuksia? Näin pääsee neuvottelemaan palkankorotuksesta mahdollisimman usein kun on itse motivoitunut kehittämään itseään.
Jotenkin vaan tuntuu että täällä länsirannikolla pitkät sopparit on tuomittu epäonnistumaan, on sitten kyseessä nuori tai kokeneempi pelaaja. Lukosta nyt varsinkin löytyy esimerkkejä ja meiltäkin valitettavasti. Pitkä sopimus luo ehkä sittenkin liian turvallisuuden tunteen pelaajalle, ja raivo itsensä kehittämiseen hillintyy.
Noista nuorista pakeista lähimpänä liigapelejä on mielestäni Aaltonen, ehdottomasti. Sitten Palmroth tai Vittasmäki, ja viimeisenä Kluuskeri. Aaltonen selkeästi varmin kiekon kanssa ja muutenkin jäälta huokuu tulevan ammattilaisen asenne.
Hyökkääjien osalta on paha sanoa, jokainen on aika hidas luistimilla ja voi olla vaikeuksia sopia Suikkasen muottiin. Kokkala varmaan lähinpänä kun miesten peleistäkin kokemusta, ja osaa hiukan ottaa kontaktiakin.