Itseluottamus joka jätkällä niin katossa kun olla voi.
Jos joukkueessa on pelaajia, joiden kosketus jääkiekon pelaamiseen on pääsääntöisesti tähän saakka ollut pelailla -4 -asteisessa hallissa 650 ihmisen läsnäollessa Mestiksen perjantai-illan jännitysnäytelmiä tammikuisessa kaamoksessa, ja jotka yhtäkkiä huomaavat olevansa 11 800 ihmisen välittömänä keskipisteenä - joiden koko emotionaalinen kapasiteetti on suunnattu odotuksiin ja toiveisiin näiden pelaajien onnistumisesta - voi tulos parhaimmillaan olla nähdynlainen (Jarkko Hattunen: 4 + 3!).
TPS:ssa pelaajien motivoinnissa jo pelkät olosuhteet ovat olleet riittävä kannustin. Vierasjoukkue Turkuhallissa tavoittaa otteluiden aikana parhaiten ei-toivotun lapsen tai huutolaispojan karun aseman.
Näissä olosuhteissa (finaalit) pelikirjaa voidaan käyttää isomman tarpeen jättämän epäpuhtauden siistimiseen.
Fasismi 'talvehtii' nähdynkaltaisissa urheilutilaisuuksissa. Voi vain kuvitella, miltä nuoresta miehestä tuntuu (edellä esitetty viittaa TPS:n 4. ketjun pelaajiin) pelata kotipelifinaalia täydessä Turkuhallissa. TPS:n suggestioetu HPK:oon nähden on ylivoimainen; kotietu on riistetty (ja kotietu tässä tapauksessa tarkoittaa kotietua sen täydellisimmässä merkityksessä), jokainen joukkuetta hyödyttävä teko palkitaan 11 800 ihmisen toimesta ja valmentajalla on mahdollisuus typistää viestintänsä vain yhteen merkitykselliseen asiaan. Jokainen pelaaja on vastaanottavassa tilassa, ja pelaajat toimivat jäällä valmentajan ohjeiden mukaan ja saavat siihen yleisön varauksettoman ja hurmoksellisen hyväksynnän, jonka seurauksena aivot lirauttelevat fyysistä jaksamista edistäviä aineita elimistöön. Aika finaalien pelaamisessa on niin lyhyt, ettei tunnetiheys eikä aikaansaatu lataus ehdi tyrehtyä.
Vähäisintäkin roolia toteuttava pelaaja tuntuu operoivan itseluottamuksensa aallonharjalla. Tämä kaikki on mestaruutta tuottavaa akkumulaatiota. Mentaalinen asetelma ja tänään saavutettu asema tukevat TPS:n voittoa tässä sarjassa.